Eläimiin sekaantuminen ei ole rikos

"Suomen rikoslaista eläimiinsekaantuminen poistui vuonna 1971. Eduskunta hyväksyi lain muutoksen suurella äänten enemmistöllä." kerrotaan Pekka Kilpisen artikkelissa. Päinvastoin kuin jotkut luulevat, eläimiin sekaantujalta ei saa hakata paskoja pihalle eikä häntä saa syöttää koirille, sillä se on rikos.

Feministit ovat korostaneet miehille, että mikään ei oikeuta lyömistä - ei, vaikka nainen nalkuttaisi ja käyttäytyisi kuinka sietämättömästi tahansa, koska lyöminen on rikos. Analogisesti mikään ei oikeuta eläimiin sekaantujan väkivaltaista kohtelemista tai edes siitä haaveilemista. Ei feministejäkään saa lyödä vain siksi, että joku inhoaa heitä ja se on aivan oikein. Inho ei oikeuta väkivaltaan. Ahdasmielisten ihmisten tulisi kehittää itseään suvaitsevimmiksi erilaisia laillisia käytöstapoja kohtaan. Lakien kunnioitus on sivistyneen ihmisen merkki.

Pekka Kilpinen käsittelee artikkelissaan eläimiin sekaantumisen historiaa: "Eläimiinsekaantuminen koettiin niin pahaksi ongelmaksi, että siihen oli toistuvasti puututtava kiristyvillä säädöksillä. Varjellakseen nuorisoa kiusaukselta kielsi kuninkaallinen asetus käyttämästä poikia karjapaimenina...Lisäpiinaa aiheutti pelko epäsikiöistä. Monet eläimiinsekaantujat pyrkivät siksi estämään ei-toivotun raskauden."

Artikkeli Sodomia ja suomalainen kansankulttuuri kertoo eläimiin sekaantumisesta seuraavasti: "Eläimiin sekaantuminen on keskiajalta 1800-luvulle saakka luokiteltu Ruotsi-Suomen laissa suureksi rikokseksi... Itse teosta tavattu tapettiin oitis, usein ilman oikeudenkäyntiä, joko elävältä hautaamalla yhdessä eläimen kanssa tai ensin tappamalla ja sitten polttamalla sekä tekijä että eläinpartneri."

"Oli yleisesti tiedossa, että Jukolan ravintolan navetassa kävi mies nimeltä "Laiska-Lipponen" sikoja naimassa. Niinpä nurmekselaisilla oli tapana sanoa ravintolan pihvejä maistaessaan: "Nyt syyvvään Laiska-Lipposen morsiinta.""

"Sekaantujat ovat folkloressa yleensä miehiä. Poikkeuksellisista naisista huomattavin on keisarinna Katariina Suuri. Hänen kerrotaan kuolleen yhtyessään oriiseen. Jotkut tavalliset naiset nauttivat kaskujen mukaan siitä, että lehmä nuolee heidän sukuelintään; jotkut onnettomat taas synnyttävät, seurauksena koiran kanssa olosta, sekasikiön. Miespuolisista korkeinta säätyä edustaa sadun kuningas, jonka viekas paimenpoika pakottaa naimaan tammaa ja jolta hän saman tien - kuninkaan pelätessä että häpeä paljastuu - kiristää vaimokseen tyttären."

"Yleisimmät partnerit ovat tamma ja lehmä. Erään kaskun mukaan venäläisten ja suomalaisten ero on se, että venäläiset naivat tammaa, suomalaiset lehmää. Aineistossa kuitenkin molemmat ovat vahvasti edustettuja. Seuraavaksi tulevat lammas, sika ja koira, jonka partnerina on aina nainen. Yhdessä tarinassa venäläisten seksikumppaneita ovat sudet. Absurdeissa vitseissä puhutaan poroista ja hirvistä (nyt meikäläistä alkoi porottaa tai hirvittää), kissoista ja linnuista."

Puhekyky ja avaruudelliset taidot

Otteita kirjasta Hormonien sota: "Miksi miehet ovat huonoja puhumaan? Miehillä puhekyky ei ole aivojen erillinen ominaisuus. Se toimii vain vasemmassa aivolohkossa. Miehillä puhehäiriöt johtuvat yleen vasemman aivopuoliskon takaosan vaurioista ja naisilla vasemman aivopuoliskon etuosan vaurioista...Naisilla on selvästi erottuva puhekeskus vasemman aivopuoliskon etuosassa ja toinen pienempi puhekeskus oikeassa aivolohkossa...Koska tytöillä on erillinen aivoalue puhetta varten, he oppivat paremmin kieliä."

"Miesten aivot pystyvät järjestelemään päivän aikana kertyneet ongelmat. Naisen aivot eivät tallenna tietoja näin - ongelmat pyörivät jatkuvasti naisen päässä."

Miehet puhuvat äänettömästi itsekseen...Naiset ajattelevat ääneen...Naiset käyttävät puhumista keinona lievittää stressiä...Siksi suurin osa terapeuteista ja terapeuttien asiakkaista on naisia." Johtuisikohan tuosta erosta se, että minä en oikein ymmärrä, miksi suruista, murheista tai ongelmista pitäisi puhua, vaikka monelta taholta toitotetaan, että "pura huolesi" tai "puhuminen helpottaa". En minä ole huomannut puhumisessa mitään helpottavaa vaikutusta - en tosin kirjoittamisessakaan.

"Miehen virkkeet ovat lyhyempiä ja selkeärakenteisempia kuin naisen. Niissä on tavallisesti yksinkertainen aloitus ja selkeä päämäärä...Naiset pystyvät puhumaan monesta asiasta yhtä aikaa - joskus jopa yhdessä virkkeessä...Tällainen kyky pitää monta lankaa käsissään on naisille tavanomaista...Iso-Britanniassa 99,1% sihteereistä on naisia...Kun nainen puhuu, hänen kumpikin aivolohkonsa toimii ja myös hänen kuulonsa toimii häiriöittä...Miehet voivat joko kuunnella tai puhua."

"Sanojen määritelmät ja merkitykset eivät ole tärkeitä naiselle, sillä hän odottaa viestin tulevan selväksi intonaatiosta ja tunnesisällön kehonkielestä...Miehille sanojen merkitys on tärkeä ja miehet käyttävät määritelmiä päästäkseen etulyöntiasemaan verrattuna toisiin ihmisiin...Naiset käyttävät hiljaisuutta rangaistuksena...Keskimääräiseltä mieheltä kuluu 9 minuuttia ennen kuin hän tajuaa hiljaisuuden rangaistukseksi...Epäsuora puhe vahvistaa naistenvälisiä suhteita, mutta ei toimi miesten kanssa, koska nämä eivät ymmärrä sääntöjä."

"Kun mies puhuu matalalla äänellä ja nainen korkealla, niin he yrittävät todennäköisesti tehdä vaikutuksen toisiinsa...Väitellessään naisen kanssa mies määrittelee naisen sanoja päästäkseen voitolle". Tuo kuulostaa varsin tutulta.

"Tytöt pystyvät ajattelemaan kaksiulotteisesti, mutta pojilla mukana on kolmas ulottuvuus...Poikien avaruudelliset taidot ovat noin neljä kertaa paremmat kuin tytöillä ja parhaat tytötkin hävisivät usein heikoimmin menestyneille pojille...Miehillä kyseessä on erityinen aivotoiminto, joka sijaitsee neljässä eri paikassa...Naisilla ei ole erillistä avaruudellisen ajattelun keskusta...Tuhannet tieteelliset tutkimukset vahvistavat miesten avaruudellisten taitojen ylivoimaisuuden...Matematiikassa menestyvien poikien ja tyttöjen suhde on 13:1...Pojat osaavat arvioida kulmia ja pintojen tasaisuutta ja koota palikkataloja tyttöjä paremmin...Siksi miehet ovat ylivoimaisia arkkitehtuurin, kemian rakentamisen ja tilastotieteen kaltaisilla aloilla."

"Useimmille naisilla on vaikeuksia lukea karttaa, koska he tarvitsevat kolmiulotteisen perspektiivin...Miehet osaavat muuttaa kartan mielessään kolmiulotteiseksi...Onnellisen elämän ohje: Älä koskaan vaadi naista lukemaan karttaa...Naiset arvostelevat miesten ajotapaa, koska mies tekee avaruudellisten taitojensa ansiosta ratkaisuja, jotka näyttävät naisten mielestä vaarallisilta."

Miesten ja naisten määrä avaruudellisia kykyjä vaativissa ammateissa(miesten osuus): Lentomekaanikko 100%, mekaanikko 100%, kilpa-ajaja 99,8%, ydinfyysikko 98,3%, lentäjä 98%, lennonohjaaja 98%, arkkitehti 91%...Voivatko naiset parantaa avaruudellisia taitojaan? Kyllä, testosteronihoidolla, mutta sillä on sivuvaikutuksina mm. kaljuus ja parta, jotka eivät sovi useimmille naisille"(paitsi feministeille).

Syy Homouteen

Kirja Hormonien sota käsittelee kattavasti homouteen liittyvien ilmiöiden alkuperää. Sinällään kirjasta ei kuitenkaan käy ilmi, mitkä asiat ovat tutkittua "varmaa" tietoa, mitkä tutkittua epävarmaa tietoa ja mitkä tekijöiden tai muiden tahojen tekemiä päätelmiä. Noista seikoista johtuen kirjan antamaan informaatioon lienee syytä suhtautua sopivalla varauksella. Oli miten oli, tässä kirjasta poimittuja tiedonmurusia:

"Homoseksuaalisuus johtuu geeneistä eikä valinnasta...Kasvuympäristöllä on vielä pienempi vaikutus kuin on luultu...Homomiehiä on 8-10 kertaa enemmän kuin lesboja...Homoseksuaaliset taipumukset vakiintuvat viidenteen ikävuoteen mennessä, eivätkä ole sen jälkeen muutettavissa...Jos toinen idettinen kaksonen on homoseksuaali, niin toinenkin on sitä 50-70% todennäköisyydellä...Noin 10% prosentilla miehistä on "homogeeni" ja noinpuolesta heistä tulee homoseksuaali sen takia...Todennäköisyys, jolla homogeenin kantajasta tulee homoseksuaali, riippuu siitä testosteronimäärästä, jolle sikiö altistuu 6-8 viikkoa hedelmöityksen jälkeen."

"Miesten homoseksuaalisuus säilyy suvussa...useimmat homoseksuaalit ovat äidin sukulaisia...Havainto, jonka tukijat tietävät, mutta josta he eivät suostu keskustelemaan: sikiön sukupuoli voidaan vaihtaa ennen syntymää antamalla hormoniruiske oikealla hetkellä...Jos sikiö on miespuolinen ja testosteronimäärä on raskauden tietyssä vaiheessa pienempi, todennäköisyys, että lapsesta tulee naismainen tai homoseksuaali kasvaa merkittävästi...Jos sikiö on tyttö, lapsesta voi tulla äärimmäisen feminiininen ja avaruudellisilta taidoiltaan heikko."

Kun yhdistetään kahden miehen seksuaalivietti on helppo ymmärtää, miksi miksi homomiesten elämä näyttää pyörivän seksin ympärillä...Ei ole harvinaista, että homomiehillä on satoja tai tuhansia kumppaneita...Lesboilla on kehossaan enemmän testosteronia kuin heteronaisilla ja siksi heidän seksuaaliviettinsä on voimakkaampi...Miksi joitakin homomiehiä on vaikea tunnistaa? Aivoissa on kaksi homoseksuaaliseen käyttäytymiseen liittyvää keskusta: "Pariutumiskeskus" ja "käyttäytymiskeskus". Jos käyttäytymiskeskus saa sikiön kehitysvaiheessa liian vähän mieshormonia, mies käyttäytyy silmiinpistävän feminiinisesti."

Henna Vänninen, Olavi Uusivirta ja Selviytyjät

Hennan ja Olavin juontama uusi keskusteluohjelma Zulu(todella huono nettisivu) käsitteli ensimmäisessä osassaan sukupuolten välisiä eroavaisuuksia. "Asiantuntijoiksi" oli kutsuttu muun muassa Jonne Aaron(naisen näköinen rokkari), Samuli Putro(kalju wannabe lyyrinen viisas) ja Maria Järvenhelmi(Isotissinen brunetti blondi). Zulu on tarkoitettu kaikenikäisille katsojille. Kuten arvata saattaa, aiheen käsittely vaikutti lähinnä tonttujen höpinältä. Jonne sanoo: "Mä käyn sotaa rakkauden puolesta". Kun Samulilta kysytään sukupuolten eroista, niin hän vastaa: "Hei, eihän sillä ole väliä kuka tiskaa" ja kun Marialta tiedustellaan, eivätkö miehet silitä, niin Maria sanoo, että: "Kyllä mää näin kerran miehen silittämässä." Eikö tyhjänpäiväiselle small talkille ole parempia paikkoja kuin prime timessä televisiossa?

Selviytyjät loppui ja arvattavasti Brian voitti. Hiukan ihmettelen sitä, että miksi ihmeessä muut eivät tajunneet äänestää Briania pois ennen loppukaksikkoa, koska hän oli kaikista sympaattisin ja tulisi todennäköisesti voittamaan kenet tahansa muun loppuäänestyksessä. Siinähän on sentään pelissä miljoona dollaria. Varsinkin naiset tuntuvat raahaavan pahimpia uhkaajiaan mukana, vaikka juuri sympaattisimmat henkilöt kannattaisi äänestää pois.

Hovard Kunstler kirjoittaa amerikkalaisesta elämänmenosta Ilkka Kokkarisen kautta bongatussa artikkelissa. Howard manailee paluutaan USAhan ja siellä tepastelevia ihmisvalaita. Myöskin masennuslääkkeiden käytön yleisyys ihmetyttää. Kolmasosa kansasta käyttää masennuslääkkeitä. Mistä tuo kaikki johtuu ja miksi tuollaista on nimenomaan Amerikassa?

Howard löytää selitykseksi ihmisten eristäytymisestä johtuvan yksinäisyyden. Ihmiset ajelevat yksin autoissaan lähiöiden ja ostoskeskusten väliä. Ihmiset elävät yksikköinä tai korkeintaan pareina - missään ei näe Euroopasta tuttuja yhteistä aikaa viettäviä porukoita. Kansallinen varallisuus on upotettu autoilevaan elämäntapaan, jossa kävely on mahdotonta ja jota vastaan on suojauduttava psykologisesti ylensyömällä ja masennuslääkkeillä. Tuollaisessa ympäristössä tervekin romahtaa helposti masennukseen. Eristäytymisestä ja lihomisesta tulee lopulta kierre, joka voimistaa itseään. Drive-in utopia ei ole ihmisen hankiseltä kannalta toimiva vaihtoehto.

Amerikkalaiset eivät helposti ymmärrä itsekään, kuinka eristettyjä ja yksinäisiä he ovat ostoskeskuksissaan. Ei ole ihme, että ihmiset turvautuvat ruokaan ja masennuslääkkeisiin nostaakseen mielialaansa. Koko elämäntapa perustuu uusiutumattomille energialähteille, joille niiden loppuessa on luultavasti mahdoton keksiä toimivaa vaihtoehtoa tuollaisen elämäntavan ylläpitämiseksi. Ehkä sitten ihmiset joutuvat pakosta palaamaan inhimillisempää elämäntyyliin takaisin.

Hormonien sota, osa 1

Kirjassaan Hormonien sota Allan ja Barbara Pease analysoivat miesten ja naisten biologisia eroavaisuuksia. Kirja on varsin hauska ja sisältää ainakin minulle yllättävän paljon uutta tutkimustietoa sukupuolten välisistä eroista. Vähentääkseen syytöksiä seksismistä kirjan kirjoittajat tuntuvat antavan suurimman osan käyttäytymismuutosneuvoista miehille, koska naisten neuvominen tulkitaan ilmeisesti sovinistiseksi vallankäyttöksi

"Miehen tunteet sijaitsevat oikeassa aivopuoliskossa, joten ne voivat olla erillään muista aivotoiminnoista. Väittelyssä mies voi käyttää logiikkaa sekoittamatta tunteita mukaan...Nainen saattaa muuttua tunteelliseksi keskustellessaan tunneperäisestä asiasta, mutta mies ei todennäköisesti muutu...näin mies näyttää säilyttävän tunteittensa hallinnan."

"Naisen pitää ymmärtää, että kun mies katsoo televisiota tai lukee lehteä, niin hän ei kuule eikä muista paljoakaan, joten hänen kanssaan on vaikea puhua. Mies inhoaa arvostelua, ja siksi hän haluaa mennä naimisiin neitsyen kanssa."

"Äidit kaikkialla valittavat, että heidän poikansa eivät puhu heille...Äidin, joka haluaa keskustella poikansa kanssa enemmän, pitäisi valita itselleen sama harrastus kuin pojalla on...Pojat eivät pidä liiallisesta katsekontaktista, mutta äidit rakastavat sitä."

"Hermostuneet miehet juovat alkoholia ja hyökkäävät naapurimaahan. Hermostuneet naiset syövät suklaata ja hyökkäävät ostoskeskuksiin...Hermopaineessa naiset puhuvat ajattelematta ja miehet toimivat ajattelematta. Siksi 90% vangeista on miehiä ja 90% terapeuttien asiakkaista on naisia."

"Progesteroni on hormoni, joka laukaisee äidin- ja hoivaamisvaiston.Kun nainen näkee vauvan, hänessä vapautuu progesteronia. Hormonin vapautumisen ratkaisee vauvan muoto...progesteronia erittyy myöskin naisen nähdessä vauvaa muistuttavan pehmolelun...Miehiltä puuttuu progesteroni...Hormonin erittyminen voi selittää sen, miksi äidilliset naiset menevät naimisiin lihavien, pulleaposkisten miesten kanssa."

"Vaaleat hiukset ovat suuren estrogeenimäärän merkki ja siksi blondit vetävät miehiä puoleensa...Lasten synnyttämisen jälkeen blondien hiukset tummenevat"

"Mitä eroa on keski-iän kriisissä olevalla miehellä ja klovnilla? Klovni tietää, että hänellä on hassut vaatteet."

Seurustelukoulu

Iltalehti kertoo seurustelukoulusta: "14 vuotiaan tytön poikaystävä jäi pois, koska kurssi oli hänestä tarpeeton usean kuukauden seurustelun jälkeen." Mikäs siinä, hienoahan tuo on, että seurustelutaidot ovat hallinnassa jo noin nuorena. Kuulostaahan tuo tosin hiukan siltä, kuin että paperiliidokin lennättelijä pitäisi itseään valmiina astronauttina. "Tänään puhutaan siitä "kuinka seurustelussa pääsee alkuun"." Tuolle tunnille alempitasoisten miestenkin pitäisi päästä.

"Seurustelukoulun seuraavassa vaiheessa mietitäänkin, mitä ominaisuuksia kurssilaiset eivät hyväksyisi kumppaniltaan missään nimessä. Alkoholi, huumeet, väkivaltaisuus ja välinpitämättömyys tyrmätään yksimielisesti." Hohhoijaa. Piirustuslaudan ääressä voi suunitella mitä vaan. Todellisuus on toista.

"Minä katselen luennoitsijoiden jakamaa tinkimislistaa ja mietin seuraavaa kysymystä: voisinko rakastua mieheen, joka ei osallistu kotitöihin?" Älä nyt hulluja mieti, tottakai voisit, jos mies on tarpeeksi rikas, charmikas tai kuuluisa. Toisaalta, eihän rakastumisessa ole kyse tietoisesta valinnasta. Miehen kotitöitten tekemättömyydellä ei liene mitään merkitystä naisen alitajuiselle rakastumisprosessille.

"Tytön listalla lukee: ei laiha, ei kaljamahaa, siisti, hyvä peppu, rehellinen, uskollinen ja luotettava." Haloo, eikö seurustelukurssilla opeteta olleenkaan markkina-arvoteoriaa? Tai sitä, että mieheltä ei kannata vaatia toinen toisensa poissulkevia ominaisuuksia, kuten hyvää peppua ja uskollisuutta.

"Naisessa on tärkeää ulkomuoto, urheilullisuus, älykkyys ja epäitsekkyys." ...Jos satut olemaan tosiuros, joka kykenee saamaan tuollaisen naisen ja jota tuon tekstin kirjoittanut poika ei toisiaan ole, koska kökkii nössönä jollakin tyttöjen seurustelukurssilla.

"Teini-ikäisistä ja nuorista aikuisista koostuvaa kuulijakuntaa usutetaan ylipäätään ottamaan riskejä." Elikkä yrittämään känniääliötaktiikkaa jokaiseen hameväen edustajaan.

