Vanhanpiian vero
Pääministeri Vanhanen patistelee ihmisiä lasten tekoon ja eilen A-studiossa väestöliiton nainen sanoi, että poliitikkojen pitäisi tehdä jotain lasten määrän lisäämiseksi. Kysehän ei ole mistään oikeasta ongelmasta, sillä patenttivarmoja ratkaisuja löytyy säkkikaupalla. Varmoja konsteja lapsimäärän kasvattamiseksi: 1) Kielletään ehkäisy ja abortit, 2) Otetaan riittävästi pakolaisia, joilla on lapsia tai 3) hoidetaan homma vaikkapa säätämällä ikävuosien karttuessa kasvava vanhanpiian vero. Ongelmanhan on ainoastaan siinä, että poliitikot eivät halua tuoda noita vaihtoehtoja esiin, koska ne suututtaisivat äänestäjät. Feministisen diskurssin vastaisista, mutta varmasti toimivista ratkaisuista ei saa edes puhua ääneen.Onko lapsimäärän kasvattamiseksi olemassa maltillisia ja kaikkien hyväksyttävissä olevia keinoja? On toki, mutta niille yhteistä on se, että ne ovat lähes tehottomia. Lähes ainoa keino, minkä poliitikot uskaltavat esittää, on lapsiperheiden tukeminen, koska se ei suututa äänestäjiä. Tukia ei ole kuitenkaan mahdollista nostaa niin merkittävästi, että sillä olisi oleellista vaikutusta syntyvyyteen. Jäljelle ei jää kuin patistelu, mikä tehoaa vielä huonommin. Naiset esittävät erääksi syyksi lapsettomuuteen, että kelvollisia miehiä ei löydy. Kelvollisella naiset tarkoittavat tasokkaita miehiä, jotka haluaisivat ryhtyä perheenisiksi ja joilla olisi varaa sponsoroida naisen lastentekoa huomattavassa määrin. Sellaisia miehiä ei todellakaan riitä kaikille naisille. Väestöliiton naiselta kysyttiin, että eikö naisilla ole vielä vaikeampaa tulevaisuudessa löytää sovelias mies, kun naiset ovat yhä koulutetumpia suhteessa miehiin. Nainen vastasi, että "kyllä, mutta naisten pitäisi vain sitten laskea rimaa." Miten sitä rimaa lasketaan, jäi arvoitukseksi.
Ongelman ydin on siinä, että lapseton sinkkuus on tehty naisille niin houkuttelevaksi, että mikään porkkana ei saa välttämättä naista luopumaan urastaan ja sinkkuudestaan äitiyden hyväksi. Paitsi tietenkin sponsoriksi löytynyt sikarikas jääkiekkoilija tyyliin Jari Kurri. Jos porkkanat eivät riitä ja lapsia halutaan lisää, niin silloin pitää tarttua keppiin. Naisten asemaa on yksinkertaisesti muutettava sellaiseksi, että lapsellisuus tulee sinkkuutta houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi. Maailmallahan on runsaasti maita, joissa syntyvyys on riittävää ja joista voidaan ottaa mallia. Poliitikkojen pitäisi vain nostaa ongelma pöydälle ja esittää todella tehoavia vaihtoehtoja patistelujen sijaan. Feministinen diskurssi sanoo tietenkin, että naisilla ei ole mitään velvollisuutta hankkia lapsia ja että heillä on täysi oikeus nauttia lapsettomasta sinkkuelämästä ilman, että heitä siitä rangaistaan ja jos joku ehdottaa päinvastaista, niin sitä pidetään lähinnä pyhäinhäväistyksenä. Ratkaisun ydin: Naisten lapseton sinkkuelämä on yksinkertaisesti tehtävä vähemmän houkuttelevaksi verrattuna lapselliseen elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".