sunnuntai, syyskuuta 07, 2003

Naiset asuvat paremmin kuin miehet

Kevyesti kysyy kommenttiosastolla: "Miksi nimenomaan lihavuus (jopa naisten kohdalla pieni, muutaman kilon selluliitti reisissä) on niin inhottavaa mutta esimerkiksi ketjupolttaminen ei? Molemmissahan on kysymys tahdonvoimasta?" Hyvä kysymys. Luultavasti tahdonvoimalla ei ole juuri mitään tekemistä lihavuuden inhottavuuden kanssa, vaan se on jälkeenpäin asiaa miettiessä mieleen tullut selitys. Olen oikeastaan suuresti hämmentynyt - mikä on evoluutiopsykologinen selitys sille, että joskus tai jossain kulttuureissa lihavat naiset ovat olleet suosittuja, mutta nykyään he ovat ainakin länsimaissa alinta ja halveksituinta kastia? Ilmiö on varsin mielenkiintoinen. Voisiko joku mies tai nainen, joka pitää nyt hoikkia naisia viehättävinä kuvitella, että siirryttyään toiseen aikaan tai kulttuuriin hän alkaisi pitämään paksuja naisia viehättävinä tai päinvastoin?

Kevyesti kirjoittaa: "Muuten se, että menestyneet naiset yleensä myös näyttävät upeilta, johtuu minusta siitä, että menestyviltä naisilta vaaditaan poikkeuksellisen hyvää elämänhallintakykyä ja itsekuria." Myöskin menestyvät miehet näyttävät keskimääräistä selvästi upeammilta. Todella menestyneet miehet ja naiset näyttävät todella upeilta. Suurin syy ilmiöön lienee siinä, että noustessaan tapahtumien valokeilaan ihminen alkaa kiinnittää yhä enenevässä määrin huomiota ulkoiseen habitukseensa, jonka hoitamiseen valokeila tuo huomattavan energiaboostin. "Mitättömällä" ihmisellä ei riitä motivaatiota ulkomuotonsa kohentamiseen merkittävässä määrin.

Menestys luo ihmiselle itseään vahvistavan motivaatiokentän. Pinnalliset arvot nousevat pintaan. Kuvitelkaa itsenne seuraavaan tilanteeseen: Olette tehnyt jotain merkittävää. Teistä on tullut tähti, jota kaikki lehdet ja televisio hamuavat teitä haastatteluihin. Miten suhteenne ulkomuotoonne muuttuu?

Tuli mieleen sellainen kysymys, että miksi liikuntanumerot koulussa annetaan erikseen tytöille ja pojille? Eihän pojillekaan anneta erikseen ruotsinkielen numeroita. Eikö poikien ja tyttöjen suorituksia pitäisi vertailla kaikissa aineissa keskenään. Ei elämässäkään ole metsurinammattia naistensarjalaisille. Mitä ysi naisten liikunnan numerona auttaa fyysisissä suorituksissa, kuten palomiesten tai poliisien hommissa?

Hesari kertoo eri keskipalkkaisten ammattiryhmien sijoittumisesta Helsinkiin. Poliisit, palomiehet, opettajat ja lastentarhanopettajat. Ovatko miesvaltaisten alojen työntekijät taaskin paremmassa asemassa kuin naisvaltaisten ammattien työntekijät? Taasko naisia sorsitaan? Mitä korkeammalle asuinalueen tulot nousevat, sitä todennäköisemmin siellä asuu yhden noiden ammattiryhmien edustaja. Minkä noitten mainittujen ammattiryhmien edustaja asuu todennäköisemmin prameimmilla alueilla?

Hesari antaa vastauksen - lastentarhanopettajat: "Keskipalkkaiset naiset saattavat olla keskipalkkaisia miehiä paremmassa asemassa, koska naiset ovat vieläkin usein naimisissa itseään parempipalkkaisten miesten kanssa." Eli vaikka naiset ansaitsevat vähemmän kuin miehet, niin silti he asuvat hienommin kuin miehet. Mitä ratkaisuja feministeillä olisi sukupuolten välisen asumistasoeron korjaamiseksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".