Markkina-arvoteorian pitäisi kattaa suurimman osan tuollaisen kurssin opetuksesta. Muuten kurssilta valmistuu vain turhautuneita teinejä. Ensin tehtäisiin ihannelista seurustelukumppanin toivotuista ominaisuuksista. Sitten pyyhittäisiin ne kaikki yli, paitsi että tytöt saisivat pitää yhden. Pakkien saamisen kestämisen psykologiaa olisi käsiteltävä usealla tunnilla. Kuten myös todennäköistä tulevaa "uraa" toiveikkaasta teinistä katkeroituneeksi harpuksi tai haaveissaan eläväksi saamattomaksi vanhaksipojaksi. Seurusteluvinkki pojille: Älkää kuunnelko, millaisia miehiä naiset sanovat haluavansa, vaan katsokaa, millaisia miehiä he tosiasiassa valitsevat.

Naisen logiikka

Isosisko kirjoittaa: "Luulin, että naisen logiikka olisi jäänyt Speden sketseihin 1980-luvulle. Eivät ne vitsit naurattaneet silloinkaan, ja vielä vähemmän ne naurattavat 2000-luvulla. Tuollainen huumori perustuu naisten halveksimiseen ja pitää yllä seksismiä ja epätasa-arvoa. Siksi en sitä hyväksy." Naisen logiikka elää ja voi hyvin Isosiskon omassa blogissakin. Jos naisen logiikasta halutaan eroon, niin silloin naisten pitää ruveta käyttämään oikeaa logiikkaa sen sijaan.

Isosisko jatkaa: "Rinnastan sukupuolierottelun rotuerotteluun, ja pidän feminismin tavoitteena sukupuolikategorioiden purkamista." Tarkoittaako sisko sitä, että vaikkapa armeijan pitäisi olla pakollinen kaikille henkilöille ja että urheilussa tulisi olla vain yksi sarja kaikille henkilöille? Ja sitä, että palkkaepätasa-arvoa ei enää olisi sukupuolten välillä, koska ei olisi enää sukupuolia?

Isosisko kirjoittaa: "Ihannetulevaisuudessa ei luokitella ihmisiä sen enempää silmien värin kuin sukupuolenkaan perusteella hierarkkisiin luokkiin eikä tarvita nimityksiä, joista käy ilmi sukupuoli." Tuo olisi siinä mielessä kätevää, että sen jälkeen ei olisi enää syrjintää mitään ihmiskategoriaa kohtaan, koska niitä ei enää olisi.

Isosisko on huolissaan lastenhoidon käsittämisestä naisten rooliksi: "Äiti hoitaa lapset, ja vanhemmat matkustelevat. Isä on marginaalinen henkilö lastenhoidosta puhuttaessa." Naiset ovat yksinkertaisesti paljon kyvykkäämpiä lasten hoidossa kuin miehet. Naiset pystyvät lukemaan vauvojen kehonkieltä paljon paremmin kuin miehet. Erään tilaston mukaan lentäjistä 99,6% on miehiä, koska miehillä on synnynnäisesti paremmat ominaisuudet lentäjän ammatissa toimimiseen. Naisten vahvuudet ovat eri tehtävissä, kuten lasten hoidossa. Miksi laittaa syntyjään epäpäteviä henkilöitä hoitamaan kykyjään vastaamattomia tehtäviä?

Schizoblog linkittää lutkien puolustussivustolle. Siellä hehkutetaan eettisen lutkuuden perään, mutta kuinka paljon sellaisia lutkia on olemassa? Lutkia, joilla elämä on hallinnassa, jotka valitsevat seksiparnerinsa moraaliset näkökohdat huomioon ottaen ja jotka ovat tyytyväisiä osaansa? Sivulla myönnetään, että on olemassa lutkia, jotka tarvitsevat terapiaa ja jotka käyttävät seksiä peittääkseen epävarmuutensa ja tyytymättömyytensä elämään.

Lutkia voi verrata miehiin, jotka alkavat naisen tavatessaan kehuskelemaan rahoillaan ja statuksellaan. Tuollaiset miehet lyövät heti pöytään ainoan valttikorttinsa, koska heillä ei ole muuta tarjottavanaan. Samalla tavalla lutkat lyövät heti pöytään oman valttikorttinsa. Jos valtit kuluvat jo pelin alussa, niin loppupelissä ei ole enää toivoa.

Naiset ja eläinseksi

Tiramisu kirjoittaa: "Äijä halusi nussia koiriani. Hyi helvetti. Jos olisin väkivaltaista tyyppiä TAI edes vähän isompi olisin hakannut äijästä paskat pihalle. Koirat olisivat saaneet syödä raadon jos se niille olisi kelvannut. Siis millainen ihminen tuntee vetoa eläimiin? Miksi näistä asioista ei puhuta?" Isot pojat ovat kertoneet, että netistä löytyy helposti kymmeniätuhansia kuvia, joissa NAISET harrastavat seksiä eri lajisten eläinten kanssa. Yleensä koirien tai harvemmin hevosten kanssa. Naisen ja ison koiran väliseen intiimiin suhteeseen suhtaudutaan lähinnä huumorilla. Tyttöjen hevosharrastuksessakin on mukana eroottinen puoli. Onko jossakin muuten tehty tutkimusta siitä, onko seksi ihmisten kanssa koirille a) mukavaa vai b) vastenmielistä? Ja jos se on mukavaa, niin pitäisikö ihmisiä suorastaan kannustaa siihen eläinrakkauden nimissä? Ei minulla sinänsä ole mitään sitä vastaan, että hevostytöt ja koiranaiset suljetaan pakkolaitoksiin ja avain heitetään jorpakkoon. Ensiksi pitäisi kuitenkin tuomita sellaiset pervertikot, joille tulee halu hakata toisia ihmisiä paskaksi ja syöttää sitten ruumiit koirille. Se on todella sairasta.

Pieni katsaus Hesarin tämän päivän uutisiin. EU:n perustuslaki koventaa Suomen rangaistuskäytäntöä. Se on varmaan kansan enemmistön mieleen. Mistä johtuu, että enemmistö ihmisistä tuntuu aina olevan rangaistusten koventamisen kannalla, kaikentyyppisissä rikoksissa? Kuinka kovia rangaistusten tulisi olla, jotta ne olisivat kansalle riittävän kovia? Unohtavatko kansalaiset kovia rangaistuksia vaatiessaan, että rangaistusten tulee joka tapauksessa olla oikeudenmukaisessa suhteessa toisiinsa? Ei pahoinpitelystä voi tuomita ankarammin kuin taposta. Jos jonkin yksittäisen rikostyypin rangaistuksia kovennetaan huomattavasti, niin luultavasti koko asteikkoa pitää ruuvata ankarammaksi.

Kolme kuoli terästehtaan räjähdyksessä, yksi loukkaantui vakavasti pudottuaan parvekeremontin yhteydessä. Osaatteko arvata, kumpaan sukupuoleen uhrit kuuluivat? Tällaisia uutisia näkee lähes päivittäin. Naisten ja miesten työt pitäisi todellakin saada tasa-arvoisempaan asemaan. Muutamien prosenttien palkkaero ei ole mitään tuollaisten tragedioitten rinnalla.

Toivottavasti tällä herralla käy hyvä flaksi.

Kallis auto

Ylempitasoisen miehen ottaminen on kuin kalliin auton hankkiminen. Kummankin hankkimiseen tulee olla varaa ja käyttökustannusten maksaminen on kallista. Hankittuaan kalliin auton naisen pitää miettiä, miten hän pystyy maksamaan sen; tekemällä lisätöitä vaiko säästämällä omista menoistaan? Aluksi uusi hieno auto on aivan ihana, mutta ajan myötä sen loistokkuus hiipuu - elämä on muutakin kuin hienon auton omistamista ja sillä ylpeilyä. Hienosta autosta tuleekin taakka.

Miettikää itseänne tilanteessa, jossa saisitte yllättäin hienon auton itsellenne. Sillä pitäisi ajaa varovasti ja sitä pitäisi pitää silmällä kaiken aikaan varkaitten varalta. Elämä alkaisi pyöriä auton ympärillä. Te olisitte yhtä kuin omistamanne auto. Eikö teillä alkaisi alkaisi olla ikävä entistä karvanoppacorollaanne? Corollalla voisitte revitellä välittämättä vahingoista. Entiset arvonne nousisivat auton tilalle. Olisiko uusi hieno auto teille vain vitsaus, joka kääntäisi ajatuksenne pois oleellisesta?

Olkaasnyn kirjoitus nettideitteiluista käy hermojen päälle: "Sukeltelin itse deittinetin maailmassa viimeksi useampia vuosia sitten. Naiset tosiaan saavat ilmoituksiinsa satoja vastauksia, ja niistä on ihan oikeasti vaikea seuloa esille mitään järkevää." Ei niistä seulominen ole vaikeaa. Jos saat satoja vastauksia ja etkä pysty seulomaan niistä mitään järkevää, niin olet liian ronkeli tai et vain osaa seuloa yhtään mitään. Jos joku ei pysty löytämään sadoista ehdokkaista mieleistään, niin syy löytyy peilistä.

Veistä käännetään taas läskien haavassa. Iltalehti uutisoi: Helena laihdutti muutamassa kuukaudessa lähes 25 kiloa."Olisinpa tajunnut aiemmin kuinka yksinkertaista tämä on. Laihduttaminen on mielettömän yksinkertaista!" vakuuttaa Helena Kanerva. - "Tunti päivässä kuntoilua ja mistään ei tarvitse luopua."

Kissaihmiset, väkivaltapelit ja epätoivoiset miehet

Birdy kirjoittaa kissaihmisistä: "Kissaihmiset ovat hieman introverttejä, yksilöllisempiä. He eivät sitoudu laumaan, sillä he ovat lojaalimpia omalle sisäiselle tunteelleen. He saattavat olla kylmän älyn edustajia (mikä pelottaa koiraihmisiä) tai hyvin avoimen tunteellisia (mikä oudoksuttaa koiraihmisiä). He tarkastelevat outouksia ja normaaliuksia täsmälleen samalla observoivalla 'välinpitämättömyydellä', mikä usein on älyn lukitsemaa tunnetta." Tuo kuvaus sopii hyvin minuun ja minähän olen aina ollut kissaihminen. Komentelu on minulle vierasta. Jos omistaisin koiran, niin joutuisin varmaan opettelemaan uuden auktoriteettivaihteen, jotta koirasta tulisi hyvin kasvatettu. Parasta kissoissa on kuitenkin niiden helppohoitoisuus.

Lumikki kirjoittaa: "Totuus taitaa olla, että sellaiset kirjoittajat kuin nyt esimerkiksi Birdy, ovat "AT"-miehen ystäviä." Jos AT-miesten ystävät todellakin ovat tuollaisia, niin vihamiehille ei ole tarvetta ollenkaan.

Kysyn vaan kirjoittaa: "Kyllä ihmisen päässä täytyy olla muutenkin jotain vikaa, jos ampuu ihmisiä. Ei siitä voi pelejä syyttää, yhtään enempää kuin väkivaltaisia tv-ohjelmia... tai uutiskuvia sodasta... tai väkivaltaisia luontodokumentteja... Mikä on niin vaikeaa vastuun ottamisessa omista teoistaan?" Tällaisissa kysymyksissä on erotettava toisistaan vastuu sekä yhteiskunnan hyviksi kokemat ratkaisut rikosten vähentämiseksi ja elinolojen parantamiseksi. Vaikka vastuu teosta sälytettäisiin tekijälle, ei ole poissuljettua muokata ympäristöä sellaiseksi, että rikosten määrä vähenee.

Kyse on lopulta siitä, millaisessa ympäristössä haluamme elää ja millaisilla esimerkeillä haluamme lapsemme kasvattaa. Kärjistetysti voisi esittää, että tokihan hermomyrkyt ja atomipommitkin voitaisiin sallia ja jos joku niitä käyttäisi, niin laitettaisiin sitten täysi vastuu käyttäjälle tai alaikäisen tapauksessa vanhemmille. Käytännössä raja on vedettävä johonkin. Minä voisin aivan hyvin kuvitella eläväni sellaisessa ympäristössä, jossa ei ole väkivaltaisia pelejä, sarjakuvalehtiä, elokuvia tai uutisia. Olisiko tuollainen elinympäristö köyhempi kuin väkivallan kyllästämä ympäristö?

Viikon "epätoivoisin kaksikko"-palkinto menee Benropelle Ja Mitvitille, jotka ovat orgasmin partaalla kuullessaan päässensä Tiramisun deittikalenterin Top-sadan tavoitellumman oletetun poikamiehen joukkoon. Ahdistaa.

Jätä miehet rauhaan

Kirjan Jätä miehet rauhaan(Cheryl Bernard, Edit Schlaffer) perusviesti on se, että naisen tulee rakastaa enemmän itseään ja vähemmän miestään. Miestä ei kannata yrittää muuttaa eikä naisen kannata yrittää muuttaa itseään. Kirjan pohjavire on feministinen, vaikka nimi saattaisi antaa ymmärtää muuta.

Kirjan kirjoittajat arvostelevat ihmissuhdekirjallisuutta siitä, että niissä annetaan paljon ohjeita, mutta että ne eivät muuta mitään. Moderni nainen uskoo psykologiseen tietoon. Kun naisella on ongelma, hän kääntyy asiantuntijan puoleen ja uskoo, että ongelma on ratkaistavissa oikean tekniikan avulla. Usein ongelmana on mies, jolloinka nainen etsii ohjeita korjatakseen miehen. Tai sitten korjattava ongelma on naisessa itsessään. On tietenkin hiukan paradoksaalista, että kirja, joka antaa samantyyppisiä analyysejä ja ohjeita naisille kuin muutkin ihmissuhdekirjat, arvostelee muita kirjoja noitten ohjeitten antamisesta.

Kirjassa seikkailevat ylempitasoiset ihmiset. Eräs kirjan esimerkkinaisista oli pettynyt, kun hänen miehestään oli tullut vain keskitason johtaja. Kaikki kirjassa esiintyvät ihmiset ovat älykkäitä, lahjakkaita ja aikaansaapia tai ainakin olisivat, jos he eivät erehtyisi jäämään kotirouviksi. Eräässä kirjan esimerkkitapauksessa voivotellaan presidentti Reaganin neuvonantajana ja suurlähettiläänä olleen naisen kohtaloa, kun hän luopui omasta urastaan ja meni naimisiin hotelliketjun omistajan kanssa. Kirjassa pidetään itsestäänselvänä, että nainen ottaa itselleen niin menestyvän miehen kuin pystyy, eikä ymmärretä tai osoiteta ymmärtävän sitä, että juuri siinä on usein ongelmien alkulähde.

Kirjan naisilla on menestyvä ja kunnianhimoinen mies. Siitä seuraa ongelmia. Naiselle tulee paine tai houkutus jäädä kotiin ja jättää uransa. Mies keskittyy itsensä kehittämiseen siinä missä nainen ajautuu sivuraiteelle. Miestä näkyy harvoin kotona. Nainen alkaa vaatia mieheltään lisää aikaa, mikä loitontaa miestä entisestään. Välttääkseen stressin suhteessa mieheen naisen tulee seistä omilla jaloillaan ja antaa miehen olla vastuussa omasta itsestään.

"Nainen tahtoo muodostaa parin kaikkien sääntöjen mukaan, mutta mies haluaa pysyä itsenään, mutta sellaisena jonka elämää suhde helpottaa. Kykenemättömyys solmia suhteita tai vaikeus näyttää tunteita eivät ole syynä siihen, että monet miehet vihaavat keskusteluja suhteen laadusta ja tavoista parantaa suhdetta. Siksi, että suhde sellaisenaan sopii miehille erinomaisesti ja jokainen muutos voi olla vain muutos huonompaan suuntaan. Naisen parannusehdotukset eivät siis ole todellisia parannusehdotuksia miehen näkökulmasta. Mies jättää ne rekisteröimättä niin kauan kuin pystyy ja toivoo, että nainen pian lopettaisi niistä puhumisen. Jos nainen jatkaa vaatimistaan ja lopulta suuttuu, miehelle tulee tilaisuus leimata nainen hysteeriseksi ja hermostuneeksi ja jatkaa vaikenemistaan."

Kirjassa puidaan Jean-Paul Sartren ja Simone de Beauvoirin suhdetta. Suhdetta, joka on ollut esimerkkinä monille feministeille ja jossa Simone ei tarrautunut Sartreen kuin takiainen, vaan antoi tämän rillutella omien "bändäriensä" kanssa. On helpompaa katsella muita naisia sormien lävitse jos mies sattuu olemaan suurmies. Tavallisiin liittoihin tällaisista esimerkeistä ei saa paljoakaan aineksia. "Naiset ovat pikkuhiljaa tajunneet ettei prinssiä ole olemassa. Mutta sen sijaan että he alistuisivat tuohon he tahtovat väkisin muuttaa saatavilla olevan materiaalin toisenlaiseksi"

"Mitä enemmän mies ja nainen pitävät kiinni riippumattomuudestaan ja mitä itsenäisemmin molemmat kehittävät persoonallisuuttaan, sen todennäköisempää on, että heidän suhteensa tyydyttää molempia. On paradoksaalista, että suhde on usein onnistunut silloin kun molemmat osapuolet eivät ponnistele mitenkään tietoisesti sen eteen."

"Loppusanat: Rakkaus on niin hyödyllistä miehille, että on uskottava heidän keksineen sen. He kehräävät rakkauden vuoksi silkkisen, tahmean verkon; sitten he istuvat sen reunalla ja odottavat kärpästä." On huomattava, että puhuessaan miehistä kirjoittajat tarkoittavat ylempitasoisia miehiä. Muilla ei ole väliä tai he eivät ole miehiä ollenkaan.

Tunteettomien ammattiyhdistys

Miten ajattelisit naisena, jos joku mies etsisi käsiinsä salaisen puhelinumerosi ja seuraisi sinun perässäsi ulkomaille? Olisitko innostunut romanttisesta ihailijasta vaiko kauhuissasi perverssistä läähättäjästä? Luultavasti vastaus olisi: "Riippuu miehestä." Niinpä, seksuaalinen ahdistelu on eräs harvoista rikoksista, joissa rikoksen tapahtuminen ei aina riipu teosta itsestään, vaan teon suorittajan persoonasta. Jos perverssi läähättäjä paljastuukin pääministeriksi, niin kyseessä onkin kirjan arvoinen romanssi.

Kirja Jätä miehet rauhaan kuvaa miesten etulyöntiasemaa avioliitossa seuraavasti: "Se, että miehillä on toive saada etulyöntiasema on mahtava väline, sillä normaali nainen ei edes huomaa sitä eikä pysty sitä jäljittelemäänkään. Nainen luulee, että heidän suhteessaan vallitsee rauha ja ettei kummankaan mielessä liiku muuta kuin rakkaus, harmonia ja onnellisuus. Sitten tulevat psyykkiset terrori-iskut, sillä mies pelaa toisenlaista peliä. Mies tekee mitä absurdeimpia asioita ja nainen epäilee omaa järkeään; niin älykäs mies kuin hänen miehensä ei toimisi tuolla tavoin, joten ongelman on oltava naisen omassa havaintokyvyssä tai jossakin naisen tekemässä laiminlyönnissä. Jo tuo lähtökohtakin on väärä. Älykäskin mies tulee toimimaan aina samoin mikäli hän haluaa valta-aseman naiseen nähden ja senhän hän haluaa." Tuo kirjan esittämä malli sopii hyvin yksiin Birdyn kokemusten kanssa.

Kirja esittää teesin: "Miesten emotionaalinen umpimielisyys ja sulkeutuneisuus ei ole minkään kasvatusvirheen tai väärinkäsityksen tulosta vaan kollektiivinen etu jota kaikki miehet käyttävät yhdessä ja erittäin yksimielisesti hyväkseen"

"Miesten sulkeutuneisuus ei ole mikään vamma. Miehen vaikeneminen ja kylmyys murentaa naisen. Mitä pieninkin kiltteyden osoitus otetaan vastaan haltioituneena...Miehet ovat muodostaneet kartellin - tunteettomien henkilöitten ammattiyhdistyksen."

"On oikeastaan ihme, että jokin avioliitto yleensä toimii. Naiset valitsevat itselleen miehen välittämättä siitä, onko mies vaikealuonteinen, ei erityisen älykäs ja täynnä kuvitelmia joista nainen ei tiedä mitään. Naisia vaivaa suuruudenhullu käsitys, että he ja avioliitto pystyisivät saamaan miehen järkiinsä."

