Naisten kasvava stressitaso
Sunnuntain Hesari kertoo, että Etelä-Suomen naisilla on eniten masennusoireita:Erityisen paljon stressiin ja kuormittumiseen viittaavia oireita on Uudellamaalla asuvilla 15-24-vuotiailla naisilla. Suomalaiset kokevat selvästi enemmän stressiä kuin 1970-luvulla. Uudellamaalla asuvat nuoret naiset kertovat tuntevansa itsensä useammin väsyneiksi ja loppuun kuluneiksi. Masennuksen on kokenut joka neljäs helsinkiläinen ja vantaalainen nuori nainen. YTHS:n mukaan 28 prosentilla naisopiskelijoista on mielenterveyshäiriö. Naisten mahdollisuudet ovat kasvaneet, mutta vaatimustasokin on noussut. Paineet ovat voimakkaat ammattiuraan, ulkonäköön ja harrastamiseen. Näyttöjä pitää antaa työssä ja kotona.Miten niin ei tarvitse tyytyä huonoihin vaihtoehtoihin? Eikö se muka ole huono vaihtoehto, että naiset ovat stressaantuneempia kuin koskaan ja sairastuvat mielenterveysongelmiin enemmän kuin koskaan? Olisi mukava kuulla feministien selitys naisten alati huonontuvalle mielenterveydelle feminististen oppien levitessä. Annas kun veikkaan, syynä on tietenkin jälleen patriarkaatin aiheuttama sorto ja puutteet naisten palkkauksessa.
Tutkija Marja Kaskisaaren mukaan naisia ei kannata syyllistää siitä, että he haluavat kaiken, koska historiallisesti naisten haluamista on aina yritetty vaimentaa. "Nyt on mahdollisuuksia valita eikä tarvitse tyytyä huonoihin vaihtoehtoihin".
Shoppailu on naisille seksin veroinen ilottelu.
Muslimit näkevät naisen seksuaalisuuden eri lailla kuin länsimaalaiset. Miehiä suojellaan naisten suuremmalta vallalta suhteessa miehiin:
Indeed, Muslims generally believe female desire to be so much greater than the male equivalent that the woman is viewed as the hunter and the man as her passive victim. If believers feel little distress about sex acts as such, they are obsessed with the dangers posed by women. So strong are her needs thought to be, she ends up representing the forces of unreason and disorder. A woman's rampant desires and irresistible attractiveness gives her a power over men that even rivals God's. She must be contained, for her unbridled sexuality poses a direct danger to the social order.Tarina hyväksikäytetyille ja hylätyille naisille.
The entire Muslim social structure can be understood as containing female sexuality. It goes to great lengths to separate the sexes and reduce contact between them. This explains such customs as the covering of women's faces and the separation of women's residential quarters, or the harem. Many other institutions serve to reduce female power over men, such as her need for a male's permission to travel, work, marry, or divorce.
Hyvä, mutta erikoinen syy nostaa oikeusjuttu.
Euroopan ja Usan ero.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".