Yök-reaktion merkitys
Yksityisetsivä käsittelee mielenkiintoista yök-ongelmaa: "Leon Kass (George Bushin bioeettisen komitean puheenjohtaja) on tullut kuuluisaksi Yök-argumentistaan. Hänen mukaansa ihminen tietää aina intuitiivisesti, mikä on väärin ja mikä on oikein; jos jokin aiheuttaa Yök-reaktion, se on paha juttu ja se täytyy kieltää lailla. Kuulostaa tyhmältä, mutta Leon Kass on ihan oikeasti sitä mieltä, että Yök-reaktioihin voi luottaa."Yök-reaktioihin voidaan luottaa, jos tarkastellaan sitä, mistä yksittäinen ihminen ei pidä. Kaikilla ihmisillä ei luonnollisestikaan ole samanlaisia yök-reaktioita samoissa tilanteissa, mutta silti yök-reaktiot ovat varsin yhdenmukaiset. Yök-reaktioihin ei voi luottaa siinä mielessä, että ne antaisivat poliittisesti korrektin tai sivistyneeksi luokiteltavan vastauksen.
YE: "Eli epämääräinen "musta tuntuu, että tää on huono juttu" riittää siihen, että kantasolututkimus ja kloonaus kielletään."
Yök-reaktiot toimivat parhaiten sellaisissakin asioissa, jollaisia varten ne ovat evoluution myötä muokkautuneet.
YE: "Ahdasmieliset ihmiset käyttävät samanlaista mutu-argumenttia esim. aborttia ja homoja vastaan. Homous yritetään kieltää, koska homojen touhuja pidetään inhottavina ja luonnottomina."
Noinhan inhimillinen ajattelu toimii. Myöskin julkirunkkaaminen ja seksuaalinen häirintä ovat kiellettyjä siksi, että ne ovat joittenkin ihmisten mielestä inhottavia tapoja.
YE: "Oma primitiivireaktio yritetään yleistää koko kansan mielipiteeksi - ja kun sitä tarpeeksi kauan väitetään yököttäväksi, ihmiset alkavat pitää sitä yököttävänä."
Kuinka suurta osaa kansasta primitiivireaktion tulee koskettaa, jotta olisi syytä säätää laki inhottavan ilmiön kieltämiseksi? Ei mitä tahansa voi väittää yököttäväksi ja saada kansaa puolelleen. Seksuaalista häirintääkin väitetään yököttäväksi, vaikka miehet harvoin kokevat naisten taholta tulleet lähentelyt yököttäviksi.
YE: "Propagandalla saadaan ihmiset pitämään homoutta tai bioteknologiaa yököttävänä ja vaarallisena."
Minä luulen, että propagandalla on hyvin vähän tekemistä sen kanssa, mitä ihmiset pitävät yököttävänä.
YE: "Yök-reaktioistaan voi onneksi päästä eroon. Lapsena pidin kasvispihvejä epäilyttävän näköisinä vihreinä lättyinä, jotka maistuivat yököttävältä. Kun kasvoin hieman, totuin kasvispihveihin ja aloin pitää niistä."
Joistakin yök-reaktioista voi päästä eroon, toisista taas ei niinkään. Ihmiset eivät totu homoiluun samalla tavoin kuin erilaisiin ruokalajeihin.
YE: "Ihmiset syövät mieluummin sitä mikä maistuu hyvältä kuin sitä mikä on heille hyväksi. Sokeriset juomat maistuvat lapsille, mutta me aikuiset tiedämme, että niistä on enimmäkseen pelkkää haittaa. Osaamme vastustaa omaa Yök-reaktiotamme kasvispihvejä kohtaan ja Nam-reaktiotamme limsapulloa kohtaan, jos vain haluamme."
Eivät ihmiset osaa vastustaa yök-reaktioitaan. Jotkut ihmiset pystyvät toimimaan niiden antamamien ohjeiden vastaisesti, mutta yök-reaktiot eivät häviä silti minnekään. Joistakin yök-reaktioista on mahdollista päästä eroon totuttelemisen kautta, mutta onko lopputulos vaivan arvoinen?
YE: "Blogosfäärissä ihmiset lukevat mieluummin sellaisia blogeja, jotka ovat aina samaa mieltä heidän kanssaan (karkkiblogeja) kuin sellaisia blogeja, joissa esitetään "pahanmakuisia" vastakkaisia mielipiteitä hyvin perusteluin (terveysruokablogeja)."
Tuo pitää paikkansa yleisesti ottaen, mutta ei kovin hyvin minua koskien. Minä luen mielelläni vastakkaista näkökulmaa edustavia kirjoituksia.
YE: "Ja mitä ihmissuhteisiin tulee, niin minä ainakin ottaisin mieluummin jatkuvasti kritisoivan ja eteenpäin potkivan elämänkumppanin kuin tyhjäpäisen seksiorjan, joka on kaikesta samaa mieltä."
Minä en ottaisi jatkuvasti kritisoivaa elämänkumppania, koska millekään jatkuvalle kritiikille ei ole tarvetta. Valinnanvaihtoehdot ovat käytännössä a) moderni itsenäinen ja vahva nainen ja b) perinteinen naisellinen nainen. Minä ottaisin jälkimmäisen.
YE: "Yök-reaktio lähtee samalta pohjalta kuin lapsenakin: uudet, oudot asiat tuntuvat häiritseviltä ja tuntuu hyvältä sanoa "Yök!" jo etukäteen, vaikka ei ole koskaan kasvispihviä maistanutkaan."
On järkevää luottaa niihin oppeihin, jotka periytyvät vanhemmilta lapselle, koska ne ovat toimineet aiemminkin, vaikka ne eivät olisikaan optimaalisia nykytilanne huomioonottaen.
YE: "Tämänkin sadun opetus oli: Ajatelkaa järjellä."
Varsin erektuslainen neuvo, mutta tässä vaiheessa on pakko kysyä, voidaanko yök-tunnettaan vastaan toimimista pitää järkevänä käytöksenä ja missä määrin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".