"Avioliiton lähtökohta on miehillä ja naisilla perustavanlaatuisesti erilainen. Nainen haluaa muodostaa parin ja saavuttaa miehensä kanssa jotakin uutta. Mies tahtoo pysyä omana itsenään ja vieläpä parantaa suhteen avulla omaa asemaansa."

Deitti-ilmoitusten laatu

Hassuja heräämisiä ihmettelee deitti-ilmoitusten heikkoa tasoa seuraavasti: "Ja kyllä minua ihmetyttää, miten tällaiset tyypit ovat päässeet edes palkkatyöhön, jos naista hakiessaankin tokaisevat "No en mä tähän jaksa ihmeempiä kirjoitella, mut textaa tai mailaa."" Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin ja tulin siihen johtopäätökseen, että naisten kannattaa vastata nimenomaan huonoimmin kirjoitettuihin deitti-ilmoituksiin, koska tarkoitus on löytää mies, eikä nettideittailua puoliammattimaisesti harrastavaa Runebergiä.

Kuinka moni nainen selvittää baarissa tapaamansa miehen kirjoitustaidot? Ei kukaan. Miksi kirjoitustaidolla sitten pitäisi olla merkitystä etsittäessä kumppania netistä? Pilkkuvirheisiin puuttuminen kertoo suuresta valinnanvarasta miesten suhteen, sekä kyvyttömyydestä erotella deitti-ilmoituksia oleellisten kriteerien perusteella. Deitti-ilmoituksia ei pitäisi arvioida tunteella, vaan asiallisen rationaalisesti. Toki kliseet ja kirjoitusvirheet ärsyttävät, mutta niillä on hyvin vähän korrelaatiota suhteessa vastaajan muihin ominaisuuksiin, vaikka mieli tekisikin ajatella toisin.

Tässä osanottoni Hassujen Heräämisten fiktiivisten seuranhakuilmoitusten kilpailuun:

Arvoisa neiti. Olen ATM, eikä se valitettavasti tarkoita automaatiotieteitten maisteria. Toivon sinun olevan kaunis ja viehättävä, vaikka itse en ole, sillä en usko markkina-arvoteoriaan - ethän sinäkään? En ole macho sika, vaan jään hoitamaan kiltisti kotia sinun huolehtiessasi ansaitsemispuolesta. En lyö naisia - olen niin hintelä ja pelokas, että en siihen edes kykenisikään. Olen täysin uskollinen. Kolmetoista vuotta olen yrittänyt vongata, enkä ole saanut keneltäkään. Lapsia rakastan ja olen valmis hankkimaan niitä heti, jos se ylipäänsä on mahdollista näin pienellä vehkeellä. Jos tämä viesti ei kolahda sinuun, niin ei se mitään, ei se ole kolahtanut keneenkään muuhunkaan.

Tiede huonon käytöksen oikeutuksena

Tässä kommenttiosastolta löytynyt linkki evoluutiopsykologiseen tutkimukseen, joka osoittaa, että miehet haluavat seksiä enemmän kuin naiset. Minä olisin voinut toki kertoa tuon tutkimattakin. Sinällään kyselytutkimukset ovat lähes hyödyttömiä tutkittaessa ihmisten seksi- ja partnerinvalintakäyttäytymistä. Ihmiset vastaavat toista ja tekevät toista. Olisi tutkittava ihmisten käyttäytymistä todellisissa tilanteissa. Tutkijat olivat itsekin huomanneet, että naiset vastasivat seksihalujaan koskeviin kysymyksiin erilailla riippuen vastaustilanteesta. Käytännön testit antaisivat toisaalta aivan toisenlaiset tulokset.

Olen hiukan hämmentynyt tuossa artikkelissa esiintyneestä suuresta huolesta tutkimuksen tuloksia kohtaan. Pelkona on, että miesten suurempi taipumus uskottomuuteen johtaa sen käyttöön tekosyynä: "En voinut itselleni mitään, koska me miehet vain olemme tällaisia." Pitääkö "vääriä" tutkimustuloksia pelätä? Eikö suurempi vääryys tapahdu silloin, jos miehiltä tai naisilta vaaditaan sellaista, mihin heidän biologiset ominaisuutensa eivät sovellu? Toki naisilta voidaan vaatia samanlaisten raskaiden taakkojen nostelua kuin miehiltä ja kyllähän he siihen pystyisivätkin, jos he viitsisivät harjoitella tarpeeksi. Samalla tavalla miehiltä voitaisiin vaatia uskollisuutta, johon hekin varmaan kykenisivät, jos he viitsisivät harjoitella tarpeeksi. Pitäisi sukupuolten väliset erot ottaa huomioon heille esitetyissä vaatimuksissa? Olisiko se tutkimustulosten väärinkäyttöä, niin kuin artikkelissa väitetään?

Kyselytutkimus miesten ja naisten seksihaluista ja -fantasioista johtaa harhaan ainakin kahdella tavalla: 1) Naisilla on haluja ja fantasioita, mutta ne ovat vain fantasioita, joita he eivät yleensä toteuttaisi tositilanteissa. 2) Miehillä ei useinkaan edes ole oikeaa käsitystä siitä, kuinka paljon he harrastaisivat seksiä, jos sitä olisi tarjolla rajattomasti ja laadukkaasti. Tuollaisessa tilanteessa miehen testosteronikäyrä luultavasti nousisi ja tekisi hänet seksihulluksi kaniksi. Toisaalta, jossakin vaiheessa tulisi varmaan kyllästyminen ja aikalisän paikka.

Pamela Regan sanoo, että samankaltaisen kasvatuksen saaneena naisten ja miesten seksuaalikäyttäytyminen lähenee toisiaan. Tavallisesti kasvatuksessa poikia kannustetaan löyhempään seksuaalimoraaliin kuin tyttöjä. Tuo pitää varmaan paikkansa, mutta suurin vaikutus on markkinoiden rajallisuudella. Pojilla ei yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia harrastaa seksiä niin paljon kuin he haluavat. Olisi hyödyllisempää tutkia niitä miehiä ja naisia, joille on tarjolla riittävästi laadukasta seksiä. Minä arvelen, että tuollainen tutkimus antaa tulokseksi miesten paljon naisia suuremman seksihalukkuuden.

Artikkelissa viitataan myöskin tutkimukseen, jota taisin kommentoida jo aikaisemminkin ja jossa sanottiin, että ihmiset eivät etsi yleisen luulon mukaan mahdollisimman rikkaita ja kauniita partnereita, vaan itsensä kaltaisia partnereita. Tottakai on järkevämpää etsiä omaa markkina-arvoa vastaavia partnereita kuin itselleen liian tasokkaita partnereita, jotka eivät ole sinuun tyytyväisiä.

Lopuksi artikkelissa sanotaan: "On selvää, että geenit eivät lopulta päätä, mitä ihmiset tekevät." Tuo on tietenkin ylevää uskoa ihmisen rationaalisuuteen, mutta vailla perustumattomuutta todellisuuteen. Kannattaa mieluummin katsella ympärilleen ja päätellä, päättävätkö ihmiset omista asioistaan ja missä suhteessa geeniensä määräämisiin kuin esitellä yleviä päätelmiä. Eikö tiedettä saisi käyttää huonon käytöksen oikeutuksena?

Avioliitto ulkomaalaisen kanssa, osa 2

Seuraavat lainaukset ovat Sinikka Artevan kirjasta Rakastuin ulkomaalaiseen. Helena kertoo avioliitostaan kiinalaisen miehen kanssa: "En tuntenut olevani osa miehen perhettä...he kohtelivat minua kuin ulkomaalaista...kavojen säilyttäminen oli tärkeää...en voinut missään arvostella miestäni...jos tein jotain sen suuntaistakin, hän suuttui...mieheni ei osannut englantia tai suomea, eikä halunnut edes oppia...miehelle ystävät olivat aina tärkeämpiä kuin perhe...lopullinen niitti avioliitolle oli Helenan saama hyvä työpaikka...miehen ystävät ilkkuivat "sinulla on itseäsi parempi vaimo"..mies kosti toveripiirin ilkeydet Helenalle etääntymällä ja hankkimalla uusia rakastajattaria...Helena alkoi inhota kiinalaista kulttuuria...aina oli pidettävä puolensa, etuiltava ja hyvitettävä palvelus vastapalveluksella."

Olli ja hänen kiinalainen vaimonsa kertovat seuraavanlaisista kulttuurien kohtaamisista: "Kiinalaiset eivät opi sulkemaan ovia...ruoka on suuri ongelmakohta...Aprilin mukaan suomalaiset eivät suhtaudu ruokaan riittävän vakavasti...Kiinassa ajatellaan koko perhettä ja rahat ovat suvulle yhteisiä...Kiinassa hieman miestään vanhemman vaimon katsotaan olevan hyvä ratkaisu...pari vitsailee, että naimakaupassa Olli menetti demokratian, mutta sai vastineeksi hyvää ruokaa ja kunnon taloudenpidon...Aprilin mielestä parasta Ollissa on rehellisyys...Kiinasta on vaikea löytää rehellistä ja uskollista miestä...Olli on kaikkea, mitä kiinalainen nainen haluaa aviomieheltään...luulen myös, että kiinalaisena voin olla parempi vaimo...suomalaiset naiset ovat hirveän itsellisiä...he eivät keitä kotona ja panosta täysillä perheeseensä."

Hannu ja Hiro ovat suomalais-japanilaisessa avioliitossa. Hannu miettii rakastumistaan Hiroon: "Ehkä yksi syy oli se, että suomalaiset naiset eivät osaa laittaa ruokaa...japanilaiset naiset osaavat ja hoitavat kodin."

Anna ja Santos olivat chileläisessä-suomalaisessa avioliitossa: "Latinomiehille pitää puhua kuin äiti pojalle...machoilustaan huolimatta chileläiset miehet elävät naisten määräysvallassa...vaikka naiset eivät ole itsenäisiä, niin heillä on tukenaan voimakas naisverkosto...Anna ei pidä enää latinalaisista miehistä...he ovat itsekkäitä ja haluavat alistaa naisen...Anna pitää chileläisten miesten tavasta liehakoida ja pelata eroottista peliä, mutta ei pidä heidän mustasukkaisuudestaan...heidän on vaikea hyväksyä naisen vapautta ja itsenäisyyttä...Naisen pitää olla Chilessä sensuelli ja vetovoimainen, mutta toisaalta toiset miehet eivät saa katsella häntä...on myös tärkeää, että nainen hoitaa hyvin kodin ja laittaa hyvää ruokaa...Chile on hyväksyvämpi miesten uskottomuuden suhteen."

Avioliitto ulkomaalaisen kanssa, osa 1

Sinikka Arteva on kirjoittanut kirjan Rakastuin ulkomaalaiseen, jossa käsitellään kahden kulttuurin avioliittoja. Yleisvaikutelmaksi kirjasta jää havainto kahden kulttuurin avioliittojen hankaluudesta. Mitä enemmän kumppanien tavat eroavat toisistaan, sitä enemmän sopeutumiskykyä tarvitaan. Suhteen alkuhuumassa kulttuurierot eivät häiritse, mutta myöhemmin niistä voi muodostua ylipääsemätön ongelma. Ongelmia aiheutuu arkipäivän asioista kuten ruuasta, uskonnosta, lasten kasvatuksesta ja asuinmaan valinnasta. Parhaassa tapauksessa aviopari kykenee näkemään eroavaisuudet rikkautena - useimmiten kuitenkin ei.

Jos tarkastellaan keskivertoa suomalaista miestä tai naista, niin minulle muodostui sellainen kuva, että suomalaisen miehen ja kaukaisen kulttuurin naisen liitolla oli parempi ennuste kuin että jos sukupuolet olisivat toisin päin. Suomalaisen naisen ja vieraskulttuurisen miehen käsitykset suhteen roolijaosta ovat niin kaukana toisistaan, että harmoninen liitto on hyvin vaikea saavuttaa. Eronneisuus seka-avioliitoissa on suurta. Avioeroon päätyvät todennäköisimmin ne naiset, jotka avioituvat turkkilaisen tai marokkolaisen miehen kanssa. Noista avioliitoista purkautuu vuosittain 15%. Saksalaiset sitävastoin ovat helppoja aviomiehiä.

Pastori Timo Keskitalon mielestä ongelmat syntyvät siitä, että naisella on Suomessa hyvin vahva rooli: "Toisesta kulttuurista tulevalle miehelle on järkytys, kun hän huomaa, miten vahva suomalainen nainen on. Asia korostuu, kun pari muuttaa Suomeen. Ongelmat voivat kasvaa niin suuriksi, että mies pyrkii suorastaan pakoon." No, ulkomaalainen mies voi sentään pötkiä tiehensä - suomalaisen miehen on kärsittävä tuomio loppuun saakka. "Ulkomaalainen mies tulee Suomeen lähes aina kulttuurista, jossa miehen asema on vahva. Mies joutuu alakynteen ja hänen itsetuntonsa horjuu. Erityisesti afrikkalaiset miehet ovat haavoittuvassa asemassa."

Suomalaisilla miehillä on erilaiset "ongelmat" ulkomaalaisen puolisonsa kanssa: "Latinalaisesta Amerikasta tulevat naiset haluavat usein palvella aviomiestään Suomessa samalla tavalla kuin heidän kulttuurissaan tehdään". Olen aika usein väittänyt, että alempitasoisilla miehillä mikään asia ei ole paremmin kuin naisilla. Nyt täytyy kyllä myöntää, että avioituessaan ulkomaalaisen kanssa alempitasoiset miehet ovat paljon suomalaisia naisia paremmassa asemassa.

Mitä on nalkutus?

Iltalehdessä päiviteltiin rasistisen järjestön kysymystä, "Miksi koko poliisivoimat valjastetaan poliitikon murhan tutkintaan, mutta jos tavallinen heppu puukotetaan, niin asian tutkimiseen käytettävät resurssit ovat paljon pienemmät?" Minusta kysymys on aiheellinen. Eivätkö ihmiset ole tasa-arvoisia rikosten selvittämisessä? Ja jos eivät ole, niin kuka on tehnyt päätöksen, että eivät ole ja millä oikeutuksella?

Kuka tiesi, että Keuruulla on tiputettu kaksi miestä ilmeisesti tahallaan parvekkeelta, joista toinen mies on kuollut ja toinen loukkaantunut vakavasti? Eikö tuon pitäisi olla tärkeämpi uutinen kuin kuoleman Ruotsissa? Olisiko uutisointi ollut erilaista, jos Äiti ja lapsi olisi pudotettu parvekkeelta? Miksi miehiä syrjitään rikosten uutisoinnissa ja rikosten selvittämiseen käytetyssä resurssien määrässä?

Mitvit kirjoittaa kommenttiosastolla: "Tuossa siiliemon tappamisessa ei liene kysymys siilin suremisesta vaan ihmetys ja suru kohdistuu pikemminkin turhan, järjettömän ja julman teon suorittajiin" Siili on söpö eläin ja söpön eläimen kuolema aiheuttaa surua. Missään ei näe uutisia, että "lapset räjäyttivät käärmeen, kalan tai madon." Heittäytymällä psykologiseksi voisin sanoa, että ihmiset kavahtavat omaa raadollista perusluonnettaan nähdessään lasten julmaksi tulkittavan käytöksen.

Kevyesti kirjoittaa: "Ei kai kukaan vaadi, että jokaista ihmistä pitäisi surra samalla intensiteetillä?" Toki jokainen saa surra sillä intensiteetillä, millä itse haluaa. Tiedotusvälineiltä ja poliisilta voi sen sijaan vaatia tasapuolisuutta. Ihmisten tulisi olla samanveroisia lain edessä. Tuo tasaveroisuus ei toteudu, jos toinen saa kaikki poliisivoimat taakseen siinä missä toiselle jää rippeet. Poliisi toimii tiedotusvälineiden aiheuttamien paineiden alla. Ehkäpä poliitikon murhien selvittelyyn pitäisi laittaa se sama yksi poliisipartio, mikä perusmiehen murhan selvittelyyn laitetaan. Onko poliisin velvollisuus mielistellä julkisuutta?

Kevyesti kirjoittaa: "Anna Lindh antaa kasvot järjettömän väkivallan uhreille, joita yhteiskunnan olisi pitänyt pystyä suojelemaan" Ei kai yhteiskunta voi millään suojella kaikkia kansalaisia järjettömältä väkivallalta? Pitäisikö poliitikoiksi valita vain sellaisia henkilöitä, jotka ovat valmiit menemään politiikkaan oman turvallisuutensakin uhalla? Kuinka paljon yhteiskunnan rahoja kannattaa laittaa sen jäsenten tai poliitikkojen suojeluun järjettömältä väkivallalta?

Miikka kirjoittaa: "Näin yleisesti toisten tunteiden kyseenalaistaminen on itsekeskeistä, ihan kuin minun tapani tuntea olisi jotenkin absoluuttisella tavalla oikea." Tuo on totta, mutta on oikein kyseenalaistaa tiedotusvälineiden tapa nostaa esille "oikeita" tuntemisen objekteja.

Tässä muutamia osuvia Daniel Mocsny sitaatteja Ilkka Kokkariselta: "Nalkutus on sitä, että joku ei hyväksy sanaa "ei" vastaukseksi. Mikä on yllättävää, kun ottaa huomioon, miten tärkeää naisille on se, että miehet ottavat heidän "einsä" tosissaan."

"Useimmilla naisilla on tapana pihdata seksiä. Se on ensivaikutelma, mikä useimmista naisista jää miehille. Naiset haluavat tehdä selväksi alusta alkaeni, että he voivat pihdata seksiä ihan milloin he itse haluavat."

Seuraavassa asiassa kokemukseni osuvat yksiin Mitvitin kanssa: "Kokemukseni mukaan miehet eivät koskaan, korostan, eivät koskaan vertaile tahi muuten kommentoi tyttöystäviensä peppuja ja rintoja."

Tuntemattomien ihmisten suremispakko

Tiedotusvälineistä saamme kuulla, kuinka koko Suomi on vaipunut surun valtaan kuullessaan Anna Lindhin kuolemasta. Anteeksi vaan, mutta minä en vaivu surun valtaan kuullessani tuntemattomien ihmisten kuolemasta. Ei minuun tehoa yhteisen surun hehkutus. Minulla on omat omaiseni ja ystäväni, joiden puolesta voin surra.

Jos minä vaipuisin surun valtaan aina kun joku ihminen maailmassa kuolee, niin enpä paljon muuta ehtisi tehdäkään. Kaikkien kuolevien suremisessa ei ole mitään järkeä. Onko olemassa joku kirjoittamaton laki, että jos kuollut tuntematon henkilö on a) riittävän merkittävässä asemassa ja b) riittävän läheisessä maassa, niin hänen puolestaan tulee surra? Millä oikeudella tiedotusvälineet lietsovat tuollaisissa tapauksissa perustelematonta surua? Uskon kyllä, että useimmat ihmiset saadaan henkilökuvien esittelyllä ja liikuttavilla kuvilla suremaan myöskin tuntemattomia kuolleita, mutta mikä pointti tuollaisessa suremisessa on? Eikö sekin aika kannattaisi käyttään johonkin muuhun? Mistä löytyy suruton tiedotusväline, joka antaa minun olla yrittämättä saada minua suremaan tuntemattomien puolesta?

Murhan jälkiseuraamusten miettimisessa kannattaisi käyttää enemmän järkeä kuin tunnetta. Taas kerran alkavat pohdinnat, voivatko poliitikot Ruotsissa tai Suomessa liikkua vapaasti ilman turvamiehiä. Ehkäpä kannattaisi laskea hiukan todennäköisyyksiä sille, mikä on vaaran suuruus joutua väkivallan uhriksi poliitikkona tai muuten? On varmaan olemassa kymmeniä vaarallisempia ihmisrooleja kuin ilman turvamiehiä kulkevien poliitikkojen roolit. Suomipopbaareissa pitäisi turvallisuudentunteen logiikan mukaan jokaisella olla turvamies.

Tällaisia surukerettiläisiä mielipiteitä ei voi esittää paljon muualla kuin blogeissa. Muuten tulee leimatuksi tunteettomaksi ääliöksi ja sittenkin. Saako virallista surun diskurssia kyseenalaistaa?

Tässä yhteydessä tulee mieleen myöskin tapaus, jossa pikkupojat räjäyttivät siiliemon hengiltä. Eläimiä tapetaan joka päivä syystä tai toisesta lukuisin määrin ja eläinten tappaminen on ollut iät ja ajat pikkupoikien huvitus ja luutavasti tulee olemaan edelleenkin. Ymmärrän kyllä että tuollainen julmalta kuulostava söpön eläimen tappaminen saa ihmiset suunniltaan, mutta järjellä ajatellen kyse ei ole mistään poikkeavasta tai ihmeellisestä. Maailmassa tapetaan ja kidutetaan eläimiä hengiltä sadoittain joka sekunti. Ei jokaisen eläimen puolesta voi surra. Se, että jonkun eläimen kuolemasta uutisoidaan, ei tee siitä järjellä ajatellen yhtään sen parempaa suremiskohdetta.

