sunnuntai, elokuuta 31, 2003

Tommi-patsas kirjahyllyyn

Mitvit tuo esiin humanistisen närkästyksensä kilpiluhenkisyyden esiinmarssista blogistipiireissä. Omien ajatusten pohdiskeleva kirjaaminen on saanut väistyä Blogien top-listasijoitusten hamuamisen tieltä. Minä vanhana kilpailulajien eksperttinä olen tietenkin vain innoissani uudesta kilpailumahdollisuudesta, enkä oikein ymmärrä humanistista kritiikkiä kilpailemista kohtaan. Onko jotenkin hienompaa kirjoittaa omia ajatuksia itselleen raapustaen kuin kirjoittaa niin, että mahdollisimman suuri yleisö on kiinnostunut? Kirjoittamisieni johtoajatuksena on tuottaa yleisöä kiinnostavaa tekstiä. Tiivistän, karsin tylsiä kohtia, lisään huumoria ja provosoin. Yritän kirjoittaa sellaista blogia, jota itsekin lukisin.

Moni blogisti on miettinyt sijoitustaan Pinserin listalla. Kilpaileminen kiinnostaa ihmisiä. Enemmän, useammin ja tasokkaammin. Mitvit kirjoittaa: "Blogeihin kirjoittelu on mennyt viime aikoina aika lailla hassuksi. Alkuperäinen idea jonkinnäköisen oman vaatimattoman ajatusvaraston ylläpitämisestä on jo aikaa sitten hukkunut..." Mitä minä olen blogia pitänyt, niin ei minulla ole koskaan ollut ajatuksena minkään asteinen vaatimattomuus tai minkäänlaisen alkuperäisen blogi-idean vaaliminen. Bloggaaminen on kehittyvä laji ja altis muutoksille. Ei ole mitään alkuperäistä ja ylvästä tapaa blogata kuin ehkäpä vain humanistien ideaalimaailmassa.

Mitvit kirjoittaa: "Henry jakelee muutaman kuukauden kokemuksella suurieleiseen tapaan neuvoja uusille kirjoittajille." En minä jaa neuvoja suurieleisesti. Ja mitä tulee neuvojen antamiseen, niin niitähän saa kuka tahansa antaa millä kokemuksella hyvänsä. Humanisteille on tunnetusti tärkeintä, että neuvojen antajalla on oikea tausta ja tittelinä vähintään blogistiikan dosentti. Neuvojen oikeellisuudella ei ole niin väliä, kunhan vain oikea henkilö on ne antanut.

Mitvit kirjoittaa: "Joku kehittää "Pinseri blog awards" -gaalan, jossa jaetaan lukuisissa sarjoissa palkintoja parhaille päiväkirjoille. Palkintohan voisi olla vaikka ... Tommi-patsas!" Minä olen muistaakseni joskus aikaisemmin ehdottanut vastaavan gaalan perustamista. Mikäpä olisi sen ihanampaa kuin Tommi-patsas kirjahyllyn reunalla törröttämässä? Suuressa maailmassahan vastaavat gaalat ovat arkipäivää. P.S. Mitvitin kirjoitus Pinserin listan kirouksesta on niin mielenkiintoinen ja hyvä, että sijoitus listalla nousee varmasti. Ja sekös humanistia potuttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".