Ihmislajin perheenmuodostuksen evoluutiopsykologinen perusta

Heikki Sarmaja (pdf):

Eliö on altruistinen, kun se on valmis kärsimään kustannuksia ? uhrautumaan ? toista auttaessaan. Hamiltonin teorian peruslause on yksinkertainen: luonnonvalinta suosii mutaatiota, jonka vaikutuksesta eliö auttaa lähisukulaistaan lisääntymään, kunhan tästä uhrautuvasta käyttäytymisestä koituva haitta omalle lisääntymisnäkymälle on pienempi kuin autettavalle lähisukulaiselle koituva etu. Lähisukulaiselle koituva etu täytyy kertoa hänen sukulaisuusasteellaan eli sillä todennäköisyydellä, jolla tuo autettava kantaa yhteistä geeniä auttajansa kanssa.

Seuraavat esimerkit selventävät tätä Hamiltonin ajatusta. Osmo Soininvaara on ymmärtänyt Hamiltonin idean sanoessaan, että ?myös ykkösoluesta [2,7 %] voi tulla humalaan, sitä on vain juotava enemmän [kuin kolmosolutta, 4,5 %]?. Viiden tuopin keskioluthumalaan riittää hyvin yhdeksän tuoppia ykköstä. Vastaavasti voimme saavuttaa lisääntymismenestystä tukemalla siskonlapsia, siskonlapsia pitää vain olla enemmän. Asiaa valaisee Aku Ankan perhe. Aku-enolle kolmen orvon siskonpojan, Tupun, Hupun ja Lupun, hoito on biologisesti altruistista, sillä siitä koituu Akulle ?kustannus? (C), joka on poissa hänen muista lisääntymisprojekteistaan. Akuhan voisi hankkia omia ankanpoikia Iineksen kanssa. Lapseton poikamies Aku ei kuitenkaan ole geneettinen luuseri. Kolmeen siskonpoikaan uhrattu vaiva ja aika hyödyttävät Akun omien geenien lisääntymisnäkymää, sillä kukin siskonpoika kantaa 25 prosentin todennäköisyydellä samojen geenien kopioita kuin Aku itsekin. Enonsa uhrautuvien ponnistelujen ansiosta Tupu, Hupu, ja Lupu pelastuvat Ankkalinnan tunnetusti kurjasta orpokodista, jossa he olisivat saattaneet kuolla nälkään, tauteihin ja viluun. Näin pelastuneet siskonpojat maksavat takaisin Akun uhraamat kustannukset siittämällä aikanaan ankanpoikia, jotka kantavat Akun geenien kopioita 12,5 prosentin todennäköisyydellä. Akun kannalta kolmen siskonpojan yhteenlaskettu arvo on suurempi kuin yhden oman ankanpoikasen.

Aviomiehen kannattaa suosia vaimonsa lähisukulaista sitä enemmän, mitä läheisempää sukua tämä on miehen vaimolle ja heidän yhteiselle lapselleen. Rakasta anoppiasi, sillä hän rakastaa vaimoasi, joka on hänen tyttärensä, ja vaimosi lasta, joka on (mahdollisesti) sinun lapsesi.

Ydinperheistä koostuvan avioklusterin yleinen ohje kuuluu seuraavasti: "Tue kaikkia lähisukulaistesi puolisoita ja näiden lähisukulaisia siinä suhteessa kuin heillä on oma geneettinen intressinsä tukea sinun lähisukulaistasi ja hänen lastaan."

Kaksinaismoraalin biologinen perusta
Parisuhteessa elävien naaraiden ja urosten suhde syrjähyppyihin on erilainen. Yleisesti ottaen naaras ei voi lisätä jälkeläistensä lukumäärää ottamalla itselleen lisää rakastajia. Naaraat tavoittelevat parisuhteen ulkopuolisista seksisuhteista jälkeläisilleen parempia geenejä kuin vakiopuoliso pystyy tarjoamaan. Uros sen sijaan saa sitä enemmän jälkeläisiä, mitä useamman naaraan kanssa se onnistuu parittelemaan. Kukasta kukkaan pörräävä ihmisuros voi saada käyttöönsä useamman naisen synnytysresurssit. Siinä missä naaras tavoittelee laatua, uros yrittää lisätä parittelukumppaniensa määrää. Hedelmällinen syrjähyppy lisää miehen henkilökohtaista jälkeläistuotantoa ? mutta samalla syrjähypyt lisäävät myös hänen sukulaistensa "jälkeläistuotantoa". Saattaa kuulostaa yllättävältä, että myös naiset lisääntyvät isiensä, veljiensä, enojensa, setiensä ja vaariensa syrjähyppyjen ansiosta. Mutta hamiltonilaisen biologian kannalta tämä on itsestään selvää. Äitien kannattaa tukea jopa isää enemmän poikiensa seksuaalisia seikkailuja, sillä Lemminkäisten äidit voivat olla aina varmoja biologisesta vanhemmuudestaan poikansa suhteen.

Jos oikein tarkkoja ollaan ja katsotaan asiaa geenien näkökulmasta, niin naiset kontrolloivat itse ja omista syistään omaa seksuaalisuuttaan paljon tarkemmin kuin miehet omaansa. Eliönaaraiden suurempi valikoivuus suhteessa seksuaalisuuteen selittää oleellisen osan myös ihmisnaaraiden harjoittamasta oman seksuaalisuutensa itsekontrollista. Miehen kannalta hänen vaimonsa synnyttämä lapsi on hänelle sukua joko 50-prosenttisesti tai ei lainkaan; anopin ja aviomiehen siskon kannalta tuo sama lapsi on heille sukua joko 25-prosenttisesti tai ei lainkaan. Näin ollen anopilla ja aviomiehen siskoilla on täsmälleen samansuuntainen, mutta puolta heikompi syy poikansa ja veljensä vaimon mustasukkaiseen "ruumiillisuuden" kontrolloimiseen
kuin aviomiehellä itsellään.

On erittäin todennäköistä, että luonnonvalinta on rakentanut ihmisen kaltaisen monogaamisen lajin lapsille mielenrakenteita, joiden avulla he vahtivat ja varmistavat, ikään kuin isänsä ja tämän sukulaisten tukena, omien äitiensä uskollisuuden geneettiselle isälle. Vastaavasti äitien edun mukaista olisi kiertää lastensa kontrolliyritykset. Äidit ovat esimerkiksi "häveliäitä" ja salaavat seksuaalisuutensa omilta lapsiltaan huolellisemmin kuin isät. Ennustaisin, että esimerkiksi teini-ikäiset lapset, joilla on vielä hedelmällinen kolmekymppinen äiti, suuttuvat enemmän äitinsä avioliiton ulkopuolisista suhteista kuin isänsä vastaavista seikkailuista.Äidin rakastaja uhkaa vähentää lapsen lisääntymismenestystä tuntuvasti, kun taas isän uskottomuus lisää lapsen kantamien geenien lisääntymisnäkymiä. Ehkäpä pienet lapset, jotka kokevat suurta "eroahdistusta", jos äiti katoaa vain hetkeksikin näköpiiristä, mutta vilkuttavat reippaasti, kun isä katoaa kodin näköpiiristä, varmistelevat näillä tempuilla itselleen äidinpuoleisia täyssisaria ja isänpuoleisia sisarpuolia?