Anneli Sundberg kirjoittaa 11.5 Hesarissa:

Kestävät ihmissuhteet perustuvat valehteluun, hallittuun uskottomuuteen ja hyviin hermoihin.

Tuossa täytyy olla perää. En kyllä muista yhtään naistenlehden artikkelia tai parisuhdekirjaa, jossa painotettaisiin tuota puolta ihmissuhteiden hallinnassa. Kun asiaa miettii, niin koko ihmisten välinen kanssakäyminen perustuu valheellisen kuvan luonnille. Esitetään parempaa kuin ollaan ja lausutaan kohteliaisuuksia, jota mieltä ei oikeasti olla. Totuudenpuhujalla ei ole sijaa majatalossa.

Mietitään nyt vaikkapa vaikutuksen tekemistä naisiin: Pitää vaikuttaa itsevarmalta ja saada nainen vakuuttuneeksi, että mies on ihastunut jostain mystisestä syystä juuri kyseiseen naiseen. Ei mies voi sanoa, että: "Olen aika epävarma siitä, kelpaanko minä sinulle, koska olen saanut tänään jo viiden pakit sinua epäviehättävämmiltä naisilta ja ammatiltanikin olen vain nosturikoneenkuljettaja. Sinua iskemään tulin siksi, että satuit olemaan yksin ja vaikutit muutenkin helpoimmalta nakilta."

Naiset sanovat aina pitävänsä rehellisistä miehistä. Todellisuudessa he pitävät miehistä, jotka sanovat sen, mitä nainen haluaa kuulla. Kukapa mies ei olisi kuullut sitä naistenlehtineuvoa, että miehen kannattaa toisinaan kehua naisensa ulkonäköä. Ihan hyvä neuvo, sillä eivät naiset halua rehellistä arviota, vaan tulla kehutuiksi.

Parisuhteessa on aivan sama, oletko uskoton ja kuinka paljon, jos vain osaat peittää jälkesi. Jotkut hulluimmat tunnustavat uskottomuutensa jopa oma-aloitteisesti. Tunnustuksen seurauksena suhde joutuu kriisiin, eikä palaa enää koskaan entiseen loistoonsa, vaikka pysyisikin kasassa. On vastuutonta kehottaa ja opettaa ihmisiä rehellisyyteen ihmissuhteissa. Mitä väliä sillä on, jos kumppani on ollut uskoton, jos et koskaan saa tietää siitä ja elät elämäsi onnellisena loppuun saakka? Jotta uskottomuus ei koskaan paljastuisi, kumppaniksi kannattaa valita lipevästi ja synnintunnottomasti valehteleva mies. Ja niinhän naiset tekevätkin.