sunnuntai, tammikuuta 18, 2004

Selittääkö MA-teoria elämää?

Unelma kyselee seuraavasti kommettiosastolla: "Voisit esim. kertoa, että miksi yksikään tuntemistani ihmisistä ei koe teoriaasi mitenkään käytännön elämässä vaikuttavaksi ilmiöksi. Miksi näin? Miten teoriasi selittää meidät?"

Kyseessähän eivät ole erityisesti minun keksimäni teoriat, jos puhutaan markkina-arvoteoriasta ja ATM-YTM asetelmista, vaikka olenkin ehkäpä ollut aktiivisin tuomaan niitä esiin viime aikoina. Sellainen hämärä muistikuva minulla on, että minä aloin joissakin nyyssipostauksissani ensimmäisenä käyttämään aktiivisesti ATM-termiä. Sitä en tiedä, kuka nuo termit on keksinyt tai ottanut käyttöön ensimmäisenä.

Teorian hyväksymisessä on eroja sukupuolten välillä. Naiset ovat useimmiten tiukasti vastaan, kunnes he saattaavat vuosien myötä hiukan taipua teorian suuntaan. Miehet jakaantuvat suhteessa teoriaan fiksuihin, teoriaa vastustaviin miehiin ja älykkäisiin miehiin, joille teorian peruspalikoiden paikkansapitävyys on itsestäänselvyys. Minulle noitten teorioitten paikansapitävyys on itsestään selvää suunnilleen samalla tavalla kuin evoluutioteoria. Teoriaa ymmärtämättömien ajatusmaailma on minulle mysteeri samalla tavalla kuin kreationistien ajatusmaailma.

Se, miksi sinä tai ystäväsi ette koe teoriaa omaksenne on aivan luonnollista. Se ei vastaa teidän kokemuksianne elämästä. Elämä naisten näkökulmasta näyttääkin aivan erilaiselta. Naisille on paljon miehiä tarjolla ja ainoa ongelma on heistä valitseminen. Te kuvittelette, että sama pätee kääntäen miehiin.

Ettekä te kiinnitä mitään huomiota alempitasoisiin miehiin, sillä heitä ei ole teidän ystäväpiirissänne ja vaikkapa olisikin, niin te ette tietäisi sitä, koska miehet eivät paljoakaan julista saamattomuuttaan ympäriinsä. Te ette ole kiinnostuneet alempitasoisista miehistä ja heidän ongelmistaan, ettekä te edes halua kuulla niistä. Antero K kuvaa tilannetta kommenttiosastolla näin: "Jos haluaa saada tarkan kuvan ihmisyhteisön toiminnasta, niin ei ehkä kannata keskittää tutkimuksia pelkästään omien kavereiden joukkoon. Tietenkään kenenkään naisen tuttavapiiristä ei löydy montaa pahassa puutteessa olevaa AT-miestä. AT-miesten ongelmana on, että he syrjäytyvät sellaisista piireistä, joissa pääsee naisten kanssa tekemisiin. Pitkäaikainen saamattomuus on myös niin suuri häpeä, että AT-miehet tekevät parhaansa pitääkseen sen salassa."

Markkina-arvon teorian vaikutusta on pohdittu myöskin virtuaalisesti, larppaajien keskuudessa. Miten pelaajan ulkonäkö vaikuttaa roolihahmojen jaossa?

"Ikävä kyllä täytyy vastata myöntävästi. Jos on kyseessä vaikkapa kaksi rakastunutta hahmoa, niin mielelläni laitan molemiksi osapuoliksi kauniit ihmiset."

"Toki pelaajan ulkonäkö vaikuttaa. Turha se olisi kieltää tai kaunistella tosiasioita, markkina-arvoteoria (johon sisältyy ulkonäon lisäksi myös muita ominaisuuksia) vaikuttaa larpeissa siinä missä muuallakin elämässä."

"En mielelläni anna tolkien-vaikutteista haltiahahmoa ylipainoiselle tai iho-ongelmasta kärsivälle, koska se haittaa muiden pelaajien eläytymistä."


Markkina-arvoteoriaa on käsitelty ainakin täällä.

Miehisiä tuntoja kuvaa sarjakuva Ilman naista. Kokemuksia, joista monet ovat naisille täysin tuntemattomia.

Markkina-arvoteorian historiaa voi tutkia lukemalla nyyssiarkistoja, joista löytyy näemmä sosiaalipornon ystäville yksityiskohtia myös allekirjoittaneesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".