Huumeet ja alkoholi
Huumeisiin liittyy niin paljon hankalasti ratkaistavissa olevia kysymyksiä, että on vaikea päättää, mistä päästä tuota vyyhteä pitäisi lähteä purkamaan. Vilkaistaanpa ensin Kokototuuden sivustoa, joka mahtipontisella nimellään luo suuret odotukset. Edes minä en kehtaisi nimetä blogiani "Kokototuuden blogiksi".Järjellä ajateltuna päihteiden tai huumeiden käyttämiselle on olemassa jokin syy, joka tekee ihmisen hyväntuulisemmaksi, hetkellisesti onnellisemmaksi, auttaa unohtamaan murheet tai auttaa laajentamaan tajuntaa. Alkoholia olen kokeillut riittävästi tietääkseni, mikä se syy on alkoholin kohdalla. Voisi kuvitella, että Kokototuus-nimisestä sivustosta löytyisivät myöskin huumeiden "hyvät" vaikutukset listattuina, sillä juuri niiden takiahan huumeita käytetään. Mitään hyödyllistä tietoa hyödyistä ei kuitenkaan kerrota - ilmeisesti sivuston tekijät ajattelevat, että kun huumeiden hyödyistä ei puhuta mitään, niin jääpähän nuorisolle enemmän jännitystä ja motiivia huumekokeiluja varten.
Alkoholin vaikutuksia kuvataan näin: "Lievä päihtymys ilmenee puheliaisuutena ja iloisuutena. Koska solujen toiminta häiriintyy asteittain aivojen kuorikerroksesta syvempiin osiin, humalatilan voimistuminen lamaa sekä henkisiä että fyysisiä toimintoja: suorituskyky laskee ja arvostelukyky, liikkeiden säätely, reaktioaika ja kipukynnys heikkenevät." Miksei alkoholin vaikutuksia kuvata vieläkin osuvammin solu- tai peräti atomitasolla? Absolutisteja varten voin itse antaa tarkemman kuvauksen alkoholin vaikutuksista: Sopivan harvoin(tai usein) ryypätessä on hauskempaa, estot katoavat ja miesten flaksi baarissa kasvaa toiseen potenssiin. Kunnon känni toimii myöskin toisinaan hyvänä "nollauksena" seuraavaa työviikkoa varten.
Päihdelinkki kirjoittaa alkoholin käyttöön liittyen näin: "Raittiuden ylläpitäminen voi aluksi tuntua vaikealta. Läheiset ovat tottuneet siihen, että juot reippaasti, ja voivat siksi painostaa sinua juomaan... Raittiutta voi ylläpitää kertaamalla aina mielessään raittiuden hyviä puolia". Juu, ja ihminen voi laihtua kertaamalla mielessään laihuuden hyviä puolia ja lopettaa tupakoinnin...tulla miljonääriksi...
Raittius ja ihmissuhteet päihdelinkissä: "Viime aikoina tutkijat ovat varovaisesti alkaneet raportoida myös alkoholin myönteisistä vaikutuksista. Tasapainoinen näkemys alkoholin merkityksestä ihmisten välisissä suhteissa on vaikea löytää. Mieleen nousevat väkisin ne kärsimykset, joita rajusta alkoholinkäytöstä aiheutuu niin ystävien ja työtovereiden suhteille, mutta aivan erityisesti pari- ja perhesuhteille." Häh, siis kenelle nousevat väkisin mieleen alkoholinkäytöstä nousevat kärsimykset silloinkin, kun on tarkoitus listata alkoholin hyötyjä?
Ilmeisesti huumevalistuksen tehoavuutta on tutkittu ja tultu siihen päätelmään, että "mitään positiiviseen viittaavaa ei kannata huumeista sanoa". Ei edes "Kokototuus"-nimisellä sivulla. En mene kiistämään etteikö asia olisi noin, mutta eikö tuolle sivulle voisi kuitenkin säädyllisyyden vuoksi antaa jonkin toisen nimen?
Sitten aivan toiseen asiaan: Kerrostalokyttääjien taloluetteloista löytyi ainakin kolme minulle tuttua taloyhtiötä, joissa n. 60-70v pappa toimii omavaltaisena taloyhtiön kuninkaana. Omaa taloyhtiötäni ei listoista löytynyt, mutta ei täällä taida kyttäreitä paljoa ollakaan. Sokerina pohjalla löytyivät omat sukulaisetkin kyttäreiden listaa komistamasta. Että voikin olla ylpeä olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".