tiistaina, lokakuuta 10, 2006

Onko vai eikö?

Eriarvoisuus sukupuolten seksuaalisessa aktiviteetissa...
Tässä miespuolisen ystäväni kanssa tuli hieman jonkin sorttista kinaa hänen pamautettuaan minulle seuraavan mielipiteensä:
"Naisilla tuntuu olevan vaikea ymmärtää se logiikka miksi he saa huonon maineen jos jakaa monelle, ja mies taas on sankari jos panee montaa... miehen kun kuitenkin täytyy jotain tehdä "ansaitakseen" sen panon, naisen ei tarvi kuin päättää että toi ja toi. Ihan eri asia" Mielestäni kyllä ne samat moraalisäännöt pätevät sekä miehille, että naisillekin, että jos joka paikassa ja kenen kanssa tahansa ilottelee, niin sitä samaahan se on sitten oli tekijänä kuka tahansa. Mikähän mahtaa olla muiden mielipide asian suhteen?

Jostakin kuitenkin syntyy se vallitseva todellinen ilmiö, että seksisuhdetta hakevalle naiselle onnistuminen on liki taattu, kun se miehelle on kovin työlästä. ...
Viittasin tähän viestiisi puhuessani paradoksista - vaikka asia voi tuntua tuolta, niin ihan samassa veneessä keikutaan kumpikin sukupuoli. Kumpikin sukupuoli voi joko onnnistua tai saada rukkaset. Joku sinne naisen/miehen petiin siis tuossa tapauksessa päätyisi ja JOS se ei olisi mies/nainen, niin kuka? Ja eikö silloin sekä mies että nainen molemmat saavuttaneet jonkinmoisen tavoitteen. Kun parisuhdetta (oli se sitten muotoa mitä tahansa) kehitellään, niin aivan samat ongelmat ovat molemmilla, tai sitten asia on niin, että miehet oikeasti hinkuvat kaikkea mikä kahdella jalalla kulkee (mitä en oikein usko).

Muistaakseni briteissä tehtiin joskus joku tutkimus jossa 100 vapaaehtoista miestä ja naista kokeili hankkia yhden yön suhdetta baareissa.. naisista kaikki onnistuivat kun taas miehistä vain 2 sai.
Mitenhän tuo olisi mahdollista, olettaen että miehiä ja naisia on populaatiosta noin puolet ja puolet. Vai kävikö yksi "onnekas" mies hoitelemassa 50 naista aina samalla kerralla? Miten tämä dominoefekti tarkalleen ottaen toimii? Kun naiset huomaavat että yksi nainen kelpuuttaa jonkun miehen, niin asettuvat he jonoon? Havaintojeni mukaan yöelämässäkin sukupuolijakauma on jokseenkin 50/50. Tämä tarkoittaa siis: Jos 100 naista saa, niin jokseenkin 100 miestä antaa.

82 kommenttia:

  1. Onpa poikkeuksellisen alkeellinen virhe viimeisen kappaleen premississä. Sukupuolijakaumahan ei millään tapaa indikoi satunnaista seksisuhdetta haluavien jakaumaa sukupuolen suhteen. Tällainen ymmärtämättömyys on aika mainio esimerkki siitä, miksi markkina-arvoteoriaa on turha selittää keskivertokansalaiselle - tavallisen tallaajan ymmärtämys ei vain riitä loogisen päättelyn, saati sitten tilastollisen ajattelun, perusteisiin.

    I.

    VastaaPoista
  2. Jos tuon keskustelun jaksaa lukea, niin sehän koostuu yrityksistä selittää naisten seksuaalinen niukkuus loogisesti rajoittuneille yksilöille, mikä näyttää tosin olevan ylivoimaisen vaikea tehtävä. Missäköhän kulkee se ÄO:n keskimääräinen raja, joka pitää ylittää, jotta tuon melko triviaalin asian kykenee ymmärtämään?

    VastaaPoista
  3. Tytöillä menee taas sekaisin se, miten asiat ovat ja miten niiden ehkä pitäisi olla. Täydellisessä maailmassahan ketään ei pitäisi ympäripaneskelun vuoksi haukkua huoraksi eikä pukiksi. Niinpä he yrittävät jälleen kerran väkisin selittää asiat niin päin, että moraalinen vaihtoehto toteutuisi. Tämä siis riippumatta siitä, uskooko kukaan näihin tarinoihin vai ei, tai onko niillä lainkaan mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    Aika harvoilla keskustelupalstojen naisilla on kyky asettua miehen asemaan. Ehkäpä tämä johtuu siitä, että median suorittama naisten erityisominaisuuksista suitsuttaminen on saanut täysin empatiakyvyttömät naisetkin luulemaan itsestään liikoja.

    Ei kertakaikkiaan uskota kun mies kertoo miltä asiat hänen näkövinkkelistään näyttävät ja tuntuvat. Mies on silloin joko täysin väärässä, ruikuttava akka, tai muuten vain epäkelpo rontti.

    VastaaPoista
  4. ei tässä mitään loogista virhettä ole, höpsistä.

    otetaan baari, jossa 100 heteromiestä ja sata heteronaista. Oletetaan vaikka myös ettei väki vaihdu illan aikana. okei, naisista 30 lähtee kotio miehen kanssa ja saa munaa kaupan päälle. Laskutehtävä kaikille: moniko mies sai pildeä?

    Vastaus: 30 miestä (oletuksena, ettei yksikään mies jaksa hoidella useampaa kuin yhtä naista/ilta ja sama naisille)

    Eli miksi siis sinnikkäästi väitetään että naiset saa mutta miehet ei, koska jos heteronainen saa, silloin saa myös mies. Voisko joku selittää tämän aukottomasti mulle? Selitykseksi ei kelpaa että miehiä on tod. näk. baareissa enemmän: se ei poista sitä tosiseikkaa että panot menevät tasan sukupuolten kesken. Satunnaisten suhteiden haluaminen ei vaikuta näihin lukuihin millään tavalla, vain toteutuneet luvut otetaan huomioon.

    Please explain!!!

    VastaaPoista
  5. ihqua, miten paljon oma asennevamma vääristää sitä näkökulmaa.

    Sinkkuaikoinani pörräsin paljon baarissa etsien yhden illan seuraa, ja kävin rohkeasti ehdottelemassakin monille miehille sen lisäksi että odottelin itse miesten ottavan kontaktia. Ainakin yhdelle per ilta aina annoin ymmärtää että nyt sitä saisi. Ei sillä että olisin järjestyksessä käynyt tyrkyttäytymässä kaikille yksi kerrallaan, vaan valkkasin kiinnostavan yksilön ja lähestyin kohtuullisen hienonvaraisesti jne. Jos kohde oli varattu tai muuten vaan sitä ei kiinnostanut, peräännyin nopeaasti ja kohdistin huomioni johonkin toiseen. En kuitenkaan omasta mielestäni toiminut mitenkään silmiinpistävän epätoivoisesti... kuitenkin saldona oli useimmilta illoilta pyöreä nolla. Ei niitä miehiä kiinnostanut! Enkä ole kai kuitenkaan mikään kauhea kotka (päättelen tämän siitä, että poikaystäviä on riittänyt ja useasti baarissa miehetkin lähestyvät flirttimielessä)

    Eli omasta kokemuksestani voin sanoa että ei ne naiset aina saa, tähän omituiseen harhaluuloon törmään tosi usein. Viittaan myös edelliseen kommenttiin: miten naiset saa aina ja miehet ei koskaan? ;)

    VastaaPoista
  6. Olennaistahan on, millä kustannuksilla seksiä. Eli jos olet nainen, niin voit a) mennä chattiin ja odottaa, että joku ehdottaa seksiä, b) laittaa nettiin ilmoituksen, että olen nainen ja haluan seksiä ja valita joku niistä kymmenistä tarjokkaista c) mennä baaritiskill istumaan, että joku ehdottaa seksiä.

    Ja lisäksi nainen saa seksiä ylempänä olevalta mieheltä, eli jos nainen on 5, niin 8 mieheltä lienee helppo saada.

    Jos olet tavismies, niin voi olla joudut kestämään aika paljon pakkeja, käymään lukuisina viikonloppuina baareissa ilman menestystä ja sillonkin kun onnistut, niin joudut luultavasti iskemään alaspäin hierarkkiassa. Tuo pakkien kestäminen on kustannus, joka on hyvin monille miehille liikaa.

    Eli: 1) tavisnainen saa seksiä niin paljon kuin haluaa, silloin kun haluaa ilman mainittavia kustannuksia itseään tasokkaamilta miehiltä.
    2) tavismieskin saa seksiä, mutta ei silloin kun haluaa, ei helposti, seksinhankkimisesta koituu suuret kustannukset ja lopulta on tyytyminen itseään vähemmän tasokkaaseen seksikumppaniin.

    VastaaPoista
  7. Tuossa tuo viimekuinen linkki uusintana:

    http://ihmissuhteet.blogspot.com/2006/09/miesten-ja-naisten-seksimahdollisuudet.html

    VastaaPoista
  8. Henry: "1) tavisnainen saa seksiä niin paljon kuin haluaa, silloin kun haluaa ilman mainittavia kustannuksia itseään tasokkaamilta miehiltä. "

    Älä nyt viitsi. Jos mies on tasokas, hänelläkin on varaa valita, ei hän nyt mitään korppikotkaa ota. Naisen kustannukset ovat aika pitkälti laittautumisessa - eikä se välttämättä ole halpaa, vaikkei ostelisikaan kalleimpia vaatteita ja meikkejä. Ja vaivaakin siihen täytyy usein nähdä - nykyään miehistä esim. on kiva, jos nainen on suht karvaton. Se tietää ajelua - en nyt mene yksityiskohtiin, mutta henk. koht. kokemuksen perusteella turha sanoa, että vaiva on pieni.

    VastaaPoista
  9. henry sanoi:
    "Jos olet tavismies, niin voi olla joudut kestämään aika paljon pakkeja, käymään lukuisina viikonloppuina baareissa ilman menestystä ja sillonkin kun onnistut, niin joudut luultavasti iskemään alaspäin hierarkkiassa. Tuo pakkien kestäminen on kustannus, joka on hyvin monille miehille liikaa."

    Tuolla pari kommenttia sitten juuri kerroin että homma toimii naisella ihan samalla tavalla! Mikä on ettei mene kaaliin? Ystäviltä kun kysyy niin tosi heikkoa on menestys seksimarkkinoilla näihin teidän luuloihin verrattuna. Vai että mennään baaritiskille istumaan ja valitaan siitä sitten paras seksintarjoaja.... no just, ehkä tämä on sitten sitä ihan tavaomaista psykologiaa että kuvitellaan miten kaikilla muilla on paljon paremmin asiat ja helpompaa jne jne.

    Homma toimii ihan samalla tavalla kummallakin sukupuolella. Kun on aina toitotettu että korppikotkatkin saa ku vaan istuu odottamaan, niin aika karu on todellisuus kun ei ihan tavallinen viehättävä nainen saa sitä seuraa sitten millään (ja tarkoitan nimenomaan seksiseuraa, vaikka monastihan niistä keikoista kehkeytyykin enemmän ihan luonnostaan). Mä en edes ole mitenkään kranttu ainakaan omasta mielestäni, kyllä kai nyt satunnaisseksiin kelpaa vähän vaatimattomampikin kaveri. Poikaystävältä sitä nyt vaatiikin jo vähän enemmän (tunnetta, kemiaa, tiettyjä ominaisuuksia kuten hellyyttä ja luotettavuutta yms jne)

    VastaaPoista
  10. Sen perusteella, mitä tuli poikana sitä sarkaa kynnettyä, väitän kaikkien olevan oikeassa.

    Miehet keskimäärin joutuvat näkemään aika paljon vaivaa irtoseksin eteen. Naiset selviävät helpommalla, mikäli ovat sen luonteisia, että iskuyritysten kohteena nököttäminen kiinnostaa. Jos nainen tahtoo rikkoa pelin sääntöjä ja ryhtyä itse aktiiviseksi iskijäksi (vs. yleinen ripsienräpsyttely), myös naiselle tulee vaivaa asiasta, tosin oman tulkintani, kenties virheellisen, takia siksi, että kundit keskimäärin eivät oikein osaa uskoa onneaan, kun niitä tullaan iskemään, vaan tulkitsevat lähestymisen muuten vain sosiaaliseksi.

    VastaaPoista
  11. Arawn kiusoitteli:
    "Nykyään miehistä esim. on kiva, jos nainen on suht karvaton. Se tietää ajelua - en nyt mene yksityiskohtiin, mutta henk. koht. kokemuksen perusteella turha sanoa, että vaiva on pieni."

    Menisit nyt vaan, kun kerta aloititkin. Eli oletko kenties tosi karvainen sitten?

    VastaaPoista
  12. Tympeänörttö: En, ihan keskiverto, mutta käytän epilaattoria - eli se on siis masiina, joka kiskoo karvat irti juurineen. Se sattuu ja kestää kauan, mutta toisaalta tulos kestää pidempään ja on sileämpi kuin höylällä.

    VastaaPoista
  13. "Ei kertakaikkiaan uskota kun mies kertoo miltä asiat hänen näkövinkkelistään näyttävät ja tuntuvat. Mies on silloin joko täysin väärässä, ruikuttava akka, tai muuten vain epäkelpo rontti."

    Kuten tässäkin kommenttiketjussa jo tuli ilmi, tämähän toimii ihan yhtä lailla toiseenkin suuntaan.

