Pasi Malmi: Miehiin kohdistuva syrjintä lain, tilastojen ja meemiteorian näkökulmasta
7.1 Patriarkaalinen ideologia miesten syrjijänä
Patriarkaalisen ideologian piiriin kuuluvan macho-paradigman laaja levinneisyys johtaa siihen, että naiset uskovat miesten olevan "lähes aina halukkaita seksiin". Tämä ideologia edistää miehiin kohdistuvan seksuaalisen häirinnän ilmenemistä - myös työelämässä. Macho-paradigma ja herrasmiesmäisyyden paradigma saattavat myös osaltaan selittää sitä, miksi miehiä kaikkein hankalimmat yötyövuorot teetetään miehillä. Tämän toimintamallin perusteena on usein ajatus siitä, että yöaika on palveluammateissa vaarallisempaa kuin päiväsaika ja siksi yötyöt pitää teettää ensisijaisesti miehillä, jotka ovat fyysisesti vahvempia. Vaikka tämä perustelu olisikin näennäisesti looginen ja sukupuolia syrjimätön, saattaa se silti olla osoitus välillisestä sukupuolisyrjinnästä.
Herrasmiesmäisyyden ja macho-paradigman miehiä syrjivä vaikutus ilmenee myös asevoimissa. Esimerkiksi USA:n armeijassa on perinteenä se, että naiset ja miehet saavat armeijassa samaa palkkaa, mutta naisia ei silti sijoiteta vaarallisimpiin tehtäviin. Toisin sanoen, naiset saavat helpommasta työstä samaa palkkaa kuin mitä miehet vaarallisemmasta. Tämä tarkoittaa sitä, että miehet saatetaan sukupuolensa perusteella USA:n armeijassa naisia huonompaan asemaan. Toisin sanoen, miehiä syrjitään USA:n armeijassa.
Macho-paradigma aiheuttaa työelämässä myös homomiehiin sekä muihin perinteisistä alfauroksista selvästi poikkeaviin ryhmiin kohdistuvaa syrjintää. Tällöin syrjintä ei johdu pelkästä sukupuolesta vaan seksuaalisesta suuntautumisesta. Nämä syrjinnän muodot on rajattu tasa-arvolain ulkopuolelle.
Merkittävimpänä miehiin kohdistuvan syrjinnän ilmenemismuotona työelämässä saattaa kuitenkin olla sovinismista aiheutuva naisiin kohdistuva rekrytointi- ja palkkasyrjintä. Vaikka tämä syrjintä näennäisesti kohdistuu naisiin, on kuitenkin huomattava että sillä on välillisiä miehiä haittaavia vaikutuksia: Syrjityillä naisilla on usein puoliso tai elämänkumppani, jonka elintaso olisi parempi, ellei hänen naistaan syrjittäisi. Kun sovinismin miehiä syrjiviä vaikutuksia arvioidaan tarkemmin, havaitaan, että sovinismin aiheuttama syrjintä kohdistuu yleensä kaikkein suurimmalla todennäköisyydellä anti-sovinistisiin ja tasa-arvoa kannattaviin miehiin, joiden (usein akateemiset) puolisot joutuvat välittömän ja välillisen syrjinnän kohteiksi. Tätä kautta sovinismi synnyttää myös miehissä raivoa, joka purkautuu haluna vanhan polven patriarkkojen syrjäyttämiseen sekä hyväveli-verkostojen pikaiseen purkamiseen.
Sovinismi syrjii miehiä työelämässä myös välittömällä, miehiin kohdistuvalla tavalla: Sovinistisen roolimallin mukaan johtajanuralle haluavien miesten tulee toiminnaltaan, johtamistyyliltään, pukeutumiseltaan ja kielenkäytöltään erottautua naisista. Vanhemman polven johtajien seurassa nuoremman polven miesten on pakko omaksua itselleen vieraita käytäntöjä kuten kiroileminen, armeijahenkisten kielikuvien viljeleminen, oman miehekkyyden korostaminen sekä vanhojen patriarkkojen hännysteleminen. Lisäksi nuoret johtajakandidaatit saattavat kokea kiusalliseksi sen, että heidän on mahdotonta nousta "vallan kamareihin" ilman opportunistista hyvä-veli-verkostojen rakentelua.
Sovinismin seurana ja tukena on työelämässä usein herrasmiesmäisyyden paradigma. Se ilmenee työelämässä esimerkiksi siinä, että johtajanuralle pyrkivien miesten on opeteltava herrasmiesmäisiä harrastuksia, kuten golf. Tämä sinänsä hieno harrastus sisältää golf-etiketin muodossa paljon positiivisia herrasmiesmäisyyden ilmenemismuotoja, kuten kohteliaisuuden ja pelitovereiden kannustamisen ja kunnioittamisen. Golf-etikettiin sisältyy kuitenkin myös macho-paradigmaan kytkeytyviä piirteitä, kuten esimerkiksi perinne, jonka mukaan miehen, joka ei kykene avauslyönnillään ylittämään naisten lyöntipaikkaa, on tarjottava muille pelaajille kierros pelin jälkeen. Lisäksi golfista on löydettävissä myös fallistisia ja penetratiivisia symboleja. Tämä esimerkki osoittaa, että herrasmiesmäisyyden paradigmakin kytkeytyy yleensä melko läheisesti sovinismiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".