Politiikka on vaikeaa
Seuraavassa epätieteellistä ajatusvirtaa politiikasta: En äänestänyt eurovaaleissa. Olisin saattanut äänestääkin, jos olisin sattunut oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, eli äänestyspaikalle. Mitään hajua mahdollisesta äänestyksen kohteesta minulla ei ollut. Vihreitä tuskin olisin äänestänyt, vaikka olen jossain vaaleissa senkin tehnyt.Politiikassa on vikana sen vaikeus monissa kohdin. Monet poliittiset kysymykset ja niihin tarjotut ratkaisut ylittävät inhimillisen ajattelykyvyn rajat. Sen huomaa helposti(mutta epäsuorasti) seuraamalla libertaristiälykköjen ajatusrakennelmia, jotka ovat älykkäitä, mutta eivät riittävän älykkäitä. Toisaalta, poliittisissa kysymyksissä kuka tahansa voi väittää tietävänsä miten asiat pitää hoitaa ja mitä joistakin ratkaisuista seuraa ilman, että hänen julistustaan voidaan osoittaa vääräksi kovinkaan uskottavalla tavalla.
Minua politiikassa ja demokratiassa häiritsee äänestäjien mielistelyn ja manipuloinnin tarve. Minä olisin toivoton poliitikko, koska minulla ei ole tunneälyä ihmisten voittamiseksi puolelleni. Jos haluaisin ajaa miesten asiaa poliittisesti, niin minun kannattaisi liittyä feministeihin, sillä siten saisin heille paljon lisää vihamiehiä.
Pitäisikö minun sitten äänestää edustajaa, joka a) ajaa minun etua, b) Suomen etua vai c) maapallon etua? Ja miten maapallon etu tulee parhaiten ajetuksi? Vihreitä äänestämällä? Voisiko käydä niin, että vaikka Vihreitten ajatukset teoriassa olisivat parhaat maapallon kannalta, niin käytännön lopputulos onkin syystä tai toisesta huonompi. Vihreitten äänestäminen voisi muuttaa puolueiden voimasuhteita niin, että syntyvät jännitteet johtaisivat huonompaan lopputulokseen. Pitäisikö minun äänestäessäni miettiä "yksinkertaisella logiikalla", vaiko kenties käänteisellä logiikalla, ja äänestää ärsyttävää ja epäloogista radikaalifeministiä?
Ilta-Sanomat kirjoittaa:
"Mies surmasi häntä muutamaa vuotta nuoremman vaimonsa viime heinäkuussa havaittuaan vieraan miehen alushousujen olevan kuivumassa pyykkinarulla. Hän vei housut vaimolle, joka miehen mukaan suhtautui asiaan ylimielisesti ja ilmoitti, ettei hänellä ja aviomiehellä ole pitkään aikaan ollut mitään yhteistä."Lainsäädäntö toimii siinä mielessä voimakkaasti oikeustajua vastaan, että kumppania saa laillisesti nöyryyttää kolmiodraamoilla ihan miten tykkää. Toisaalta olisi järkevää opettaa vaikkapa peruskoulussa itsesuojeluvaiston peruskurssi niille, joiden mielestä on kuningasajatus ripustella vieraan miehen pyykkejä kotona narulle aviomiehen edessä.
Iltalehti kertoo, että mieslääkäri tienaa yli 500 euroa enemmän kuin naislääkäri. Sukupuolisyrjinnän näkeminen tuossa erossa vaatii lähinnä hyvää mielikuvitusta. On olemassa erilaisia lääkäreitä ja noilla lääkäreillä eri määrä työtunteja.
Naisurheilijoita syrjitään. Eli kun naiset ovat mitattavasti paljon huonompia jossakin(urheilussa), niin heille pitää perustaa omat sarjat ja noille huonommille sarjoille pitää saada sama rahoitus kuin miesten paremmille sarjoille.
Tissien koolla ja taloudellisilla suhdanteilla on yhteys.
Naisen lyhyillä jaloilla ja sydänsairaudella on yhteys.
Mainioita illuusioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".