    Me naisethan siis ollaan aivan järkyttävän kauniita ihan vaan luonnostaan ja kelle tahansa meistä irtoaisi ihan koska vaan kun me vaan keksitään sitä seksiä haluta. Elämä naisena on kuule, kun sosiaalisista suhteista -erityisesti seksisuhteista -ruvetaan puhumaan, niin käsittämättömän kepeää että ihan huimaa.

    Sitten jos joku vähän nurisee, ettei se ihan noinkaan nyt ole, hänet joko sivuutetaan täysin tai vaihtoehtoisesti valistetaan että on se, on on on, sä oot vaan väärässä ja tyhmä etkä tajuu näistä jutuista mitään.

    Ja tympeänörtölle tiedoksi, että säärien ja kainaloiden epilointiin huolellisesti menee yhteensä vajaa tunti, ja tulos kestää noin viikon kyllin hyvänä. Enkä minä edes ole mitään apinatasoa. Ja sehän on ihan normihygieniahuoltoa nykyään.

    Hitto, jonkun pitäisi ottaa vaikka viikon ajalta ylös kaikki se aika, vaiva ja raha, mikä kuluu sukupuolierityiseen toimintaan ja valaista täällä toista sukupuolta oman elämänsä helppoudesta. Toisaalta kaikki sekin, mitä minä teen on varmasti kuitenkin turhaa ja ylimääräistä ja valetta, eikä kukaan mies sitä ole koskaan vaatinut, joten mitäpä sitä turhia spennaamaan kokonaista viikkoa. Valehdellahan mä voin ihan ilman tilastoakin.

    VastaaPoista
  14. Telaketjutenava: Ei ne sääret ja kainalot vielä mitään, käytäpä sitä masiinaa SINNE. Ja lisää tunti ja saavillinen tuskan hikeä toimitukseen.

    Ei sinänsä, en valita, itsehän minä tätä teen, mutta turha tulla minulle selittämään, etten näkisi vaivaa sukupuolisuhteeni eteen.

    VastaaPoista
  15. Oma käsitykseni on, että jos kyse olisi pelkästään älykkyyden eroista, älykkäämpi osapuoli osaisi osoittaa tyhmemmän osapuolen ajatusvirheet. Minulla on hieman poikkeava ehdotus selitykseksi. Ihmisillä tuntuu olevan kaksi pääasiallista tapaa hahmottaa yhteiskunnallisia asioita.

    Kykenemme kaikki molempiin, mutta käytämme (tietoisesti) kerrallaan vain yhtä hahmotustapaa. Isompaan yhteiskunnalliseen asiaan voi liittyä useita näkökulmia. Tällöin voimme käyttää eri hahmotustapoja ristiin, mutta emme samaan aikaan.

    Hahmotustapoja on hankala kuvata. Kuvaan vain ääriviivat. Ensimmäistä vastaa
    ankaran isän myytti. Siinä isä kasvattaa lastaan kurissa ja nuhteessa. Jos lapsi tottelee, lapsi menestyy. Jos lapsi ei tottele, hän on ansainnut saamansa seuraukset. Tässä totteleminen ja ansaitseminen on ymmärrettävä hyvin abstraktisti. Peliteoreettisesti ankaran isän strategia on tit-for-tat.

    Toista hahmotustapaa vastaa ymmärtävän vanhemman myytti. Siinä lasta
    kuunnellaan tasavertaisena. Häntä myös suojellaan pahalta maailmalta. Jos lapsella on ongelmia, syy on ympäristössä ja lapsi on uhri. Siksi ongelmien syitä ja seurauksia pitää lievittää. Vanhempi kaikkivoipana kykenee tähän. Peliteoreettisesti ymmärtävän vanhemman strategia on altruismi.

    Ankaran isän myytin valossa esimerkiksi markkinat on isä ja mies on lapsi. "Tottelemattomuus" (alhainen markkina-arvo) johtaa siihen, että ihminen "ansaitsee" saamansa seuraukset (ei saa naista).

    Ymmärtävän vanhemman myytin kautta hahmottava voisi nähdä miehen ymmärtävänä vanhempana ja naisen lapsena. Vanhempi ja lapsi ovat tasavertaiset. Jos lapsi kohtaa ongelmia, vika on olosuhteissa tai vanhemman toiminnassa. Vanhemman tehtävä on suojella lasta pahalta maailmalta.

    Suomessa hahmotetaan nykyään ihmissuhdeasiat yleensä ymmärtävän vanhemman myytin kautta. Se yksinkertaistaa elämää ja toimii isolle osalle kansalaisista (naiset ja osa miehistä) hyvin. Luultavasti romanttinen rakkaus on mahdotonta ilman ymmärtävän vanhemman myyttiä.

    Myytin vaihtaminen toiseksi tarkoittaisi koko vanhan ajatusrakennelman romuttamista. Siksi toisen ihmisen myyttiä ei voi vaihtaa pelkällä argumentaatiolla. Se voi tapahtua vain kivuliaan ja pitkäikäisen oppimisprosessin kautta.

    VastaaPoista
  16. Kuvasin tietysti vain mielipidettä nykytilasta. Esimerkiksi tämän blogin kirjoittaja tuntuisi näkevän tavoitetilan ymmärtävän vanhemman myytin kautta.

    VastaaPoista
  17. Sori nyt siskot, mut mä en ajele, meikkaa, silota, sheivaa, maskeeraa, tupeeraa, puljaa, vaahdota, kiillota, hoida, manikyroi, vahdi syömisiäni, lenkkeile, aerobikkaa, permanenttaa, värjää, kampaa... paitsi jos lähden baariin.
    okei, kainalot ajan silloin tällöin, ja sääret aina kun alkavat liikaa muistuttaa avohakkuuta (talvella en senkään vertaa)

    Öh, mutta... olinko se minä joka tuossa juuri valitti ettei saa sitä munaa baarissa? Hups, mahtoiko syykin selvitä? ;)

    VastaaPoista
  18. Komppaan tyttöjä. Kundeilla keskimäärin ja erityisesti naisen kanssa asumattomilla kundeilla ei ole mitään käsitystä siitä, paljonko vie aikaa, vaivaa ja rahaa olla naisena olemassa ihan perustasolla.

    Parhaiten tämän erottaa harrastustason transvestiiteista. Ihan kammottavia ilmestyksiä, joilla on ihan perusasiatkin ihan rököllään.

    VastaaPoista
  19. Telaketjutenava: säärien ja kainaloiden epilointiin huolellisesti menee yhteensä vajaa tunti, ja tulos kestää noin viikon kyllin hyvänä. Enkä minä edes ole mitään apinatasoa. Ja sehän on ihan normihygieniahuoltoa nykyään.

    Ensinnäkin, karvojen poistamisella ei ole yhtään mitään tekemistä hygienian kanssa - se on kauneudenhoitoa - joskin perus sellaista nykykäsityksen mukaan. Toisekseen, jos se epilointi on tosiaan noin aikaa vievää ja vaivalloista, niin onhan niitä vaihtoehtoja (muitakin kuin se, että antaa niiden karvojen kasvaa rauhassa).

    Arawn, korjaa jos olen väärässä, mutta käsitykseni mukaan epilaattoria ei ole tarkoituskaan käyttää "sinne" vaan se soveltuu lähinnä säärikarvoille. En kyllä muutenkaan koskisi kyseiseen kidutusvempeleeseen - päivittäinenkin höyläys kun sujuu varsin sutjakasti ja kivuttomasti suihkussa käydessä ja jos haluaisin pitkäaikaisempaa ja sileämpää tulosta, turvautuisin vahaukseen. Epiloinnissahan vaikuttaisi olevan lähinnä molempien huonot puolet, jos tulos kestää normaalillakin karvankasvulla vain viikon, mutta itse toimitus sattuu.

    Telaketjutenava: jonkun pitäisi ottaa vaikka viikon ajalta ylös kaikki se aika, vaiva ja raha, mikä kuluu sukupuolierityiseen toimintaan ja valaista täällä toista sukupuolta oman elämänsä helppoudesta

    Kuukautisista ja niiden aiheuttamista kuluista olikin puhetta jo aiemmin.

    Peruskauneudenhoito:

    Sheivaus (sääret ja kainalot) suihkussa n. 5 min kesällä päivittäin, talvella n. kerran viikossa. Suihkun jälkeen hieman kosteusvoidetta kuiville alueille n. 5 min. Noin kerran viikossa vartalokuorinta max. 5 min. Kasvojen puhdistus ja kosteutus aamuin illoin (samalla tarvittaessa kulmakarvojen nyppiminen) n. 5 min. Korkeintaan kerran viikossa kasvojenkuorinta ja kasvonaamio 10 min. (Näitäkään ei aina jaksa tehdä kaikkia eikä maailma ole siihen kaatunut.)

    Kulut: terät, kosteusvoiteet, puhdistusaineet, kuorinta-aineet ja kasvonaamio max. 100 euroa vuodessa.

    VastaaPoista
  20. niinpäniin, kuten kirjoitin tuohon ylempään postaukseen kommenttiini, kilpailivat naiset ennen miehistä kiivaasti. naisilla on siis ollut aikaa kehittää kokonainen oma kulttuuri kilpavarustelun ympärille. kilpavarusteluun on toki kuulunut, ettei mies saa missään tapauksessa nähdä tai edes kuulla, että nainen ajelee sääriään, värjää tukkaansa, käyttää poskipunaa tai on jotenkin muuten feikki. muistaisin jonkun nostalgisen sketsinkin koskeneen nenäliinoilla pushupit tehnyttä naista, jonka feikkiys paljastui miehelle kammottavalla tavalla.. ei siis ihme, ettei miehillä ole aavistustakaan, miten paljon aikaa ja vaivaa laittautumiseen kuluu. näkisittepä vaikka kaikki työpaikkanne/(koulu)kurssinne naiset au naturell (myös ilman syömishäiriökroppaa!). nyt kun olisi miesten vuoro panostaa täysillä kilpavarusteluun (suhdanteen ollessa miehille epäsuotuisa), mitä miehet tekevät? valittavat passiivisina netissä! joitain asian oivaltaneita miehiä sentään on - metroseksuaalisuus-ilmiöstä päätellen.

    VastaaPoista
  21. MK: Arawn, korjaa jos olen väärässä, mutta käsitykseni mukaan epilaattoria ei ole tarkoituskaan käyttää "sinne" vaan se soveltuu lähinnä säärikarvoille. En kyllä muutenkaan koskisi kyseiseen kidutusvempeleeseen - päivittäinenkin höyläys kun sujuu varsin sutjakasti ja kivuttomasti suihkussa käydessä ja jos haluaisin pitkäaikaisempaa ja sileämpää tulosta, turvautuisin vahaukseen. Epiloinnissahan vaikuttaisi olevan lähinnä molempien huonot puolet, jos tulos kestää normaalillakin karvankasvulla vain viikon, mutta itse toimitus sattuu."

    En muista lukeneeni mistää, etteikö sitä saisi käyttää häpyalueen karvoitukseen. Eihän siitä nyt tulisi mitään, jos ryhtyisin jalkoväliäni joka päivä ajelemaan, iho on arka jokaisen ajelun jälkeen muutenkin. Sen jälkeen se olisi mulla varmaan verillä. Ja hermokin menisi, jos joka päivä ajelisin.

    Mulla karvattomuus kestää n. 2 viikkoa ja sängen on kuitenkin oltava selvästi näkyvissä, jotta voisi epiloida, joten harrastan touhua max 2 kertaa kuussa - sääriin ehkä kerran useammin. Sattuuhan se, mutta minusta maksaa vaivan omalla kohdallani. Enkä sinänsä valita, kuten totesinkin, itse olen keinoni valinnut.

    Mua kiinnostaisi se, mitä oikeastaan pyrit osoittamaan laskuillasi. Ok, se voidaan ottaa vain yhtenä esimerkkinä, mutta entä, jos minulla esimerkiksi menisi kauneudenhoitoon enemmän aikaa ja rahaa? Olisiko se mahdollista sivuuttaa antamasi esimerkin avulla - kun kerran sinä selviät tuolla, mikseivät muutkin?

    Sinänsä minulla ei mene PERUSkauneudenhoitoon paljoakaan rahaa tai aikaa. Karvojenpoisto, tukan peseminen, suihkussa itsensä puleeraus. Olen liian laiska naamioihin sun muihin kommervenkkeihin. Aikaa ja rahaa meneekin sitten siihen erikoisempaan kauneudenhoitoon, meikkeihin, kenkiin, vaatteisiin. Maailma ei tietenkään kaatuisi, vaikka jättäisin mokomat tekemättä, mutta kun toisaalta monesti valitetaan, että kun naiset pääsevät suhteeseen, he antavat itsensä rupsahtaa eivätkä enää viitsi laittautua miestä miellyttääkseen, en itse halua kuulua näihin rupsahtaneisiin. Tietysti se riippuu ihan siitä, mitä oma mies toivoo ja olettaa naiseltaan - minä tiedän oman mieheni toiveet ja pyrin miellyttämään häntä myös ulkonäölläni (en nyt orjallisesti jne.). En suinkaan valita, en koe sitä kamalana, ahdistavana enkä painostavana ja on vallan mukavaa, kun oma mies selkeästi ihailee ja pitää kauniina, mutta jos joku väittää, että en näe vaivaa enkä laita hommaan rahaa niin kakkaa puhuupi hän.

