keskiviikkona, heinäkuuta 09, 2003

Epälineaarisuusteoria

Batcat esittelee oman epälineaarisuusteoriansa vaihtoehdoksi parisuhdemarkkina-arvoteorialle. Ensiksi Batcat kertoo taustainformaationa syitä markkina-arvoteorian hylkäämiselleen: "Oma taitoni herättää kiinnostusta oli viimeisimpänä sinkkukautenani aivan sietämättömän korkea, mutta siltikään en ollut enimmän aikaa tyytyväinen. Iskemään kun tulivat enimmäkseen ihmiset, joista en ollut vähääkään kiinnostunut. Jälkeenpäin ajatellen se ei ollut edes suuri ihme. Hyvin usein tein bilettämäänlähtöpäätöksen hyvin lyhyellä varoitusajalla ja biletysvaatteiksi haalin pikavauhtia jotain silloisen kaverini vaatekaapista löytynyttä. Eikä kaverini maku tosiaankaan ollut läheskään sama kuin omani. Saatoin myös lähteä bilettämään täysin arkivaatteissa." Tuossa ei ole mitään yllättävää. Havaitut ilmiöt ovat minulle varsin tuttuja baarielämästä.

Ensinnäkin, kaikki naiset joutuvat baareissa lähes yksinomaan ei-toivottujen iskuyritysten kohteiksi. Siihen ovat osaltaan vaikuttamassa "tuntemattoman miehen syndrooma" ja naisten baareissa käyttämät pinnallisemmat ja tiukemmat kriteerit. Tuntematon baarissa iskemään tuleva mies vaikuttaa naisista alempitasoiselta kuin oikeasti onkaan, koska a) tuntemattomuus alentaa miehen tasoa naisen silmissä ja b) iskemisyritys alentaa miehen tasoa samalla tavoin. Tietenkin kaikki tuo näennäinen tason alenema on hiukan omituista, koska baarissa ollaan useimmiten toisille tuntemattomia ja pyritään iskemään naisia. Naiset eivät kuitenkaan pyri korjaamaan tuota taso-arviovääristymää, vaan toimivat sen aiheuttamien tunnesignaalien mukaan, mikä aiheuttaa luonnollisesti sen, että juuri kukaan iskemään tuleva mies ei vaikuta riittävän kelvolliselta. Sitten poistutaan baarista todeten: "Ei siellä ollut ketään hyviä miehiä".

Naiset käyttävät iskutilanteissa myöskin erilaisia kriteereitä, kuin tutustuessaan potentiaalisiin kumppaneihin pitemmän kaavan mukaan. Pitemmän kaavan mukaan tutustuessaan naiset arvostavat "oikeita" pitkäaikaisessa parisuhteessa merkityksellisiä ominaisuuksia, kuten sitä, miten mies toimii arkitilanteissa. Tutustuessaan miehiin baarissa, nainen etsii vaistonsa ohjaamana parhaan geeniperimän omaavaa siittäjää sen kunnollisen ja markkina-arvoltaan soveliaan miehen sijaan. Siinä missä gigolot rulettavat baareissa, niin heillä ei pitemmässä kaavan mukaisessa tutustumisessa olisi useinkaan mahdollisuuksia samoihin naisiin, koska heidän moniavioinen luonteenlaatunsa tulisi vääjäämättä ennenpitkään ilmi. Jos tapaatte naisen, joka sanoo, että: "Baareista ei löydy ketään ja jos löytyy, niin ne jotka löytyvät, ovat kelvottomia renttuja", niin voitte minun puolestani hymyillä vienosti.

Batcat korostaa epälineaarisuusteoriassaan mieltymysten merkitystä markkina-arvon sijaan: "Ratkaisevia toisessa vaiheessa ovat yleensä toisen mieltymykset, mielenkiinnon kohteet ja arvomaailma." Nuo ovat oleellisia asioita kumppania valitessa, mutta arvelisin niiden merkityksen olevan 20% luokkaa, siinä missä markkina-arvon merkityksellisyyden osuus on 80%. Otetaan esimerkiksi autot: Vanhan Porchen ja ison Volvon markkina-arvo voi olla sama, vaikka Porche olisikin perheelliselle käytännössä varsin arvoton ostos. Tällaiset vertailut saman markkina-arvon, mutta täysin erilaisen käyttöarvon omaavista autoista edustavat harvinaista ääritapausta. Ylivoimainen enemmistö autoista on "tavallisia" perheautoja, joilla on hiukan toisistaan poikkeavampia ominaisuuksia. Joku kiihtyy paremmin, toisella on kiiltävämmät pellit, kolmannella on mukava ajaa jne. Silloin kun valitaan autoa tavallisten perheautojen joukosta, niin ylivoimaisesti tärkein seikka on auton markina-arvo miellyttävyyden tai käytännöllisyystekijöiden sijaan. Jos ihmisellä olisi mahdollisuus valita mikä tahansa alle 15 000 euroa maksava auto, niin hän ottaisi itselleen lähelle tuon maksimin maksavan auton, vaikka 5000 euroa maksavissa autoissa löytyisikin paremmin hänen mieltymyksiinsä sopiva punainen ja ralliraidoilla varustettu yksilö. Ja vaikka hän haluaisikin nimenomaan punaisen ja ralliraidoilla varustetun auton, niin siltikin hän ottaisi tuollaisista autoista sen kalleimman mahdollisen. Mieltymykset ovat merkityksellisiä ja joissain melko harvoissa tapauksessa ratkaisevan merkityksellisiä, mutta eivät kuitenkaan kokonaisuus huomioiden likikään niin merkityksellisiä kuin markkina-arvo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".