sunnuntai, joulukuuta 12, 2004

Kuukkelit ja validiteetti

Seuraava teksti on hyvin vaikeaa, siinä vilisee tieteellisiä termejä ja tieteenteossa tarvittavia käsitteitä, joten luultavasti yli 90 prosentilta lukijoista se menee yli hilseen, kuten viimekin vuonna. Kirjoitan sen kuitenkin niin hitaasti kuin osaan. Aloitetaan tästä Birdyn lausahduksesta:
Jos esim. kuukkelijako menisi siten, että kaveri palkitsee bestiksensä, eikö siinä sitten vain kuukkelihomma menettäisi merkityksensä - mitä siitä pitää vinkua?
Luultavasti Kuukkeli-palkinnon kehittäjillä on ollut ajatuksenaan (olettaen että he ovat täysissä järjissään olevia henkilöitä) se, että kun palkitaan parhaita blogeja eri kategorioissa, niin silloin tosiaan palkitaan niitä parhaita, eikä esimerkiksi niitä, joilla on eniten kavereita. Jos Kuukkeli-palkinnot eivät menekään jakoon parhauden mukaan, vaan vaikkapa kaveriuden mukaan, Kuukkeli-kisan validiteetti on huono.

Jos validiteetti on huono, niin se ei ole ylitsepääsemätön ongelma, koska sitä on mahdollista parantaa eliminoimalla häiritseviä tekijöitä. Jos joku menisi esittelemään nykyistä Kuukkeli-kisan valintatapaa tieteellisenä työnä, niin hän lentäisi kaarella ulos professorin monon kuvaa persuuksissaan. Itsekunnioitusta omaava tieteentekijä ottaisi tuossa vaiheessa neuvosta vaarin ja korjaisi validiteetin kohdalleen.

Jos sitten palataan noihin Birdyn sanoihin, niin syynä validiteetista vinkumiseen on se, että parhaimpien blogien valinnalla on merkitystä. Eikä Kuukkelihomma menetä merkitystään yleisön silmissä siksi, että validiteetti on huono, koska 90 prosenttia blogien lukijoista ei ymmärrä, mitä validiteetti tarkoittaa tai mitä väliä sillä oikeastaan on, kuten Birdyn sanoistakin voidaan huomata (Jos kuitenkin epäkohdat on jo korjattu, niin unohtakaa mitä sanoin).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".