    VastaaPoista
  22. "otetaan baari, jossa 100 heteromiestä ja sata heteronaista. Oletetaan vaikka myös ettei väki vaihdu illan aikana. okei, naisista 30 lähtee kotio miehen kanssa ja saa munaa kaupan päälle. Laskutehtävä kaikille: moniko mies sai pildeä?

    Vastaus: 30 miestä (oletuksena, ettei yksikään mies jaksa hoidella useampaa kuin yhtä naista/ilta ja sama naisille)"

    Näin tietenkin kun suoritetaan koe kerran. Todellisuudessa tuo tapahtuu jokaisena viikonloppuna, haluavat naiset vaihtuvat, mutta miehet pysyvät keskimäärin samoina.

    Esimerkiksi kolmen illan jälkeen 30 miestä on jokainen hoitanut kolme eri naista ja 70 miestä kiroaa maailman epäoikeudenmukaisuutta.

    - Syltty

    VastaaPoista
  23. Kun karvanpoistosta puhuttiin, niin miten olisi pieni gallup: onko täällä sellaisia miehiä, jotka sietäisivät luonnonkarvaisenkin naisen? En ole minkäänlainen karvafetisisti itse, mutta silti tuumailen, ettei se nyt oikeasti voi olla vaatimuslistan kärjessä sheivaisiko kuvitteellinen tyttöystäväni itsensä ties mistä. Vai saatanko ajatella näin vain siksi etten aidosti ole päässyt iholle asti koskaan, kuten sanotaan?

    VastaaPoista
  24. Tympeänörttö: On epäilemättä miehiä, joille naisen "karvallisuus" ei ole mikään ongelma - ja varmaan tähn joukkoon lukeutuu suurin osa miehistä. Mutta tällä samalla tavallahan voitaisiin teilata KAIKKI naisten kauneudenhoito, eikös? Kyllähän mies nyt ottaisi melkein millaisen tahansa naisen?...

    No, pidetään mekin pieni gallup: kuinka moni nainen vaatisi ehdottomasti miehen, joka tarjoaa oluet baarissa? (Voin heti omasta puolestani todeta, että itse en vaadi - itse asiassa absolutistina se olisi vähän vaikeaakin.)

    VastaaPoista
  25. "jonkun pitäisi ottaa vaikka viikon ajalta ylös kaikki se aika, vaiva ja raha, mikä kuluu sukupuolierityiseen toimintaan ja valaista täällä toista sukupuolta oman elämänsä helppoudesta"

    Hmm... n. 20 min pallien ja yms. alueen ajeluun. Terät maksavat sen parikymppiä/boxi ja niitä menee tällä teräsvillalla kaksi vuodessa. Siihen kosteutusvoiteet yms. päälle. Ja sänki onkin kasvanut sitten seuraavaksi aamuksi.

    Näin meillä siis.

    VastaaPoista
  26. "Ja sänki onkin kasvanut sitten seuraavaksi aamuksi."

    Niinpä. Ja kohta tulee Gilletteltä taas joku uusi perhanan Mahc 4-->+ kone johon edellisen polven terät ei tietenkään käy ja ne uuden polven terät kestää selkeesti vähemmän ajeluja per terä kuin vanhat.

    VastaaPoista
  27. Arawn älähti:
    "No, pidetään mekin pieni gallup: kuinka moni nainen vaatisi ehdottomasti miehen, joka tarjoaa oluet baarissa?"

    Hauskaa kuinka oletit heti, että jollain tapaa halusin teilata naiset tai heidän tapansa - tai jotain? En (välttämättä) yrittänyt ollenkaan, kunhan kyselin.

    Mutta mitä tulee vaikkapa juomien ostamiseen, niin onhan se ihan eri tilanne, siinähän ollaan vasta tutustumassa. Sen sijaan eikö jokin karvattomuuden vaatimus tule vasta siinä vaiheessa kun ollaan jo edetty sänkyyn asti? Noh, oli pointtisi mikä tahansa, en tunnu sitä ymmärtävän.

    VastaaPoista
  28. Siis itse en käytä oikeastaan olleenkaan aikaa sukupuolierityiseen hygieniaan sun muuhun. Karvaiset naiset käyvät minulle siinä missä karvattomatkin. Kunnon karvainen tuherohan on seksikäs.

    Dies iraelle... kuten tommipommin jonkin aikaa vanhasta kirjoituksesta selvisi, ne panostavat tietyllä kentällä, joilla on siellä menestymisen mahdollisuuksia ja eniten ne, jotka jo muutenkin pärjäävät parhaiten.

    Eniten harjoittelevat huippu-urheilijat, sitten muut kilpailijat ja ne, joilla ei ole lahjoja ollenkaan, eivät harjoittele ollenkaan.

    Samalla tavalla miehillä se panostuksen määrä on yksinkertaisesti liian suuri, että sillä panostuksella olisi erityistä vaikutusta flaksiin. Itse en ole huomannut juuri mitään vaikutusta niillä toimilla, joita ylipäätään jaksan tehdä.

    Toki baarissa tai ensitreffeillä pitää olla skarppina, mutta ei väliä. Arjessa olet näkymätön ja jo muodostuneessa suhteessa voi elää aika vapaasti.

    VastaaPoista
  29. "ei tässä mitään loogista virhettä ole, höpsistä.

    otetaan baari, jossa 100 heteromiestä ja sata heteronaista. Oletetaan vaikka myös ettei väki vaihdu illan aikana. okei, naisista 30 lähtee kotio miehen kanssa ja saa munaa kaupan päälle. Laskutehtävä kaikille: moniko mies sai pildeä?"

    30. Nyt laskutehtävä sinulle. Varoitan, että tästä tulee vaikeampi, koska käytän prosenttilukuja. Baarissa on sata heteromiestä ja sata heteronaista, eikä väki vaihdu illan aikana. 90% miehistä ja 30% naisista etsii yhden illan suhdetta. Oletetaan, että naisilla onnistumisprosentti on korkea, sanotaan vaikka 90%. Täten 27 naista poistuu baarista miehen kanssa, yhteisenä aikomuksenaan harrastaa seksiä.

    Kysymys kuuluu, moniko mies jäi ilman haluamaansa seksiä? Entä moniko nainen? Mitä nämä luvut ovat prosentteina?

    Vastaukset: Miehistä ilman haluamaansa seksiä jäi 90-27 = 63. Naisista ilman jäi 3. Prosentteina nämä ovat 70 ja 10. Eli sekä miehistä että naisista yhtä moni sai, mutta miehistä selvästi suurempi osuus jäi ilman. Avain on siinä, että perusjoukkona ei tule käyttää baarissa olevia ihmisiä, vaan baarissa olevia ihmisiä, jotka haluavat yhden illan suhdetta.

    I.

    VastaaPoista
  30. TN: "Mutta mitä tulee vaikkapa juomien ostamiseen, niin onhan se ihan eri tilanne, siinähän ollaan vasta tutustumassa. Sen sijaan eikö jokin karvattomuuden vaatimus tule vasta siinä vaiheessa kun ollaan jo edetty sänkyyn asti? Noh, oli pointtisi mikä tahansa, en tunnu sitä ymmärtävän."

    Pointtini on yksinkertaisesti se, että sekä naiset että miehet panostavat saadakseen seksiä tasokkaaksi kokemiltaan ihmisiltä ja/tai päästäkseen suhteeseen. Panostukset vain ovat erilaisia, mutta tuon erilaisuuden pohjalta ei ole mitään perusteita väittää, että toinen saisi jotain "ilmaiseksi". Miesten kesken on muodostunut kilpailutilanne naisista, jolloin miehet panostavat aikaa ja rahaa (esim. tarjoamalla olutta) saadakseen naisen, mutta yhtä lailla naisten kesken on kilpailutilanne miehistä. Naiset kilpailevat pitkälti ulkonäöllään, jonka hoitoon menestyneimmät yksilöt paneutuvat suurella vaivalla ja hartaudella.

    Ja jos yksilöllä on valinnanvaraa, on melko luonnollista, että hän valitsee sen, joka panosti enemmän (yksilöllisiä preferenssejä toki on ja eri ryhmissä voi olla erilaista panostusta, mutta puhutaan nyt sillä baaritasolla).

    Henry: "Samalla tavalla miehillä se panostuksen määrä on yksinkertaisesti liian suuri, että sillä panostuksella olisi erityistä vaikutusta flaksiin. Itse en ole huomannut juuri mitään vaikutusta niillä toimilla, joita ylipäätään jaksan tehdä."

    En minä osaa tai voi sanoa, miksei sinun flaksisi ole niin hyvä, kuin haluaisit. Toisaalta, toisilla miehillä panostus taas tuntuu toimivan - ei joka kerta, pakkeja tulee, mutta kyllin usein heille. Ja ennen kuin näen jotain muutakin dataa kuin tällä kommenttipalstalla hatusta vedetyt laskelmat, en ole valmis uskomaan, että 70% miehistä jää ilman pesää - edes baarissa, jos he haluavat.

    Täytyy myös muistaa, että useimmista baareissa kävijöistä on vain yksikertaisesti hauskaa käydä kavereiden kanssa baareissa. Se, että sieltä voi joskus saada naisen, on lisäbonus eikä koko homman ainoa tavoite. Nämä miehet tuskin kokevat panostavansa liikaa, koska kävisivät baareissa, vaikka naista ei sieltä saisikaan.

    VastaaPoista
  31. Kysymys on lähinnä seksin saamisesta ylipäätään, ei seksin saamisesta tasokkailta henkilöiltä. Tämä taulukko kertoo eron.

    Ja sen lisäksi miehen on hyvin vaikea saada pelkkää seksiä, pitää säveltää tai näytellä haluavansa jotain muutakin naisen kanssa.



    New York:

    Straight female looking to have sex with a male: 165 responses

    Straight male looking to have sex with a female: 0 responses

    Chicago:

    Straight female looking to have sex with a male: 200 responses

    Straight male looking to have sex with a female: 0 responses

    VastaaPoista
  32. Henry, lainaanpa itseäsi:

    "Eli: 1) tavisnainen saa seksiä niin paljon kuin haluaa, silloin kun haluaa ilman mainittavia kustannuksia itseään tasokkaamilta miehiltä. "

    Huomaathan kursivoimani sanan?

    Tuo taulukko nyt ei kerro mitenkään merkittävän paljon, kun emme tiedä, miten se on tehty, missä olosuhteissa jne, keneltä siinä on kysytty, kuka on ollut se ehdottelija jne.

    "Ja sen lisäksi miehen on hyvin vaikea saada pelkkää seksiä, pitää säveltää tai näytellä haluavansa jotain muutakin naisen kanssa."

    Tämä on sikäli hassua, että niin moni tuttavamieheni on ihan eri mieltä... Kumpaa siis uskoisin, sinua vai kaikkia muita tuntemiani miehiä? Hmm?

    Niin ja nainen varmaan saa pelkkää seksiä "helpommin" kuin mies, mutta sen jälkeen nainen menettää maineensa ja on lunttu ja huora. No onpa hyvä juttu meille naisille!

    VastaaPoista
  33. "Niin ja nainen varmaan saa pelkkää seksiä "helpommin" kuin mies, mutta sen jälkeen nainen menettää maineensa ja on lunttu ja huora."

    No, miten esim. Helsingin kokoisessa kaupungissa tuollainen maine voi levitä? Jollei nainen itse tuota tietoa levittele.

    VastaaPoista
  34. Helsingin kokoisessakin kaupungissa on pienempiä piirejä, joissa maine voi hyvinkin levitä. Tämä ei tietenkään ole väistämätöntä näin suuressa paikassa, mutta olen kyllä törmännyt näihin tapauksiin, joissa nainen on tosiaan ihan seksin ilosta harrastanut eri miesten kanssa seksiä ja myös ollut se aktiivinen osapuoli - ja sitten samaan "piiriin" (esim. irkkikanava) kuuluvat äijät ovat (naisen poissaollessa) paheksuneet ja pilkanneet naista. Erityinen rikos tuntui olleen se, että nainen itse oli aktiivinen - sehän oli epätoivoista, munahaukkamaista.

    VastaaPoista
  35. "äijät ovat (naisen poissaollessa) paheksuneet ja pilkanneet naista."

    Mikä tuossa pilkassa on niin kauheaa. Minua ei pilkassa haittaa paljon mikään. Ja jos seksiä saa, niin mitä helvetin väliä sillä pilkalla oikein on? Eikö se ole jotenkin korkeamman tason huolen aihe perustarvehuolien yläpuolella ja siten sellaisten henkilöiden etuoikeus, joilla asiat ovat jo perustarpeiden tyydytyksen osalta reilassa.

    Eikö kukaan nainen pysty kohoamaan pilkan yläpuolelle. Siis hei, minä olen päättänyt, että en paljoa pilkasta perusta ja sillä sipuli. Ettekö te kykene siihen?

    VastaaPoista
  36. Haastan Arawnin laatimaan miehen ilmoituksen deittinettiin, jolla saadaan 30 vastausta. Lupaan sen jälkeen säveltää 10 naisen ilmoitusta, joihin tulee yli 100 vastausta.

    OWM

    VastaaPoista
  37. Henry: "Eikö kukaan nainen pysty kohoamaan pilkan yläpuolelle. Siis hei, minä olen päättänyt, että en paljoa pilkasta perusta ja sillä sipuli. Ettekö te kykene siihen?"

    Onko meillä joku syy, miksi pitäisi kyetä? Vika ei siis olekaan itse pilkassa ja pilkkaajissa vaan siinä, että pilkan kohde loukkaantuu pilkasta?

