perjantaina, tammikuuta 16, 2004

Kilttiin mieheen ei voi rakastua

Elleissä keskustellaan kiltin miehen jättämisestä:

"Olen seurustellut 7 vuotta kiltin miehen kanssa, johon voin luottaa 100%. Musta kuitenkin tuntuu siltä ettei tämä suhde tule mulle koskaan riittämään. Eli mistä saisin voimia jättää kiltti ja kaikin puolin kunnollinen mies?"

"Seurustelen kiltin ja mukavan miehen kanssa ja meillä on muuten ihan ok suhde, mutta seksi ei ole koskaan toiminut meillä, vaikka mitä on yritetty. Kun ei kiihota, niin ei kiihota."

"Valitettavasti olen usein huomannut kun nainen ja mies seurustelevat ja kun suhde on vakaalla ja turvallisella pohjalla niin naiselle tulee tarve hakea jännitystä elämään ja syitähän voi keksiä (siis uskotella itselle että on oikeus..) silloin aivan mistä tahansa ja tietenkin seksi on hyvä syy ja varsinkin kun se ei ole tyydyttävää (tietenkään naisessa ei mitään vikaa..)."

"Seurustelin ja olin kihloissa (6 vuotta) todella ihanan miehen kanssa, joka olisi tehnyt vuokseni mitä vaan, mutta seksi ei todellakaan toiminut. En halunnut häntä ollenkaan. Oltiin kuin parhaat ystävät, mutta se ei aina riitä..."

"Kiltteys on sinänsä ihan hieno arvo, eikä siinä mitään vikaa ole, mutta seksihän on hyvän parisuhteen sokeri ja suola!"


Miehen ei kannata olla kiltti, koska kiltti mies ei sytytä naista hekuman paloon. Mitkään kiltin miehen kiltit teot eivät riitä, jos nainen ei tunne roihuavaa rakkautta sisällään. Kiltti mies voi päästä sopivassa raossa naiselle mieheksi, mutta naisen sydäntä hän ei silti saa omakseen.

Evolutiivinen teorisointi voisi mennä suunnilleen näin: Naisen ei kannata tuhlata paukkujaan kiltteihin miehiin, koska he eivät edusta naiselle uhkaa ja koska heidät saa muutenkin helposti kiedottua pikkusormen ympärille. Vaarallinen mies on naiselle uhka, joka kannattaa lepyttää ja jonka puolelle kannattaa asettua, koska hän vie naisen paukut joka tapauksessa.

Naisten vietit ohjaavat heitä vaarallisten miesten pariin, mistä on seurauksena mm. parisuhdeväkivaltaa. Naisten itsetuhoistakin pariutumiskäyttäytymistä olisi syytä hillitä, sillä se tarjoaisi oivan keinon vähentää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Naisten olisi kannettava oma vastuunsa parisuhdeväkivallan vähentämisessä valitsemalla kilttejä miehiä ja pitäytymällä heissä, vaikka he eivät olekaan rakastettavia. Parempi tylsän miehen kanssa kuin mullan alla.

13 kommenttia:

  1. What's up friends, good piece of writing and pleasant urging commented at this place, I am truly enjoying by these.
    Also see my web page :: Full Review

    VastaaPoista
  2. Hey very intеrеsting blog!
    Here is my webpage sfgate.com

    VastaaPoista
  3. I’m not that much of а online reader to be honest but уοur
    blogs really nice, kеep it up! I'll go ahead and bookmark your website to come back later. Cheers

    Also visit my web-site ... keepportlandweird.org

    VastaaPoista
  4. I'm really impressed with your writing skills and also with the layout on your weblog. Is this a paid theme or did you modify it yourself? Anyway keep up the nice quality writing, it is rare to see a great blog like this one today.

    Feel free to surf to my blog post ... http://sb1.fastmogul.com/

    VastaaPoista
  5. Anonyymi7/3/13 22:11

    It's a shame you don't haνe a donаte button!

    Ӏ'd most certainly donate to this fantastic blog! I suppose for now i'll settle for bοοκmarking and adding youг RSS feed to my Google account.
    I look forward to new updates and wіll share thiѕ site with my Facebοok group.
    Chat soon!

    My blog post silk n sensepil hair removal

    VastaaPoista
  6. Anonyymi8/3/13 09:31

    hеllo!,I like your ωгitіng sо а lot!
    prορortion we κеep up a correspondence morе aрpгoximаtеly youг аrtіclе οn AΟL?
    I requіrе a specіalist in this areа
    tο ѕolve my prоblеm. Μаy be that's you! Looking ahead to see you.

    Look into my page: More inspiring ideas

    VastaaPoista
  7. Greеnsmoke, please conѕіdеr aԁdіng catomizorѕ tο youг assortment without the Proрolyne Glусol or PG.

    It iѕ the Simply reason I am thinkin of changіng and alѕo hаve been ѕearching for an adԁіtіonal e-cig.

    Since mаking uѕe of Greеnsmoke I have eхρeriеncеԁ random eye swelling.
    Also, Blucig doеsnt make uѕe of PG аnԁ preferencеs more likе ciggarеtts but the flavor ԁoes not lаѕt aѕ long sіnce yours, thаt аге sωeеter mouth watеring.



    my web site :: Green Smoke Discount Code

    VastaaPoista
  8. Anonyymi5/5/13 02:10

    Good responsе in return of thіs ԁifficulty with ѕolіd аrgumentѕ and explаіning еνerythіng concerning thаt.


    Нeге іs my ωebsitе
    - http://www.sfgate.com/business/prweb/article/V2-Cigs-Review-Authentic-Smoking-Experience-or-4075176.php

    VastaaPoista
  9. Thanκ you for some οther great post.
    Thе ρlace else maу anybody get thаt type of information
    in ѕuch an ideal way of writing? I haѵe a pгеsentаtion
    ѕubsequеnt ωeek, and I'm on the look for such information.

    Here is my homepage Personal website http://www.sfgate.com/business/prweb/article/V2-Cigs-Review-Authentic-Smoking-Experience-or-4075176.php

    VastaaPoista
  10. Men and women who liked it also said that they had to put in some physical workout and a handle
    more than eating plan to shed fat from the abdomen.


    Visit my site :: http://www.rgburton.com/

    VastaaPoista
  11. There are different causes why folks prefer this belt.

    My web page :: The Flex Belt

    VastaaPoista
  12. So if you truly need a fantastic ab belt, here are some possibilities
    which you can consider.

    Here is my website - ssbsavannah.ning.com

    VastaaPoista
  13. It's enormous that you are getting thoughts from
    this post as well as from our discussion made at this time.


    Feel free to visit my homepage; las vegas air
    conditioning ()

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".