Uutiset keskittyvät väkivaltaan ja kuolemantapauksiin ja saavat siten ihmiset kerta toisensa jälkeen surun, kauhun ja iljetyksen valtaan. Olenko minä epänormaali, kun en halua tieten tahtoen joutua noitten tunteitten uhriksi. Miksei minun kaltaisilleni ihmisille, jotka haluavat kuulla ilosta ja onnistumisesta ole omia tiedotusvälineitä? Kyllä minä ymmärrän, että ihmisiä kuolee ja kauheita asioita tapahtuu, mutta miksi minut pakotetaan kuulemaan minulle merkityksettömistä kauheista tapahtumista? Elämä on sitä onnellisempaa mitä vähemmän elämästä kuluu suremiseen ja kauheuksien voivotteluun. Vai onko?

Rakkauden vangit, osa 1

Timo Airaksinen käsittelee rakkautta filosofisen pohdiskelevassa teoksessaan Rakkauden vangit. Ajatukset soljuvat Timon kirjoituksissa eteenpäin jättäen kysymykset toisinaan avoimiksi ja toisinaan kantaaottavan vastatuiksi. Seuraavassa poimintoja kirjan esittämistä ajatuksista ja huomioista.

"Nuoren miehen ja vanhan naisen rakkaus on harvinaista...Tämä järjestely liittyy oman yhteiskuntamme sukupuoliroolien järjestelyyn käytännön seksuaalipolitiikan lakien mukaan...Ei kannata mennä väittämään, että tällainen rakkauden jakautumisen kaava olisi jotenkin luonnollinen ja väistämätön biologinen totuus." Minä kyllä väittäisin, että kyseessä on hyvin pitkälti luonnollinen biologinen totuus. Ei nuoren miehen ja vanhan naisen rakkauden estämiseksi tarvitse tehdä mitään erityisiä seksuaalipoliittisia esteitä.

"Äidinrakkaus ja eroottinen rakkaus tulisi erottaa toisistaan. Äiti ei voi vaihtaa rakkautensa kohdetta. Rakkaus ei ole oikullista sillä tavalla kuin usein oletetaan niin että kuka tahansa voi rakastua keneen tahansa"

Timo vaikuttaa olevan markkina-arvoteorian kannattaja: "Rikkaat menevät naimisiin rikkaiden kanssa, kauniit kauniiden kanssa, joten kyllä vakka kantensa valitsee. Ei Lola ottaisi rumaa...Ihminen pohtii omia mahdollisuuksiaan: kannattaako mennä tanssipaikalle vai yrittää työpaikkarakkautta? Minkä ikäiseen kumppaniin minulla on varaa? Entä ulkonäköni, antaako se mahdollisuuden oikein ihanan kumppanin valloittamiseen? Jos minulla jo on rakas, hyödynkö mitään hänen vaihtamisessaan parempaan vai onko vanhassa vara parempi?"

"Rakkauden halu on haavetta, joka sijoitetaan tunteen politiikan säätelemään ympäristöön aina sen mukaan, mihin kullakin on varaa ja millainen ympäröivän maailman uskotaan olevan."

"Suojaton ja kokematon pikkutyttö voi kokeilla rakkauden halujaan rakastamalla hänelle tarjottua kuvitteellista ja keinotekoista maailmaa ja sen asukkeja. Jostakin syytä poikia ei kehoteta näin tekemään, mikä myöhemmin johtaa siihen, että rakkaudesta tulee tyttöjen oma valtakunta, jossa pojat ja miehet ovat aina hieman vieraita. Näinhän kulttuurimme rakkauden politiikka toimii. Tyttöjen oletetaan rakastavan ja poikien haluavan seksiä"

"Ihminen rakentaa itselleen rakkauden kohteen niistä monista, mutta epämääräisistä merkeistä, joita informaatioympäristömme tarjoaa. Rakkaus tekee kohteensa. Ehkä vaimonikin on minulle vain tarjolla olevien merkkien kummallinen kooste, johon voin kohdistaa rakkauden haaveeni niin, että niistä tulee aivan oikea tunne. Jotenkin vain on kyettävä luottamaan siihen, että rakkauden kohde on olemassa ja aito."

Oikaisuja epämääräisiin huhuihin

Tiramisu piikittelee tänne suuntaan: "Niinhän se on että "parhaat" avioliittoneuvojat ovat usein naimattomia. Minuakin huvittaa suuresti se, että nämä suurimmat nais- ja parisuhdeasiantuntijat ovat miltei tyystin vailla kokemuksia molemmista." Olenko minä jossain sanonut olevani vailla kokemuksia tai naimisuutta? Tuskin. Linjani on puhua yleisellä tasolla yksityiselämääni blogiini sekoittamatta. Panulle myöskin tiedoksi, että otan toki mielelläni vastaan asiantuntevia neuvoja ihmissuhteisiin liittyen, mutta syynä siihen ei ole mikään "oikea" tarve, vaan pelkästään puhdas sivistyksen himo. Ja mitä tulee parisuhdeneuvojen jakamiseen, niin minulla ei ole siinä suhteessa henkilökohtaista ongelmaa pätevyyden suhteen.

Tiramisu kirjoittaa: "Viisas vaimo pelaa tällaisen(charmikkaan ja menestyneen) miehen kanssa sen omaa peliä: manipuloi, flirttailee, leikkii saavuttamatonta, elää vilkasta omaa elämää." Tarkoittaako Tiramisu sitä, että Susanna Sievinen, Pirjo Kankkunen ja muut vastaavat vaimot pelaavat miehiensä kanssa tuollaista peliä? Nuo vaimothan huolehtivat minun tietääkseni yksin lasten-ja kodinhoidosta. Ei heillä ole mahdollisuutta vilkkaaseen omaan elämään eikä motiivia saavuttamattoman leikkimiseen. Riittää, että he hoitavat leiviskänsä kunnolla ja kiltisti.

Tiramisu kirjoittaa: "Kyllä, tämä on avointa vähättelya, vittuilua ja riidan haastamista. Tarkoitus on nostaa TiraMisua listalla." Tuossa Tiramisu on oikeilla jäljillä. Paras keino nousta listalla on hyppiä isompiensa varpailla kuin raivotautinen kääpiö, kuten Mitvitin käppyrä asian osoittaa.

Syyskuu ihmettelee bloggaajien oikeistolaisvaltaisuutta seuraavin sanoin: "Joissakin selailemissani blogeissa esiintyi ehkä (erittäin) hillityn feministisiä kantoja, mutta vasemmistolaisia sellaisia ei juuri ollenkaan. Miksi? Onko Suomen "sivistyneistö" (G.H. von Wrightin kuoltua) täysin oikeistolaista? Onko blogitus oikeistolainen harrastus?" Jostain ihmeellisestä syytä tämäkin blogi on liitetty oikeistolaisblogien joukkoon, vaikka - herran tähden - minähän olen legendaarisen IhmissuhdeKommunismin perustaja! Ja jos feminismi tarkoittaa tasa-arvon ajamista, niin minua feministisempää feministiä ei löydy mistään.

Ymmärtäisin kyllä jos vertailukohdiseni olisi otettu Karl Marx, Friedrich Engels tai vaikkapa Mao Tse Tung, mutta että oikeistolaisuus. Enhän minä ole edes äänestänyt oikeistolaisia muuten kuin kerran Asko Ehoa presidentinvaaleissa ja silloinkin ääni meni ihan hukkaan.

Parku-Matin pärinöitä

Birdyllä luovuus sen kun lisääntyy sitä mukaa kun järjen valo himmenee. Birdyn satukirjassa seikkailevat lapsille tutut hahmot Parku-Matti, Mottipää ja Puusilmä. Birdy tulkitsee kirjoituksiani seuraavasti: "Rakkauden vähäosainen' puhuu rakkaudesta vaikka tarkoittaa pimpan saantia. Hän puhuu naimisiin pääsystä vaikka tarkoittaa vakituista pimpan saantia." Pelkään pahoin, että en voi enää kirjoittaa juuri mistään ilman, että sitä tulkittaisiin pimpan kaipuuksi. Jos mieleni tekee karjalanpiirakkaa, niin oikeasti minun tekee mieleni pimppaa. Jos haluan hämiksen lemmikiksi, niin silloinkin mieleni tekee pimppaa.

Schizoblog mietiskelee ylipiston tuottavuutta seuraavasti: "Jos yritysmaailmassa toimittaisiin samalla intensiteetillä kuin yliopistolla, niin Suomi menisi konkurssiin kaksi kertaa päivässä. Onneksi näin ei ole." Pitääkö tuo paikkansa ja jos pitää, niin miksi yliopistoilta ei vaadita parempaa tehokkuutta?

Ilta-Sanomien mukaan siivoava mies on naisten mielestä seksikäs. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että on parempi tarkkailla todellisuutta kuin kuunnella naisten omia sanomisia heidän preferensseistään. Naiset luultavasti tarkoittavat, että jos miljonääri-palomies-malli siivoaa, niin se on seksikästä.

Viikonlopun Iltalehdessä esikoiskirjailija Sofi Oksanen kysyy: "Miksei koskaan puhuta terveelliseen ruokaan tai hullun tavalla salilla käymiseen addiktoitumisesta(mutta anoreksiasta tai bulimiasta puhutaan)?" Johtuisikohan tuo ilmiö siitä, että ruuan kanssa leikkimistä pidetään jotenkin syntisenä ja luonnottomana?

Sofi pohtii, miksi miehet ovat alkaneet pihdata? Ovatko miehet huomanneet objektina olemisen nöyryyttävyyden? Voi asia noinkin olla, tosin vain hyvin harvalukuisen miesjoukon kohdalla. Seksiobjektina olemisesta on kuitenkin paljon enemmän hyötyä kuin haittaa.

Kevyesti kysyy: "Mitä merkitsee parisuhteen kehitykselle se, että miehen markkina-arvo näyttää nousevan avioliiton aikana?" Se merkitsee ensisijassa miehen lisääntynyttä valtaa parisuhteessa. Pitääkseen parisuhteen tasa-painossa, vaimo joutuu tekemään yhä enemmän myönnytyksiä omien vaatimustensa suhteen ja tyytymään vähempään. Jos vaimo ei suostu alemman markkina-arvonsa sanelemaan asemaan, niin koko avioliitto vaarantuu tai mies etääntyy yhä kauemmas.

Naiset ovat sikäli miehiä paremmassa asemassa avioliitoissa, joissa kumppanin markkina-arvo on noussut, että naiset pystyvät kompensoimaan markkina-arvonsa aleneman vähentämällä vallankäyttöään. Vaimon markkina-arvon noustessa liiton aikana miehellä ei ole samanlaista sopeutumismahdollisuutta, jolloinka liitto päättyy helpommin eroon. Mies ei voi kompensoida markkina-arvonsa alenemaa vähentämällä vallankäyttöään, sillä silloin hän vaikuttaa vain entistä nössömmältä ja epähoukuttelevammalta.

Kevyesti kysyy edelleen: "Naiset kuitenkin panevat miehiä useammin eron vireille - vaikka heidän mahdollisuutensa ulkoisesti samantasoiseen kumppaniin eivät olekaan vuosien mittaan parantuneet vaan huonontuneet. Miksi näin?" Naiset ovat vaativampia avioliiton tason suhteen kuin miehet. Siinä missä avioliitto on miehille vain osa elämää, naisille se on koko elämä. Naiset tuntuvat myöskin olevan biologisesti "koodattuja" sietämään huonoakin miestä raskausaikanaan ja silloin, kun lapset ovat pieniä. Sitten kun lapset kasvavat, myöskin vaatimustaso miehen käytöksen suhteen kasvaa. Nainen herää todellisuuteen, jossa mies ei ole muuttunut naisen toivomaan suuntaan, korkeintaan huonommaksi.

Voiko naista rakastaa? osa 2

Voiko naista rakastaa? kirjan hyödyttömyys on lähinnä siinä, että siitä ei löydy ratkaisuja väitettyyn patriarkaalisen järjestelmän aiheuttamaan sortoon. Lainsäädännössä ei kirjan kirjoittajien mukaan ole mitään erityisen törkeästi epätasa-arvoistavaa ja korjattavaa. Vika vain jotenkin mystisestikin on yhteiskunnan piilorakenteissa ja miehissä itsessään. Sekään ei oikein selviä, miten miesten pitäisi muuttua, mitkä realistiset mahdollisuudet tuollaisen muutoksen aikaansaamiseen olisivat ja mikä olisi lopputulos. Luultavasti miesten pitäisi olla kirjoittajien mukaan pehmompia ja "naistapaisempia". Kirjoittajat eivät kuitenkaan ota kantaa siihen, että naiset eivät keskimäärin pidä naistapaisista pehmomiehistä, jotka ylistävät rakkauttaan naiseensa aina kuin ehtivät.

Seuraavassa esimerkki kirjan puolueellisesta ja puusilmäisestä tavasta tehdä tulkintoja. Kirjassa on ensin lainaus Kari Kiianmaan artikkelista Kauneus ja terveys lehdestä: "Esimerkiksi 1950-luvulla perhe-elämässä oli enemmän yhteisöllisyyttä. Oli asuinyhteisö ja pihat, joilla touhuttiin yhdessä. Nyt jokainen menee omiin harrastuksiinsa eikä yhteistä toimintaa paljoa ole, tästähän on osoituksenamuun muassa se, että lasten perinteiset leikit ovat hävinneet. Aikuisilla on omat harrastukset. Kun nainen menee bodaamaan, se ei ole kovin sosiaalista toimintaa."

Kirja tarttuu viimeiseen lauseeseen irrallisena ja alkaa analysoida sitä naistutkijasilmälasien lävitse. Katsokaa ihaillen, millaisen tulkintojen viidakon naistutkimus pystyy saamaan aikaan viattomasta sivulauseesta: "Ongelmana on siis naisten meneminen omiin harrastuksiinsa...meistä näyttää, että naiset menevät kuntosalille porukoissa ja siis sangen sosiaalisina...Niinpä kysymme: mistä paikasta käsin kysyttynä naisten bodaaminen on menemistä ja ei kovin sosiaalista? Niidenkö näkökulmasta, jotka jäävät kotiin? Eli miesten ja lasten, jotka nainen jättää bodaamisensa ajaksi hoitamaan tehtäviä, joita naisen oikeastaan kuuluisi hoitaa? ...Olisiko vielä arveluttavampaa, jos nainen menisi bodaamaan naisten kuntosalille?...Entä miksi naisten kuntosalille menemistä kutsutaan bodaamiseksi? Vähentääkö kuntosali perheen yhteisöllisyyttä senkin vuoksi, että lihaskunnon kartuttaminen ja voiman lisääminen eivät kuulu perinteiseen naiskuvaan?"

Muutama poiminta kirjan arvosteluista, joita löytyy tästä, tästä, tästä ja tästä: "Onkin vielä monin verroin hämmentävämpää, että Jokinen ja Veijola silti vain asettuvat odottamaan sitä oikeasti muuttunutta, uutta miestä, joka olisi valmis kohtaamaan naisen aidossa irigaraylaisessa hengessä, miestä joka olisi kiinnostunut vaimostaan muunakin kuin lastensa äitinä. Tästä ongelman sijoittamisesta yksiselitteisesti mieheen ei ole Jokisen ja Veijolan tapauksessa edes sitä terapeuttis-katarttista etua, että miehelle näin voitaisiin sysätä myös syyllisyys nykyiseen sukupuolten kohtaamisen vaikeuteen. Kun nimittäin kulttuurintutkimusta tehdään, on mieskin vain kulttuurinen konstruktio: ei ole ketään, jota syyttää siitä, että naisen rakastamiselle puuttuu kulttuurinen paikka ja muotti."

"Valtiotieteen tohtori Soile Veijola ja yhteiskuntatieteen tohtori Eeva Jokinen kertovat pakinassaan Voiko naissosiologia rakastaa?, että naisen elämä on kovaa, mutta ei silloin, kun nainen haluaisi."

"Naistutkimus pitää yllä myyttiä aviopuolisoiden epätasa-arvosta ehkä sen takia, että naistutkimus voisi oikeuttaa olemassaolonsa. Jotenkin tulee mieleen marxismi-leninismi tutkimussuuntauksena.

Voiko naista rakastaa?

Soile Veijola ja Eeva Jokinen ovat kirjoittaneet puusilmäfeministisen kirjan, Voiko naista rakastaa? Kirjan nimen ja takakansitekstin tarkoitus on ilmeisesti peitellä sitä faktaa, että kirjan mukaan vika naisen rakkauden puutteeseen on aina miehissä. Aika ovela konsti saada uusia pahaa aavistamattomia lukijoita. Positiivista kirjassa ovat mielenkiintoiset aikauslehtiartikkelianalyysit ja se, että termi "patriarkaalisen järjestelmän aiheuttama sorto" esiintyy kirjassa vain n. 300 kertaa.

On ymmärrettävää, että tämän kaltaisessa tai juuri minkään muunkaan kaltaisessa analyysikirjassa ei voida ottaa kaikkia näkökulmia ja tarkastelutapoja huomioon. Valitettavasti kuitenkin pitäytyminen sosiologisessa ja naistutkimuspohjaisessa näkökulmassa vie kirjalta uskottavuuden. Kirjassa on kolme pahaa puutetta:

1) Evoluutiopsykologisen näkökulman puuttuminen. Ihmisten käyttäytymistä tarkastellaan ilman yhteyttä heidän biologiseen luontoonsa. Kaikki ilmentyy puolitietoisena, ei vaistonvaraisena käyttäytymisenä. Naisten vaistonvaraisia tai tietoisia käyttäytymismalleja ei kyseenalaisteta. Oletetaan, että miesten pehmokäyttäytyminen ratkaisisi ongelmia jollain tasolla. Sitä ei mainita, että pehmomiehet eivät sytytä naisia, eivätkä naiset valitse pehmomiehiä puolisoikseen.

2) Pahin vika kirjassa on parisuhdemarkkina-arvonäkökulman puuttuminen. Kirja käsittelee esimerkkiensä osalta pääasiassa huippumiesten ja heidän vaimojensa välisiä suhteita, eivätkä kirjan tekijät näytä ymmärtävän, että parien markkina-arvojen erotuksella on ratkaiseva vaikutus suhteen laatuun.

3) Kirja ei esitä mitään toimivaa yhteiskuntamallia siinä esitettyjen sortomekanismien korvaamiseksi. Kaikki heitetään miesten harteille. Miesten olisi jotenkin kollektiivisesti muutettava käytöstään patriarkaalisen järjestelmän sorron lopettamiseksi, mutta sitä ei juuri pohdita, onko tuollaisessa ajattelussa mitään realistista pohjaa. Jää myöskin varsin epäselväksi, miten miesten olisi toimittava eri lailla.

Kirjan motto on seuraava: "Osaamme rakastaa miehiä, lapsia ja äitiä. Naisia halutaan, ostetaan, omistetaaan. Naista ei voi rakastaa" Tuota mottoa perustellaan aikakausilehtiartikkeleista napatuilla poiminnoilla, joissa esiintyvät mm. Juha Kankkunen, Esa-Pekka Salonen, Renny Harlin, Jani Sievinen ja Ari Sulander perheineen. Nuo miehet viilettävät maailmalla jättäen vaimonsa selviytymään yksin arjesta. Sitten kun koittaa loma, nuo miehet sanovat viettävänsä sen lapsiensa, eivätkä suinkaan vaimonsa kanssa. Esimerkeillään kirjoittajat haluavat osoittaa, että vaimolla ei ole sijaa miehen rakkaudessa.

Kirjan tekijät eivät valitettavasti näytä ymmärtävän, että on aiva eri asia olla naimisissa menestyvän huippumiehen kuin tavallisen tallaajan kanssa. Naisten miesvalintoja ei kyseenalaisteta millään lailla. Valitun miehen markkina-arvon merkitystä suhteen laatuun ei näytetä ymmärtävän ollenkaan. Missään ei sanota, että: "Nuo naiset olisivat voineet mennä naimisiin työttömän muurarin kanssa, jolta he olisivat saaneet yllin kyllin intiimiä yhdessäoloaikaa." Silläkään ei spekuloida, olisiko artikkelien pareissa "kulissiliittolaisia" tai vastaavia pareja, jolloinka intiimiyden puuttuminen olisi varsin ymmärrettävää. Naisten osa noissa avioliitoissa nähdään rakkaudettomana ja surkeana. Sille ei anneta mitään arvoa, että nuo naiset elävät hyvin leveästi miestensä huippukyvyillään ansaitsemilla rahoilla. Noita naisia ei verrata marketin kassalla työskentelevään ja penniä venyttävään yksinhuoltajaan, vaan heidät nähdään surkeina rakkaudettomuuden uhreina.