    Sitä paitsi, tuolla pilkalla voi olla konkreettisia seurauksia, esim. se, että naisen on vaikea löytää kumppania, kun pilkkaajat mustaavat häntä.

    Henry: "Ja jos seksiä saa, niin mitä helvetin väliä sillä pilkalla oikein on? "

    No ehkäpä tämä pilkka on yksi syy, mikseivät miehet saa niin paljon. Jos naiset ottavat pilkan itseensä ja he tietävät, että sitä voi välttää olemalla harrastamatta seksiä summanmutikassa, sitten ei naida summanmutikassa.

    Ilmeisesti naisille satunnainen seksi ei korvaa sitä, että joutuu pilkatuksi. Ainakaan kaikille naisille.

    OWM: "Haastan Arawnin laatimaan miehen ilmoituksen deittinettiin, jolla saadaan 30 vastausta. Lupaan sen jälkeen säveltää 10 naisen ilmoitusta, joihin tulee yli 100 vastausta."

    Onko tämän tarkoitus todistaa jotain? En muistaakseni ole missään väittänyt, etteivätkö naiset saisi enemmän vastauksia deitti.ilmoihinsa.

    VastaaPoista
  38. Kummalla sukupuolella siis kuvittelet olevan vaikeampaa saada seksiä vaikkapa niinkin pienillä kustannuksilla kuin muutamalla rivillä deittinettiin?

    VastaaPoista
  39. Anonyymi: Deittinetinkin kirjoittelussa pitäisi muistaa, että jokainen naisen saama vastaus ei ole yhtä kuin seksiakti... Tai sitten ymmärrän seksin hyvin oudosti.

    Mutta, kyllä, keskimäärin veikkaan että nainen saa deitti.netissä seksiä helpommin.

    VastaaPoista
  40. Uskallatko ottaa tuon haasteeni vastaan? Voin luvata, että 30 vastauksen saaminen vaatii epäinhimillistä taitoa. Olisin kiinnostunut näkemään, minkälaisella viestillä naiset yrittäisivät menestystä maksimoida. Voin kertoa, että maininta perushygieniasta ei ihan riitä.

    OWM

    VastaaPoista
  41. OWM: Valitsit vähän väärän ajankohdan. Olen just nyt kokopäivätöissä ja ylimääräaika menee tenttilukuun, kaverien näkemiseen sun muuhun. Töiden lomassa ehtii kyllä höpistä typeriä tällaisille keskustelupalstoille, mutta ei oikein paneutua deitti-ilmon vääntämiseen - siis sellaisen, johon saisi vastauksiakin. En oikein ole jaksanut blogiinikaan kirjoittaa.

    Voit tietysti tulkita vapaasti, että vika on uskalluksessani.

    Kuriositeettina voin sanoa, että kirjoitin joskus huvikseni nimenomaan seksinhakuilmon enkä saanut siihen 100 vastausta - muistaakseni 30-40. Epäilemättä miehenä olisi todella vaikeaa saada 30 vastausta, mutta ei se naisellekaan olisi helppoa saada 100 - tai sitten minä en vain osaa. :P

    VastaaPoista
  42. Ok, teen testimielessä ilmoituksen naisena. Raportoin tuloksista, kunhan vastauksia tulee. Huolestuneille tiedoksi, että jätän miesten viestit lukematta. Lasken vain laatikkoon tulevan kaman.

    Pistän tavoitteeksi 100 vastausta.

    OWM

    VastaaPoista
  43. Arawn kirjoitteli:
    "Jos yksilöllä on valinnanvaraa, on melko luonnollista, että hän valitsee sen, joka panosti enemmän (yksilöllisiä preferenssejä toki on ja eri ryhmissä voi olla erilaista panostusta, mutta puhutaan nyt sillä baaritasolla)."

    Joten sinäkin, noin niinkuin "baaritasolla", mainostat olevasi karvaton? "Oon muuten posliini, koklaa vaikka"?

    Kirjoitit myös siitä, kuinka joku "aktiivinen nainen" oli saanut haukkuja - peräti irkkikanavalla, jestas sentään. Miksei hän sitten toiminut fiksusti, ja sitoutunut johonkuhun yksittäiseen ihmiseen, vai oliko aivan pakko saada sitä munaa joka kerta eri äijältä, ja silti leikkiä, ettei joka suuntaan ole levitelty?

    VastaaPoista
  44. Mäkin tahtoisin nähdä sen mies etsii naista -ilmoituksen, johon tulee 30 vastausta. Vastaavasti lupaan koska tahansa kirjoittaa nainen etsii miestä -ilmoituksen, johon tulee 100, 200, 300 tai vaikka tuhat vastausta.

    VastaaPoista
  45. TN: "Joten sinäkin, noin niinkuin "baaritasolla", mainostat olevasi karvaton? "Oon muuten posliini, koklaa vaikka"?"

    No, ei ihan, se on vakituista miestäni varten. :)

    Baariympäristöä varten, jos siis hakisin sieltä seuraa, maalaisin sotamaalauksen ja pukeutuisin haarniskaan - meikit, vaatteet, kengät, hiukset... aikaa ja rahaa.

    "Kirjoitit myös siitä, kuinka joku "aktiivinen nainen" oli saanut haukkuja - peräti irkkikanavalla, jestas sentään. Miksei hän sitten toiminut fiksusti, ja sitoutunut johonkuhun yksittäiseen ihmiseen, vai oliko aivan pakko saada sitä munaa joka kerta eri äijältä, ja silti leikkiä, ettei joka suuntaan ole levitelty?"

    Kyse on tietysti underground-piiristä, jossa pyörivistä ihmisistä monet irkkaavat muutamalla tietyllä kanavalla. Ja kyllä kyseinen nainen myöhemmin pariutuiki, mutta eihän se ollut pointtini. Yritin selittää tuossa aiemmin, mikä on yksi syy, miksi naiset "eivät levittele joka suuntaan" - se, että tulee ikävä maine. Eihän kyseinen nainen teeskennellytkään, etteikö olisi harrastanut seksiä useampien miesten kanssa, mutta oikeuttiko se sitten halveksunnan ja pilkan?

    VastaaPoista
  46. Tarttee kompata Arawnia: auliimpaa tarjontaa toivovat pojat voisivat aloittaa siitä, että lopettavat huorittelun ja jos eivät sitä harrasta, lopettavat myös sen hiljaisen hyväksymisen.

    VastaaPoista
  47. "Ok, teen testimielessä ilmoituksen naisena. Raportoin tuloksista, kunhan vastauksia tulee. Huolestuneille tiedoksi, että jätän miesten viestit lukematta. Lasken vain laatikkoon tulevan kaman.Pistän tavoitteeksi 100 vastausta. OWM"

    Tuon voisit laittaa sähköpostillakin minulle, niin kirjoitan siitä tarkemman postauksen, eli ilmoituksen sisältö, kuinka kauan ollut ja missä, mitä vastauksia... jne.

    VastaaPoista
  48. Laittautumisesta: The Lady's Dressing Room.
    "Such Order from Confusion sprung,
    Such gaudy Tulips rais'd from Dung."

    VastaaPoista
  49. Miesten suhtautuminen naisten kaunistautumiseen on kyllä toisinaan hupaisaa (riippuu toki miehestä). Monet naureskelevat sille, pilkkaavat naisia, jotka juoksevat jokaisen kauneushörhötyksen perässä, mutta samalla ihailevat leffatähtösiä ynnä muita julkisesti kauniiksi tunnustettuja naisia ja totta kai ottavat itselleen mahdollisimman kauniin, sopusuhtaisen, suloisen ilmestyksen.

    Helppo sitä on naureskella sieltä aidan toiselta puolelta. Ei ehkä sitten kannata ihmetellä, jos ja kun jotkut naiset nauravat miesten pariutumispyrkimyksille... :)

    VastaaPoista
  50. Arawn: En muista lukeneeni mistää, etteikö sitä saisi käyttää häpyalueen karvoitukseen. Eihän siitä nyt tulisi mitään, jos ryhtyisin jalkoväliäni joka päivä ajelemaan, iho on arka jokaisen ajelun jälkeen muutenkin. Sen jälkeen se olisi mulla varmaan verillä. Ja hermokin menisi, jos joka päivä ajelisin.

    Käsitykseni siitä, että epilaattori on tarkoitettu säärikarvojen ajelemiseen on vuosien takaa enkä enää muista, mistä sen luin tai kuulin, ja ehkä nuo laitteet ovat sen jälkeen kehittyneet hellävaraisemmiksi (syy oli muistaakseni nimenomaan se, etteivät herkät ihoalueet oikein siedä tuota epilointia). En nyt yritä taivutella sinua vaihtamaan menetelmää, mutta pointti on juurikin se, ettei se sheivaaminen yleensä ärsytä ihoa samalla tavalla - paitsi jos erehtyy käyttämään liian tylsää terää. Intiimialueiden ajelemista en tosin itse ole edes harkinnut (vähänkin ärtynyt paljas iho kun olisi mielestäni rumempi näky kuin itse karvoitus), mutta käsittääkseni siihen tarkoitukseen suositellaan lähinnä ammattilaisen tekemää vahausta.

    Arawn: Mua kiinnostaisi se, mitä oikeastaan pyrit osoittamaan laskuillasi. Ok, se voidaan ottaa vain yhtenä esimerkkinä, mutta entä, jos minulla esimerkiksi menisi kauneudenhoitoon enemmän aikaa ja rahaa? Olisiko se mahdollista sivuuttaa antamasi esimerkin avulla - kun kerran sinä selviät tuolla, mikseivät muutkin?

    Se on nimenomaan yksi esimerkki - Telishän oli sitä mieltä, että jonkun pitäisi sellainen antaa, mutta koki laskemisesta olevan itselleen liikaa vaivaa, kun taas minulta tuohon laskemiseen meni vain muutama minuutti, koska kohdallani kyse oli toistuvista rutiineista. Se, mihin sitä voi käyttää tai onko tuosta esimerkistä ylipäätään mitään hyötyä, riippuu siitä, pyritäänkö osoittamaan a) mitä naisen on ihan pakko tehdä ns. sukupuolierityisistä syistä (ihan kaikki eivät varmasti tee edes noita mainitsemiani) b) mitä naisen nykyisen kulttuurisen normin mukaan ainakin kuuluisi tehdä c) mitä naiset yleensä tekevät vai d) mitä naiset enimmillään voivat tehdä.

    Ja samoilla kriteereillä pitää sitten arvioida myös miesten panostuksia parisuhdemarkkinoilla - yleensä näet vaikutat käyttävän miesten kohdalla "ei kaikkien ole aivan pakko vaan muutenkin voi saada" -taktiikkaa ja samalla kuitenkin vetoavan naisten kohdalla siihen kuinka paljon sinäkin teet (omasta vapaasta tahdostasi, kuten itsekin myönnät). Samaa vikaa on toki havaittavissa siellä miestenkin puolella eli esitetään esimerkkejä siitä, miten nainen voi saada "ilmaiseksi", ja miesten kohdalla vedotaan sitten siihen, miten itse asiaan panostetaan.

    Arawn: Aikaa ja rahaa meneekin sitten siihen erikoisempaan kauneudenhoitoon, meikkeihin, kenkiin, vaatteisiin.

    Kaikkien täytyy ostaa kenkiä ja vaatteita sukupuolesta riippumatta ja se, miten paljon niihin haluaa panostaa on henkilökohtainen päätös. Löydät varmasti paljon esimerkkejä miehistä, jotka panostavat huomattavasti vähemmän kuin sinä - minä taas löydän paljon
    esimerkkejä miehistä, jotka panostavat huomattavasti enemmän kuin minä. Meikkaaminen ja se, miten paljon siihen panostaa on myös oma henkilökohtainen valinta: silloin harvoin kun itse meikkaan, siihen menee parisen minuuttia käyttäen vain kolmea tuotetta (meikkipuuteri, luomiväriduo ja huulikynä) hintaluokasta 5-10 euroa ja sillä saan mieleiseni lopputuloksen (olen toki joskus kokeillut monimutkaisempaa ja vahvempaa meikkiäkin, mutta omasta mielestäni se ei näytä paremmalta vaan pikemminkin päinvastoin).

    Arawn: Maailma ei tietenkään kaatuisi, vaikka jättäisin mokomat tekemättä, mutta kun toisaalta monesti valitetaan, että kun naiset pääsevät suhteeseen, he antavat itsensä rupsahtaa eivätkä enää viitsi laittautua miestä miellyttääkseen, en itse halua kuulua näihin rupsahtaneisiin. Tietysti se riippuu ihan siitä, mitä oma mies toivoo ja olettaa naiseltaan - minä tiedän oman mieheni toiveet ja pyrin miellyttämään häntä myös ulkonäölläni (en nyt orjallisesti jne.).

    Oman valintani tuossa suhteessa olen joskus perustellut seuraavasti: "en oikeastaan haluaisi sellaista miestä, jolle ulkonäkö olisi se tärkein valintaperuste ja joka pitäisi minusta vain puunattuna ja puleerattuna, treenattuna trendipellenä. Peruslaiskana olisin sitäpaitsi kuitenkin jossain vaiheessa lipsunut kaunistautumisrituaaleista, jolloin miesparka olisi pahimmillaan kokenut tulleensa huijatuksi ja katkeroitunut (enkä todellakaan haluaisi esimerkiksi miestä, joka esimerkiksi kokisi, että hänellä on nyt lupa pettää, kun vaimo on rupsahtanut eikä enää hoida ulkonäköään samoin kuin seurustelun alkuaikoina). Haluan ennen kaikkea kelvata ihan omana itsenäni."

