Puhummeko samaa kieltä?

Deborah Tannen käsittelee vuonna 1990 ilmestyneessä bestsellerissään Puhummeko samaa kieltä miesten naisten puhetapojen eroja. Kirja on varsin oivaltavasti ja aika mielenkiintoisesti kirjoitettu, joskin loppua kohti lukemisinto alkaa hyytyä. Kirjassa esitetyt ajatukset vaikuttavat pikaisesti maisteltuina hyvin maaliinsa osuneilta. Päinvastoin kuin suomalaisen kuin suomalaisen kollegan, Liisa Tainion ajatukset. Tässä poimintoja Tannenin kirjasta:

Usein kuulee väitettävän, että naiset puhuvat liikaa ja ainakin enemmän kun miehet, mutta pitääkö se paikkansa? Kysymys saa ratkaisunsa, kun tehdään ero yksityisen ja julkisen puheen välillä. Miehet ovat useimmiten luontevia puhuessaan julkisesti, kun taas naiset puhuessaan yksityisesti. Toinen termi ilmaista nuo erot on käyttää termejä asiapuhe ja tunnepuhe. Naisille keskustelu on paljolti tunnekieltä, keino luoda yhteyksiä ja hoitaa suhteita. Miehille puhe on keino riippumattomuuden säilyttämiseen ja statuksen hankkimiseen.

Eräässä sarjakuvien vakiotilanteessa mies lukee sanomalehteä ja nainen tuijottaa sanomalehden takasivua. Mies saattaa kysyä ennen lukemaan ryhtymistään, onko vaimolla asiaa, eikä sitä silloin tietenkään ole. Heti kun mies alkaa lukea lehteä, vaimo keksii jotain sanottavaa. Miehelle puhuminen on informaation välittämistä, mutta naiselle vuorovaikutusta. Juuri miehen syventyessä lukemaan lehteä vaimo tuntee vuorovaikutuksen tarpeen suurimmaksi ja alkaa puhumaan. Monet naiset ovat loukkaantuneita, koska mies ei puhu heille kotona ja miehet ovat turhautuneita, koska ovat tuottaneet kumppanilleen pettymyksen ymmärtämättä, mitä he ovat tehneet väärin.

"Tutkimukset osoittavat, että jos naiset ja miehet puhuvat ryhmässä yhtä paljon, niin silloin ihmisten mielestä naiset puhuvat enemmän...Toisaalta naiset tuntuvat puhuvan paljon, koska naiset puhuvat sellaisissa tilanteissa, joissa miehet itse eivät puhuisi...Koti on kehys perinteiselle amerikkalaiselle kuvalle puheliaasta naisesta ja hiljaisesta miehestä...Yhä uudelleen ja naiset valittavat, että heidän miehellään on vaikka kuinka paljon asiaa muille, mutta ei heille."

Naisten käyttämä logiikka jäsentää maailmaa yksityisemmältä kannalta, kun taas miehet pitäytyvät enemmänkin tieteellisentyylisessä logiikassa. Miehet haluavat käsitellä jotakin ongelmaa loogisesti askel askeleelta kun taas naiset ovat taipuvaisempia muuttamaan suuntaa kesken kaiken.

Naisten puheen leimaaminen juoruiluksi johtuu siitä, että he ovat kiinnostuneet puhumaan toistensa elämän yksityiskohdista. Oman elämän ja ystävien elämän tapahtumista kertominen on aikuinen muunnelma salaisuuksien kertomisesta, mikä on tyttöjen ja naisten ystävyyden ydin. Ystävien pitäminen omian elämänsä tapahtumien tasalla ei ole pelkkä oikeus, vaan velvollisuus naisille. Yksityiskohtien salaaminen typistäisi naisten ystävyyden siivet. Salaisuuksien puuttuminen vaarantaa ystävyyden, koska silloin nainen vetää pelistä pois omat korttinsa siitä puhekumppanuudesta, joka muodosti ystävyyden.

Valitusvirret ovat osa kansanperinnettä. Naisten piirissä on yleistä, että vaikeuden liittävät yhteen. Miesten keskuudessa se on harvinaisempaa. Monet miehet eivät puhu vaikeuksistaan kenellekään ja jos puhuvat, niin mieluummin naispuolisille ystävilleen. Naisten tapa puhua vaikeuksistaan hämmentää miehiä, jotka tulkitsevat sen usein väärin neuvon kysymiseksi.

"Vuonna 1712 englantilaiset ajattelivat, että heidän aikakaudelleen on tyypillistä uutisten himo. Köyhimmätkin puodinpitäjät ja viettivät kokonaisia päiväiä kahviloissa kuullakseen uutisia."