Miten kirjoittajat suhtautuisivat avioliittoon, jossa mies olisi kotona ja eläisi leveästi naisen ansaitsemilla rahoilla? Olisiko mies samanlainen rakkaudettoman avioliiton uhri? Vai kävisikö niin kuin todennäköistä olisi, että kirjoittajat syyllistäisivät laiskan kotona makoilevan loisen vieläkin rankemmin? Oli mies sitten kotona makoileva loinen tai maailmalla viilettävä huippumies, niin joka tapauksessa hän on armoton patriarkaalinen sortaja.

Onnellisuustutkimus

Kysyn vaan tarkastelee todella mielenkiintoista onnellisuustutkimusta(vaatii rekisteröitymisen), jonka mukaan ihmiset eivät kykene ennustamaan sitä onnellisuuden tai surun määrää, mikä seuraa heidän teoistaan tai sattumanvaraisista tapahtumista. Kysyn vaan tiivistää onnellistumisen perusteet seuraaviin havaintoihin: "Mikä sitten tekee ihmisen onnelliseksi? Siitä on vähän yksimielisyyttä. Sosiaalinen kanssakäyminen ja ystävyydet tuovat elämään pysyvää iloa. Siitä kaikki ovat yhtä mieltä. Lasten saaminen ei nosta onnellisuutta, mutta se vähentää tyytyväisyyttä avioliittoon. Artikkelin mukaan keskitasoinen elintaso riittää. Sen jälkeen elintason nostaminen ei nosta onnellisuutta. Tämä johtaa kiintoisaan päätelmään: sosiaalidemokratia, eli tulojen tasaaminen, tekee ihmiset onnellisiksi."

Ongelma ei tutkimuksen mukaan ole niinkään siinä, että henkilö ei saa sitä mitä haluaa, vaan siinä, että henkilö ei tiedä, mitä hän oikeasti haluaa, jotta hän tulisi onnelliseksi. Ihmisen olisi osattava havitella niitä asioita, jotka tekevät hänet oikeasti onnelliseksi. Tiedämmekö edes, mikä tekee meidät onnellisiksi, puhumattakaan siitä, mikä tekee meidät onnellisiksi pitkällä aikavälillä?

Ihmisillä on "psyykkinen immuunisysteemi", joka suojelee mieltä pahoilta takaiskuilta. Tuosta puolustusmekanismista johtuen pieni vastoinkäyminen voi tuntua meistä kauheammalta kuin paha takaisku.

Onnellisuus on suhteellista. Ihminen tottuu hyvin äkkiä siihen, mitä hänellä on. Aivot hakeutuvat hyvin nopeasti onnellisuuden tasapainotilaan. Siinä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä, että ihminen kyllästyy äkkiä uusiin ja hienoihin asioihin, mutta ihmeellisyys on lähinnä siinä, että ihmiset eivät osaa ottaa huomioon tuota kyllästymisefektiä huomioon päätöksiä tehdessään.

Lasten hankinta ei paranna hyvinvointia, mutta laskee tyytyväisyyttä avioliittoon dramaattisesti. Mitä tuosta pitäisi ajatella?

Tutkimus osoittaa, että vasemmistolainen politiikka lisää onnellisuutta paljon enemmän kuin oikeistolainen politiikka. Hyvätuloisten veronkevennykset auttavat onnellistumisessa hyvin vähän, mutta vähäosaisten auttaminen nostaa onnellisuusastetta valtavasti. Sama pätee tuosta päätellen tietenkin myös ihmissuhteisiin. Ihmissuhdekommunismi, jossa miehet jaetaan tasaisemmin naisten kesken nostaa rakkauden vähäosaisten onnellisuutta valtavasti siinä missä haaremiasukaslukumäärän kasvattaminen nostaa onnellisuutta vain vähän.

Syömisriippuvuus ja laihdutus

A.J Kaijanaho kirjoittaa laihduttamisneuvojen hyödyllisyydestä seuraavasti: "Laihduttaminen sairaalloisen lihavalle on käsittämättömän vaikeaa, siihen ei varmasti auta 'söisit vähemmän' -neuvot, vaan pikemminkin tällaiset 'neuvot' vain raivostuttavat kuulijaa ja aiheuttavat negatiivisen asennoitumisen moukkamaista 'neuvon' antajaa kohtaan." Tuossa on varmasti perää. Laihdutuskehotukset tuskin laihduttavat ketään. Ylipainoiset voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: Laiha-lihaviin ja lihava-lihaviin. Laiha-lihavat ovat joskus olleet laihoja, mutta elintavat ovat tuoneet liikakiloja. He pystyisivät laihduttamaan itsensä tarvittaessa kohtuullisella motivaatiomäärällä. Lihava-lihavat ovat olleet aina paksuja. He ovat koettaneet kaikki laihdutus konstit ja kensties olleet viipyvän hetken laihoja. Aina he kuitenkin lihovat takaisin vähintään yhtä paksuiksi kuin mitä he ovat olleet. Lopulta he usein luopuvat iän myötä laihtumisen toivosta.

Lihava-lihavien lihavuus johtuu alkoholismiin verrattavasta riippuvuudesta, jossa kyse ei ole "oikeasta" nälästä, vaan ruoan tuomasta mielialan noususta, jossa laihdutus ja laihtuminen hävittävät tuon mielialanosteen. Suklaapatukat ovat Lihava-lihavalle kuin huume, jota hänen on saatava päivittäin. Lihava-lihavuudesta ei parane täysin koskaan, kuten ei alkoholismistakaan. Laihduttajista 2-3 prosenttia pysyy laihana enemmän kuin kolme vuotta.

Lihava-lihavien kehitys menee usein näin: Lapsesta asti he ovat olleet paksuja. Jossain vaiheessa he keksivät laihduttaa ja onnistuvatkin ensilaihduttajan innolla. Sitten he lihovat takaisin ja laihduttavat jne. Lopulta laihdutusinto alkaa hiipua, koska he tietävät lopputuloksen jo etukäteen. Sitten on tehtävä valinta: Jatkaako laihdutusta välillä kärsien ja välillä laihtumistuloksista nauttien vaiko ylipainonsa ja siitä seuraava markkina-arvon ja elintason laskun hyväksyen. Kumpikaan vaihtoehto ei ole houkutteleva, mutta niistä on valittava.

Onko sitten oikein puhua syömishäiriöstä tai alkoholismia vastaavasta riippuvuudesta? Siinä mielessä ei ole, että syömisinnokkuushan on evoluution myötä muotoutunut ominaisuus, joka on ollut joissakin puutteen olosuhteissa ollut ihmisen selviytymisen kannalta välttämätön. Lihavat ihmiset ovat olemassa siksi, että heidän esi-isänsä olivat kovia syömään. Häiriöstä ja riippuvuus puhuminen on oikein siinä mielessä, että lihavuus on ihmiselle monessakin mielessä ihmiselle vakava vamma, josta olisi hyödyllistä päästä eroon.

Norsu nailoneissa kirjassa kirjoitetaan Nicaraguasta, jossa lihavuus on toivottu ominaisuus: "Kokoni herättää jokaisessa talossa innokasta keskustelua. "Hän on lihavampi kuin viimeksi." "Eipäs, hän on hoikempi" "Ei, kyllä hän on aivan selvästi lihonut." Tilaisuuden tullen eräs nainen vilkaisee sääriäni ja taputtaa ihastuneena reisiäni: "Voi miten paksut sääret!" Ja joku kysyy "Miten sinusta on tullut noin lihava?" Nicaragualainen nainen hämmästelee, miten joku voi haluta laihduttaa? Hänen ympäristössään kenenkään ei ole nähty laihduttavan tai hölkkäävän.

Naiset asuvat paremmin kuin miehet

Kevyesti kysyy kommenttiosastolla: "Miksi nimenomaan lihavuus (jopa naisten kohdalla pieni, muutaman kilon selluliitti reisissä) on niin inhottavaa mutta esimerkiksi ketjupolttaminen ei? Molemmissahan on kysymys tahdonvoimasta?" Hyvä kysymys. Luultavasti tahdonvoimalla ei ole juuri mitään tekemistä lihavuuden inhottavuuden kanssa, vaan se on jälkeenpäin asiaa miettiessä mieleen tullut selitys. Olen oikeastaan suuresti hämmentynyt - mikä on evoluutiopsykologinen selitys sille, että joskus tai jossain kulttuureissa lihavat naiset ovat olleet suosittuja, mutta nykyään he ovat ainakin länsimaissa alinta ja halveksituinta kastia? Ilmiö on varsin mielenkiintoinen. Voisiko joku mies tai nainen, joka pitää nyt hoikkia naisia viehättävinä kuvitella, että siirryttyään toiseen aikaan tai kulttuuriin hän alkaisi pitämään paksuja naisia viehättävinä tai päinvastoin?

Kevyesti kirjoittaa: "Muuten se, että menestyneet naiset yleensä myös näyttävät upeilta, johtuu minusta siitä, että menestyviltä naisilta vaaditaan poikkeuksellisen hyvää elämänhallintakykyä ja itsekuria." Myöskin menestyvät miehet näyttävät keskimääräistä selvästi upeammilta. Todella menestyneet miehet ja naiset näyttävät todella upeilta. Suurin syy ilmiöön lienee siinä, että noustessaan tapahtumien valokeilaan ihminen alkaa kiinnittää yhä enenevässä määrin huomiota ulkoiseen habitukseensa, jonka hoitamiseen valokeila tuo huomattavan energiaboostin. "Mitättömällä" ihmisellä ei riitä motivaatiota ulkomuotonsa kohentamiseen merkittävässä määrin.

Menestys luo ihmiselle itseään vahvistavan motivaatiokentän. Pinnalliset arvot nousevat pintaan. Kuvitelkaa itsenne seuraavaan tilanteeseen: Olette tehnyt jotain merkittävää. Teistä on tullut tähti, jota kaikki lehdet ja televisio hamuavat teitä haastatteluihin. Miten suhteenne ulkomuotoonne muuttuu?

Tuli mieleen sellainen kysymys, että miksi liikuntanumerot koulussa annetaan erikseen tytöille ja pojille? Eihän pojillekaan anneta erikseen ruotsinkielen numeroita. Eikö poikien ja tyttöjen suorituksia pitäisi vertailla kaikissa aineissa keskenään. Ei elämässäkään ole metsurinammattia naistensarjalaisille. Mitä ysi naisten liikunnan numerona auttaa fyysisissä suorituksissa, kuten palomiesten tai poliisien hommissa?

Hesari kertoo eri keskipalkkaisten ammattiryhmien sijoittumisesta Helsinkiin. Poliisit, palomiehet, opettajat ja lastentarhanopettajat. Ovatko miesvaltaisten alojen työntekijät taaskin paremmassa asemassa kuin naisvaltaisten ammattien työntekijät? Taasko naisia sorsitaan? Mitä korkeammalle asuinalueen tulot nousevat, sitä todennäköisemmin siellä asuu yhden noiden ammattiryhmien edustaja. Minkä noitten mainittujen ammattiryhmien edustaja asuu todennäköisemmin prameimmilla alueilla?

Hesari antaa vastauksen - lastentarhanopettajat: "Keskipalkkaiset naiset saattavat olla keskipalkkaisia miehiä paremmassa asemassa, koska naiset ovat vieläkin usein naimisissa itseään parempipalkkaisten miesten kanssa." Eli vaikka naiset ansaitsevat vähemmän kuin miehet, niin silti he asuvat hienommin kuin miehet. Mitä ratkaisuja feministeillä olisi sukupuolten välisen asumistasoeron korjaamiseksi?

Tunneäly, feminismi ja pommiräjähdys

Jyväskylän pommiräjähdys tuli poliiseille yllätyksenä. Mies oli linnoittautunut asuinhuoneistoon ja uhannut räjäyttää hallussaan olleet dynamiitit. Räjähdys oli poliiseille yllätys, koska tilanne vaikutti rauhalliselta. Vika oli räjäyttäjässä, joka ei noudattanut räjäyttäjien kansainvälisesti ratifioitua sopimusta, jonka mukaan tilanteen ollessa rauhallinen, räjäytystä ei saa suorittaa. Mihin tässä maailmassa voi enää luottaa?

Ilkka Kokkarisen vanhat Feministien viisaudet ovat putkahtaneet jälleen puheenaiheeksi. Itse muistan hämärästi, että nettikirjoittelu-uraa aloittaessani ne edustivat minulle suurta viisautta, jota taisin kehua nyysseissäkin. Ne olivat oman tasa-arvoajatteluni lähtölaukauksia. Tässä esimerkkipoiminta noista viisauksista:

11. Suhtautuminen koulutuksessa menestymiseen ja kiintiöihin
Tilanne: Miehet pärjäävät koulutuksessa jollakin alalla naisia paremmin.

Feministit: "Mielesi varmasti tekee väittää, että tuo todistaa miesten olevan naisia älykkäämpiä ja lahjakkaampia. Asia ei kuitenkaan ole noin, vaan tuo epäsuhta johtuu pelkästään patriarkaattisen yhteiskunnan suorittamasta nuorten tyttöjen aivopesusta uskomaan, etteivät he pärjäisi alalla yhtä hyvin kuin pojat. Syitä naisten aliedustukseen tuolla alalla on lukemattomia, eikä yksikään niistä ole naisten alhaisempi henkinen lahjakkuus. Eivätkä ne syyt häviä sillä, että niitä kieltäydytään tiedostamasta ja pallopäisesti vain todetaan pääsyvaatimusten olevan samat molemmille sukupuolille."

Tilanne: Naiset pärjäävät koulutuksessa jollakin alalla miehiä paremmin.

Feministit: "Mitenkäs nyt suu pannaan, kun naisten sijasta kiintiöitä alkavatkin tarvita miehet? Koulutuksessa ja pääsykokeissa vallitsee tasa-arvo pääsyvaatimusten ollessa samat kaikille, eli mitä ihmettä te miehet oikein vielä tämän lisäksi haluatte? Ette kai sentään kiintiöitä, kun ette muuten pärjää nykyaikaisille ja vahvoille naisille? Me feministit tietenkin haluamme sukupuolten tasa-arvoa ja meistä olisi ihan hyvä, jos tuolla alalla olisi koulutuksessa ja työelämässä yhtä paljon miehiä ja naisia. Mutta tietysti eri asia on se, jos miehet eivät osaa käyttää heille järjestettyjä edellytyksiä ja olosuhteita. Silloin on kuitenkin kaikki mahdollinen jo tehty."

Mikael Saarinen kertoo tunneälystä Iltalehdessä seuraavasti: "- Tunneälykkyys ei tarkoita sitä, etteikö ihminen saisi yhä raivokohtauksia tai kokisi ahdistusta. Pikemminkin se tarkoittaa sitä, että tunnistaa omat tunteensa ja on välineitä käsitellä niitä." Eli tunneälylle ominaista on omien tunteiden rationaalinen käsittely. Tunteet pitää ottaa huomioon, mutta niille se saa antaa ylivaltaa.

Olin perunannostossa ja siellä minun oli ilo kuulla vanhan kansan naisten antifeministisiä puheenvuoroja siitä, kuinka naisten pitäisi pysyä kurissa ja nuhteessa, eikä tavoitella sellaista, minkä hallitsemiseen heillä ei ole resursseja. Nuo naiset vaikuttivat korkeasta iästään huolimatta varsin onnellisilta. Miksi tuollaisten vanhojen ja vahvojen naisten viisaus ei kanna onnettomien ja ruikuttavien feministien korviin?

Norsu nailoneissa

Psykoterapeutti Irvin Yalomin reaktio lihavien naisten syömiseen: "Kun näen lihavan naisen syömässä, putoan pari pienaa alaspäin inhimillisen ymmärryksen tikkailta. Haluan tempaista ruuan pois, tyrkätä naisen kasvot jäätelöön. "Lakkaa ahmimasta ruokaa sisääsi! Etkö ole saanut tarpeeksi, taivas varjele!" Tahtoisin kuroa hänen leukansa rautalangalla kiinni."

Anna Johansson kirjoittaa lihavista naisista kirjassaan Norsu nailoneissa. Eräässä tutkimuksessa haastatellut naiset kertoivat, että he laihtuisivat mieluummin kymmenen kiloa kuin onnistuisivat rakkaudessa tai työelämässä. Toisessa amerikkalaisessa tutkimuksessa 38% vastanneista kertoi, että he pelkäävät eniten lihomista. "

"Porvariston naisihanne oli hento, kalpea ja eteerinen - aineeton ja aivan liian heiveröinen tekemään työtä. Nämä ominaisuudet symboloivat etuoikeutettujen luokkaa, valittuja ja hienostuneita. Vastakohtana pidettiin työväenluokan naisia, jotka olivat tukevia ja karkeita lihaksikkaine käsivarsineen ja punaisine käsineen."

"Nykyisin hoikkuutta voi tuskin pitää vapauttavana, sillä nykyisin vallitsee hoikkuuden hirmuvalta. Vaatimukset elää vallitsevan ihanteen mukaan eivät ole yhtä kovia kaikille: ne ovat kovempia naisille kuin miehille, kovempia nuorille naisille kuin iäkkäille."

Kirjaan haastateltu lihava Lisbet ei usko, että miehet voisivat ihastua häneen: "Varmaan on miehiä, jotka voisivat olla kiinnostuneita hänestä, mutta hän ei ole tavannut heitä...on vain harvoja miehiä, jotka ihastuisivat silmittömästi häneen. Hän ei ole sitä tyyppiä, johon rakastutaan..." Vaikka Lisbet olisi kaunis ihmisenä, niin se ei riitä: "Lisbetin miespuoliset ystävät ovat nähneet hänen sisimpäänsä, mutta kukaan ei ole rakastunut häneen...Minusta puuttuu se, mikä saa miehen ihastumaan."

Lisbet kertoo nuoruudestaan: "Olin rakastunut yhteen luokan poikaan, joka oli tietenkin rakastunut mielettömän nättiin ja hoikkaan kaveriini...Muistan, kun istuin juhlien ajan vessassa ja itkin. Silloin opin, miten asiat ovat." Lisbet pohtii, kumpi oli ennemmin, lihavuus vai luuserius? "Tuliko minusta häviäjä siksi, että olin lihava? En usko, että söin siksi, että tulisin lihavaksi. Söin, koska tarvitsin lohtua ja sivuvaikutus oli, että tulin lihavaksi. Silloin tällöin olen tehnyt lihavuudelle jotain ja...ei , en todellakaan toivo olevani lihava."

"Lihavuus merkitsee monille naisille samaa kuin epäonnistuminen sekä naisena että ihmisenä" Ana Martinez ilmaisee vihansa läskejä kohtaan selvästi ja karkeasti: "Rakas paksukainen, tiedätkö, miksi vihaan läskejä? Lihavilla ei ole tahdonvoimaa. Se on ihan selvä asia. Kukaan ei rakasta lihavia, ja tiedätkö miksi, koska lihavat ovat konkreettinen todiste ihmisrodun rappiosta."

Pitääkö pettämisestä kertoa?

Ilta-Sanomissa teologi Maria Buchert totesi, että partneriaan pettävän ei kannata tunnustaa syntejään rakkaalleen. Julkkikset ovat kuitenkin asiasta eri mieltä. Näyttelijät Hannele Lauri ja Outi Alanen, missit Suvi Hartlin ja Susanna Tervaniemi sekä tangokuningas Kari Hirvonen ovat sitä mieltä, että pettäminen pitää kertoa kumppanille. Ilta-Sanomien nettikysely asiasta antaa tasatuloksen.

Kun puhutaan hyötykäsitteistä, on ensin selvitettävä, kenen hyödystä puhutaan, koska hyödyt ovat eri henkilöille tai tahoille harvoin saman suuruiset. Pettäjän hyöty on eri asia kuin petetyn hyöty. Moraaliselta kannalta voi toki ajatella kokonaishyödyn käsitettä, jolloinka pettämisestä kertomisesta päättämisessä pitäisi ottaa kaikki seuraukset huomioon. Pettämisestä kertomiseen suhtautumisessa on kaksi koulukuntaa: Totuuden koulukunta ja onnellisuuden koulukunta. Totuuden koulukunnalle tärkeitä on totuus, seurasi siitä mitä tahansa ja onnellisuuden koulukunnalle onnellisuus totuudesta välittämättä.