    Arawn: mutta jos joku väittää, että en näe vaivaa enkä laita hommaan rahaa niin kakkaa puhuupi hän.

    Kuka sellaista väittää? Korkeintaan väittävät, ettei naisten ole pakko eikä tarvitse erityisesti panostaa vain saadakseen seksiä - voivat toki olla siinäkin jossain määrin väärässä, en sitä sano, muttei ehkä kannattaisi jatkuvasti muodostaa mielessään noita olkiukkoja, joita sitten lähtee kaatamaan.

    VastaaPoista
  51. MK: "En nyt yritä taivutella sinua vaihtamaan menetelmää, mutta pointti on juurikin se, ettei se sheivaaminen yleensä ärsytä ihoa samalla tavalla - paitsi jos erehtyy käyttämään liian tylsää terää. Intiimialueiden ajelemista en tosin itse ole edes harkinnut (vähänkin ärtynyt paljas iho kun olisi mielestäni rumempi näky kuin itse karvoitus), mutta käsittääkseni siihen tarkoitukseen suositellaan lähinnä ammattilaisen tekemää vahausta"

    Lienee itsestään selvää, että se on melko yksilökohtaista, mikä ärsyttää ja mikä ei. Minulla ajelu ärsyttää intiimialuetta selvästi enemmän kuin epilointi - säärissä taas päinvastoin. Samoin kainaloita ajellessa epilaattori on ikävämpi.

    MK: "Ja samoilla kriteereillä pitää sitten arvioida myös miesten panostuksia parisuhdemarkkinoilla - yleensä näet vaikutat käyttävän miesten kohdalla "ei kaikkien ole aivan pakko vaan muutenkin voi saada"

    Olen muistaakseni käyttänyt tätä nimenomaan baareihin viitatessani. Melko selvää on, että miesten on panostettava parisuhdemarkkinoilla, jos haluavat mieleisensä naisen, ainakin jollain tapaa, mutta en allekirjoita sitä, että baareissa aikansa kuluttaminen olisi ainoa tapa panostaa.

    Tietysti ovat sitten ne ihmiset, joiden sosiaalinen piiri on pieni ja työ- ja opintoympäristössä lähinnä miehiä. Mikäli nämä miehet eivät viihdy baareissa, totta kai baarissa pariutuminen tuntuu valtavalta panostukselta. En oikein keksi, mikä auttaisi, kun en osaa auttaa itseänikään sosialisoitumaan.

    MK: "Kaikkien täytyy ostaa kenkiä ja vaatteita sukupuolesta riippumatta ja se, miten paljon niihin haluaa panostaa on henkilökohtainen päätös."

    Toki, mutta käsittääkseni täällä on ollut enimmäkseen puhe baariympäristössä pariutumisesta (deittinetissä on oma mekaniikkansa, jokainen vastaus ei vielä esim. ole tae aktista) ja kun naiset baareissa kuitenkin kilpailevat miesten huomiosta, lienee aika selvää, että jos nainen tahtoo baarista seuraa, hän pyrkii panostamaan ulkonäköönsä - se kun useimpia miehiä baarissa vetää puoleensa.

    MK: "Oman valintani tuossa suhteessa olen joskus perustellut seuraavasti.."

    Vähän arvelinkin jotain tuollaista vastausta. En koe, että mies ei haluaisi minua omana itsenäni ja vaatisi, että olen aina puunattu ja puleerattu - ei hän vaadi. En usko, että hän jättäisi minua, vaikken niin tekisikään, mutta koska tiedän, että hän pitää siitä ja koska en koe sitä mitenkään ikäväksi vaivaksi (oikeastaan pukeutuminen ja meikkaaminen on hauskaa), ilahdutan häntä silloin tällöin mielelläni.

    Kyse ei ole mitenkään erilaisesta asiasta kuin jos mies joskus vie vaimonsa hienoon hotelliin ja tarjoaa illallisen - luksuksesta. Se ei ole parisuhteen edellytys, mutta monista on hauska saada sellaisia ylellisyyden pilkahduksia arjen keskelle.

    VastaaPoista
  52. joku lasketteli seuraavasti "Nyt laskutehtävä sinulle. Varoitan, että tästä tulee vaikeampi, koska käytän prosenttilukuja. Baarissa on sata heteromiestä ja sata heteronaista, eikä väki vaihdu illan aikana. 90% miehistä ja 30% naisista etsii yhden illan suhdetta. Oletetaan, että naisilla onnistumisprosentti on korkea, sanotaan vaikka 90%. Täten 27 naista poistuu baarista miehen kanssa, yhteisenä aikomuksenaan harrastaa seksiä.

    Kysymys kuuluu, moniko mies jäi ilman haluamaansa seksiä? Entä moniko nainen? Mitä nämä luvut ovat prosentteina?

    Vastaukset: Miehistä ilman haluamaansa seksiä jäi 90-27 = 63. Naisista ilman jäi 3. Prosentteina nämä ovat 70 ja 10. Eli sekä miehistä että naisista yhtä moni sai, mutta miehistä selvästi suurempi osuus jäi ilman. Avain on siinä, että perusjoukkona ei tule käyttää baarissa olevia ihmisiä, vaan baarissa olevia ihmisiä, jotka haluavat yhden illan suhdetta."

    Ihan hieno laskutoimitus, mutta perusjoukon määritelmä ontuu nyt pahasti. Mihin perustuvat arviosi (oletan niiden olevan arvoita, kun et lähdettä mainitse) seksiä hakevien määrästä sukupuolittain laskettuna? Tutkimusta en tietenkään ole tehnyt muuten kuin omassa lähipiirissäni ja oman kokemukseni perusteella, mutta voiko oma kokemukseni (vrt. ilman jääminen 95% baari-illoista, jolloin olen nimenomaan ollut halukas seksiin) todellakin olla näin kieroutunut?

    Näppituntumalta sanoisin että 90% miehistä on lukuna aivan liian korkea. Etenkin jos luku koskee kaikkia baarissa olevia miehiä siviilisäädystä, moraalista tai uskonnollisista periaatteista piittaamatta. Satun kuitenkin tuntemaan merkittävän joukon miehiä, jotka eivät harrasta yhden illan suhteita ollenkaan, edes sinkkuina (melko raivostuttava tuttavuus siinä vaiheessa kun itse olis valmis petihommiin, sivumennen sanoen).

    Nämä mainitut prosentit ovat vain jotain mutu-arvioita: ei voida mitenkään mitata (muuten kuin tekemällä oikein ekstensiivinen tutkimus yökerhoissa riittävän seurannan kera) moniko mies baarissa haluaa yhden illan seksiä ja moniko ei. Saatika, että moniko mies/nainen sitten haluistaan huolimatta menisi niin pitkälle kuin mitä ehkä on kuvitellut haluavansa (naimisissa olevat, muuten varatut, muuten vaan ujot jne)

    VastaaPoista
  53. jotkut miehet eivät näköjään vain pääse subjektiivisuudestaan: se mitä he haluavat on heille yleinen ihmisen mittatikku, jonka valossa esim oikeudenmukaisuutta voidaan mitata ihan validisti.

    minä MYÖNNÄN, TUNNUSTAN, että saisin varmasti joka päivä seksiä eri mieheltä jos haluaisin. voisin myös tehdä tätä useita vuosia eteenpäin, ellen nyt aivan repsahtaisi lihavaksi (ei ehkä ihan todennäköistä; olen 25 v. ja ostin juuri koon 34 housut). aivan eri asia on, HALUANKO seksiä joka päivä eri mieheltä. --> vastaus: EN.

    on siis ihan turha laskea kuinka monta onnetonta miestä vaeltaa baareista yöllä yksin kotiin vetämään käteensä kun yhtä monta onnetonta, rakkautta etsinyttä naista vaeltaa omiin suuntiinsa (näin karrikoidusti: toki osa miehistä etsii myös rakkautta ja osa naisista seksiä).

    VastaaPoista
  54. "Ihan hieno laskutoimitus, mutta perusjoukon määritelmä ontuu nyt pahasti."

    Ahaa. Unohdit tosin perustella väitteesi.

    "Mihin perustuvat arviosi (oletan niiden olevan arvoita, kun et lähdettä mainitse) seksiä hakevien määrästä sukupuolittain laskettuna?"

    Vedin arvion hatusta. Se on kuitenkin äärimmäisen varovainen verrattuna siihen, mihin maailma ympärillämme viittaa. Tässäkin viestiketjussa on jo mainittu viitteellisiä tuloksia, jotka antavat ymmärtää tilanteen olevan vieläkin polarisoituneempi kuin itse esimerkissäni esitin.

    Huomaa kuitenkin, että esimerkkini ei ollutkaan tarkoitus kuvata ekstaktisti todellisuutta, vaan osoittaa seuraava tosiseikka: Siitä, että heterosuhteissa sekä mies että nainen saavat, ei seuraa sukupuolisten mahdollisuuksien tasa-arvo. Eli vaikka yhtä moni mies ja nainen saisi, se ei tarkoita, että yhtä moni jäisi ilman.

    "...voiko oma kokemukseni (vrt. ilman jääminen 95% baari-illoista, jolloin olen nimenomaan ollut halukas seksiin) todellakin olla näin kieroutunut?"

    Voi.

    "Nämä mainitut prosentit ovat vain jotain mutu-arvioita: ei voida mitenkään mitata..."

    Toki voidaan, kunhan et edellytä luonnontietellistä tarkuutta. Viitteitä saadaan jo populaaritieteellisistä selvityksistäkin, joista yksi mainitaan jo Henryn alkuperäisessä viestissä.

    Sitten dies ireaelle: "on siis ihan turha laskea kuinka monta onnetonta miestä vaeltaa baareista yöllä yksin kotiin vetämään käteensä"

    Ei suinkaan ole turhaa. Tuo laskelma ei tietenkään ole sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden universaali mittatikku, mutta kyllä sen jonkinlaiseksi sojottimeksi sen mittatikun kylkeen voi liittää.

    I.

    VastaaPoista
  55. Poopulaaritieteelliset selitykset eivät oikein kelpaa, varsinkaan jos MAT:ia yritetään nostaa ns. tieteen piiriin (kuten täällä ilmeisesti halutaan)

    Ikävä kyllä edustan itse sekä luonnontieteitä että yhteiskuntatieteitä joten tällaiset hatusta vedetyt subjektiiviset arviot (90%, 30%) eivät mitenkään voi kelvata teorian perusteeksi. Ja jos ne eivät ole kelvollisia, koko teoria redusoituu juuri siihen että jos mies saa, niin nainen saa. Ainakin kunnes tehdään oikea empiirinen tutkimus jonka pohjalta voidaan vetää jotain numeerisia ja prosentuaalisia johtopäätöksiä. Tämäm nyt luulisi akateemisille ainakin olevan ihan itsestäänselvää.

    VastaaPoista
  56. "Poopulaaritieteelliset selitykset eivät oikein kelpaa, varsinkaan jos MAT:ia yritetään nostaa ns. tieteen piiriin (kuten täällä ilmeisesti halutaan)"

    Itse en ole a)yrittänyt nostaa MAT:a tieteen piiriin enkä ainakaan b)yrittänyt tehdä sitä populaaritieteen avulla. Sanoudun ajatuksesta irti. Sen toki voin sanoa, että nuo populaarit jutut ovat todistusarvoltaan paljon suurempia kuin yksittäisen henkilön kokemukset; jos yleistäisin itsestäni, voisin väittää, että miehet eivät saa ikinä, eivät edes parisuhteessa.

    Omat hatusta vedetyt lukuni osoittavat juuri sen minkä edellisessä viestissäni ilmoitin niiden osoittavan: Siitä, että muodostetaan pareja, ei seuraa se, että pätisi mahdollisuuksien tasa-arvo. Toki voit tingata asiasta jonkun muun kanssa, jos joku asettuu puolustamaan tuota esittämääsi olkiukkoa. Rohkenen kuitenkin epäillä, että vapaehtoisia ei löydy.

    I.

    VastaaPoista
  57. Tarkennus: Käytin käsitettä "mahdollisuuksien tasa-arvo" edellisessä viestissäni ilmeisen väärin, mutta en nyt jaksa alkaa vääntämään. Eiköhän asia tullut selväksi.

    I.

    VastaaPoista
  58. Ongelmahan tässä kaikessa jaanaamisessa on se, että näitä markkina-arvopoikia kiinnostaa nimenomaan kaunis teoria, mutta empirian keräämisen kanssa onkin sitten vähän heikompaa. Omat ja kahden ATM-kaverin kokemukset viime perjantain teekkaribileistä ovat tiukkaa empiriaa. Vastaväitteet, jotka kertovat valtaenemmistön pariutumiskuvioiden näyttävän aivan toisenlaisilta, joko vaietaan tai saivarrellaan kuoliaaksi. Lopputulos: paljon numeroita ja näennäisen eksaktia hölynpölyä, vähän kuin numerologiassa.

    Itse markkina-arvoteoriahan on triviaali ja varmaan ainakin intuitiivisesti selvä useimmille: eräät ovat halutumpia kuin toiset, ja naisia kiinnostavat irtopanot jonkin verran vähemmän kuin miehiä.

