Vapaa tahto?

Filosofit ja teologit ovat miettineet vuosituhansia kysymystä ihmisen vapaasta tahdosta? Samaa asiaa pohditaan myöskin härnäämö-blogissa. Tuosta kysymyksestä voi tehdä monimutkaisen, mutta asia itsessäänhän on varsin simppeli, joten käsitellään nyt tuo asia pois päiväjärjestyksestä, jotta filosofit ja teologit voisivat keskittyä seuraavat parituhatta vuotta johonkin toiseen yhtä polttavaan ongelmaan.

Oleellista vapaan tahdon kysymyksessä on keskittyä mielekkäisiin kysymyksiin. Mielettömiä, mutta mielekkäiltä vaikuttavia kysymyksiä pohtiessa aika kuluu, mutta valmista ei tule. Oleellisia kysymyksiä ovat lähinnä a) "Voiko ihminen toimia omia halujaan vastaan ja missä määrin ja b) Voiko ihminen toimia omia kuviteltuja etujaan(laajasti käsitettynä) vastaan ja missä määrin? Vastaus kysymykseen A on "jossain määriin, mutta paljon kuviteltua pienemmässä määrin" ja vastaus kysymykseen B on "teoriassa kyllä, mutta käytännössä lähes olemattomissa määrin."

Vapaan tahdon tila - ymmärrettynä niin, että tuolla käsitteellä on mielekäs merkitys - on se, jossa ihminen pohtii asioita tietoisesti ne tunne ja viettivaikuttimistaan mahdollisimman hyvin irrottaen. Ihminen voi pohtia vaikka: "a)Söisinkö jäätelöä, b)söisinkö paskaa vai c)enkö syö mitään" Jos ihmisellä olisi vapaa tahto, niin hän voisi valita noista minkä vaihtoehdon tahansa. Vaihtoehdossa A hän noudattaisi nälkäviettiään, vaihtoehdossa B hän toimisi etuaan vastaan ja vaihtoehdossa C hän ohittaisi nälkäviettinsä ja toimisi omaksi edukseen edistääkseen laihdutustaan.

Erona eläimeen ihmisellä on vapaan tahdon mahdollisuutena toimia viettejään vastaan, jos nuo vietit johtavat huonoon lopputulokseen pitkällä tähtäimellä. Tuon vapaan tahdon mahdollisuuden suuruus riippuu ihmisen tahdon voimakkuuden suuruudesta verrattuna hänen viettinsä voimakkuuteen. Jos ihmisen on impulsiivinen, voimakasviettinen ja heikkotahtoinen, niin hänellä ei juurikaan ole vapaata tahtoa. Maailmassa ei olisi juurikaan lihavia ihmisiä, jos ihmisillä olisi vapaa tahto. Ihminen voi siis toimia jossain määrin vapaan tahdon mukaan omaa viettiään vastaan, mutta ei käytännössä juuri ollenkaan omaa kuviteltua etuaan vastaan. Ihmisellä on siis hiukan vapaata tahtoa, mutta kuitenkin paljon vähemmän, kuin mitä yleisesti luullaan ja miten lainsäädäntöteknisesti on päätetty.