Nainen 1: Olen suunnattoman ahdistunut ja stressaantunut, koska pelkään sinkkuutta. En niinkään itse tilaa, vaan sen mahdollista päättymättömyyttä. Eron jälkeen sinkkuus tuntui kuitenkin hauskalta ja opettavaiselta välivaiheelta. Aluksi tuntui myös, että miehiä osui eteen enemmän kuin olisi ollut tarpeen.Kylläpä naisten ongelmat voivatkin olla elitistisiä ja helppoja ja silti niistä jaksetaan valittaa. Hyviä vaihtoehtoja kun vaan on liikaa, eikä millään osaa valita parasta.
Ongelmani on se, että pelkään, etten koskaan tapaa tyyppiä, jonka kanssa kemiat kolahtaisivat ja kaikki osuisi kohdalleen. Olen miesten kanssa todella kriittinen, en vain ihastu helposti. En oikeastaan löydä baareista seuraa, koska torjun lähes poikkeuksetta kaikki iskemään tulevat miehet, koska humalaiset miehet eivät juuri sytytä. Opiskelupaikkani miehet eivät myöskään kiinnosta.
Jos kiinnostavia tapauksia tulee vastaa, miehen on nähtävä kauheasti vaivaa iskeäkseen minut. En nimittäin osaa osoittaa kiinnostustani. Tällöin tietysti ihanat mutta ujot miehet putoavat helposti pelistä. Ongelmani ei siis ole se, että kukaan ei kiinnostuisi minusta. Ongelmani on se, etten osaa aloittaa suhdetta, koska olen liian vaikea tapaus.
Nainen 2: Pelkään sinkkuuteni loppumista/menettämistä! Ja tämä on tosi! Tapaan kivoja miehiä ja ihastunkin monesti. Minulla olisi monta "ottajaa"...MUTTA MUTTA: ahdistaa. Pelkään, että joudun luopumaan kaikesta "kivasta"!
Jotenkin tuntuu kamalata, että pitäisi olla loppuelämänsä jonkun tietyn ihmisen kanssa, sitoutua häneen, vaikka kuinka kyllästyttäisi ja hoitaa velvollisuuksia vaimona ja äitinä.
Ja sitten jotkut vielä kuvittelevat esim. baarissa, että minut isketään hönkäisemällä "sä olet hyvännäköinen!" Juupa juu.
Miehet ajattelevat naisia nopeammin:
Researchers claim to have found scientific proof that men can think faster than women. Their study found that men's brain cells could transmit nerve impulses faster than women's ? potentially giving males the intellectual edge.Naislukijat voivat kommentoida tätä uutista vaikkapa jo huomenna, jos he ovat siihen mennessä ehtineet fundeerata, mistä oikein on kysymys.
The claim will add fuel to the debate recently triggered by Larry Summers, the president of Harvard University, who challenged the prevailing wisdom when he suggested women were innately less able than men in subjects such as maths and science. The new study is likely to prompt similar anger.
Zimbabwelainen naisurheilija osoittautuikin mieheksi - Eikä Ms Sitholen nimessäkään ole hurraamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".