    Se, että moista trivialiteettia viitsii oikein erikseen ryhtyä harrastamaan ja blogeissa toistelemaan, kertookin sitten aivan oman tarinansa. Eikä siinä sinänsä mitään väärää kai ole. Seksuaalinen syrjäytyneisyys on kammottava asia ja jotenkin se on pään sisällä käsiteltävä. Numeerisesti orientoituneet pojat käsittelevät sen ilmeisesti näin.

    VastaaPoista
  59. Voisivatkohan anonyymit kommentoijat valita itselleen nimimerkin, niin keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa.

    VastaaPoista
  60. Arawn: Toki, mutta käsittääkseni täällä on ollut enimmäkseen puhe baariympäristössä pariutumisesta (deittinetissä on oma mekaniikkansa, jokainen vastaus ei vielä esim. ole tae aktista) ja kun naiset baareissa kuitenkin kilpailevat miesten huomiosta, lienee aika selvää, että jos nainen tahtoo baarista seuraa, hän pyrkii panostamaan ulkonäköönsä - se kun useimpia miehiä baarissa vetää puoleensa.

    Teliksen kommentissa - josta tämä sivujuonne lähti - puhuttiin nimenomaan sukupuolierityisyydestä sen tarkemmin erittelemättä ja rajaamatta aihetta baariympäristöön ja pariutumiseen. Jos nyt oikeasti rajaat aiheen tuohon baarikaunistautumiseen, miten voit samalla käyttää itseäsi (=sitä, miten paljon itse panostat siihen kaunistautumiseen) esimerkkinä, kun et tietääkseni hae seuraa baarista? Ja seuraako tuosta rajauksesta mitenkään se, että kyseessä on jotenkin sukupuolierityinen juttu eli miehet eivät mitenkään pyrkisi panostamaan ulkonäköönsä etsiessään seuraa baariympäristöstä eivätkä naiset baariympäristössäkään raakkaisi miehiä ulkonäön (esim. vaatetuksen ja kenkien) perusteella?

    Toisaalta, jos ei rajattaisikaan niitä deittinettejä yms. baariympäristön ulkopuolella tapahtuvaa pariutumista pois tarkastelusta, niin mitenköhän paljon tuon ulkonäköön satsaamisen merkitys putoaisi naistenkin kohdalla? Ja miksi muuten nyt olet tiukentamassa rajausta, kun miesten kohdalla olet tosiaan aikaisemmin kokenut tärkeäksi huomauttaa, ettei baarista iskeminen ole se ainoa vaihtoehto?

    Arawn: Vähän arvelinkin jotain tuollaista vastausta. En koe, että mies ei haluaisi minua omana itsenäni ja vaatisi, että olen aina puunattu ja puleerattu - ei hän vaadi. En usko, että hän jättäisi minua, vaikken niin tekisikään, mutta koska tiedän, että hän pitää siitä ja koska en koe sitä mitenkään ikäväksi vaivaksi (oikeastaan pukeutuminen ja meikkaaminen on hauskaa), ilahdutan häntä silloin tällöin mielelläni.

    Kirjoitin tuon aikanaan ikäänkuin vastineeksi sellaiselle tässäkin blogissa esiintyneelle ajatustavalle, että tokihan jokainen järkevä ihminen pyrkii nostamaan markkina-arvoaan mahdollisuuksien mukaan eli naisten kannattaisi satsata siihen kaunistautumiseen, mutta se sopi mielestäni myös tähän yhteyteen korostamaan, että kyseessä on valinta ja kummallekin vaihtoehdolle on olemassa perusteita - oma valintani sopii minulle paremmin, koska itse kokisin esimerkiksi tuon intiimialueiden epiloinnin erittäin ikäväksi vaivaksi enkä myöskään olisi valmis käyttämään kovin suurta osaa vähäisistä tuloistani kaunistautumiseen.

    VastaaPoista
  61. joo, mahdollisuuksien tasa-arvo on aika mielenkiintoinen asia.

    Teoriasta kun puhutaan, niin sinulla on yhtäläinen mahdollisuus saada irtoseksiä kuin minulla tai kenellä tahansa miehellä tai naisella. Voit joutua ponnistelemaan sen eteen enemmän kuin minä tai joku muu, saatat joutua ravaamaan baareissa moninkertaisesti enemmän, saatat joutua tyytymään johonkin vähemmän ihanaan kumppaniin, tai joutua ostamaan enemmän paukkuja naiselle. Saattaa vituttaa että toiset saa sormia napsauttamalla, mutta se ei silti poista sitä tosiseikkaa, että sinun mahdollisuutesi ovat tismalleen samat, kuin niillä lopuillakin 89 miehellä tuosta kuvitteellisesta sadan miehen joukosta (ne jotka sinun oletustesi mukaan haluavat sitä irtoseksiä).

    Eli syy siihen miksi sinä et saa seksiä, ei ole naisissa, vaan sinussa. Et vaan osaa, ilmeisesti. Sama pätee sitten minuunkin, kun en kerta saa silloin kun haluaisin. Ketäs tässä nyt sit voisi asiasta syyttää?

    VastaaPoista
  62. di: "minä MYÖNNÄN, TUNNUSTAN, että saisin varmasti joka päivä seksiä eri mieheltä jos haluaisin. aivan eri asia on, HALUANKO seksiä joka päivä eri mieheltä. --> vastaus: EN."

    Oleellistahan siinä on, että saat seksiä silloin kun haluat - ja tasokkaalta mieheltä. Jos jotakin on tarjolla enemmän kuin sitä tarvitsee, se menettää arvonsa. Ei sellaista osaa arvostaa, joka lankeaa kuin manulle illallinen.

    Mahdollisuuksien tasa-arvo ei toteudu, jos kustannukset ovat erit. Sama mahdollisuus = sama kustannus (kustannus = aika, vaiva jne.)

    VastaaPoista
  63. En varmaankaan osallistu tähän lupaavalla alulla olevaan vänkäämiseen siitä, mitä mahdollisuuksien tasa-arvo irtosuhteen muodostamisessa oikeastaan tarkoittaa. Käsitykseni mukaan kuitenkin naisprostituoitujen palvelut ovat kalliimpia kuin miesprostituoitujen, ja sehän jo riittää osoittamaan, että mahdollisuuksien tasa-arvo ei toteudu sukupuolten välillä. (Ainakaan samassa mielessä kuin esim. koulutuksessa, joka Suomessa on pääsääntöisesti kaikille ilmaista.)

    Eräs anonyymi kirjoitti: "Ketäs tässä nyt sit voisi asiasta syyttää?"

    Itse asiassa olen deterministi, joten en katso mielekkääksi syyttää ainakaan itseäni. En olisi voinut toimia yhtään paremmin (tai edes toisin). Jonkin ulkoisissa olosuhteissa olisi tullut olla toisin, jotta olisin voinut saavuttaa toisenlaisen lopputuloksen.

    I.

    VastaaPoista
  64. di: "minä MYÖNNÄN, TUNNUSTAN, että saisin varmasti joka päivä seksiä eri mieheltä jos haluaisin. aivan eri asia on, HALUANKO seksiä joka päivä eri mieheltä. --> vastaus: EN."

    Ok, nyt kun tämä iänikuinen vänkäyskierros on taas saatu tavanomaiseen päätökseensä, niin voisi kysyä, että miksi ympäriinsä paneskelevaa naista pitäisi kutsua sankariksi jos kerran seksin saanti on noinkin varmaa?

    Ero keskiverron naisen ja miehen välillä on tässä tapauksessa vähän kuin ylipainoisen amerikkalaisen ja alipainoisen kenialaisen välillä. Ei ole mitenkään sankarillista tai edes toivottavaa, että arvon amerikkalainen onnistuu kiertämään eri McDonaldsissa joka ikinen päivä. Mikäli taas kenialainen pystyisi samaan, niin kyllä se kaveri jonkinlaista arvonnousua vertaistensa joukossa kokisi. Näin ainakin siihen pisteeseen saakka kunnes kenialainenkin olisi muuttunut armottoman ylipainoiseksi.

    En myöskään malta olla sanomatta, että ei kovin pitäisi moittia miehiä ylenmääräisestä subjektiivisuudesta jos itse heti seuraavassa kappaleessa tekee täysin subjektiivisen väitteen seksin arvosta.

    Itse tosin olen satunnaisen seksin arvon suhteen vähän samoilla linjoilla dies iraen kanssa, ja McDonaldsin ruokiakin pidän ainoastaan roskikseen kelpaavana. En kuitenkaan teeskentele, että voisin arvostella muiden hampurilaishimoa pelkästään sen nojalla mistä ruoasta itse satun pitämään.

    Jos naiset haluavat sankarin leiman jostain aiheesta, niin nykyisellään sitä tuskin saa ainakaan seksin ahnehtimisella. Menkää ja tehkää jotain vaikeampaa. Pissatkaa vaikka seisaaltaan vessanpyttyyn ilman lattialle roiskimista. Siihen eivät kaikki miehetkään pysty.

    VastaaPoista
  65. henry sanoi "Oleellistahan siinä on, että saat seksiä silloin kun haluat - ja tasokkaalta mieheltä. Jos jotakin on tarjolla enemmän kuin sitä tarvitsee, se menettää arvonsa. Ei sellaista osaa arvostaa, joka lankeaa kuin manulle illallinen.

    Mahdollisuuksien tasa-arvo ei toteudu, jos kustannukset ovat erit. Sama mahdollisuus = sama kustannus (kustannus = aika, vaiva jne.)"

    mistä henry tietää että saan/saisin kaiken ilmaiseksi? ehkä olen panostanut pienen ihmisiän siihen että kuulun miesten parissa suosittujen naisten joukkoon. sen sijaan kuin monet nörtähtävät tai syrjäytyneet miehet, jotka eivät todellakaan panosta mitään. ei minua vielä teininä juuri koskaan kukaan lähestynyt seksi- eikä parisuhdemielessä, joten joku muutos on tapahtunut - miehissä vai minussa, siinä kysymys.

    VastaaPoista
  66. "ei minua vielä teininä juuri koskaan kukaan lähestynyt seksi- eikä parisuhdemielessä, joten joku muutos on tapahtunut - miehissä vai minussa, siinä kysymys."

    Eli mitä olet panostanut, että muutos on tapahtunut?

    VastaaPoista
  67. argh kirjoitti: "Ok, nyt kun tämä iänikuinen vänkäyskierros on taas saatu tavanomaiseen päätökseensä, niin voisi kysyä, että miksi ympäriinsä paneskelevaa naista pitäisi kutsua sankariksi jos kerran seksin saanti on noinkin varmaa?"

    olen aivan samaa mieltä; miksi ihmeessä?

    argh: "En myöskään malta olla sanomatta, että ei kovin pitäisi moittia miehiä ylenmääräisestä subjektiivisuudesta jos itse heti seuraavassa kappaleessa tekee täysin subjektiivisen väitteen seksin arvosta."

    sinä et nyt osaa yhdistää osia kokonaisuudeksi. taitaa olla vaikeuksia abstraktissa ajattelussa? jos täydennän täällä esitetyn miesnäkökulman (koskee siis vain miehiä) naisnäkökulmalla (koskee vain naisia) niin saamme kokonaiskuvan tilanteesta, kuvan joka pätee osaltaan kaikkiin miehiin ja osaltaan kaikkiin naisiin. tälläistä kuvaa en enää sanoisi subjektiiviseksi - ellei sitten ole jotain kolmatta ryhmää ihmisiä, jotka kokevat tämänkin kuvan vielä puutteelliseksi. henkan missio ei ole tietenkään kuvata maailmaa tasapuolisesti molempien sukupuolten kannalta, mutta kun täällä tämä kommenttiloota on niin olen tulkinnut että täällä voi käydä lisäämässä oman näkökulmansa keskusteluun (ja nauttia samalla virkistävästä tomaattisateesta). lisäksi etenkin sellaisissa tapauksissa joissa omia toiveita/vaatimuksia yritetään perustella vakuuttavasti, on syytä todellakin olla looginen ja eri näkökulmat huomioon ottava; kuvitteellisena esimerkkinä otettakoon miehen vaatimus saada lakisääteistä pesää koska miehen premisseillä naiset ovat etuoikeutettuja kun saavat niin paljon helpommin munaa. tämä perustelu ei kuitenkaan mielestäni riitä, jos suuri prosentti naisia on sitä mieltä etteivät he ole lainkaan etuoikeutettuja saadessaan helpommin munaa. tässä tilanteessa miehen olisi mielestäni keksittävä parempi perustelu vaatimukselleen.

    argh: "Jos naiset haluavat sankarin leiman jostain aiheesta, niin nykyisellään sitä tuskin saa ainakaan seksin ahnehtimisella. Menkää ja tehkää jotain vaikeampaa. Pissatkaa vaikka seisaaltaan vessanpyttyyn ilman lattialle roiskimista. Siihen eivät kaikki miehetkään pysty."

    ihanan naiivi käsitys arghilta että naisilla ei olisi kunnianhimoa muuhun kuin sankarittaren leikkimiseen miesvalloituksillaan. outoa että joku ylipäätään ottaa esiin naisplayboy-ilmiön; sen verran harvinaiselta se ainakin minun korvissani kuulostaa.

    VastaaPoista
  68. henry: ""ei minua vielä teininä juuri koskaan kukaan lähestynyt seksi- eikä parisuhdemielessä, joten joku muutos on tapahtunut - miehissä vai minussa, siinä kysymys."

