sunnuntai, heinäkuuta 04, 2004

Tosiurpojen onneton joukkio

Jaahas, blogin tilaajamäärä näyttää kasvaneen selvästi pienen kirjoitustauon aikana. Markku huomioi taannoin saman ilmiön oman bloginsa suhteen ja pohti, pitäisikö kyseisestä efektistä vetää ilmeiset johtopäätökset. Pitäisi tai ei, uhmaan tilaajakehityskäyrää rohkeasti postaamalla jotakin.

Tommi Hoikkalan toimittamasta Miehenkuvia-kirjasta löytyy seuraavat tekstit:
- Murrosikäisten rakastumiset ovat onnettomia, koska ei olla vielä opittu rakastumaan realistisella tasolla. Luokan pojat rakastuvat siihen kauneimpaan, ja tytöillä on vielä epärealistisempia tunteiden kohteita. Vähitellen sitten suostutaan rakastumaan siihen, joka suostuu vastaamaan kysyvään katseeseen. Kun rakastuminen on näin käynnistynyt, tunteet kaunistavat ihmeenomaisesti rumankin kohteen - ja monogaaminen parinmuodostus tulee mahdolliseksi.

- Mies on psykologialtaan taipuvainen moniavioisuuteen, nainen ei. Meidän kulttuurimme yksiavioisuus on demokratiaa: urpojen enemmistö on äänestänyt harvalukuisemmat pekat nurin. Mutta menestyjä-pekat ovat ovelia. He ovat sarja-avioitujia, eli he vaihtavat ajan ja synnytysten kuluttaman vaimon nuorempaan. Tyhmät urpot eivät huomaa matematiikan armotonta lopputulosta: nuorista naisista, rumistakin, tulee pula. Ja tämän kaiken kerrannaisvaikutuksena syntyy yhteiskunnan alimmalle portaalle yksinäisten miesten, tosiurpojen, synkeä joukko. Toisaalle - ikään kuin pekkojen selän taakse - syntyy puolestaan kasvava joukko hylättyjä ex-rouvia. Nämä yksinäisten kaksi joukkoa eivät muodosta toisilleen kysyntää eivätkä tarjontaa: miehet laaduttomia, naiset liian vanhoja. Ex-rouvien markkina-arvoa vähentää myöskin pekkojen siittämä geeniperillisten lauma, joka on ex-rouvien yleinen rasite. Pekkojen sarja-avioituminen tuottaa näin kerrannaisvaikutukseltaan suunnatonta tuskaa näiden yksinjääneiden ryhmien keskuudessa. Se on osaltaan syynä myös alkoholismiin, itsemurhiin, asunnottomuuteen, nuorisorikollisuuteen ja prostituutioon. Näppejään nuolemaan jääneet naisettomat miehet ovat eri maiden tilastojen mukaan väkivaltaisimpia, todennäköisimpiä tappajia. J.P. Roosin mukaan urpojen kannattaisi yrittää muuttua pekoiksi. Yhtä hyvin hän voisi suositella ex-rouville nuortumista.

- Onnellisuuden tunteissa näyttäisi olevan keskeinen merkitys sillä, ettei mies ole yksin. Että hänellä on nainen, perhe tai oikeita kavereita, jotka varauksetta hyväksyvät hänet tai pitävät hänestä, jopa rakastavat. Mieluiten kaikki nämä. "Olin pelkkä ei kukaan, nimittäin ei kukaan kenellekään", kirjoittaa Ojakankaan mukaan tyypillinen syrjäytynyt suomalainen mies.
Fathers 4 Justice saa siirrettyä huoltajuuden pois äidiltä, joka ei ole päästänyt isää tapaamaan lapsiaan.

Colorado daily:
The sexual assault victim's advocate said she believes there should be consequences based on allegations of sexual assault, even if the allegations cannot be proven in a court of law.
Britanniassa yritetään välttää hakkaamista lastenkasvatusmenetelmänä.

Feministien rupatteluryhmä.

Mistä aiheesta naiset haluavat lisää keskustelua?

Silakan tuoksu kuuluu vain torille ja silakkatroolariin.

Neljäsosa opiskelijoista plagioi opiskelutehtäviään kavereilta tai netistä.

Naiset ovat vaarassa masentua.

Naiset hankkivat valtaa pihtaamalla, kertoo tutkimus:
Women are using the bedroom to gain the upper hand in relationships but are not necessarily satisfied when they get there, according to a study published today. Modern living has meant about half the women questioned in a poll said they were often too tired for sex. Yet even when they are in the mood, 40% admitted refusing sex with their partner because they were angry with them and 19% did the same "to be in control".

"This survey suggests that withholding sex is a tactic in the power battle between the sexes."

"Miehet ovat idiootteja"-sarjakuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".