tiistaina, kesäkuuta 29, 2004

Kotiäidit ovat...tuohtuneita

Tylsyyden multihuipennus purkaa alempitasoisuutensa taustoja:
Yllä olevassa kappaleessa mainitsin pyhän vihan, josta tuli mieleeni, että olen viime aikoina saanut mm. vauva-lehden -palstalla ja messengerissä syytöksiä naisvihamielisyydestäni. Olen hieman yllättynyt, mutta ennenkaikkea pettynyt tällaisista reaktioista, sillä ne ovat yksinkertaisesti väärin. Ei, ei, ei ja ei. Minä en vihaa naisia, päinvastoin. Pidän naisia ennemminkin YTO:ina, YlemmänTasonOlentoina.

Loppujen lopuksi väitän, että olen itse ainoa syyllinen alempitasoisuuteeni. Luon ensin lyhyen katsauksen siihen, mikä tekee minusta ATM:n, olkaapa hyvät:

1. Täydellinen kokemattomuuteni parisuhteisiin ja seksiin liittyvissä asioissa. Ei yhtään suhdetta eikä suudelmaa takana, joita voisin muistella kaiholla.

2. Huono itsetuntoni, joka johtunee osittain kohdasta 1 ja jota kaikki muut kohdat ruokkivat.

3. Sosiaalisten taitojen heikkous. En osaa tehdä tikusta asiaa.

4. En uskalla lähestyä ihmisiä, ja varsinkaan naisia. Ja vaikka uskaltaisinkin, niin kts. kohta 3.

5. En ole ulkonäöltäni kaikkein komein, ylipainoakin on vaikkakaan ei ihan läskimoosessuteen asti. Kohdan 2 vuoksi näen itseni hyvinkin rumana, vaikkakin olen alkanut viime aikoina ajattelemaan toisin.
Tommipommi kirjoittaa asiaan menevän keskustelun edellytyksistä seuraavasti:
Yhteisön pitää tuomita seuraavien asioiden kysyminen ja kertominen:
* ikä, sukupuoli, etninen tausta
* älykkyysosamäärä, ulkonäkö, ruumisnimi, oppiarvo, yhteiskunnallinen asema
Tuohon listaan voisi tietenkin lisätä henkilön statuksen vastakkaisen sukupuolen silmissä ja henkilölle kuvitellut tunnetilat, kuten vihaisuus tai katkeruus, jotka yleensä projisoivat lähinnä lausujansa tunnetiloja. Kotiäidit eivät juurikaan kunnioita tuon listan periaatteita, vaan antavat tulla täydeltä laidalta henkilökohtaisuuksiakaan säästelemättä.

Kotiäiti A:
Älkää nyt hyvät mammat noteeratko tota Henkkaa, vai mikä lie olikaan...Siitähän se just saa kiksejä, kun täällä vaahtootte siitä jatkuvasti. Sit se siellä omalla palstallaan pullistelee näillä teidän jutuillanne, ja kuvittelee olevansa oikein kuuluisuus... Unohtakaa koko säälittävä äijä!
Älkää nyt minua unohtako! Ei minun kuuluisuuteni ole teiltä pois! Olkaa mieluummin iloisia, että minulla on edes pullistelun rajoittunut ilo.

Kotiäiti B:
Loistavaa, aikooko Henry vihdoinkin myöntää, että naisten alipalkkaaminen on OIKEA ongelma? Nostetaanko naisten palkkoja vai lasketaanko miesten jotta saataisiin kotivanhemmuus mahdolliseksi kaikille?
Ja missä oi missä ovat ne perusteet, ne yhtäläisyydet, joita prostituutiosta ja kotiäitiydestä löytyy. Oh wait. Eihän Henry perustele. Ja mitenpähän tässä voisikaan.
En ole vakuuttunut siitä, että naisten alipalkkaaminen on oikea ongelma, mutta ei minulla ole mitään erityistä ainakaan sen ongelman ratkaisemista vastaan. Prostituution ja kotiäitiyden erot on perusteltu mainiosti feministilehdessä.


Kotiäiti C:
Henryä ei mikään rassaa niin paljon kun se, jos hänen sijoituksensa Pinserin blogilistalla tippuisi alle sadan. Menkäätten siis ja luokaa tunnari päivän pamaukseen osoitteessa www.pinseri.com ja valitkaa mitä tahansa muita blogeja patsi Ihmissuhteet.
Ei saa..na! Ilkeä saa olla, mutta ei sairaan julma. Alle sadan tippuminen rassaisi hermoja ihan helve..ti! Armoa!

Kotiäiti D:
Jos kerran nainen on Henryn ja sinunkin mytologiassasi tälläinen alempiarvoinen palvelija, hänelle kuuluisi EDES palvelijan palkka. Mutta miehellehän on kätevintä pitää naista kotiorjana ja väittää, että nainen hädintuskin edes sitä ansaitsee. Näppärintä on vielä huoritella perään ettei vaan joutuisi oikeasti omista lapsista ja omasta perheestä ottamaan EDES taloudellista vastuuta.
Minä olisin itse mieluusti alempiarvoinen, vaimon elättämä kotiorja. Huorittelussa en näe pilkkaamismielessä mitään hyvää. Huoran tai prostituoidun negatiivisen maineen poistaminen olisi sen sijaan ok. Omalta osaltani pyrin poistamaan tuota stigmaa suhtautumalla prostituoituihin samalla tavoin kuin muihinkin ihmisiin ilman halveksuntaa.

Kotiäiti E:
Eiköhän jokainen mies saa itse päättää mihin rahansa laittaa? Jos ei halua ketään elättää, niin voiha sitä elää sinkkuna loppuelämänsä.
Bingo!

Kotiäiti F:
Minusta on aika lapsellista ajatella, että lasten hankkiminen ja hoitaminen oikeuttaisi alistamaan naista.
Olen ihan samaa mieltä siitä, että naisia ei saisi alistaa.

Makeita kuteita trendikkäille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".