Suomalaisen miehen seksielämä
MTV3:n Helmessä(vaatii rekisteröitymisen) on miesten seksinpuutetta käsittelevä artikkeli:"Hollywood on ehkä osaltaan ollut luomassa kuvaa siitä, että aikuisuuden kynnyksellä elävät nuoret miehet olisivat juuri se ikäryhmä, joka ei saa oikeaa naista. Todellisuudessa kuitenkin kaiken ikäiset ja näköiset miehet elävät puutteessa jossain vaiheessa elämäänsä."
"On hirveän tuskallista kun hormonit hyrräävät ja koko ajan tekee mieli, mutta naista ei oikein millään meinaa saada."
"Helpoin ja nopein tapa lievittää kivistystä on masturbaatio. Vaikka itsetyydytys on kuinka yleistä tahansa ja sanottaisiin, että kaikkihan sitä harrastavat, niin voi se pidemmän päälle olla nöyryyttävää ja aiheuttaa masennusta. Pitkittynyt puute johtaa ennen pitkää äärimmäisiin tekoihin."
"Seksuaalisuutemme on ehkä se kaikkein voimakkain minäkuvamme osa-kokonaisuus, mikä meitä elomme tiellä johdattaa."
"Mies, joka ei jostain syystä voi aina päteä seksuaalisesti haluamallaan tavalla, elää siis tavallaan kroonisessa puutteessa - ja on kävelevä aikapommi. Ainakin itselleen."
Toinen artikkeli kertoo, että seksin saaminenkaan ei takaa suomalaiselle miehelle pääsyä nirvanaan:
"Onko suomalainen mies tyytyväinen seksielämäänsä? Durexin järjestämässä nettikyselyssä tuli hiljattain ilmi, että suomalaiset olisivat maailman kansoista kaikkein tyytymättömimpiä seksielämäänsä."
"Karu lähtökohtahan on se, että miehelle seksuaalisuus on paljolti sama asia kuin sukupuoliyhdyntä. Miten tällainen, naisen silmin usein irrationaalinen eläin, saadaan tyydytetyksi siten, että vieraisiin ei edes tee mieli, vaikka tilaisuus tekisikin varkaan?"
"Mies on ennenkaikkea kvantitatiivinen otus, mikä heijastuu hänen kaikessa toiminnassaan. Seksissäkin miehelle määrä kompensoi laatua."
"Miehen on ensin saatava riittävästi pimppiä, että hän voi ottaa sen seuraavan, tärkeän askeleen kohti "ymmärtämistä"."
"Vaikka mies saisikin seksiä riittävästi ihan oikealta ihmiseltä, niin on myös täysin normaalia paikata tirkistelyhaluansa esimerkiksi pornoleffoilla ja -lehdillä sekä internetin monipuolisella tarjonnalla. Parisuhteessa elävän naisen on tästä kuitenkaan turha pahoittaa mieltänsä ja luulla olevansa jollakin tavalla riittämätön miehelle."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".