Naisasialiitto Unioni
Naisasialiitto Unioni kertoo periaateohjelmassaan: "Tyttöjä on opetettava arvostamaan itseään ja naisia. Vanhoja uskomuksia tyttöjen välisestä kateudesta, mustasukkaisuudesta ja sopimattomuudesta ryhmätoimintaan ei enää pidä vahvistaa." Kuka nuo uskomukset on sitten luonut ja kuka niitä sitten vahvistaa? Kommenttiosastolla on esitetty, että naiset kontrolloivat voimakkaasti toistensa käyttäytymistä ja ruodusta poikkeajia ei katsota hyvällä. Perinteisesti kontrolloinnista on syytetty yhteiskuntaa ja miehiä. Pitääkö paikkansa, että hutsujen ja huorien ylenkatsonta ei johdu miehistä, vaan naisten keskinäisestä tiukasti kontrollista? Markkina-hintaa ei saa polkea.NU-jatkaa: "Tyttöjä tulee rohkaista hyväksymään oma ruumiillisuutensa. Heidän elämäänsä ja olemassaoloonsa ei saa liittyä jatkuvaa ulkonäön tai esteettisyyden arviointia. Tyttöjä on kannustettava erilaisiin harrastuksiin heidän yksilöllisten taitojensa ja kiinnostuksensa perusteella. Heitä ei esimerkiksi pidä kannustaa harrastamaan pelkästään sellaisia urheilulajeja, jotka perustuvat hyvältä näyttämiseen." Kuinka moni kasvattaja noudattaa noita periaatteita. Kannattaako oma lapsi uhrata feminismin alttarille pistämällä hänet harjoittamaan lajeja, joissa ei näytetä hyvältä?
NU: "Jokaisen peruskoulun opetukseen pitää kuulua myös seksuaalikasvatusta. Sen on oltava tytöille ja pojille samanlaista niin määrältään kuin sisällöltäänkin." Miksi kasvatuksen pitää olla samanlaista ja kumpien seksuaalisuutta myötäilevää kasvatuksen tulisi olla? Kerrotaanko kasvatuksessa, että mitä useammalta saat, niin sitä kovempi gimma sä olet? Vai se, että tärkeintä on välttää joutumasta seksimarkkinapyramidin pohjalle, koska kohta seksiä ei ostaa edes rahalla?
NU :"Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ei suhtauduta yhtä vakavasti kuin muuhun väkivaltaan." Häh, tuohan on nyt täyttä potaskaa. Lööpithän suorastaan kirkuvat, kun naiselle tehdään väkivaltaa verrattuna siihen, että samanmoisessa tilanteessa miehelle tehtäisiin väkivaltaa.
Kevyesti kirjoittaa: "Ainakin naisilla on melkoinen arsenaali käytössään rangaistakseen sooloilevaa naista." Mistä tuo arsenaali kumpuaa ja miksi se tehoaa naisiin? Miksi naiset eivät vain totea itsekseen, että "minä nyt teen vain näin, sanoivat muut naiset sitten mitä tahansa."? Seuraako siitä maailmanloppu? Ottakaa miehistä mallia. Lopettakaa meikkaaminen ja karvojen ajelu ja käyttäkää tuulipukua kaikissa tilaisuuksissa. Miesten silmissä markkina-arvonne ei laske mainittavasti. Tehkää kerrankin jotain itsenne eikä muitten naisten takia. Vai eikö naisilta löydy sisua?
Kevyesti jatkaa: "Siis naisen elämänhallinnan määrän voi lukea hänen ulkonäöstään ja hänen kotinsa ulkonäöstä...Naisroolin suuri painovoima ja yhdenmukaistava vaatimus on enemmän mysteerio...Tai sitten alisteisessa asemassa oleva ryhmä ryhtyy usein valvomaan ja vahvistamaan omaa alistettua asemaansa." Eli pointti on joka tapauksessa se, että naiset valvovat toinen toisiaan. Miksi feministit eivät hyökkää naisten omia valvontarakenteita vastaan, jotka näyttävät olevan suurin este naisten yksilöllisyyden ja menestyksen tiellä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".