Varma konsti päästä vallan syrjään
Kodin kuvalehdessä runoilija Arno Kotro kertoo, että ilman opintojaan hän olisi paljon ohuempi ihminen. Opintoja Arnolla on kahden ja puolen maisterin tutkinnon verran. Olen tietenkin iloinen siitä, että Arno ei ole jäänyt ohueksi persoonaksi, mutta tuollaisten opiskelumäärien takia lompakkoni on paljon ohuempi, mistä en ole niin iloinen. "Kotrosta on huolestuttavaa, että lukioissa taideaineita, kuten musiikkia ja kuvaamataitoa ajatellaan turhina. Tuollainen ihmiskuva on hänen mielestään hirveän kapea-alainen."Melanie kyselee kommentissaan, miksi naisille aina naureskellaan, mutta ylempitasoiset miehet jätetään pilkan ulkopuolelle? Ylempitasoisissa miehissä on aika vähän naureskelun aihetta. Ylempitasoiset miehet vain nauttivat naisista ja elämästä. Mitä siinä sitten voi pilkata? Ainoana pilkan aiheena tulee mieleen kaksinaismoralistinen perheen tärkeyden korostaminen naisten lehdissä Jani Sievisen ja Teemu Selänteen tapaan, kun kuitenkaan ei olla kotona kuin silloin tällöin kotitöihin osallistumatta ja sivusuhteitakin todennäköisesti piisaa enemmän kuin tarpeeksi.
Melanie kysyy: "Miksette ollenkaan naureskele miesten hierarkiapyrkimyksille ja YTM:ien ahneudelle? Voihan sille naureskella, mutta taitaa oma hymy hyytyä siinä vaiheessa, kun ahne hierarkiapyrkyri tulee vastaan kymmenen blondia kainalossaan. Miesten hierarkiapyrkimykset tulevat siitä, että naiset arvostavat eniten niitä miehiä, jotka pärjäävät hierarkiassa. Miten tuota asetelmaa vastaan voisi taistella muuttamatta naisten preferenssejä tai kamppailun sääntöjä?
Olen esittänyt aiemminkin patenttivarman konstin, jolla naiset saisivat kaiken vallan ja parhaiten palkatut virat Suomessa: Naisten pitäisi päättää yhdessä tuumin, että vastaisuudessa he suosisivat parinvalinnoissaan ja seksipartnerinvalinnoissaan miehiä päinvastoin kuin nyt. Mitä alempana mies on hierarkiassa ja mitä vähemmän hänellä on rahaa, sitä kiinnostuneempia naiset olisivat. Vallassa olevat miehet ja miljonäärit jäisivät kokonaan ilman. Miksi kukaan mies silloin viitsisi kiipiä hierarkiassa, kun siitä ei olisi kuin haittaa naisten saannissa. Kaikki miehet alkaisivat työttömiksi pummeiksi ja naisille jäisivät valta ja rahat. Miksi naiset eivät käytä hyväkseen näin yksinkertaista keinoa päästä kiinni rahaan ja valtaan?
Alempitasoisille miehille löytyy näköjään kilpailijoita muualtakin kuin YTM:n joukosta. "Todettakoon aluksi, että vastakkainasettelu “ISDN / ATM” on osin harhaanjohtava...ATM:ssä on koulun kannalta pari haittapuolta. Hinnat ovat markkinataloudessa loppujen lopuksi aina neuvottelukysymyksiä. ATM:stä menee kuitenkin toistaiseksi suurehko kiinteä kuukausimaksu...Lähitulevaisuudessa ISDN:n ja ATM:n rinnalle noussee uusi ADSL...Kannattaa tarkoin harkita hinta/hyötysuhde ISDN- tai ATM-valintaa tehtäessä." Jaahas, markkina-arvot ne jylläävät noissakin valinnoissa. Kun vain tietäisi, mitä ihmettä nuo ISDN:t ja ADSL:t ovat?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".