Pettäjän ei kannata kertoa oman hyötynsä tähden pettämisestään, paitsi silloin, jos on ilmeistä pettäminen tulee ilmi haitallisella tavalla. Toinen poikkeustilanne on silloin, kun pettäjällä on niin huono omatunto, että hänen on pakko kertoa pettämisestään. Tosin pettämisestä kertomisen seuraukset ovat silloinkin lähes poikkeuksetta pahemmat pitkällä aikavälillä kuin minkä helpotuksen asiasta kertominen tuo. Pettämisestä kertominen on haitallista myöskin paria ympäröiville ihmisille, koska he joutuvat kärsimään kertomisesta seuraavista riitaisuuksista.

Ihmiset vastaavat usein kysyttäessä, että he haluaisivat tietää, jos heitä petetään. Tuossa on kuitenkin erotettava halu tietää ja tietämisen todelliset vaikutukset. Kun ihminen ajattelee tuota kysymystä mielessään, hän kuvittelee itsensä, niin kuin hän jo tietäisi, mutta ei tietäisi kuitenkaan, mikä on paradoksaalista. Tunne haluaisi tietää, mutta rationaalinen ajattelu kertoo, että ei kannattaisi tietää. Noissa tilanteissa tunne usein voittaa, vaikka se ei olisikaan siunauksellista pitkällä tähtäimellä. Suuri määrä surua voidaan välttää jättämällä pettämisestä kertominen väliin.

Yhteenvetona voisi sanoa, että pettämisestä kertomisesta on todennäköisesti hyvin vähän hyötyä ja todella paljon haittaa. Pettämisestä kertomisen hyödytkin ovat usein teoreettisia tai hetken tunteeseen liittyviä, jolloinka niistä ei seuraa pitkän tähtäimen hyötyä juuri kenellekään. Vastauksena otsikon kysymykseen sanoisin, että teoriassa, moraalisesti ottaen ehkä pitäisi kertoa, mutta herran tähden, älkää tehkö sitä!

Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn

Seiska kertoo Rosa Meriläisen tapailevan Simo Frangenia. Pariskunta onkin bongattu usein yhdessä Tampereen yössä. Hymy-lehti sen sijaan kertoo Rosa Meriläisen styylaavan europarlamentaarikko Matti Wuoren kanssa, koska pariskunta oli bongattu kävelemästä kaupungilla käsi kädessä. Kun kaksi luotettavaa tietolähdettä antaa näin ristiriitaista informaatiota, on vaikea päättää kumpaan uskoisi. Ehkäpä Rosalla on haaremi? Toivottavasti Rosa paljastaa asioiden oikean laidan päiväkirjassaan.

Eeva-lehdessä psykoterapeutti Britt-Marie Perheentupa puhuu naiseuden tilasta näin: "Tyttöjen ja nuorten naisten lisääntyneen aggressiivisuuden Britt-Marie näkee selvänä avunhuutona. Tyttöys on hukassa, naiseus on hukassa. Elämme miesten maailmassa ja yhteiskuntamme arvostaa miehistä tapaa toimia ja hahmottaa maailmaa. Kun nainen samaistuu tähän miesten luomaan malliin, jän joutuu luopumaan perusytimestään, eli naiseudesta. Tämä on samalla luopumista omista vahvoista puolista, sillä naiseus on suunnaton voiman lähde."

Poliittisesti epäkorrekti kaipaa kirjoituksilleni kunnon vastaväitteitä: "Jos aiotte kumota jotain Henryn teesejä, niin käyttäkää toki jatkossa jotain muutakin kuin mutu-tietoa väitteiden pohjana." Olen samaa mieltä, eikä mutu-tiedossakaan ole sinällään mitään vikaa, jos sen mukana seuraa kunnon perustelut, olivat nuo perustelut sitten hyviä tai huonoja. Vähiten kunnioitusta herättävät ylimieliset kommentit, joissa sanotaan, että asiasta ei tiedetä mitään, eikä halutakaan tietää mitään, mutta joissa silti kerrotaan, miten asiat ovat ilman mitään perusteluja. Esimerkkinä ylimielisestä ja perustelemattomasta kommentista Tuulan kirjoitus Pinserin kommenttiosastolta: "En nyt tiedä tuosta MAT- & ATM-keskustelusta: itseäni ei tuon tyyppinen keskustelu kiinnosta pätkääkään. Minusta sitä voisi lähinnä kutsua puhtaaksi mollaamiseksi, stereotypioiden rakentamiseksi, ennakkoluulojen vahvistamiseksi tms eikä miksikään keskusteluksi - eikä sillä ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa."

Jukan maailma ihailee lausetta: "Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn!-)", mutta ei tiedä, kuka virkkeen on keksinyt. Minä arvelen, että kyseessä lienee feministien motto. Tosin feministeiltä ei löydy iloista mieltä, mikä asettaa arveluni kyseenalaiseksi

Aviottomuus vaarantaa terveytesi

Tulipa mieleen sellainen aatos, että onko entisajan ihmisten tunnemaailma ollut turtumattomampi kuin nykyään? Nykyihminen on nähnyt ja lukenut niin paljon kaikesta mahdollisesta. Tuhansia murhia, pornoa ja kaikkea kuviteltavaa. Mikään ei enää hätkäytä. Olivatko entisajan ihmiset lapsenomaisemman viattomia kykenevämpiä tunnereagointiin? Jos massatiedotusvälineitä edeltävältä ajalta tuotaisiin ihmisiä meidän aikaamme ja heille näytettäisiin televisiosta kaikenlaista, niin olisiko reaktio jotain muuta kuin syvä haukotus? Minä muistan lapsuudesta, että kauhuelokuvat olivat kauheita ja kuolleen kissan näkeminen sai oikeasti pois tolaltaan. Onko toleranssin kasvu ääritapahtumiin reagoimisessa vain aikuisuudelle tyypillinen kehityskulku vaiko massamedian aikaan saama turtumiskuolema? Miten lapsuuden voimakkaat tunnekontrastit saisi takaisin?

Riitta Pinseristä kirjoittaa: "Jonkun "ATM:n" (arkkityyppinen "alemman markkinatason mies" :-)) saamishuolet vaikuttavat kyllä vähäpätöisiltä siihen nähden, mitä kaikkea naisilta jää saamatta ja saavuttamatta jätkäkulttuurin läpitunkemassa maailmassa jo pelkkien partriarkaalisten piilorakenteiden takia." Tottakai ATM:n saamahuolet vaikuttavat naisista vähäpätöisiltä. Ne eivät kuitenkaan ole vähäpätöisiä. Naisilla saattaa olla vaikeampaa(mutta ei mahdotonta) edetä tiettyjen hierarkioitten huippupaikoille, mutta miettikää nyt kerrankin hetki tosissanne, voiko sitä verrata niihin rakkaudettomuuden ja seksittömyyden kokemuksiin, joista alempitasoiset miehet joutuvat kärsimään. Kuinka moni nainen vaihtaisi suhde- ja seksielämänsä ylennykseen?

Alempitasoisten miesten ongelmissa kyse ei ole pelkästään saamisesta, vaan elämästä ja kuolemasta. Naimisissa olevat miehet elävät paljon pitempään. Viittauksia tutkimuksiin löytyy tästä, tästä, tästä ja tästä. Eräs tutkija vertasi naimattomuutta riskeiltään siihen, että polttaisi askin tupakkaa päivässä. Eikö kaikille tai mahdollisimman monille miehille pitäisi järjestää mahdollisuus päästä naimisiin jo heidän terveytensäkin tähden? Mitäpä merkitsee naisen ylennysmahdollisuuden menetys hengen menetyksen rinnalla? Turhaa feministien vouhotusta, eipä juuri muuta.

Vaatimattomuus ei kauheasti kaunista

Tommy Tabermann kirjoittaa Me-lehdessä: "Kansantuote kasvaa, mutta masennus lisääntyy. Yksinäisyyttä kokevat kaikenikäiset. Jos joku kykenisi laskemaan, miten paljon rakkauden puute tulee maksamaan ihan rahana, tulos olisi luultavasti niin suuri rahamäärä, että välittömästi perustettaisiin rakkausministeriö" Viisaita sanoja Tommylta. Suomeen todellakin tarvittaisiin rakkausministeriö edistämään rakkauden vähäosaisten asemaa.

Enlannissa kohistaan taas tapauksesta, jossa nuori 14-vuotias rakastunut tyttö on lähtenyt 46-vuotiaan miehen matkaan. Nyt tuota miestä odottaa mahdollinen vankeusrangaistus. Mikä vanhoissa herrasmiehissä sitten on vikana verrattuna nuoriin pojanjolppeihin? Ei sitten yhtään mikään. Ainoa este on vanhoillisten ikärasistiset ja ennakkoluuloiset asenteet vanhempia miehiä kohtaan. Vanhempi mies on tytölle paljon parempi poikaystävä kuin teinipoika. Vanhemmalla miehellä on usein asunto, auto ja jopa kesämökki, siinä missä teinipojalla on korvalappustereot, skeittilauta ja naama täynnä näppylöitä. Vanhempi mies on myöskin uskollisempi kumppani, sillä hänelle ei löydy helpolla parempia tyttöystäväehdokkaita, kuten teinipojalle. Poika on tietenkin paljon paremman näköinen kuin vanhempi mies, mutta suhteessahan tunnetusti tärkeintä on sisäinen kauneus ja sitähän vanhemmilla miehillä piisaa.

Suomalaisen perusluonteenpiirre on vaatimattomuus, kuten tältäkin sivulta tulee ilmi: "Suomalaisuudessa vaatimattomuus kaunistaa. Mielessään suomalainen voi olla hyvinkin varma itsestään ja osaamisestaan, mutta ulospäin hän ei sitä ilmaise. Syrjään vetäytyminen ja omien ansioiden vähättely on kohteliasta käytöstä. Keskustelua käydään sanomalla, että ”enhän minä nyt mitään”, ja toisen kuuluu vastata siihen, että ”kyllähän sinä osaat”. "

Lopuksi lukijoille pieni kompakysymys. Mistä ovat peräisin seuraavat lainaukset?
a) Vaatimattomien-klubin jäsenlehden henkilöesittelyistä?
b) Itseluottamusongelmaisten kirjoitusterapiaryhmän aloitusvirkkeistä?

- Ei maailmaa mullistavaa tai kaatava, vain pieniä hetkiä ja ajatuksia yhden ihmisen elämästä... nääh! Skeidaa ;-)
- Sekalaista räpellystä kielen, kulttuurin ja kaiken kiinnostavan saralla.
- Jokapäiväinen elämäni on nyt vähän mitä on. Ei oikeasti luulisi sinuakaan kiinnostavan, mutta kukapa minä olen kieltämään vilkaisemasta. Hmm, niin joo, yksityiskohdista ei kannata sitten kovin hirveästi välittää.
- Turhia asioita.
- Huonoja juttuja ja tyhmiä linkkejä jo vuodesta 1994
- Kertomus suomalaisen miehen taistelusta mitättömyydestä kohti keskinkertaisuutta
- Uupunutta vaikerointia
- pienet munat - suuri ego
- Kyseessä on jälleen kerran yksi sivusto, jolla ei oo oikeesti merkitystä.

Moukarinheitto harrastuksena

Yleisurheilulla menee huonosti ja tutun kaavan mukaan lääkkeeksi vaaditaan lisää rahaa. Tapio Korjus perustelee vaatimuksensa seuraavasti: "Koska suomalaisen arvokisavoitto on meistä jokaiselle todellinen paukku." Voin ilmoittaa tässä ja nyt Tapiolle, että huippu-urheilijoiden tukemiseksi käytetyt rahat eivät ole ainakaan minulle mahdollisen paukun arvoisia. Koko huippu-urheilun tukemisen voisi lopettaa ja laittaa rahat harrasteurheiluun. Miksi ihmeessä Suomen pitää väkisin pärjätä huippu-urheilussa ja miksi juuri yleisurheilussa?

Yleisurheilun harrastajakatoa selitetään sillä, että se ei ole trendikästä. Siinä on varmaan osittain perää, mutta pizzasukupolven katoaminen radoilta johtuu myöskin yleisurheilun vaativuudesta ja lajin armottomuudesta. Useimmat yleisurheilulajit vaativat sopivan vartalotyypin. Sen vuoksi Timo Jutila rupesi jääkiekkoilijaksi, eikä korkeushyppääjäksi. Jääkiekkoa voi pelata menestyksellä läskinä, mutta kaikkia yleisurheilulajeja ei voi. Yleisurheilussa ei myöskään voi sinnitellä joukon jatkona, kuten monissa joukkuelajeissa ja sitten juhlia mestaruutta kuin voitto olisi lähinnä omaa ansiota. Monet yleisurheilulajit eivät sovi harrastukseksi. Montako moukarinheiton harrastajaa tunnette?

Rosa Meriläinen kirjoittaa feministisen teorian mukaisesta naisten kaksoistaakasta - siitä kun naisen pitää hoitaa työ ja koti. Kolmoistaakassa naisen pitää noitten lisäksi hoitaa ulkonäkönsä. On oikeastaan kauheaa, että naiset pakotetaan kirveellä uhaten tuollaisen kolmoistaakan uhreiksi samalla kun alempitasoiset miehet selviävät samaan aikaan miltei nolla-taakalla. Alempitasoisilla miehillä ei ole perhettä, heidän ulkonäkönsä ei kiinnosta ketään ja työnkin kanssa asiat ovat hiukan niin ja näin. Feministisen teorian mukaan nolla-taakkaisilla alempitasoisilla miehillä asiat ovat loistavasti. Yhteiskunnan olisi tartuttava toimeen ja vapautettava naiset kolmoistaakan orjuudesta antamalla heille samat vapaudet kuin mitä alempitasoisilla miehillä on.

Rosa kirjoittaa: "On vaikea uskoa, että keskiverron tamperelaisnaisen lookin saavuttaminen on ollut kovinkaan työläs prosessi." Ei varmaan olekaan, mutta alempitasoisen miehen lookin tavoittamiseen tarvitaan aikaa ja vaivaa: Kulahtanut tuulipuku trendikkäästi puolessa perseessä, krapulainen harhaileva katse, kolmekymmentä kiloa ylimääräistä ihraa, pakkien myötä rapautunut itsetunnoton yleisilme ja kolmoistaakasta vapaa perusonnellisuus.

Mensa hallitukseen?

Kysyn vaan kyselee, mitä tapahtuisi jos fiksut hallitsisivat maailmaa? Fiksut itse asiassa hallitsevat aika suurta osaa maailmasta ja Suomea. Siis sellaiset ihmiset, joita voisi kutsua sanalla fiksu varsinkin, jos he eivät olisi ryvettäneet itseään politiikassa. Riitelevää mensalalaista ei voi kutsua fiksuksi. Älykkäät ihmiset ihmiset eivät hallitse maailmaa, sillä saavuttaakseen kansan suosion ihmisen tulee olla fiksu.

Tuntematta mensalaisia sen tarkemmin voisin kuvitella, että mensa on täynnä älykkäitä ihmisiä, joilta fiksuus puuttuu. Ihmisiä, joille on tärkeintä tuntea olevansa älykkäitä monien muiden asioiden - kuten sosiaalisen kanssakäymisen taitojen - kustannuksella. Jos älykkyys pelkästään riittäisi tekemään ihmisestä menestyjän, niin mensa tuskin olisi puolillaan menestymättömiä ja alempitasoisia henkilöitä(veikkaus asiaa tuntematta). Älykkäät ja menestyvät ihmiset eivät jaksa innostua mensalaisuudesta, koska he ovat valjastaneet lahjansa tuottavampiin tarkoituksiin. Älykkyys pelkästään tekee ihmisestä hyvän kompien ratkaisijan, mutta jos älykkään imagon vaalimisesta tulee itsetarkoitus, niin elämä saattaa mennä "turhanpäiväiseen" oman älykkyyden korostamiseen oikeasti elämässä tarpeellisten taitojen hankkimisen kustannuksella.

Sinällään on mielenkiintoinen kysymys, tulisiko mensalaisista hyviä hallitsijoita? He ovat varmaan riitaisia omissa mensalaiskahakoissaan, mutta sehän johtuu lähinnä siitä, että heillä on vain äly ilman vastuuta, eikä heillä ole tarvittavia sosiaalisia taitoja valtaan pääsemiseksi. Ehkäpä mensalaiset ryhdistyisivät valta- ja vastuuasemaan päästessään ja alkaisivat käyttää älyään yhteisen hyvän edistämiseen. Alhaisesta statuksesta ja korkeasta älystä johtuneet ristiriidat häipysivät taivaan tuuliin. Toinen vaihtoehto olisi, että mensalaiset turhautuisivat ja menettäisivät malttinsa entistä enemmän huomatessaan, että politiikassa älyllinen perustelu olisi samoissa lähtökohdissa älyttömien perustelujen kanssa. Mensalainen lamaantuisi huomatessaan, että "väärä" logiikka veisi useasti voiton demokraattisessa päätäntäjärjestelmässä.

Kysyn vaan ei lue Seiskaa, Ohota tai Katsoa kuin krapulapäissään. Minä luen kaikkia noita aina kuin käsiini saan. Oleellistahan noissa lehdissä ei ole niiden juttujen oikeellisuus tai juttujen syntytavan rehtiys, vaan niiden tosi-tv tyylinen viihdyttävyys faktaa ja tekaistua näyttelyä sekoittamalla. Inhimilliset draamat kiinnostavat ihmisiä, kuten Matin ja Mervin ihmeelliset seikkailut osoittavat. Voiko hauskempaa kuvitella kuin Matin Seiska-lehden kuvassa osoittamassa Jyväskylän oikeustaloa sanoen: "Tuonne minä haastan Mervin!"

Tommi-patsas kirjahyllyyn

Mitvit tuo esiin humanistisen närkästyksensä kilpiluhenkisyyden esiinmarssista blogistipiireissä. Omien ajatusten pohdiskeleva kirjaaminen on saanut väistyä Blogien top-listasijoitusten hamuamisen tieltä. Minä vanhana kilpailulajien eksperttinä olen tietenkin vain innoissani uudesta kilpailumahdollisuudesta, enkä oikein ymmärrä humanistista kritiikkiä kilpailemista kohtaan. Onko jotenkin hienompaa kirjoittaa omia ajatuksia itselleen raapustaen kuin kirjoittaa niin, että mahdollisimman suuri yleisö on kiinnostunut? Kirjoittamisieni johtoajatuksena on tuottaa yleisöä kiinnostavaa tekstiä. Tiivistän, karsin tylsiä kohtia, lisään huumoria ja provosoin. Yritän kirjoittaa sellaista blogia, jota itsekin lukisin.

Moni blogisti on miettinyt sijoitustaan Pinserin listalla. Kilpaileminen kiinnostaa ihmisiä. Enemmän, useammin ja tasokkaammin. Mitvit kirjoittaa: "Blogeihin kirjoittelu on mennyt viime aikoina aika lailla hassuksi. Alkuperäinen idea jonkinnäköisen oman vaatimattoman ajatusvaraston ylläpitämisestä on jo aikaa sitten hukkunut..." Mitä minä olen blogia pitänyt, niin ei minulla ole koskaan ollut ajatuksena minkään asteinen vaatimattomuus tai minkäänlaisen alkuperäisen blogi-idean vaaliminen. Bloggaaminen on kehittyvä laji ja altis muutoksille. Ei ole mitään alkuperäistä ja ylvästä tapaa blogata kuin ehkäpä vain humanistien ideaalimaailmassa.

Mitvit kirjoittaa: "Henry jakelee muutaman kuukauden kokemuksella suurieleiseen tapaan neuvoja uusille kirjoittajille." En minä jaa neuvoja suurieleisesti. Ja mitä tulee neuvojen antamiseen, niin niitähän saa kuka tahansa antaa millä kokemuksella hyvänsä. Humanisteille on tunnetusti tärkeintä, että neuvojen antajalla on oikea tausta ja tittelinä vähintään blogistiikan dosentti. Neuvojen oikeellisuudella ei ole niin väliä, kunhan vain oikea henkilö on ne antanut.

Mitvit kirjoittaa: "Joku kehittää "Pinseri blog awards" -gaalan, jossa jaetaan lukuisissa sarjoissa palkintoja parhaille päiväkirjoille. Palkintohan voisi olla vaikka ... Tommi-patsas!" Minä olen muistaakseni joskus aikaisemmin ehdottanut vastaavan gaalan perustamista. Mikäpä olisi sen ihanampaa kuin Tommi-patsas kirjahyllyn reunalla törröttämässä? Suuressa maailmassahan vastaavat gaalat ovat arkipäivää. P.S. Mitvitin kirjoitus Pinserin listan kirouksesta on niin mielenkiintoinen ja hyvä, että sijoitus listalla nousee varmasti. Ja sekös humanistia potuttaa.

