Riippumattomuuden yhteiskunta

Tommipommi käsittelee kirjoituksessaan 20.7 narsismia, oikeutta rakkauteen ja riippumattomuutta. Onko osa ihmisen perusolemusta olla riippuvainen ja sitoutunut johonkin? Nykyihminen on koko ajan varpaillaan vaihtaakseen parempaan. Vaihdetaan paikkakuntaa tai maata työn perässä, vaihdetaan puolisoa, vaihdetaan uskontoa jne. Kaikki on vaihdettavissa. Ennen vanhaan vannottiin oman kylän, maan ja uskonnon nimiin ja puoliso oli ja pysyi. Ihminen rakensi elämänsä pysyville perustuksille.

Pystyäkseen keskittymään kunnolla johonkin, ihminen tarvitsee elämälleen ankkureita. Muuten hän ajelehtii laineilla etsien yhä uusia satamia ja etsiminen vie hänen tarmonsa. Urheilujoukkueista on tullut korvikkeita vanhan ajan pysyville kyläyhteisöille. Huonoja korvikkeita tosin, sillä ostopelaajistahan nuo joukkueet koostuvat. Ihmisen on vaikea saada itsestään irti tarvittavia voimavaroja, ellei hän taistele jonkun tärkeän aatteen tai yhteisön sitoutuneena jäsenenä.

Lapsia ei nykyään enää kasvateta niinkään sitoutuneiksi yhteisön hyväksi toimijoiksi, vaan narsistisiksi nautiskelijoiksi. Jos lapsi haluaa jotain, niin hänen on se saatava, vaikka jatkuvalla kinuamisella. Lapsen kieltämisen koetaan olevan väärin, sillä lapsi voi saada trauman. Pokemonien ja Digimonien ylikansalliset markkinaoperaatiot hallitsevat lasten mieliä. Pokemonit on saatava, koska kaikilla muillakin on sellaiset. Sanovatko ketkään vanhemmat, että "ei, meille ei osteta Pokemoneja"? Lapsi pitäisi kasvattaa johdonmukaisesti kykeneväksi hallitsemaan mielitekojaan pitkän aikavälin edun hyväksi tai lapsesta tulee todennäköisesti tyydyttämättömänä mielihyvästä toiseen kimaava oman lyhyen aikavälin edun tavoittelija. Onko sillä toisaalta väliä, jos lapsesta tulee tuollainen - sellaisiahan ne muutkin lapset ovat?

Monissa muissa maissa kuin Suomessa suku on monelle elämän pysyvä ankkuri. On sukuyhteisöä ja suvun kunniaa. Suomessa jokainen vastaa omista teoistaan, eikä kunniaa voi menettää juuri muilta kuin itseltään. Sukuyhteyden puuttuminen aiheuttaa suuren osan yksinäisyysongelmista. Sukulaiset tapaavat toisiaan ehkäpä kerran vuodessa ilman mitään sitoutumista tai velvotteita. "Onhan sitä käytävä katsomassa, kun se on kerran sukuakin." Mustalaisyhteisöt muodostavat siinä mielessä poikkeuksen. Eräs mustalaisyhteisöjen hyvä piirre on vanhemman henkilön kunnioitus. Vanhetessaan henkilön arvo nousee, jolloinka hänen kunnioituskäyränsä menee koko ajan ylöspäin. Valkosuomalaisille ikä on menettänyt merkityksensä arvostuksen lähteenä. Ikääntyneistä tuleekin yhä useammin täysin hyödyttömiä ja arvottomia epähenkilöitä. Alaspäin menevä arvostuskäyrä ei ole kauhean kannustava.