tiistaina, joulukuuta 13, 2005

Lepakoita tapulissa

Tutkimus osoittaa, että pienimunaisilla lepakoilla on isot aivot ja isomunaisilla pienet aivot. Jos poliittinen korrektius ei olisi ollut esteenä, perään olisi voitu todeta, että sama ilmiö on havaittavissa ihmisilläkin. Mustilla on alhainen ÄO ja isot munat, aasialaisilla päinvastoin. Ja Mitvit kirjoittaa älykkäästi.

Kommenttiosastolla kirjoitetaan seuraavasti:
"oletteko aateeämmät sitten varmoja että lopulta teitä lykästää naisrintamalla kun vaan sitkeästi käytte siellä viihteellä joka perjantai- ja lauantai-ilta? eli maksatte aloittelubisset himassa (että uskallatte lähteä taas kohti uutta nöyryytystä), kenties bussimatkan baarin suuntaan, sisäänpääsymaksun, narikan, röökit jos sellaista harrastaa, tukevan kännin (tottakai, eihän nyt selvin päin uskalla naisia lähestyä), naisille juomia (jos lykästää niin paljon että pääsette tarjoamaan), mahdollisen grilliruuan pilkun jälkeen, taksin kotiin ja ehkä vielä krapulapäivänä korjaussarjan bissen tai pizzan muodossa. varmasti kuluu kohtuuttomasti valuuttaa tälläiseen elämäntapaan! lisäksi samalla menee kunto ja pitkässä juoksussa terveys. onko menetelmän toimivuudesta toisaalta koskaan tullut mitään todisteita? omalla kohdalla, ei kavereiden? ehkä kannattaisi kokeilla jotain muuta, niin pelottavalta kuin se kuulostaakin ehkä jopa itsensä kehittämistä henkisesti. ihan ensimmäisenä suosittelen tämän ja muiden vastaavien blogien seuraamisen lopettamisen ja säästyneen ajan kuluttamisen muunlaisten blogien tai keskustelupalstojen seuraamiseen. vastaani on tullut miesten kirjoittamia blogeja joissa ei esim syytellä toisia omasta kurjuudesta ja pyöritä yhden asian ympärillä. en väitä että henkka livenä olisi näin yksipuolinen, mutta vain tälläisten blogien lukeminen kaventaa näkökulmaa tarpeettomasti. jos luette laajasti kaikenlaista ja käytte tänne vain dumppaamassa harminne tästä asiasta niin sitten hyvä. myös hyviä keskustelupalstoja löytyy - kaikkialla ei olla käyty sotaan miehet vastaan naiset. en väitä että näillä neuvoilla heti nainen löytyisi, mutta oma asenne muuttuisi ehkä pikku hiljaa niin että antaisi itselleen ja toisille edes mahdollisuuden. itse en ainakaan haluaisi olla missään tekemisissä täällä mielensä myrkyttäneiden miesten kanssa ennen kuin ovat käyneet vieroituksessa!"
Tuo kuvattu elämäntapa on toki hyvin tuttu ja epäkiitollinen, mutta se tuskin kuuluu pesunkestävän aateeämmän arkeen. Lähinnä kooteeäämmän viikonloppuihin. Ja mitä itsensä henkiseen kehittämiseen tulee, niin esim. tätä blogia seuraamallahan henki kehittyy minkä jaksaa. Ja aateeämmyydenhän "tieteellinen" idea on yrittää ymmärtää sitä, miksi flaksi ei käy. Eli pikemminkin löytää vika omasta aateeämmyydestä kuin syyttää muita. Ja tuskin aateeämmillä on ongelman ydin on siinä, että "antaa itselleen ja toisille mahdollisuuden".

Vastatoimia seksinkieltolakiin.


Lähesty nuorta.

Sub teeveestä tullutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".