    Eli mitä olet panostanut, että muutos on tapahtunut?"

    tämä nyt ei varmaan ketään oikeasti kiinnosta. olen kuitenkin alkanut pukeutua tyylikkäämmin, meikkaan paremmin, olen rohkeampi ihmiskontakteissa (ehkä jopa hieman flirtti?), osaan viihdyttää seuraani ja olla sopivan kevyt tai syvällinen tarpeen mukaan. tai näin ainakin uskoisin.

    VastaaPoista
  69. "tämä nyt ei varmaan ketään oikeasti kiinnosta. olen kuitenkin alkanut pukeutua tyylikkäämmin, meikkaan paremmin, olen rohkeampi ihmiskontakteissa (ehkä jopa hieman flirtti?), osaan viihdyttää seuraani ja olla sopivan kevyt tai syvällinen tarpeen mukaan. tai näin ainakin uskoisin."

    Eikä tuo ole luonnollista kehitystä iän mukana? Pitääkö siihen erityisesti panostaa?

    VastaaPoista
  70. henry: ""tämä nyt ei varmaan ketään oikeasti kiinnosta. olen kuitenkin alkanut pukeutua tyylikkäämmin, meikkaan paremmin, olen rohkeampi ihmiskontakteissa (ehkä jopa hieman flirtti?), osaan viihdyttää seuraani ja olla sopivan kevyt tai syvällinen tarpeen mukaan. tai näin ainakin uskoisin."

    Eikä tuo ole luonnollista kehitystä iän mukana? Pitääkö siihen erityisesti panostaa?"

    mitä luonnollista kuvaamissani asioissa on? ei kaikki tuo minulle ainakaan ole ollut helppoa. kuluu siihen aikaa ja rahaakin. silti, tuo ei ole naisille mitenkään kummallista, mutta kysymys kuuluu käyvätkö sinkkuusongelmasta kärsivät miehet läpi saman kehityksen? mielestäni juuri ne miehet, jotka pukeutuvat tyylikkäästi, hoitavat ihoaan (vrt. naisten meikkaaminen) ja stailaavat hiuksiaan, opettelevat supliikkia, ottavat rohkeasti kontaktia ja mukailevat seuralaistaan keskustelussa yms pariutuvat ilman ongelmia. voiko jokainen täällä sinkkuuttaan valittava mies käsi sydämellä sanoa täyttävänsä kaikki nuo ehdot? kokeilkaa huviksenne miten helppoa ja halpaa se on, jos ette jo niin tee.

    VastaaPoista
  71. "mielestäni juuri ne miehet, jotka pukeutuvat tyylikkäästi, hoitavat ihoaan (vrt. naisten meikkaaminen) ja stailaavat hiuksiaan, opettelevat supliikkia, ottavat rohkeasti kontaktia ja mukailevat seuralaistaan keskustelussa yms pariutuvat ilman ongelmia. voiko jokainen täällä sinkkuuttaan valittava mies käsi sydämellä sanoa täyttävänsä kaikki nuo ehdot? kokeilkaa huviksenne miten helppoa ja halpaa se on, jos ette jo niin tee."

    No, miehen ongelma on siinä, että pitää herättää naisessa attraktion tunteita. Voit sanoa nuo ohjeet esim. Borelle, mutta ei sitä hetkessä muututa tuollaiseksi. Siis mitä osaa tuosta sinä oikein tarvitset? Ottavat rohkeasti kontaktia... otatko sinä rohkeasti kontaktia tai onko sinulla siihen edes tarvetta?

    Tänään katselin taas menolippu ohjelman ja taas kerran mies ei kelvannut kaupunkilaiselle naiselle.

    VastaaPoista
  72. henry: "No, miehen ongelma on siinä, että pitää herättää naisessa attraktion tunteita."

    nuo kuvaamani ominaisuudet kai juuri herättävät naisissa attraktion tunnetta. lisätään vaikka vielä listaan että mies on kauppatieteiden, oikeustieteen tai lääketieteen opiskelija niin johan alkaa tapahtua vaikka vähän vaatimattomammalla ulkonäölläkin. kasvoilleenhan ei kukaan voi paljon mitään, mutta kroppaa voi ainakin huoltaa ja esim pitää itsensä hoikkana.

    "Voit sanoa nuo ohjeet esim. Borelle, mutta ei sitä hetkessä muututa tuollaiseksi."

    ei muututakaan. minullakin tulosten näkyminen (=miehet alkoivat kiinnostua) kesti vuosia.

    "Siis mitä osaa tuosta sinä oikein tarvitset? Ottavat rohkeasti kontaktia... otatko sinä rohkeasti kontaktia tai onko sinulla siihen edes tarvetta?"

    minä otan rohkeasti kontaktia; tosin se on helppoa siinä vaiheessa kun alkaa tottua että siihen vastataan ilahtuneesti. niin ei ole kuitenkaan ollut aina. aluksi joutuu kärsimään epävarmuudesta ja sosiaalisista peloista. taitojaan hiomalla todennäköisyydet hyvään palautteeseen kuitenkin paranevat ja lopulta alkaa päästä jonkinlaiseen seurapiirihain maineeseen. ja sitten minä kyllästyinkin homman haasteettomuuteen ja muutin ulkomaille petraamaan kykyjäni vieraalla kielellä.

    olen muuten iskenyt mieheni aivan itse, menemällä suoraan puhumaan hänelle (ilman mitään syytä tai yhteisiä tuttuja tms) muutamana peräkkäisenä kertana hänet nähdessäni, kunnes lopulta hän uskalsi tehdä oman siirtonsa ja aloimme tapailla toisiamme. mieheni oli juuri niitä poikia jotka eivät uskalla tehdä pienintäkään elettä naisen suuntaan. olisin tietysti voinut ottaa jonkun rohkean ja sosiaalisen miehen, joilta tuli aloitteita koko ajan, mutta halusin itse valita mieheni. ja olen tyytyväinen valintaani - minulla on ihana nörtti. -_-

    VastaaPoista
  73. piti vielä sanomani että tämä nyt oli näitä turhia kusemiskilpailuja, "katso kuinka paljon minä kärsin ja kuinka paljon enemmän shampooni maksavat vuosittain...", mutta idea oli että on paljon näkymätöntä työtä jota naiset tekevät saadakseen sitä munaa. kukaan ei naisten panostusta ehkä nykytilassa vaadi (=naisten hyvä markkinatilanne), mutta se on meihin iskostunut kulttuuriperintönä koska sitä on ennen vaadittu. ja kysymys kuuluu kuinka kauan suhdanne pysyisi naisille suosiollisena jos kaikki naiset lopettaisivat kuin seinään kaiken panostamisensa (mitä sanoo mat tähän?). olihan ennen tosiaan aika, jolloin miehen ei tarvinnut panostaa saadakseen vaimon itselleen. vaan kuinka kävi? aika ajoi miehen ohi, mutta sen sijaan että olisi sopeuttanut toimintansa muuttuneeseen tilanteeseen (=naisen itsenäistyminen), osa miehistä jämähti paikalleen. sillä keinolla ei vaan naista saa, jäätte ilman. kulttuurievoluutiokin voi näemmä siis tappaa "huonoja", sopeutumattomia geenistöjä.. (vrt. sopeutuvainen mies, joka huomaa että naisen taloudellisen tarvitsevuuden poistuttua jäljellä on emotionaalinen ja sensatiivinen tarvitsevuus, joihin mies voi vastata).

    siis monet miehet eivät näe naisten näkymätöntä työtä ja sitä kulttuuriperinnettä, joka on johtanut naisten helpon oloiseen kohoamiseen parisuhdemarkkinoiden kuningattareksi (miehen ollessa narri). aivan samoin monet naiset eivät tajua miesten pääsemisen korkeisiin asemiin työelämässä (esim suuryritysten johtokuntiin) olevan seurausta pitkästä kulttuuriperinteestä, jossa miehen on odotettu sivuuttavan omat henkilökohtaiset tarpeensa, kantavan vastuuta, kestävän epämukavuutta, uupumusta, paineita, kiirettä, jne. tytöt ja pojat yksinkertaisesti kasvatetaan eri lailla; tytöt alkavat jo päiväkodissa harjoitella kaunistautumista pukuleikeillä ja meikkipäillä (tiedättekö miehet edes mikä se on?), pojat taas joukkojen hallintaa, johtamista, ym tulevia työelämän (johtotehtävien) valmiuksia. sitten naiset väittävät sukupuolisyrjinnäksi, jos suuryritysten johtokunnissa ei ole 50% naisia... hoh hoh, kuinkahan monta pätevää, koko elämänsä kyseiseen asemaan valmistautunutta naista suomesta löytyy? taisin vähän harhautua sivupolulle.. tämä siis esimerkkinä miesroolista ja vastapainona seksuaalisesti haluttavalle naisroolille. sama kysymys kuin aiemmin; kuinka kauan yritysjohdon miesvaltaisuus kestäisi, jos miehet heittäisivät rukkaset naulaan ja lakkaisivat panostamasta?

    VastaaPoista
  74. Henry, en ole aikeissa lukea miesten viestejä, joten tarkempi analyysi ei ole mahdollinen. Ne viestit eivät ole tarkoitettu minun silmilleni. Ilmoittelen lukumäärästä kyllä.

    VastaaPoista
  75. Siis edellinen viesti oli minulta.

    OWM

    VastaaPoista
  76. MK: "Teliksen kommentissa - josta tämä sivujuonne lähti - puhuttiin nimenomaan sukupuolierityisyydestä sen tarkemmin erittelemättä ja rajaamatta aihetta baariympäristöön ja pariutumiseen."

    En nyt (ainakaan muistaakseni) ollut puhumassakaan pelkästään Teliksen kommentista.

    MK: "Jos nyt oikeasti rajaat aiheen tuohon baarikaunistautumiseen, miten voit samalla käyttää itseäsi (=sitä, miten paljon itse panostat siihen kaunistautumiseen) esimerkkinä, kun et tietääkseni hae seuraa baarista?"

    Tällä hetkellä en hae, mutta ennen tätä suhdetta, ollessani jokseenkin yksinäinen ja sekaisin, ajatus kyllä kävi mielessäni ja puleerasin itseäni vallan paljon käydessäni baarissa... tosin ilman mainittavaa vaikutusta. Olin nääs läski - läskit eivät saa helpolla huomiota baarissakaan, vaikka en mielestäni ollut esim. kasvoiltani ruma.

    MK: "Ja seuraako tuosta rajauksesta mitenkään se, että kyseessä on jotenkin sukupuolierityinen juttu eli miehet eivät mitenkään pyrkisi panostamaan ulkonäköönsä etsiessään seuraa baariympäristöstä eivätkä naiset baariympäristössäkään raakkaisi miehiä ulkonäön (esim. vaatetuksen ja kenkien) perusteella?"

    Olen yhä sitä mieltä, että naisten kohdalla ulkonäkö on merkittävämpi valintakriteeri, siitäkin huolimatta, että naiset tietysti jossain määrin arvioivat miehiäkin ulkonäön perusteella. Perinteinen baari-iskeminen kuitenkin menee niin, että mies lähestyy naista (ei-perinteistäkin tapahtuu, mutta ei nyt puututa suuten), jolloin mies valitee yleensä suhteellisen nätin naisen ja lähestyy häntä (mahdollisesti hiukan flirttaillen ensin). Nainen taas arvioi miehessä eritoten käytöstä, kuinka mies lähestyy, mitä mies sanoo, miten jne. Ulkonäkö ei ole merkityksetön seikka, mutta siinä missä nyrpeäkin kaunotar voi kerätä runsaasti miesten huomiota, nyrpeä ja jurottava komistus ei välttämättä saa samaa menestystä naisten parissa.

    Mk: Toisaalta, jos ei rajattaisikaan niitä deittinettejä yms. baariympäristön ulkopuolella tapahtuvaa pariutumista pois tarkastelusta, niin mitenköhän paljon tuon ulkonäköön satsaamisen merkitys putoaisi naistenkin kohdalla?"

    Siinä on kaksi juttua. Ensinnäkin, (toistan taas itseäni) vastaus ilmoon ei ole vielä akti - mies voi perääntyä tapaamisvaiheessa, jos kokee naisen epämiellyttäväksi (erityisen katkerana koetaan ilmeisesti ulkonäön suhteen valehtelu, tämä tosin meikäläisen kuuleman mukaan). Lisäksi deittinetissä pyörii paljon ihmisiä, joilla ei ole halua tai uskallusta mennä baariin pariutumismielessä - varmaan jopa sellaisia ihmisiä, joita ärsyttää se ulkonäkökeskeisyys ja jotka siksi käyttävät metodia, jossa ulkonäköä ei välttämättä saa heti edes tietää.

    "Ja miksi muuten nyt olet tiukentamassa rajausta, kun miesten kohdalla olet tosiaan aikaisemmin kokenut tärkeäksi huomauttaa, ettei baarista iskeminen ole se ainoa vaihtoehto?"

    Koska minulle on huomautettu, että täällä keskitytään lähinnä siihen baaritouhuun ja koska on myös huomautettu, että täällä on iso joukko miehiä, joiden ainoat vaihtoehdot ovat käytännössä baari tai deittipalstat.

    VastaaPoista
  77. Komppaan dies irae:a.

    Oikeasti on hyvin työläs prosessi oppia tytöksi ja sitten naiseksi. Siinä joutuu tosissaan näkemään vaivaa.

