Isosisko siteeraa Trendi-lehteä, jonka artikkelin feminismistä minäkin luin kyyneliä pidätellen ja hammasta purren. Jouni Varanka satuili siellä, että suurin epätasa-arvoisuus yhteiskunnassamme on väkivalta. Tarkoittiko hän sitä, että suurin osa väkivallan uhreista on miehiä vaiko sitä, että naiset aloittavat puolet tai yli puolet väkivaltaisista yhteenotoista jäi epäselväksi. Väkivalta on kuitenkin jo lailla kiellettyä, joten se on jo huomioitu tasa-arvomielessä voimakkaimmalla keinolla, mitä yhteiskunnalla on käytettävissään.
Isosisko kysyy:
Miksi naisen pitäisi olla naisellinen? Miksi miehen pitäisi olla miehekäs? Naiseus ja naisellisuus liitetään yhteen ilman, että sitä edes usein tajutaan kyseenalaistaa. Miksi naisellisina pidetyt piirteet olisivat hyvä asia esiintyessään naisella, mutta miehessä ne eivät olekaan myönteistä naisellisuutta vaan epämiehekästä naismaisuutta. Vastaavasti mieheyden ja miehekkäinä pidettyjen ominaisuuksien yhteys on keinotekoinen mutta luonnollisena pidetty. Jos sanoo miestä miehekkääksi, se otetaan kohteliaisuutena, mutta naisen miesmäisyys sen sijaan on jotain negatiivista. Miksi ylipäätään pitää luonnehtia mitään asioita naisellisiksi tai miehekkäiksi? Miksi hoivaavuutta pidetään naisellisena? Miksi hoivaavasta miehestä pitäisi silloin sanoa että hänessä on naisellinen piirre? Entä jos joku on vaikkapa iloinen, onko se naisellinen vai miehekäs piirre hänessä ? ja miksi sitä pitäisi sellaisena pitää?Naisellisuus ja miehekkyys näyttävät tosiaankin lesbon näkökulmasta täysin tarpeettomilta käsitteiltä, mutta heteron näkökulmasta käsitteille löytyy yksinkertainen selitys: heteromiehet tuntevat vetoa naisellisiin naisiin ja heteronaiset tuntevat vetoa miehekkäisiin miehiin. Heteroille on myöskin tärkeää olla haluttava vastakkaisen sukupuolen silmissä, koska se ratkaisee, kuinka tasokkaan puolison itse kukin pystyy itselleen hankkimaan. Rekkalesbotyylinen nainen ei pääse naimisiin Kimi Räikkösen kanssa, eikä Juha Föhr -tyylinen mies pääse naimisiin Jenni Dahlmannin kanssa.
Naisellisina esiintyvät piirteet ovat hyviä naisessa siksi, että ne nostavat naisen parisuhdemarkkina-arvoa heteromarkkinoilla. Hoivaavuus on naisellisuuteen kuuluva piirre ja täysin epähoivaava nainen ei ole houkutteleva pariutumiskumppani. Siksi epähoivaamiseen suuntautuneet naisetkin lepertelevätkin jokaiselle vauvalle luoden ainakin illuusion omasta hoivaavuudestaan. Iloisuus on enemmän naisellinen kuin miehekäs piirre, koska miehet pitävät kestoiloisia naisia erittäin puoleensavetävinä.
Eva Wahlström
On aika surullista, ettei voi kutsua itseään feministiksi leimautumatta negatiivisesti.Kuka tervejärkinen haluaisi leimautua niin yksinkertaiseen ryhmään, joka ei ymmärrä mitä merkitystä on käsitteillä miehekäs ja naisellinen?
Karin 10 vinkkiä miehille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".