Naisvihaa vai politiikkaa?

Minttu nostaa sivullaan esiin puheen naisvihasta. Minäkään en näe naisvihassa mitään järkeä. Miehen pitää mielestäni joko muokata itseään kelvatakseen tai yrittää vaikuttaa asioiden tilaan poliittisesti. Vihaaminen sinällään ei auta mitään. Jos mies ei ole tasa-arvon kannattaja, niin minusta hänellä ei ole oikeastaan mitään oikeutta vaahdota naisten valintakriteereistä kuin ehkäpä epärehellisyyden osalta. Jos mies taas on tasa-arvon kannattaja niin, että hän vaatii tasa-arvoa yhtälailla myös naisille tärkeissä kysymyksissä - kuten samanpalkkaisuudessa(niin kuin minä) - niin miehellä on täysi oikeus pyrkiä vaikuttamaan poliittisesti miesten tasa-arvoa edistävästi ilman, että sitä kutsutaan vihaksi.

Feministeissäkin on miesvihaajia, jotka väittävät, että kaikki miehet ovat potentiaalisia raiskaajia jne. Sitten on toisenlaisia feministejä, jotka arvostavat miehiä, mutta jotka haluavat silti - aivan oikeutetusti - tasa-arvoisemman yhteiskunnan. Minä olen noitten feministien miespuolinen vastakappale. En minä vihaa naisia. Minä haluan, että jokaisella miehellä olisi mahdollisuus suhteeseen naisen kanssa. Ei kukaan halua sellaista, mitä vihaa. Minä vastustan myöskin henkistä ja fyysistä väkivaltaa parisuhteessa, oli sitten kyse nalkuttamisesta tai lyömisestä tai jostakin muusta. Tietenkin, jos joku haluaa sanoa sitä vihaksi, että joku haluaa edistää naisten tasa-arvoisempaa jakautumista suhteisiin miesten kanssa 1+1 periaatteella, niin sitten olen naisvihaaja, mutta silloinhan myöskin ne naiset, jotka hamuavat osaa miesten palkkapusseista ovat miesvihaajia.

Mitä palkkatasa-arvoon tulee, niin naisten tulisi minusta saada samaa palkkaa kuin miestenkin. Tässä minulla ja feministeillä on aivan sama päämäärä ja kohde. Ottaa palkkaa pois ylempitasoisilta miehiltä ja siirtää sitä naisille. Eivät naisten palkkatasa-arvo-ongelmat johdu siitä, että pyramidin pohjalla olevat miehet saisivat suurta palkkaa. Naisten palkkaongelmat johtuvat siitä, että pyramidin huipulla olevat miehet saavat paljon parempaa palkkaa kuin naiset. Mitä enemmän huippumiesten palkkoja alennetaan, sitä lähemmäksi heidän markkina-arvonsa alenee alempitasoisia miehiä ja tasottaa näin ollen miesten välistä markkina-arvoepätasa-arvoa. Oikeastaan olisi aivan mainiota, jos naiset saisivat kaikki huippupalkatut virat, jotta miehet olisivat markkina-arvoiltaan tasaisemmalla lähtöviivalla. Alempitasoisten miesten onnen tiellä eivät ole suinkaan naisten suuret palkat, vaan päinvastoin, huippumiesten liian suuret palkat.

Hyvällä syyllä voisi kysyä, olisiko minun versioni tasa-arvosta huonompi naisille kuin feministien versio tasa-arvosta? Olisi varmaan, koska naisilla on suuremmasta kysyttyydestä johtuen mahdollisuudet saavuttaa paljon enemmän kuin mitä tasa-arvolla on tarjota, mutta kysehän ei enää silloin olekaan tasa-arvosta. Monissa maissa, kuten vaikkapa Afganistanissa, naiset ottaisivat minun tasa-arvomallini ilosta kiljuen vastaan. Se osoittaa, että vika ei ole mallissani vaan siinä, että feministit olettavat, että heillä on oikeus enempään kuin tasa-arvoon vain siksi, että heidän kysyttyytensä on suurempi kuin miehillä.

Ja mitä tulee siihen kysymykseen, onko mahdollisuus prostituutioon naisille etu vain haitta, niin en edelleenkään voi olla muuta mieltä, kuin että se on lisämahdollisuus. Jos Viron yksinhuoltajille ei makseta avustusta, niin ei se heidän asemaansa ainakaan huononna, että heillä on lisävalinnan mahdollisuus prostituution muodossa. Jos prostituutiosta olisi säädetty Virossa vaikkapa kuolemanrangaistus, joka tehokkaasti veisi pois mahdollisuuden prostituutioon, niin miten noiden yksinhuoltajien asema muuttuisi paremmaksi? Se että yksinhuoltajille ei makseta avustuksia on eri asia, kuin se, että yksinhuoltajilla on yksi mahdollisuus enemmän tuon ongelman ratkaisemiseksi, vaikka tuo ratkaisu ei olisikaan mieluinen. Monissa maissa miehet työskentelevät hiilikaivoksissa nälkäpalkalla elättääkseen perheensä. En silti koe, että mahdollisuus työskentelyyn hiilikaivoksessa olisi heille ylimääräinen taakka, vaan mahdollisuus.