perjantaina, huhtikuuta 30, 2004

Sukupuolettoman maailman ihanuus

Isosisko kirjoittaa:
Minähän en sanonut, että lapsille pitäisi saada antaa kummallisia, kiusaamiselle otollisia nimiä. Minä vaadin, että pimpin tai pippelin olemassa olo ei saa vaikuttaa siihen, minkä nimen lapselle saa antaa. Ihannemaailmassa, jossa sukupuoli on yhtä merkityksetön ihmisiä hierarkkisiin luokkiin jakava kategoria kuin silmien väri tai nenän koko, kenellekään ei tulisi mieleenkään kiusata Emilia-poikaa sen enempää kuin Emilia-tyttöäkään nimen takia.
Olisi mukava kuulla, mitä perusteita Isosiskolla on sukupuoliluokattoman yhteiskunnan ihanteellisuuden puolesta? Miksi tuollainen yhteiskunta olisi ihanteellinen? On varmaan totta, että yhteiskunta, jossa kaikki ovat sukupuoleen liittymättä mahdollisimman samanlaisia ilman sukupuolieroja, on tuolta osaltaan tasa-arvoisempi kuin nykyinen tilanne. Kuka haluaisi kuitenkaan tosissaan elää tuollaisessa yhteiskunnassa, jossa olisi vain "hyviä jätkiä" tai "kivoja tyttöjä"? Ja kumpien olisi muututtava toisensa kaltaisiksi? Olisiko miesten tultava naisellisemmiksi vai naisten miehekkäämmiksi?

Entäs miten poistettaisiin miehekkäiden miesten ja naisellisten naisten ihannointi seksisymboleina. Uskooko Isosisko, että ihmisten seksuaaliset preferenssit tosissaan muuttuisivat tuollaisessa ihanneyhteiskunnassa androgyynisempää ihmistyyppiä suosivammaksi? Vai meneekö Isosiskon ajatus niin, että sukupuolierot kyllä säilyisivät, mutta siitä huolimatta ihmisten kategorisointi ja kiusaaminen sukupuolen perusteella häviäisivät jotenkin vain olemattomiin? Minä arvelen, että sukupuoliluokkien hävittäminen on aika mahdoton tavoite ja jos siinä tosiaan onnistuttaisiin, niin tuskin siitä ainakaan mitään ihanneyhteiskuntaa syntyisi.

ATN kirjoittaa:
On uskomatonta, kuinka kaunis nainen on AINA parempi ja tavoitellumpi kuin ruma nainen, luonteesta riippumatta.
Ei se minusta mitään uskomatonta ole, vaan hyvinkin uskottavaa. Ei luonteella ole tavoitteluvaiheessa juuri mitään merkitystä, jos erot tavoiteltavien kohteiden ulkonäössä ovat suuret. Se miksi kauneuden suosinta saattaa tuntua uskomattomalta johtuu siitä, että luonteen merkitystä korostetaan perusteettomasti parisuhteiden muodostumisessa, jotenka ihmisille tulee sellainen illuusio, että luonteella tosiaan olisi jotain väliä. Toki luonteella onkin väliä - suhteessa pitkän päälle, mutta tavoitteluvaiheessa ei.

Miehen luonteella on vielä vähemmän merkitystä, jos ajatellaan monia naisten positiivisiksi väittämiä ominaisuuksia miesten luonteenpiirteissä. Kun naiset tavoittelevat miestä, tavoittelun kohteen mahdollista väkivallattomuutta, uskollisuutta ja kotityöintoa ei yritetä selvitellä juuri mitenkään, vaikka naiset usein juuri korostavatkin, että miehellä pitäisi suhteessa olla juuri nuo ominaisuudet. Jos mies pistää deittinettiin väestöliiton sertifikaatilla varustetun ilmoituksen, jossa hänen todetaan olevan väkivallaton, uskollinen ja kotityöintoinen, niin naiset kohauttavat olkapäitään ja siirtyvät seuraavan ilmoituksen lukemiseen, koska tuollaiset hyviksi väitetyt luonteenominaisuudet miehessä saavat hänet vaikuttamaan epäseksikkäältä ja epäjännittävältä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

formed accountable care organizations and behavioral health [url=http://www.theaudiopeople.net/nfl.html]http://www.theaudiopeople.net/nfl.html[/url] millions of patient transactions by uniting qualified entities [url=http://www.theaudiopeople.net/beatsbydre.html]http://www.theaudiopeople.net/beatsbydre.html[/url] homeschoolers ask HLA? David: A lot of people simply want to know [url=http://www.theaudiopeople.net/beatsbydre.html]http://www.theaudiopeople.net/beatsbydre.html[/url] this brand to be heavy. The jeans by Jack Jones are the best jeans
try to get to it tomorrow," absolutely will not work! Those [url=http://www.theaudiopeople.net/beatsbydre.html]http://www.theaudiopeople.net/beatsbydre.html[/url] Unfortunately, the film appears to celebrate Abramoffs chutzpah, [url=http://www.theaudiopeople.net/michaelkors.html]http://www.theaudiopeople.net/michaelkors.html[/url] or templates, of images that you could get on the internet. If [url=http://www.theaudiopeople.net/michaelkors.html]http://www.theaudiopeople.net/michaelkors.html[/url] thereabouts. This is great if additional lighting will
the players who use basic strategy, it does not really matter [url=http://www.theaudiopeople.net/nfl.html]http://www.theaudiopeople.net/nfl.html[/url] This will help you decide what size and shape to get. Very large [url=http://www.theaudiopeople.net/michaelkors.html]http://www.theaudiopeople.net/michaelkors.html[/url] importance of dressing elegantly. Green and Jacks mens shirts [url=http://www.theaudiopeople.net/nfl.html]http://www.theaudiopeople.net/nfl.html[/url] strategy variations, it is considered best to sit at the third