Katsoin osittain Sunnuntaivekkaria 18.5. Kupletin juoni oli se, että vierailevasta pariskunnasta mies oli hyvin kiltti ja sympaattinen: Piti ainoana firmasta vuoden hoitovapaan, hoiti kotia, hoiti lapset ja sairaat lapset. Nainen oli tullut liittoon suoraan vanhempiensa luota. Jossain vaiheessa liittoa hän kyllästyi kilttiin mieheensä ja halusi päästä maistelemaan sinkkuelämän iloja. No, erilleen muutto tuli. Mies hoiti lapset ja sairaat lapset. Vaimo rietasteli muitten miesten kanssa. Mies hoiti lapset.

Kuten arvata saattaa, aikansa hilluttuaan nainen tulee katumapäälle. Eihän noista kelvottomista rentuista ole mihinkään. Mutta eipä hätää. Juhahan on niin kiltti mies, että hän ottaa kyllä vaimon takaisin, vaikka kärsikin koko eron ajan vaimon rietasteluista - Koska Juha on niin kiltti mies. Vaimo oli oikeassa. Juha oli niin kiltti, että ei voinut hylätä rakasta vaimoaan, vaikka vaimo oli se sika mikä oli(Tässä vaiheessa katsoja olisi halunnut nähdä numeron 47 lapikkaan kuvan vaimon persuuksissa).

Katsojalle tulee tässä vaiheessa mieleen se kysymys, että miksi ihmeessä tuo pariskunta oli mennyt televisioon? Jos minä olisin tuo kiltti Juha, niin minua hävettäisi silmät päästäni, että olisin antanut vaimon lähteä pelehtimään kesken avioliiton ja jos olisin tuo nainen, niin tuntisin itseni niin suureksi siaksi, että ei tulisi mieleenikään mennä silmät sädehtien kertomaan tuota tarinaa.

Kaikesta tuosta tulee mieleen, että viimeisten 50 vuoden aikana naisten taso parisuhdekumppaneina on mennyt koko ajan alaspäin, kun taas miesten taso ylöspäin. Naiset ovat uskottomampia ja kotityötaidottomampia, miehet kiltimpiä ja kotityöintoisempia. Miettikää, jos otettaisiin mies ja nainen 50-luvulta tähän päivään? Kelpaisiko 50-luvun mies tämän päivän naiselle? Entäs 50-luvun nainen tämän päivän miehelle? Ei ole kovin vaikea pähkinä. Jos tasoerojen kehityssuunta jatkuu tätä vauhtia, kestävien parisuhteiden muodostus muuttuu mahdottomaksi.