sunnuntai, lokakuuta 09, 2005

Täydelliset naiset

Tosielämän täydelliset naiset:
Jollaksen rouvat ovat kaikki tyytyväisiä elämäänsä. Kotona oleminen on usein ihan luksusta. On ihana hoitaa lasta kotona, katsoa, kun hän kasvaa. Kukaan kolmikosta ei koe, että olisi joutunut uhraamaan uransa tai luopumaan jostakin itselleen tärkeästä asiasta valitessaan kotiäitiyden. Päinvastoin.

Töissä ollessani tunsin huonoa omaatuntoa, kun lapsi oli jatkuvasti sairas ja jouduin jäämään kotiin. Suoraan sanottuna olen paljon tyytyväisempi nyt. En kaipaa takaisin samaan stressaavaksi kokemaani työhön.

Toisen on joustettava. Naiset saavat huonompaa palkkaa ja pääsevät huonompiin virkoihin, joten usein se on mies, joka tekee uran. Me teemme oman panoksemme kotona. Uskon, että monenkaan miehen ego ei kestäisi sitä, jos nainen jyräisi työelämässä ja mies olisi kotona.
Voi tuota naisten logiikkaa...Ensin sanotaan, että kotona oleminen on luksusta stressaavaan työhön verrattuna ja sitten väitetään perään, että "ollaan joustettu". Lokotellaan kotona ja väitetään, että miesten elämä ei moista kestäisi. Minun egoni kestäisi ainakin, kunhan vain löytäisi jonkun elättäjäksi.

Darwinilaisuuden ja sen ideologisen perustan luonnontieteellinen romahdus:
Useimmat ihmiset uskovat, että evoluutioteorian esitteli ensimmäisenä Charles Darwin ja että se perustuu tieteellisiin todisteisiin, havaintoihin ja kokeisiin. Darwin ei kuitenkaan ole teorian luoja eikä teoria perustu tieteellisiin todisteisiin. Teoria muodostuu muinaisen materialistisen filosofian opin soveltamisesta luontoon...Samalla kun darwinilaisuus ruokki rasismia 1800-luvulla, se muodosti perustan ideologialle, joka kehittyi ja peitti maailman vereen 1900-luvulla, natsismin...Kun fasistit ovat darwinilaisuuden oikealla laidalla, vasemmalla ovat kommunistit. Kommunistit ovat aina kuuluneet Darwinin teorian kiihkeimpiin kannattajiin...Kuten olemme tähän mennessä nähneet, darwinilaisuus on erilaisten ihmiskunnalle 1900-luvulla tuhoa merkinneiden väkivallan ideologioiden perustana...Darwinilaisuus kuitenkin näkee ja esittää konfliktin ja väkivallan luonnollisina, oikeutettuina ja oikeina käsitteinä, joiden täytyy toteutua...Jos jotkut ihmiset harjoittavat terrorismia käyttäen islamin, kristinuskon tai juutalaisuuden käsitteitä ja symboleja ja näiden uskontojen nimissä, voi tämän vuoksi olla varma, että ne ihmiset eivät ole muslimeja, kristittyjä ja juutalaisia. He ovat todellisia sosiaalidarwinilaisia.
Muna kädessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".