Avioliitto ulkomaalaisen kanssa, osa 1
Sinikka Arteva on kirjoittanut kirjan Rakastuin ulkomaalaiseen, jossa käsitellään kahden kulttuurin avioliittoja. Yleisvaikutelmaksi kirjasta jää havainto kahden kulttuurin avioliittojen hankaluudesta. Mitä enemmän kumppanien tavat eroavat toisistaan, sitä enemmän sopeutumiskykyä tarvitaan. Suhteen alkuhuumassa kulttuurierot eivät häiritse, mutta myöhemmin niistä voi muodostua ylipääsemätön ongelma. Ongelmia aiheutuu arkipäivän asioista kuten ruuasta, uskonnosta, lasten kasvatuksesta ja asuinmaan valinnasta. Parhaassa tapauksessa aviopari kykenee näkemään eroavaisuudet rikkautena - useimmiten kuitenkin ei.Jos tarkastellaan keskivertoa suomalaista miestä tai naista, niin minulle muodostui sellainen kuva, että suomalaisen miehen ja kaukaisen kulttuurin naisen liitolla oli parempi ennuste kuin että jos sukupuolet olisivat toisin päin. Suomalaisen naisen ja vieraskulttuurisen miehen käsitykset suhteen roolijaosta ovat niin kaukana toisistaan, että harmoninen liitto on hyvin vaikea saavuttaa. Eronneisuus seka-avioliitoissa on suurta. Avioeroon päätyvät todennäköisimmin ne naiset, jotka avioituvat turkkilaisen tai marokkolaisen miehen kanssa. Noista avioliitoista purkautuu vuosittain 15%. Saksalaiset sitävastoin ovat helppoja aviomiehiä.
Pastori Timo Keskitalon mielestä ongelmat syntyvät siitä, että naisella on Suomessa hyvin vahva rooli: "Toisesta kulttuurista tulevalle miehelle on järkytys, kun hän huomaa, miten vahva suomalainen nainen on. Asia korostuu, kun pari muuttaa Suomeen. Ongelmat voivat kasvaa niin suuriksi, että mies pyrkii suorastaan pakoon." No, ulkomaalainen mies voi sentään pötkiä tiehensä - suomalaisen miehen on kärsittävä tuomio loppuun saakka. "Ulkomaalainen mies tulee Suomeen lähes aina kulttuurista, jossa miehen asema on vahva. Mies joutuu alakynteen ja hänen itsetuntonsa horjuu. Erityisesti afrikkalaiset miehet ovat haavoittuvassa asemassa."
Suomalaisilla miehillä on erilaiset "ongelmat" ulkomaalaisen puolisonsa kanssa: "Latinalaisesta Amerikasta tulevat naiset haluavat usein palvella aviomiestään Suomessa samalla tavalla kuin heidän kulttuurissaan tehdään". Olen aika usein väittänyt, että alempitasoisilla miehillä mikään asia ei ole paremmin kuin naisilla. Nyt täytyy kyllä myöntää, että avioituessaan ulkomaalaisen kanssa alempitasoiset miehet ovat paljon suomalaisia naisia paremmassa asemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".