    Vastaavasti olen nauraa hekottanut monta kertaa, kun jossain on kyselty mitä tekisit, jos voisit vaihtaa sukupuoltasi viikoksi ja tytöt ovat sanoneet, että menisin töihin ja vaatisin 30% isompaa liksaa, koska nyt on ne munat, mistä maksetaan. Sen minä nimittäin tahtoisin nähdä; ihan samalla tavalla kuin pojilla ei ole mitään käsitystä siitä mistä naiskauneus tulee, todella harvat tytöt tajuavat miten paljon kundit oikeasti joutuvat siihen isompaan liksaansa panostamaan.

    VastaaPoista
  78. OWM:lle: päätin itsekin tehdä kokeilun, jossa annan tarkemman raportin empiirisen kokeilun tuloksista.

    VastaaPoista
  79. dies: "ihanan naiivi käsitys arghilta että naisilla ei olisi kunnianhimoa muuhun kuin sankarittaren leikkimiseen miesvalloituksillaan. outoa että joku ylipäätään ottaa esiin naisplayboy-ilmiön; sen verran harvinaiselta se ainakin minun korvissani kuulostaa."

    Sinulla on vaikeuksia luetun ymmärtämisessä ja minua puolestaan vaivaavat ongelmat abstraktin ajattelun saralla. Tällaiset hauskat eroavaisuudet tahtovat johtaa pitkiin viestiketjuihin, vaikka maailma ei siitä lopulta paljoa parannukaan.

    Ne on eri miehet, jotka pitävät munan saamista etuoikeutena, minä en kuulu heihin. Voin kertoa, että antamasi naisnäkökulma tuskin täydensi kokonaiskuvaa mitenkään, sillä suurin (siis ihan oikeasti, SUURIN) osa ihmisistä tuntee kokonaistilanteen muutenkin. Tämä kokonaiskuva itse asiassa sisältyi epäsuorasti jo alkuperäisen naisen esittämään miesten ja naisten maine-eroa koskevaan kysymykseen.

    Mitä tulee sankaruuteen, niin sehän on positiivinen asia. Useimmat ihmiset haluavat olla oman elämänsä sankareita. Kerroin ainoastaan yhden ilmeisen asian, jonka harjoittaminen tuskin tekee naisesta sankaria. En sulkenut pois niitä tuhansia muita aktiviteetteja, josta sankaruus kuitenkin irtoaisi. Jos pissaamishaaste ei kiinnosta, niin voi vaikka auttaa vaikeuksissa olevaa ystävää, hankkia Nobelin palkinnon tai mennä Intiaan kaivamaan kaivoja.

    VastaaPoista
  80. Saako vähän jeesustella viisaan ja keski-ikäisen äijän näkökulmasta?

    Jeesustelen kuitenkin.

    Minusta tässä lainauksessa tiivistyy koko asian ydin ja samalla ratkaisu:

    "minä MYÖNNÄN, TUNNUSTAN, että saisin varmasti joka päivä seksiä eri mieheltä jos haluaisin. voisin myös tehdä tätä useita vuosia eteenpäin, ellen nyt aivan repsahtaisi lihavaksi (ei ehkä ihan todennäköistä; olen 25 v. ja ostin juuri koon 34 housut). aivan eri asia on, HALUANKO seksiä joka päivä eri mieheltä. --> vastaus: EN.
    on siis ihan turha laskea kuinka monta onnetonta miestä vaeltaa baareista yöllä yksin kotiin vetämään käteensä kun yhtä monta onnetonta, rakkautta etsinyttä naista vaeltaa omiin suuntiinsa
    "

    Väitän, että aivan samalla tavoin kuin varmasti moni nainen voi allekirjoittaa edellisen, on myös suuri joukko miehiä, jotka saisivat eri naisen ihastumaan itseensä vaikka joka päivä (olettaen heidän tapaavan kohtuullisen paljon ihmisiä) jollakin alkuun hienovaraisemmalla kuin selkeän seksuaalisella tasolla - sillä tasolla, joka ajan kanssa voi muuttua joksikin, jota rakkaudeksi kutsutaan.

    Väitän edelleen, että aivan liian moni meistä rumemman sukupuolen edustajista osaa tulkita vain konkreettisen ja näkyvän seksuaalissuuntautuneen reaktion osoitukseksi vastakkaisen sukupuolen kiinnostumisesta. Teemme tietenkin virheen jo siinä, kun oma lähestymisyrityksemme on liian usein tuolla tavoin suuntautunut. Lainauksessa mainituista syistä sellainen herättää vastakaikua vain harvoin ("Leppäsen Aunet" meillä toki on aina keskuudessamme ja - hyvä tai ei - heillä oma asemansa sosiaalisissa hierarkioissa).

    Aikaulottuvuudessa tarkoittamani mahdollisuuden realisoituminen ei tietenkään ole verrannollinen yhden illan seksijutun realisoitumiseen, ja siksi puhutaan usein eri kieltä. Tilannetta voisi verrata pajatsonpelaajan ja osakesijoittajan mielipiteenvaihtoon. Molemmat haluavat samankaltaisia asioita (eli "helppoa" rahaa näin työläisen näkökulmasta), mutta tavoitteen toteutuminen on toisella eri aikajänteen asia kuin toisella. Osakesijoittaja ei innostu pajatson räpläämisestä eikä pajatsonpelaaja malta tutkiskella pörssikursseja.

    Sitten se jeesustelupuoli. Uskon, että molempien sukupuolten keskimääräisten edustajien tavoitteet ja tarpeet parisuhde- ja seksielämän osalta tulevat sekä tyydyttävimmin että helpoimmin täytetyiksi, kun seksiä ei pyritä irrottamaan rakkaudesta ja ystävyydestä (ja ennen kuin kärkkäimmät "vapaa"-ajattelijat kaivavat oppi-isiensä dogmit esiin uskonsotiin ryhtyäkseen, haluan korostaa, että tarkoitan kokonaan eri asiaa kuin avioliiton tai tosirakkaus odottaa -aatteen tyyppiset yhteiskunnallisiin instituutioihin sidotut moraaliopit). Vitsailin jossakin taannoisessa hieman harkitsemattomassa ja sikäli oikeutettua kritiikkiä herättäneessä möläytyksessäni eläväni eri planeetalla kuin eräät kommentoijat. Mutta sillä planeetalla rakkaus ja seksi kuuluvat yhteen ja siksi ihmiset viihtyvät yhdessä ja ovat tyytyväisiä.

    Nimenomaan miesten näkökulmasta tilanne on tyyppiä "antaessaan saa". Vaikka pörssikurssien tutkiminen voi olla hiukan hitaammin etenevää toimintaa kuin kolikoiden heittely jassoon, ovat voitotkin lopulta ihan toista luokkaa.

    VastaaPoista
  81. Arawn: En nyt (ainakaan muistaakseni) ollut puhumassakaan pelkästään Teliksen kommentista.

    Mutta minä olin ja se ehkä hiukan vaikuttaa siihen, miten argumentteihini kannattaa suhtautua ja voiko niitä teilata tuolla tavalla "mutta hei nythän puhuttiin siis lähinnä baariympäristöstä" -huomautuksilla.

    Arawn: Tällä hetkellä en hae, mutta ennen tätä suhdetta, ollessani jokseenkin yksinäinen ja sekaisin, ajatus kyllä kävi mielessäni ja puleerasin itseäni vallan paljon käydessäni baarissa... tosin ilman mainittavaa vaikutusta. Olin nääs läski - läskit eivät saa helpolla huomiota baarissakaan, vaikka en mielestäni ollut esim. kasvoiltani ruma.

    Jotenkin ymmärtäisin tuon selityksen, jos olisit jo aikaisemmin keskustelussa kertonut, mitä silloin aikanaan teit, etkä vain höpöttänyt siitä, mitä nyt suhteessa ollessasi teet. Sinänsä tuosta voisi jopa päätellä, ettei sillä hirmuisella panostamisella oikeasti olekaan niin paljon merkitystä, jos ei kerran flaksi käynyt valtaisasta puleeraamisesta huolimatta. Mulla on muuten sellainen XL-kokoinen (tyyppiä pieni, pyöreä ja pippurinen) opiskelukaveri, joka on jopa kokenut tarpeelliseksi muodostaa "baarissa vonkaaville miehille annetaan pokkana väärät yhteystiedot" -käytänteitä (no, tyypin luonne on tosiaan sellainen, ettei sillä varmasti jäädä huomaamattomaksi seinäruusuksi).

    Arawn: Ulkonäkö ei ole merkityksetön seikka, mutta siinä missä nyrpeäkin kaunotar voi kerätä runsaasti miesten huomiota, nyrpeä ja jurottava komistus ei välttämättä saa samaa menestystä naisten parissa.

    Aikansa kehää kierrettyämme palaamme siis lähtöruutuun: naiset saa helpommin, kun riittää olla nättinä baaritiskillä, miesten puolestaan pitää panostaa ulkonäön lisäksi muihinkin asioihin eli käytökseen ja lähestymistekniikkaan. (En yritä esittää tuota omana kantanani - on vaan jotenkin hulvatonta, että tulit sitten loppujen lopuksi kirjoittaneeksi virkkeen, joka toimisi vallan mainiosti vastapuolen argumenttina.)

    Arawn: - mies voi perääntyä tapaamisvaiheessa, jos kokee naisen epämiellyttäväksi (erityisen katkerana koetaan ilmeisesti ulkonäön suhteen valehtelu, tämä tosin meikäläisen kuuleman mukaan).

    Jos antaa ymmärtää olevansa mallityyppiä tai muuten kovin hyvännäköinen, saa varmaan enemmän vastauksia tyypeiltä, joille ulkonäöllä on merkitystä - ylläri, jos ne ei sitten hirveästi tykkää, kun toinen onkin pelkkä "ruma" tavis.

    Arawn: Lisäksi deittinetissä pyörii paljon ihmisiä, joilla ei ole halua tai uskallusta mennä baariin pariutumismielessä - varmaan jopa sellaisia ihmisiä, joita ärsyttää se ulkonäkökeskeisyys ja jotka siksi käyttävät metodia, jossa ulkonäköä ei välttämättä saa heti edes tietää.

    Niin, jos haluaa valita kumppaninsa pelkän pärstäkertoimen perusteella, sitä kannattaa hakea baarista, ja jos haluaa valita kumppaninsa pääkopan sisällön perusteella, sitä kannattaa hakea jostain muualta (vaikkapa deittinetistä). Eli rajattaessa paritumiskriteerien tarkastelu vain baariympäristöön ulkonäön merkitys ylikorostuu - tämä oli juurikin pointtini.

    Arawn: täällä on iso joukko miehiä, joiden ainoat vaihtoehdot ovat käytännössä baari tai deittipalstat

    Onko tuolla mielestäsi jotain merkitystä myös tarkasteltaessa sitä, miten helppoa (tai vaikeaa) parituminen on naisille ja miten paljon he siihen panostavat? Olennainen kysymys lienee, onko olemassa vastaava joukko naisia?

    VastaaPoista
  82. Palataan tuohon suht alkupäässä esitettyyn väitteeseen ja puretaan vähän sitä. Eli: "Miksi promiskuiteettiset miehet ovat arvostettuja pukkeja, mutta promiskuiteettiset naiset arvottomia lorttoja?" Tämän asetelman naiset siis kokevat epäoikeudemukaisena, ja se tuntuu olevan naisille ongelman ydin.

    Asetelma pitää ensinnäkin melko hyvin paikkansa paitsi että nykyään miehet hyväksyvät entistä paremmin seksuaalisesti aktiiviset naiset. Muuten en kiellä sitä.

    Toisekseen "lorttoja" tuomitsevat aika lailla myös muut naiset, eli naisten keskinäisessä solidaarisuudessa olisi parantamisen varaa. Mutta se on toinen asia.

    Mutta nyt varsinaiseen asiaan. Lähtökohta on se, että nainen on ainakin yhdellä osa-aueella suvereeni ja vallassa: seksuaalisessa valinnassa. Naisella on luonnostaan sellaista pääomaa, jota miehellä ei ole, ja se sijaitsee naisen jalkojen välissä. Sosiaalisella pelikentällä, esim. ravintolassa, miehen elimet ovat arvottomat.

    Sekä miehet että naiset ovat tehneet tavallaan yhteisen, sanattoman, sopimuksen siitä, että naisella on tuo arvokas asia. Arvokkaaksi sen tekee se, että sitä halutaan saada (miehet) ja toisaalta sen antamista säädellään, "pihdataan" (naiset). Ja mitä enemmän "tavaraa" pihdataan, sitä arvokkaampaa se on.

    Naiset ovat siis yhtä lailla osallisia seksuaalisessa pelissä, jossa määritellään pääoman (pimppa) arvo.

    Kun nainen alkaa käyttäytyä promiskuiteettisesti, "alkaa jakaa tavaraansa", sen arvo luonnollisesti laskee. Mutta kenen on syy siihen? Huorittelevien miesten? Ehkä näin, mutta yhtä paljon myös naisten, jotka ovat tehneet pääomastaan niin arvokasta.

    Pointtini on lähinnä se, että naisten on turha kitistä epäoikeudenmukaisuutta niin kauan kuin he ovat olleet itse luomassa tilannetta, josta epäoikeudenmukaisuus seuraa.

    Ettei vain olisi taas kyseessä vanha tuttu asetelma: naiset haluavat sekä syödä (tavaraa jaetaan) että säästää (tavaraa pihdataan) kakun. Ei mee läpi.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".