Kestävä parisuhde

Otteita Kaarina Määtän kirjasta Kestävä Parisuhde. "Ihmiset joilla on korkea tunneäly, onnistuvat inhimillisessä kanssakäymisessä. Tunneälyyn kuuluvat tietoisuus omista tunteista ja kyky tarkkailla niitä, kyky hallita tunteita, niin että ne sopivat kulloisiin olosuhteisiin ja motivaation sinnikkyys eli itsekuri sekä muiden ihmisten tunteiden tunnistaminen eli empatia. Nämä tunneälyn taidot antavat puolisoille onnellisen yhdyselämän valttikortit."

"Puolisot voivat käyttäytyä vaikeassa konfliktitilanteessa neljällä eri tavalla: 1) Suhteesta irrottautumalla, 2) lojaaliudella, elikkä säilyttäen suhteen toivomalla, että se kohenee ajan myötä, 3) ratkaisuhakuisuudella tai 4) laiminlyönnillä antamalla suhteen lakastua vähitellen. Ratkaisuhakuisuus ja lojaalius ovat rakentavia toimintatapoja. Henkilöillä, jotka ovat sijoittaneet suhteeseen voimakkaasti niin tunneperäisesti, fyysisesti kuin materiaalistisestikin, on paljon menetettävää. Niinpä he ristiriitatilanteissa päätyvät suhdetta elvyttäviin ja ylläpitäviin ratkaisuihin." Tuo selittänee osaltaa sen, miksi korkeamarkkina-arvoiset ihmiset päätyvät useammin suhteen laiminlyöntiin tai irrottautumiseen. Miksi jäädä kitumaan raskaisiin konflikteihin, kun uusia ihastuksia odottaa jonossa aidan takana?

"Lapselliset parit pysyvät todennäköisemmin yhdessä kuin lapsettomat parit. Parisuhdetyytyväisyys laskee ensimmäisen lapsen jälkeen. Pariskunnat, joilla on lapsia tuntevat itsensä usein riittämättömämmiksi, he murehtivat enemmän ja ovat tyytymättömämpiä avioliittoonsa kuin lapsettomat parit. Lapset rajoittavat pariskunnan keskinäistä yhdessäoloa ja kiihkeän seksuaalisuuden toteuttaminen vaikeutuu. Lapset tuottavat huolta. Tämä heijastuu parisuhteen tyytyväisyyteen riippumatta siitä, mikä on pariskunnan koulutustaso, ammatti, tulot, uskonto tai yhteiskunnallinen asema. Kun lapset lähtevät kotoa, parisuhteen onnellisuuden taso kohoaa selvästi." Luettuaan tuon kaiken mieleen nousee ilmeinen kysymys: Miksi ihmeessä hankkia lapsia?

"Tutkimusten mukaan äidit ovat joko "turvallisia" tai "turvattomia". Turvattomat äidit eivät ole päässeet sinuiksi lapsuutensa kielteisten kokemusten kanssa. He eivät kykene riittävästi vastaamaan lapsen tarpeisiin ja kontaktinottoon eivätkä hyväksy lapsen kiintymyskäyttäytymistä."

"Raskauden aikana sekä miesten ja naisten asenteet muuttuvat yllättävän paljon. Monet odottavat parit alkavat vaalia vanhoja perinteitä. He kiinnostuvat vanhemmistaan ja isovanhemmistaan uudella tavalla. Miehen ja naisen välinen tasa-arvo voi horjua, ja useissa perheissä lasten saaminen vahvistaa vanhoja sukupuolirooleja. Lapsen ollessa kuukauden ikäinen vanhempien arviot suhteensa onnellisuudesta ovat korkeimmillaan. Puolisoiden tyytyväisyys näyttää selvästi laskevan, kun lapsi tulee puolen vuoden ikään. Monet äidit kertovat, että erityisesti poikien touhukkuus lisää kasvatuksen stressaavuutta" Tuo viimeinen lause heittää lisää kysymysmerkkejä sille tutkimustulokselle, että tyttölasten vanhemmat eroavat useammin.

"Isän osallistuminen vauvan hoitoon on niin ikään eduksi parisuhteen tyydyttävyydelle. Lapsiaan hoitavat isät ovat persoonallisuudeltaan muita tasapainoisempia, itsetuntoisempia ja voivat muutenkin paremmin. He ovat myös keskimäärin tyytyväisempiä parisuhteeseensa."

"Työttömyys on merkittävä uhka parisuhteen jatkuvuudelle. Rahojen huvetessa hyväkin suhde kuivuu, ihminen väsyy ja tylsistyy eikä jaksa tukea toista, hyvä jos itseään."

"Suurin parisuhteen säilymisen myytti on kommunikoinnin ja riitojen ratkaisemisen taidon merkitys. Puhumisistaan huolimatta pari ei löydä vaikeuksiinsa ratkaisuja. Toinen myytti on persoonallisuuden ongelmien turmiollisuus parisuhteelle. Tyypillisten neuroosien ja avioerojen välillä on vain heikko yhteys. Kolmas myytti on vastavuoroisuus. Onnelliset puolisot eivät pidä lukua siitä, kuka on tehnyt kenelle mitä. Neljäs harhaluulo en se, että ongelmien vältteleminen tuhoaa parisuhteen. Ongelmien lakaiseminen maton allekin voi toimia aivan hyvin."