Rationaalisen valinnan merkitys

Poliittiisesti epäkorrekti kirjoittaa 31.8 rationaalisten valintojen tekemisestä: "1. Valinta perustuu päättäjän päätöshetken tilaan. Tämä käsittää rahan, fyysisen tilan, tunteet jne. 2. Valinta perustuu mahdollisiin seuraamuksiin. 3. Jos seuraamuksia ei voi tietää varmasti, niiden todennäköisyyttä arvioidaan matemaattisesti. 4. Tehty päätös perustuu todennäköisyyksien ja mahdollisen seurausten pohjalta tehtyyn arvioon parhaasta vaihtoehdosta." Rationaalinen valinta pyrkii ottaamaan huomioon kaikki tekijät - tunteet mukaan lukien - siinä missä tunnevalinta ottaa huomioon vain tunteen. Huonolaatuinen rationaalinen valinta voi olla huonompi kuin tunnevalinta, mutta laadukas rationaalinen valinta on aina parempi kuin tunnevalinta.

Poliittisesti epäkorrekti jatkaa: "Käytännössä ihmisten valinnat ovat hyvin usein epärationaalisia. Evoluutio on asentanut meihin tiettyjä tunnereaktioita, jotka vaikuttavat toimintaamme. On ilmeisesti niinkin että monet ihmiset eivät yksinkertaisesti pysty käsittelemään vähänkään monimutkaisempaa valintatilannetta rationaalisesti." Trio Erektus pyrkii tarvittaessa käsittelemään kaikkia tilanteita rationaalisesti kyvyistään huolimatta. Ihmisen ei tarvitse olla tunnereaktioittensa orja ja vaikka olisikin, niin hän voi pohtia tekemiänsä valintoja rationaalisesti. Trio Erektuksen kulmakivi ei ole luonnontiedeuskossa(LTU), vaan rationaalisen valinnan merkityksen ymmärtämisessä.

Nekonau on joutunut konkreettisesti havaitsemaan, kuinka yksilöpyksilöityminen värjäysten ja metallirojun avulla vaikuttaa henkilön saamaan kohteluun: "Tästä syntyneet auton vammat on laitettu ainoastaan minun syykseni,kun minä satuin olemaan se huomiota herättävin. Mihin unohtui ne viisi siistiä yliopisto-opiskelijaa jotka olivat todistamassa kanssa? ...Poliiseilta ei voi kuin odottaa samanlaista suhtautumista minun ulkonäköäni, ikää ja taustoja kohtaan. Kun arvostettu lääkäri käy valittamassa nuorisohuligaanin käytöksestä, ei nyt juurikaan ole itseni eduksi mennä paikalle pää täynnä violettia ja pinkkiä villapidennystä saatikka näiden naamarojujen tai lähes sentin kokoisilla korvarei'illä." Ehkäpä Nekonaunkin kannattaisi kokeilla rationaalisten valintojen ihanuutta?

Seksibudjettialijäämä

Onko suomalaisilla miehillä oikeus vaalia reviiriään ulkomaalaisilta miehiltä? Mennäänpä hetkeksi käymään ulkomailla tai Suomessa asuvien ulkomaalaisten luona. Monille ulkomaalaisille miehille oman maan tai rodun naiset ovat heille kuuluvaa omaisuutta, joihinka muihin rotuihin tai maihin kuulumattomat miehet eivät saa sekaantua. Esimerkkinä voisi mainita mustalaiset. Nuo samaiset miehet, jotka pitävät rotunsa tai maansa naisia omaisuutenaan, harrastavat kuitenkin mahdollisuuksiensa mukaan itse seksiä muihin rotuihin tai maihin kuuluvien naisten kanssa. Tuo kuulostaa noitten miesten näkökulmasta katsottuna loistavalta strategialta.

Suomessa ei ole vastaavaa naisten omistuskulttuuria, mikä antaa naisille mahdollisuuden harrastaa vapaasti seksiä ulkomaalaisten kanssa. Suomalaiset naiset ovat tunnetuista syistä haluttua seuraa ulkomailla. Ulkomaalaisten miesten flaksi on myöskin Suomessa varsin mainio. Lopputulos on se, että ulkomaalaiset miehet pääsevät harrastamaan runsaasti seksiä suomalaisten naisten kanssa, mutta suomalaiset miehet eivät pääse harrastamaan vastaavassa määrin seksiä ulkomaalaisten naisten kanssa, koska monissa maissa miehet pitävät naisensa tiukassa seksuaalikurissa. Suomalaiset miehet joutuvat siis kärsimään seksibudjettialijäämästä.

Jos Suomeen tulee lisää pakolaisperheitä, joissa naiset pidetään tiukassa kontrollissa - siinä missä miehet harrastavat seksiä suomalaisten naisten kanssa sen minkä ehtivät - niin suomalaismiehet joutuvat kärsijän osaan. Onko suomalaismiehen vain nöyrästi alistuttava seksivarannon karkaamiseen ulkomaisten miesten haltuun? Miten seksibudjettialijäämä saadaan tasapainotettua?

Iltalehti tutustuu kolmekymppisten naisten elämään. Haastateltujen naisten ammatit ovat lehtihaastatteluille tyypillisesti epätyypillisiä ja trendikkäitä: Stylisti, kansanedustaja ja suunnittelija. Anni Sinnemäki arvioi miehiä seuraavasti: "Miehissä on hyvää, että he yleensä keksivät paljon tekemistä, eivät väsy kovin helposti, pitävät elokuvista ja naisista. Huonoa on, että miehet eivät välttämättä osaa rentoutua." Vai eivät miehet osaa rentoutua? Eivätkös miehet ole useimmiten liiankin rentoja sohvilla löhötessään ja muutenkin?

Iltalehti kertoo myöskin Tallinnalaisen "seksiorjan" elämästä: "Omistaja ei pakota jäämään, mutta töitä on tehtävä, jos talossa asuu. Sonja voisi lähteä kuukauden irtisanomisajalla. Miksi hän ei lähde? - Kysymys on typerä. Mihin menisin? Ei ole asuntoa, ei passia, ei rahaa...Kaduilla Sonja on kulkenut paljon. Hän on myynyt itseään parikymppisestä saakka, ensin maaseudulla ja sitten Tallinnan ilotaloissa. Niistä hän joutui lähtemään, koska joi liikaa...Sonja kertoo elämästään kotikaupungissaan Viron maaseudulla. Siellä oli ystäviä, joita hän kaipaa.- En voi palata kaiken tämän jälkeen. Häpeän, eikä kukaan ymmärrä kuitenkaan." Minun ymmärtääkseni tuossa tarinassa ei ole mitään orjuuteen viittaavaa. On kurjia ihmiskohtaloita, painostusta ja liian suuri viinanhimo. Tämäkö on olevinaan sitä feministien kovasti mainostamaa seksiorjuutta?

Linda Lampenius Brava

Linda Lampenius Brava tarjoaa äärilaidan vastapainoa alempitasoisille miehille omassa päiväkirjassaan. En tiedä olenko jotenkin poikkeava, mutta minä olisin mieluummin katsellut kuvapäiväkirjaa Lindasta kuin lukenut hänen kirjoituksiaan. Myöskin Rosa Meriläinen on saapunut blogilistoille. Rosasta jäi yllättävän positiivinen mielikuva hänen puolustettuaan naisten asevelvollisuutta televisiossa tasa-arvon nimissä. Puolustelu jäi tosin hiukan anekdootin ja naureskelun asteelle, elikkä mitään konkreettista asian eteen tuskin on tehty. On kuitenkin hienoa havaita, että edes jollakin kansanedustajalla sahanpurut ovat niin kuivia, että hän huomaa miesten asevelvollisuudessa piilevän epätasa-arvoisuuden.

Myöskin Heidi Hautala pitää omaa päiväkirjaansa, jossa merkintöjä on harvemman puoleisesti. Entäs Anneli Jäätteenmäki sitten? Minne hän on kadonnut? Eikö päiväkirjan pitäminen kiinnosta enää? Toivotaan, että Heidi jaksaa puristaa Annelia pidemmälle. Heidillä on kirjoitus Prostituutiota ja ihmiskauppaa vastaan, jossa sanotaan, että "Hollannissa prostituutiosta keskustellaan kuin kampaajan palveluista". Miksei Suomen tilanne sitten koskaan verrata Hollantiin ja oteta esimerkkiä sieltä? Miksi esimerkki pitää ottaa päinvastaista suhtautumista harrastavasta Ruotsista? Miksi koskaan ei puhuta prostituution oikeasta syystä, eli seksinpuutteesta ja sen ehkäisystä. Naisilla olisi täydet keinot miesten seksinpuutteen ehkäisyyn, mutta he eivät käytä tuota mahdollisuutta hyväkseen. Sinä minun terveiseni Brysseliin.

Jukan maailma mietiskelee teoreettista pohjaa menestyneen blogin kirjoittamiselle. Anselista oikealle arvioi osuvasti uusia blogitulokkaita. Tässä tuosta kirjoituksesta, muualta ja omista ajatuksistani poimittuja neuvoja uusille bloggaajille, jotka haaveilevat suurista lukijamääristä ja menestyksestä blogilistalla.

- Kirjoita joko suomeksi tai englanniksi, muuten jomman kumman tai kummankin kielen lukijat kaikkoavat.
- Laita kirjoitustesi sivu etusivuksi.
- Etusivulla pitäisi näkyä useamman kuin yhden päivän kirjoitukset.
- Käytä tulo blogislistalle tehokkaasti hyväksesi. Se on paras aika haalia uusia lukijoita.
- Kirjoita riittävän suurella fontilla ja käytä sivun tila hyväksesi.
- Käsittele blogissa mieluummin selkeitä teemoja kuin että kirjoittaisit sillisalaattia.
- Luettavuus ja käytettävyys ovat tärkeämpiä kuin näyttävyys.
- Personoi blogisi vaikkapa edes vaihtamalla joitain värejä.
- Tarjoa jotain uutta.
- Kirjoita syystä. Älä kirjoita vain, mitä tapahtui, vaan miksi se on tärkeää.
- Etsi hyviä vihollisia. Kaikki pitävät tappeluista

Abortti ja vastuu

Ilkka Kokkarisen blogista löytyy tämä ja tämä linkki Daniel Mocsnyn kirjoituksiin abortista. Daniel ihmettelee, miksi sperma ruiskutettuna spermapankkiin antaa lainsuojan isyyttä ja elatusmaksuja vastaan, mutta sperma ruiskautettuna vaginaan ei tuota suojaa anna? Kummassakin tapauksessa on kyse mahdollisesta raskaaksi tulemisesta. Miksi noita hedelmöitystapoja kohdellaan eri arvoisesti?

Miksi oletetaan, että mies joka suostuu naisen kanssa seksiin, suostuu myöskin automaattisesti isäksi? Jos nainen ottaa mieheltä vastaan tarjotun aterian tai menee miehen kotiin, niin oletetaanko, että nainen suostuu automaattisesti seksiin? Ei tietenkään. Miksei mies saa sanoa "ei" isyydelle? Jos baarimikko tarjoilee asiakkaalle alkoholia ja myöhemmin asiakas jää kiinni rattijuoppoudesta, niin syytetäänkö tuosta rikoksesa myös baarimikkoa? Ei tietenkään. Mies saattaa harrastaa seksiä "hetken mielijohteesta" tietämättä aktin tarkkoja seurauksia, mutta naisen aborttipäätös on viikkojen harkinnan tulos. Koska naisella on suurempi valta ja harkintamahdollisuus aborttipäätöksen teosta, niin hänellä pitäisi olla myöskin suurempi vastuu.

Lopuksi vitsejä:

- Mistä tietää, että on tarvetta siivota talo?
V: Katso housuusi. Jos siellä on pippeli, niin ei ole tarvetta.

- Kuinka korjaat naisen kellon?
V: Et mitenkään. Uunissa on kello.

- Mikä on pahempaa kuin sovinistisika?
V: Nainen, joka ei tottele.

- Miksi naiset eivät ole käyneet kuussa?
V: Sitä ei tarvitse vielä siivota.

Alempitasoisuus on dynaaminen käsite

Tommipommi kirjoittaa dynaamisten käsitteiden vaikeasta käsitettävyydestä. Alempitasoisuus on kuin köyhyys. Noita kahta käsitettä on vaikea määritellä tarkasti, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö niillä olisi merkitystä. Köyhyys ja alempitasoisuus johtavat tilastollisesti huonompaan elämään kuin varakkuus tai ylempitasoisuus.

On aika hyödytöntä väitellä, onko joku tietty ihminen alempitasoinen tai mitkä ovat alempitasoisuuden tarkat määritelmät. Alempitasoisuudesta aiheuttuu monia ongelmia ihmisen elinkaaren aikana: 1) Ongelmat seksin saannissa - seksin tarpeen tyydyttämiseksi vaadittavat suuret ajalliset, vaivalliset tai rahalliset uhraukset tai lähes totaalinen seksittömyys, 2) Vaikeus kokea itsensä seksuaalisesti hyväksytyksi tai halutuksi persoonaksi, 3) Vaikeus päästä kokemaan molemminpuolisen rakastumisen kokemuksia elämänsä aikana. 4) Saatujen pakkien aiheuttamat vammat itsetuntoon ja mielenterveyteen, 5) Parisuhteen puuttuessa vaikeus päästä sosiaalisesti täysin hyväksytyksi yhteisön jäseneksi, 6) Tarpeellisen valinnanvaran puuttuminen kumppaniehdokkaista, 7) Huonosta suhteesta lähtemisen vaikeus parempien vaihtoehtojen puutteessa, 8) Sinkkuus ei ole mikään valinta, vaan pakko.

Jos tunnistat itsesi ja elämäsi suurelta osin noista kahdeksasta kohdasta, olet todennäköisesti alempitasoinen. Elämäsi johtava lanka on haaveilla ja toivoa sellaisesta seksi- ja parisuhde-elämästä, mikä muillakin on. Seksi- ja parisuhde-elämä ja niihin liittyvät sosiaaliset ympyrät eivät pääse nousemaan elämässäsi tärkeään asemaan, vaan joudut kompensoimaan niitä harrastuksilla ja työllä. Alempitasoisuus on sinulle suuri elämänlaatua huonontava tekijä.

Sukupuolten väliset erot puheessa

Iltalehdessä puhuu Suomen kielen tutkija FT Liisa Tainio. Liisa kertoo: "Mars ja Venus -ajattelu tekee naisen ja miehen puhumisesta myytin ja pikemminkin kasvattaa kuin kaventaa kuilua pariskunnan osapuolien välillä...Tainio on tutkinut naisten ja miesten puhetapoja, ja tuloksien mukaan sukupuolten väliset erot eivät olekaan niin dramaattisia kuin on uskottu." Hohhoijaa, kielten tutkija kommentoimassa parisuhteita. Seuraavassa lehdessä kuulemme varmaan hänen kommenttinsa ydinjätteen loppusijoittamisesta. Kenenköhän mielestä sukupuolten erot kielenkäytössä ovat niin dramaattisia kuin on uskottu? Monet ovat sitä mieltä, että ainut ero on miesten ja naisten välillä on jalkojen väli.

Liisa jatkaa: "Miehet ovat muka jo syntymästään asti sellaisia, että he eivät voi muuttaa puhetapaansa. Näin he eivät siis voi parantaa omaa puhetaitoaan, koska se on geneettisesti mahdotonta." Kuka nyt tuollaista on väittänyt? Miesten puhetapaa ei kannata parantaa lähinnä siksi, koska se on lähes täydellistä jo nyt, eikä mitään turhaa höpöttämistä tunteista sun muusta. Liisa kertoo myöskin näin: "Itse asiassa suomalainen mies puhuu siinä missä nainenkin - ja päinvastoin." Liisa tiivistää kielten opintonsa tähän viisauteen: "Mars-Venus -tyyppisten kirjojen tieto on sellaista, jonka kaikki jo tietävät, mutta joka on saanut vain hieman uudenlaisen muodon." Häh, kaikki tietävät jo etukäteen? Tuskinpa vaan.

Liisaa on haastateltu myös Ellien artikkeliin: "Vaikka sukupuolten välisiä eroja löytyisikin, ne eivät sinänsä ole kiinnostavia. Kiinnostavampaa on sen miettiminen, miksi eroista puhutaan." Miten niin sukupuolten väliset erot eivät ole kiinnostavia? Eroista puhutaan muun muassa siksi, että naisten iskeminen tietämättä miesten ja naisten ajattelutapojen eroja olisi lähes mahdotonta. Liisa kertoo: "Tainion kaikki keskustelupuheen analyysit osoittivat kuitenkin, että miehillä ja naisilla on samanlaiset resurssit kielenkäyttöön, ja näin ollen heillä on myös samanlainen kyky ymmärtää toisiaan." Kuulostaa tyypilliseltä humanistiselta analyysiltä.

Lopuksi haastattelen Ihmissuhteet-blogiin paria samantasoista auktoriteettia: Mitä mieltä nosturikoneen kuljettaja Reino e.v.v.k Mönttinen on parisuhdekirjoista? "Joo, olis ne varmaan hyviä jos olis niitä lukenu. Ei olis vaimo varmaan häipynyt sen nigerialaisen ukulelen soittajan matkaan." Entäs miten työtön porari Hannes p.a Koikkalainen kommentoi miesten ja naisten keskustelukulttuurien ja kielenkäytön eroja? "Joo". Kiitos Hannes, huomenna sinua haastallaan Iltalehteen.

Oikeitten alempitasoisten miesten tarinoita

Kuvitelmat alempitasoisille tyypillisistä piirteistä elävät omaa elämäänsä todellisuudesta vieraantuneina monissa blogeissa, kuten näissä Lumikin kirjoituksesta poimituissa palasissa: "Painetaan päälle ja lujaa. Toisella ei ole tilaa hengittää tai tutustua kunnolla, kun heti vähänkin ihmisenoloinen ihminen ahdistetaan nurkkaan avioliittotarjouksilla...Ollaan turhan kärkeviä. On jokin pakottava tarve todistaa oma fiksuutensa ( todellinen tai kuviteltu ) ja sitten omaksutaan puheeseen pilkallinen ja/tai sarkastinen sävy...Sorrutaan vääränlaiseen huumoriin...Odotukset ovat liian korkealla...Yritetään manipuloida toista sopimaan "MINUN ihanteellisen kumppanini" muottiin...Suusta pääsee kaikenlaisia sopimattomia ehdotuksia esim. sukupuoliyhdynnästä...Ulkoisen olemuksen kanssa ei viitsitä olla SIISTEJÄ..." Seuraavassa tyypillisiä oikeitten alempitasoisten miesten tarinoita Ellien keskustelusta poimittuina:

- Tutustuin harrastukseni yhteydessä 27-vuotiaaseen mieheen, rakastuimme ja kävi ilmi, että mies oli neitsyt. Hänellä oli ollut useampia lyhyitä deittailusuhteita naisten kanssa, mutta sänkyyn asti ei ollut päässyt, koska ei ole luonteeltaan mikään vonkaaja pilluhaukka. Miehellä on paljon naispuolisia ystäviä, he pitävät miestä todella ihanana ja lutuisena tyyppinä, mutta mitään intohimoja hän ei yleensä naisissa herätä kiltin ja vähän ujon luonteensa vuoksi. Ulkonäössä ei ole mitään vikaa, ei todellakaan, treenattu kroppa, siistit vaatteet ja muodikkaasti leikattu tukka miellyttävät silmää.

- Itselläni syynä poikuuden säilymiseen oli ujous, joka johti pian 20 ikävuoden jälkeen häpeään ja pelkoon siitä, että kokemattomuuteni paljastuu naisille jossain vaiheessa...Neitsyydestä voi tulla vain itseään ikävuosien karttuessa ruokkiva kierre, eikä sen syynä ole muu kuin kokemuksen puute hankkia kokemuksia.

- Kaikkein vittumaisinta tuollaisen neitsyt miehen kannalta on, kun viimein saa jonkun naisen sänkyyn, eikä sitten onnistu suoriutumaan tehtävästään neitiä tyydyttävällä tavalla. Kenkää tulee armotta. Kokemuksesta voin kertoa, että tilanne ei ainakaan helpotu päänupissa.

