sunnuntaina, tammikuuta 11, 2004

Veronmaksajien rahat

Kehitysvammaliitto muistuttaa Hesarin yleisönosastolla, että "Kehitysvammaisella ihmisellä on oikeus syntyä ja elää muiden joukossa tasavertaisena - yhteiskunnan palveluiden ja lähiyhteisönsä tukemana. On raskaana olevan naiset asia päättää, haluaako hän synnyttää vammaisen lapsen vai tekeekö hän abortin, jos lapsen vammaisuus ilmenee jo raskausaikana. Aborttiin eivät saa painostaa lääkärit, eikä muukaan yhteiskunta."

Tutkimusprofessori Jaakko Kiander kertoo, että ihminen käyttää viimeisenä elinvuotenaan keskimäärin enemmän verorahaa kuin koskaan muulloin. Tyypillisiä hyvinvointivaltion nettomaksajia ovat 35-60 vuotiaat, työssäkäyvät lapsettomat ihmiset.

Lihavuus aiheuttaa kakkostyypin diabetestä. Ennusteiden mukaan vuonna 2010 Suomessa on 300 000 diabeetikkoa ja terveydenhuollon kokonaiskuluista diabeteksen hoitoon menee viidennes. Kun diabetes yleistyy, koko terveydenhuollon budjetti uhkaa romuttua. Kakkotyypin diabeteksen puhkeamisen voi estää tai puhkeamista voi estää aivan pienillä muutoksilla.

Hyvinvointivaltiossamme meillä on vain oikeuksia. Voimme synnyttää halutessamme vammaisia lapsia tai olla välittämättä sairastumisriskistä diabetekseen - kyllä veronmaksajat sen kaiken kustantavat. Jokaisella on myöskin suorastaan velvollisuus elää mahdollisimman pitkään, jotta sairauksien täyttämiä vanhuusvuosia kertyy mahdollisimman paljon. Onko oikeuksille olemassa mitään rajaa?

5*5*5 taikakuutio on löytynyt.

"Leipien" heittäminen kivillä veteen on nyt tieteellisesti tutkittu. Kivi pitää heittää 20 asteen kulmassa, jotta se pompsahtaisi mahdollisimman monta kertaa. Jos kiven heittää liian jyrkässä kulmassa veteen, kivi ei pomppaa ollenkaan, vaan se uppoaa. Kyllä tiede on ihmeellistä.

Ei kommentteja: