Sakkoja seksin ostamisesta
Iltalehti kirjoittaa:Panu Rajala lopettaa verkkopäiväkirjansa pitämisen. Hän vakuuttaa, että esimerkiksi kommentti Katri Helenan iltapuvusta oli tarkoitettu leikilliseksi parodiaksi.Seiska kertoo Anna-Maija Lankian, keskustan puoluesihteerin Eero Lankian vaimon näkemyksen miehensä lähtemisestä Marjut Frantsin kelkkaan. Anna-Maija kertoo:
"Minä hoidin kodin ja lapset, mutta en valittanut. Perheemme yhteisestä ajasta olivat pois myöskin ne hetket, jotka hän vietti rakastajattarensa kanssa. Eero on käyttänyt minua henkisesti hyväkseen koko sivusuhteensa ajan. Eero muuttui salasuhteen myötä. Hänestä tuli epärehellinen, mutta myös äkkipikainen ja aggressiivinen. Hänestä oli tullut aivan eri mies."Hesari kertoo, että seksin ostajat ovat saaneet sakkoja ensi kertaa Suomessa järjestyslain nojalla:
"Kun myyjä ja ostaja sopivat seksistä ja lähtevät liikkeelle, poliisi seuraa perässä nähdäkseen, mihin he ovat menossa. Eräässä tapauksessa virkavalta odotti 26 minuuttia taustalla, kun hommia hoideltiin sillan alla."On mukava nähdä, että Suomen valtiolla on rahaa näinkin laajamittaiseen "rikollisten" valvontaan. Tasa-arvosyyt kuulemma puoltavat sakottamista.
Liikemies Dick Dasenin 61, epäillään käyttäneen yli miljoona dollaria prostituutiopalveluihin. Jotkut yksittäiset naiset ovat saaneet maksuina yli 100 000 dollaria. Voi, voi noita hyväksikäytettyjä naisraukkoja. Kylläpä heille on käynyt köpelösti.
Mooseksen merenjakamistempulle haetaan tieteellistä selitystä. Sopiva tuuli ja ajoitus, muuta ei tarvita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".