Laak.info pohtii blogissaan ravintoiden sulkemisajan aikaistamista. Minun mielestäni voisi olla ihan hyvä ajatus määrätä sulkemisajaksi vaikkapa kello 24. Miksi ihmeessä pitää bailata keskellä yötä? Siinähän menevät vain vuorokausirytmit turhaan sekaisin. Ajatellaanpa vaikkapa lauantaibailuja. Ensin odotellaan koko päivä ja sitten aletaan vetämään pohjia ilta seitsemältä. Yhdeltätoista ollaan valmiina siirtymään baariin ja bailu jatkuu neljään. Miksei yhtä hyvin voisi aloittaa pohjien oton iltapäivä kolmelta, siirtyä baariin seitsemältä ja lopettaa puoliltaöin? Ei menisi koko päivä vain iltaa odotellessa. Uskon paljon enemmän holhoavaan alkoholipolitiikkaan kuin valistukseen.

Universalissimuksen ja kevyestin mielenkiintoiseen vääntöön seuraavia huomioita: Olen samaa mieltä kevyestin kanssa siinä, että ihmisyyden kokemus(mitä se sitten onkaan) jää paljon ohuemmaksi, jos ihminen elää lapsettoman elämän. Ihmisen kaltaisten androidien onnellistava vaikutus on tietenkin spekulaation varassa, mutta voisin kuvitella, että jos ihmisellä on puutetta ihmiskontakteista ja androidit saadaan viritettyä edes kohtuulliselle tasolle ja kun otetaan huomioon, että androidilla ei olisi ihmisten negatiivisia piirteitä, niin voidaan ajatella, että noilla androideilla olisi riittävän merkittävä onnellisuutta nostava vaikutus.

Minäkään en kaipaa kriisejä ja onnettomuuksia pystyäkseni kestämään paremmin kriisejä ja onnettomuuksia. Paras malli olisi ehkäpä oppia lapsena turvallisessa ympäristössä - ilman todellisia seurauksia - ne mielen rakenteet, joilla elämän vastoinkäymisistä ja pettymyksistä jaksetaan ja osataan jatkaa eteenpäin. Oppi ei yleensä tai koskaan ole oikean kärsimyksen väärti. Mitä sitten tulee yleiseen mielipiteeseen suhteessa androideihin ja elämän paranteluun, niin en usko, että kovin suurta joukkoa ihmisistä saadaan koskaan tuon ajatuksen taakse. En minäkään tiedä, onko ajatuksessa "oikeasta" ihmissyydestä ja "oikean" ihmisen elämän romantisoinnissa mitään "järkeä", mutta kyllä minustakin ajatus onnellisesta puolitekoelämästä tuntuu samalta kuin "hauskuuspillereiden" popsiminen. Tiedä sitten kuitenkaan, mitä itse tekisin, jos oikeasti joutuisin valitsemaan noiden kahden väliltä. Kumpi sitten on parempi: Nykyisen kaltainen nykyelämä, vai tuhatvuotisten puolitekoihmisten onnellinen elämä?