- Itse olen 27v poika, enkä todellakaan ylpeä siitä. Omat syyni ja vikani neitsyyteeni ovat just siinä, etten pystyisi olemaan sellainen mies naiselle kun haluaisin, enkä nyt tarkoita mitään julkisuudesta napattua ihmesankarin roolia, vaan ihan tälläiset perusjutut mättää, eli ei kykyä/kunnianhimoa tarpeeksi hyvään duuniin, en tarpeeksi pitkä(178cm) ja hevosenkullikin pitäisi olla, kun 16cm patukalla tulee komplekseja pornoleffoja katellessa ja naisten toiveita lukiessa. Ulkonäköni puolesta minulla ei pitäisi muuten ongelmia olla, mutta kun ei se nyt ihan riitä. En ole edes nynny(tykkään riidellä ja tapella!), mutta kun ei vaan luonne kestä tyrkyttää itseään silloin kun tietää, ettei pysty antamaan tarpeeksi.

- Niin, omalla kohdallani tärkein syy kykenemättömyydelle parisuhteen muodostamiseen on lähes olemattomassa itsearvostuksessa. Eli en ole oikein koskaan elämäni aikana oppinut hyväksymään itseäni sellaisena kuin olen. Niinpä en ole pitänyt itseäni yhdenkään tapaamani naisen arvoisena. Traagiseltahan se tietysti tuntuu silloin, kun kiinnostus olisi molemminpuolista. Ajatus tyttöystävän hankkimisesta tuntuu iän karttuessa aina vain kaukaisemmalta eli niin kuin joku jo totesikin, tästä asiasta tulee lopulta itseään ruokkiva kierre. Taustastani vielä sen verran, että koulutusta on tullut hankittua ja sitä vastaava työpaikkakin on. Huolehdin itsestäni säännöllisellä liikunnalla eikä ulkonäkökään ole rasite. Mutta kun kaikki ominaisuudet ei tunnu riittäviltä, ei suhteita kannata edes vakavasti ajatella.

- Tässä miehinen kommentti aiheeseen. Itse olen 34-vuotias kuvailemasi mies. En ole koskaan seurustellut, en harrastanut seksiä, enkä edes suudellut. Minulla on mies- ja naispuolisia ystäviä - ei paljon, mutta sitäkin parempia. Ulkonäkö alkaa vähän kärsiä iän myötä - tukka harvenee ja vyötärölle on kertynyt ylimääräinen rengas, mikään läski en kuitenkaan ole. Olen korkeasti koulutettu ja johtavassa asemassa. Alaisinani on pääasiallisesti naisia. Olen työskennellyt niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Taloudellisesti pärjään oikein hyvin.

- Niinpä, minä olen mies samassa tilanteessa. Suurin syy lienee juuri se ujous, ja ettei pitempää seurustelusuhdetta, joka varmasti olisi johtanut siihen, ole ikinä syntynyt. Koen olevani ulkonäöltäni ok, fiksu, siisti jne. Kun asia on mennyt jo tähän ikään, tahtoo iskeä pieni paniikki jos joskus sattuu tapaamaan jokun kivan tytön.

- Meikä on jo 37v ja luopunut toivosta seurustelukumppanin löytämiseksi ja varsinkin "saamisen" suhteen. Kun ei niin ei, ollaan sitten ilman. Maksullisiin naisiinkaan en halua mennä ja vaikka menisinkin, niin tuskin mä sielläkään ujouttani ja jännittämistä voittaisin.

- 30 v eikä seurustelua. Voisin yhtyä aika moniin miesten kommentteihin. Mutta miten selvitä kolmikymppiseksi ilman seurustelua tai seksiä ? No se on helpompaa kuin luuleekaan. Ujosta luonteesta johtuen lähestyminen ei ole helppoa, mutta joskus 18 vuotiaana kunnon kännin rohkaisemana tuli muutaman kerran yritettyä. Kun ulkonäkö on tavallinen (=ruma?) niin eihän kukaan ollut kiinnostunut. Muutamien pakkien jälkeen olin oppinut, että naiset eivät kiinnostuneet minusta. Epäonnistumisen tunnetta voisi lähinnä verrata hammaslääkäripelkoon, en ole niin masokisti että haluaisin uusia pakkeja toisten perään. Sen jälkeen opiskelu ja työt ovat vieneet ajan, harrastukset ovat sellaisia, ettei niissä naisia tapaa ja jos tapaakin, niin ne ovat niitä varattuja tai sitten niitä kiertopalkintoja lapsikatraansa kera. Näin jälkeenpäin olen miettinyt, että harmikseni olen saanut "kunnon kotikasvatuksen", renttumainen elämäntyyli olisi varmasti tuottanut paremman tuloksen.

- Älykkyyttä ja älyntaitoja olen kehittänyt parhaani mukaan. Pidän opiskelusta ja uuden oivaltamisesta. Yritykseni lähestyä vastakkaista sukupuolta ovat aina kaatuneet. Olen ihan kiva kaveri, mutta vain kaverina... Muun tyyppiset miehet kiinnostavat enemmän.

Onnellisuus on suhteellista, matematiikka ei.

Tiramisu kirjoittaa:"Minusta tuntuu, että at-miehillä ei ole mitään muuta nurisemista, kuin että ne eivät ole tajunneet ja sisäistäneet sitä omaa tasoaan...Minun on vaikea uskoa, että olisi olemassa mies joka ei yhdellekään naiselle kelpaisi." Kyse on vain osaltaan kelpaamisesta. Eräs tärkeä syy alempitasoisten miesten naisettomuuteen on yksinkertaisessa matematiikassa. Ylempitasoiset miehet sitouttavat itseensä useita naisia. On Tauski Peltosta, jolla on pari naista yhtä aikaa, on avioliitossa eläviä miehiä, joilla on rakastajattaria ja on lyhyitä seksisuhteita päivä päivän jälkeen harrastavia miehiä, joiden naisten sitoutusarvo on suuri, vaikka he olisivatkin vain yhden naisen kanssa kerrallaan. Koska miehiä ja naisia on suunnilleen yhtä paljon ja ylempitasoisilla miehillä on sitoutettuina paljon enemmän naisia kuin mitä naisilla on miehiä, niin on yksinkertaisesti matemaattisesti mahdotonta, että kaikille alempitasoisille miehille löytyisi nainen.

Minun on vaikea uskoa, että olisi olemassa ambomaalainen joka ei löydä mitään ruokaa. Jos ei Ambomaasta ei löydy syötävää, mars matkaan ja etsikööt purtavaa muualta. Maailma on avoin ja mahdollisuuksia täynnä. Ei tarvitse linnoittautua ambomaalaisiin peräkyliin nälkää hautomaan ja pieniä kiviä imeskelemään.

Kysyn vaan lainaa YLEä: "Tapaturmat uhkaavat erityisesti miehiä korjaustöissä ja naisia ruuanlaitossa. Molemmille ryhmille sattuu paljon haavereita myös ulkona." Kuinka vakavia turmia keittiössä tapahtuu? Tomaatti putoaa varpaille? Pikkusormi jää mikron oven väliin? Teekattilan höyry kuumottaa kyynärvartta? Tällaiseen uutisointiin toivoisi pientä suhteellisuuden tajua. Kannattaisi hiukan miettiä, että tapaturmalla ja tapaturmalla on eroa.

Kysyn vaan tiivistää Economist-lehden artikkelin seuraavaan päätelmään: "On ihan sama, miten rikas ihminen on; jos olo tuntuu köyhemmältä verrattuna muihin ihmisiin, ihminen tulee onnettomaksi." Olen kirjoittanut itsekin aikaisemmin samasta aiheesta: Onnellisuus on suhteellista. Ihmiset tottuvat omaan elämäntilanteeseensa ja alkavat verrata itseään muihin ihmisiin. On onnellisempaa tienata vähemmän, jos tienaa enemmän kuin työtoverinsa ja vertailuryhmänsä.

Sama pätee parisuhdemarkkinoihin. Ihminen ei tule onnellisemmaksi vaihtamalla aina vain tasokkaampaan puolisoon. Ilmiö on selvästi havaittavissa naisten parinhakumarkkinoilla. Naiset asettavat riman yhä korkeammalle miesten suhteen, mutta se tekee naiset vain onnettomammiksi. Nykymaailmassa löytää helposti aina vain tasokkaampia vertailukohtia, jolloinka se oma puoliso ei tunnukaan kovin laadukkaalta. Onnellisuus tulee vertaamisesta oman tasoisiin tai huonompiin. Jos harrastusurheilija vertaisi itseään koko ajan maailman huippuihin, niin hänen olisi vaikea olla mihinkään suoritukseensa tyytyväinen.

Näkemyksiä bloggaamiseen

Bloggaaminen on prosessi, joka muuttaa ihmiset helposti löydettäviksi nettisivuiksi, tällä sivulla kerrotaan. Maailmanlaajuiset keskustelumarkkinat muuttuvat yhä kattavammiksi ja nopeammiksi. Verrattuna tavallisiin nettisivuihin blogeille on ominaista aito ihmisääni. Mikä blogeissa vetää puoleensa? Inhimillisyys ja aidot ihmiset. Bloggaamisessa yhdistyy ideaalisella tavalla yksityinen kontakti julkiseen paikkaan. Bloggaaminen on parhaimmillaan ihmisten välistä keskustelua.

Tällä sivulla sanotaan, että hyvä bloggaaminen vaatii tekijältään selkeän identiteetin. Blogin vetävyys ei tule niinkään blogin tarjoamasta sisällöstä, linkeistä tai tietoarvosta, vaan kirjoittajan auktoriteetista. Kaikilla on pääsy samaan tietoon tai samoihin linkkeihin, mutta ratkaisevaa on, miten bloggaaja kehystää ja suodattaa sisällön näköisekseen.

Teiniblogit ovat usein tylsiä, koska pääpainon saa kertojan ahdistus ilman silmää ympäröivälle maailmalle, sivulla väitetään. Yli parikymppisillä kertojan ja havannoijan osa on usein hyvässä tasapainossa. Monissa yli nelikymppisten naisten blogeissa on samaa ahdistusta kuin teiniblogeissa. Yli nelikymppisten bloggaajien silmä ei näe kotiympäristöä pidemmälle. Keski-ikäisten naisten blogeissa on sama parturiblogisaundi kuin teinibloggaajilla, koska he ovat menettäneet sen voittamattomuuden tunnun, mikä nuorilla aikuisilla on.

Ole hauska, sanotaan tällä sivulla. Kaikki on hauskaa, homona on hauskaa, heterona on hauskaa, suomalaisena on hauskaa. Asioille saa nauraa. Kirjoittajana oleminen on hauskaa. Älä ota itseäsi liian vakavasti. Ole paksunahkainen. Jos sivuasi vastaan hyökätään, ota rennosti. Jos kirjailijat vastaisivat jokaiseen kirjojensa saamaan negatiiviseen arvosteluun, he eivät ehtisi kirjoittaa uusia kirjoja.

Yleisurheilun MM-kisat

Kun katselee eri yleisurheilulajien urheilijoita niin huomaa, että he vaikuttavat ihan eri luonteisilta lajistaan riippuen. Varsinkin miesurheilijat. Sadan metrin juoksijat ovat kuin ylpeitä riikinkukkoja esitellen ylävartaloaan uhmakkaina ja täynnä itseään. He tietävät olevansa vahvoja ja komeita, mikä antaa heille jopa turhankin suuren itseluottamuksen. Kuulantyöntäjät sen sijaan ovat yrmyjä. Heillä on voimaa, mutta ei näköä. Heilläkin on itseluottamusta, mutta flirttiä heistä löydy juuri nimeksikään. Pitkän matkan juoksijat ovat vaatimattomia ja hiljaisia. He ovat pieniä ja laihoja, eikä ylenpalttiseen itseluottamukseen löydy eväitä.

Noista havainnoista herää kysymys: Onko luonne tullut ennen vartaloa vai vartalo ennen luonnetta? Minä arvelen, että sillä millaiseksi mies vartalonsa muokkaa tai millaiseksi se on muokkautunut, on suuri merkitys hänen luonteelleen. Lihas antaa kummasti itseluottamusta. Miettikääpä kaikkia lihaskimppuja joita tunnette. Eivät nuo lihaskimput kyyhöttele nurkissa, vaa he tietävät olevansa vahvoja ja käytös on sen mukaista. Kuvitelkaa tilanne toisinpäin: Maratoonarit ja kuulamörssärit hyörimässä ja pyörimässä yleisön edessä esittelemässä vartaloaan. Mika Halvari ja Janne Holmen täydessä flirtissä. Olisivatko he silloin kuin Maurice Greene?

Usein puhutaan sisäisestä kauneudesta, mutta on huomattava, että sisäisellä ja ulkoisella kauneudella on yhteiset nimittäjänsä. Urheilijamiehistä sisäisesti kauneimpia ovat pitkän matkan juoksijat, koska he ovat vaatimattoman ja vaarattoman näköisiä. Pikajuoksijat tietävät olevansa namuja, mikä ei tee hyvää heidän sisäiselle kauneudellaan. Kuulantyöntäjyyskään ei ole sisäisesti kovin kaunista, koska voima tekee heistä pelottavia. Sisäisesti kauniiksi mieheksi pääsee todennäköisemmin, jos miehellä on kohtuullisesti itseluottamusta, joka ei perustu ulkonäköön tai voimaan.

Arno Kotro ja ulkonäkö

Lumikki päivittelee kirjoitustani suositun blogin kirjoittamisesta tähän tyyliin: "Ilmeisesti mikään ei enää saa eikä voi olla pelkästään hauskaa ja rentoa, jopa blogin kirjoittamisestakin täytyy tehdä elämän ja kuoleman kysymys. Ja täytyy menestyä. Se on oikeastaan aika paradoksaalista. Esimerkiksi Seiska on kiistatta suosittu, menestynyt lehti ja sitä tilaa todella moni. Älyllisesti orientoituneet ihmiset ovat usein valmiita tuomitsemaan tuon massojen rakastaman hupilehden ala-arvoiseksi ja halpamaiseksi tekeleeksi. Miksi sitten "menestys" ( tarkoittaen monen montaa lukijaa ) tekisi blogipäiväkirjasta automaattisesti hyvän ja viisaan?"

Onko Seiska sitten huono vai hyvä lehti? Minusta se on ihan hyvä. Siitä oppii markkina-arvoteoriaa ja ihmisten raadollista tiedonnälkää enemmän kuin kymmenestä "viisaammasta" lehdestä konsanaan. Eikä blogin tarvitse menestyä. Blogia voi kirjoittaa omaksi ilokseen tai pienen lukijamäärän iloksi. Jos menestys on sitä, että ihmisiä kiinnostaa lukea jotakin, niin en näe menestymisen tavoittelussa mitään väärää. Ei menestys ole ristiriidassa viisaan tai hyvän kanssa, vaikka menestystä voi toki saavuttaa muillakin keinoin. Todella "älylliset" blogit tai lehdet eivät menesty koskaan, koska kansa ei keskimäärin ole todella älyllistä. Onko menestyksen tavoittelu taas asetettu suomalaiskansallisen tyypillisesti pannaan?

Iltalehdessä puhuu Arno Kotro. Minusta tuntuu, että tämä "kaupungin tavoitelluin poikamies" elää ihan omassa maailmassaan muiden ylempitasoisten miesten kanssa: "Elämisen ongelmat ovat pitkälle ihmisen ongelmia, eivät spesifisti miesten tai naisten, Kotro miettii...Moni nainen on muusaksi ehkä liian kiltti ja uhrautuvainen luovaa työtä tekevälle miehelle...Mies uneksii paikallisessa päivät pitkät kirjasta, jonka vielä kirjoittaa, tauluista, jotka joskus maalaa ja firmasta, jonka perustaa. Nainen pitää kotia pystyssä ja uskoo monista pettymyksistä huolimatta miehensä onnistumiseen."

Arno kotro jatkaa fiksujen viisauksien pohtimista: "Kotron mielestä naiset huolehtivat ulkonäöstä ihan turhaan, sillä mielenkiinnon sytyttävä svengi löytyy naisen korvien välistä...Ainakin omassa tuttavapiirissäni miehet kommentoivat paljon enemmän tapaamiensa naisten aivopuolta kuin ulkonäköä. Ulkonäkö ei vielä tee kenestäkään hyvää seuraa, Kotro muistuttaa."

Oho, Oriveden opiston kirjoittajalinja on todella tehokas. Sinulle jota en vielä tunne on oppinut kirjoittamaan siellä kuukaudessa kuin humanistiteinityttö konsanaan. Onkohan Falmawen käynyt saman opiston? Pitää varmaan mennä itsekin sinne, jos opetus on noin laadukasta.

Millaisen mielikuvan blogin nimi antaa?

Palataan hetkeksi miettimään bloginimiä. Kun selailin ensi kertoja Pinserin listaa, niin jotkut bloginimet vetivät paremmin puoleensa kuin toiset. Kun bloginimiin tottuu, niin ne eivät ole enää kovin merkityksellisiä. Parhaita arvioijia bloginimien vetävyydelle ovatkin uudet bloggaajat. Dägä dägä, Just sopivasti ja Räpyläpölkky mietiskelevät, millaisia heidän bloginimensä ovat muiden silmin. Minun täytyy tunnustaa, että Dägä dägä oli kuvitelmissani jonkin sortin rokkiblogi ensimmäiset puolivuotta Pinserin listaan tutustumisesta, mutta aina kun kävin siellä kurkistamassa, niin huomasin muistaneeni väärin. Just sopivasti on aika vaatimaton nimivalinta, Räpyläpölkky on taas aika hauska ja hyvä nimi blogille.

Oman blogini nimi Ihmissuhteet on käynyt itselleni sanana niin tutuksi vuosien varrella, että se ei tuo minulle juuri mitään erityistä mieleen. Tarkoitus on kirjoittaa pääasiassa ihmisten välisistä suhteista ja ääreensä venytettynä lähes kaikki asiat ovat kytköksissä niihin - mopon korjauksesta kuuraketteihin. Sain blogini nimestä sellaista lukijapalautetta, että nimi viittasi lukijan mielestä ihmisiin, joilla ei ole parisuhdetta. Tuosta palautteesta tulin sellaisiin aatoksiin, että blogin nimi voi antaa lukijoille aivan eri vaikutelman, kuin mitä itse sen kuvittelisi antavan. Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia harhakäsityksiä blogien nimet jättävät eri lukijoiden mieliin blogien sisällöistä?

Sekalaisia kommentteja muista bloginimistä. Pornopolka vetää nimenä puoleensa, mutta sieltä harvemmin tuntuu löytyvän pornoa tai polkkaa, mikä on ollut minulle pieni pettymys. Intter netin leetoin portaali on myöskin nimenä vetovoimainen, mutta en tiedä, onko se oikeasti sieltä leetoimmasta päästä. Gekkologinen tuo mieleen liskot, mutta lieneekö nimellä mitään tekemistä liskojen kanssa? Pnuk kuulostaa eskimon etunimeltä, Herra A taas herra 47:n nettiversiolta. Jos pitäisi valita Pinserin lista epäseksikkäin bloginimi, niin voittaja olisi varmaan /var/log/orava.

Kuinka kirjoittaa menestyvää blogia?

Miten menestyvää blogia kirjoitetaan? Suomen rajallista blogitarjontaa tarkastellessa voisi vastata, että "melkein miten vaan". Suuressa maailmassa menestykseen on satsattava paljon enemmän. Seuraavassa tiivistelmä Steve Bowbrickin artikkelissaan esittämistä neuvoista:

"Parhaat blogit kirjoitetaan keskustelu mielessä. Blogit vaikuttavat monologeilta, mutta kuunnelkaa tarkemmin. Blogit eivät ole saippualaatikoita. Ne ovat kutsu osallistua, vastata ja aloittaa keskustelu. Blogit tuottavat onnistuessaan parhaimman laatuista keskustelua bloggaajan avomielisyyden ja lukijoiden provokaation kautta. Kun tiedätte jonkun, jonka kanssa käydyt keskustelut ovat hyvin antoisia, niin huomaatte, että se ei johdu siitä, että hänen ajatuksensa olisivat välttämättä erityisen laadukkaita, vaan niistä aukoista, jotka hän jättää muiden täytettäväksi.

Suuret bloggaajat jättävät ajatuksiinsa paljon aukkoja, joita lukijat rientävät täyttämään, mikä tuottaa sellaisen synteesin, jossa kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Bloggaajat, jotka hyväksyvät tällaisen osanoton, ovat melko erityistä porukkaa. Heillä täytyy olla itseluottamusta jättää viimeinen sana lukijalle ja myöntää, että heidän ideoissaan ei ole välttämättä mitään valmista."