Olen sitä mieltä, ettei tosimies natkuta toisten ihmisten elämänvalinnoista.Hedelmöityshoitoja annetaan kaikille vanhemmiksi soveltuville, eli naisille. Miehet eivät siis ole vanhemmiksi soveltuvia?
Lääketiede on tehnyt hedelmöityshoidot mahdollisiksi. Niitä on annettu kaikille vanhemmiksi soveliaille. Miksi ihmeessä tätä käytäntöä ei voi kirjata lakiin? Siksikö, että jonkun körilään herkkä sielunelämä kärsii jossain päin Suomea?
Miesten pitäisi siis olla tosimiehiä ja pitäytyä valittamisesta. Valittaminen ja poliittinen vaikuttaminen kun on vain naisten yksinoikeus. Miteköhän tuo ajatus sopii yhteen tasa-arvon ajatuksen kanssa? Eikö tasa-arvossa mies saa käyttäytyä aivan samalla tavalla kuin naisetkin?
Typerä lohkaisu. Vaikka hankala sitä on pitää tyhmän ihmisen tuotoksena, sillä Rahkonenhan on ilmeisesti juristiksikin päässyt? Tosin hänen taannoin esittämänsä väitteet uuden tekijänoikeuslain häpeärangaistuksen tiimoilta olivat myös sangen typeriä. Vaan eihän nainenkaan sentään kaikesta voi kaikkea tietää, vai?
VastaaPoistaRahkonen näköjään kertoo tässä samalla todellisia tuntojaan omasta sukupuolestaan. Onhan tosimies hänen mielestään paljon parempi ja arvokkaampi ihminen kuin akkamaisesti ruikuttava mies.
Miesten olisi tosiaan aika ruveta entistä herkkänahkaisemmiksi. Sinä päivänä kun se tapahtuu, niin näitä Rahkosen kaltaisia naiskansanedustajia alkaa tippumaan eduskunnasta kuin kärpäsiä.
Nythän sinne pääsemistä auttavat tissipisteet ja armoton räksyttäminen tasa-arvosta. Periaatteessa räksytyksen sisällöllä ei ole väliä kunhan ei sohi naisia tai uhkaa heidän etujaan. Miesten sohimisestahan ei perinteisesti ole rangaistu mitenkään, ei edes vakavasti otettavilla moitteilla.
Höh, koulujahan voi käydä kuka tahansa. Ei tutkintojen määrä tai niiden puuttuminen kerro tyhmyydestä, älystä tai viisaudesta. Tämän tapaiset lausunnot ja kommentit kertovat mainituista huomattavasti paremmin ja selvemmin.
VastaaPoistaKäsittääkseni kukaan noista "köriläistä" ei ole vastustanut lakia sillä perusteella, että se käytännössä takaa oikeudet naisille, ei miehille. Sitä on vastustettu lähinnä "perhearvojen" nojalla eli että lapsella nyt vain kuuluu olla isä, koska se on arvo, jota ei sovi kyseenalaistaa.
VastaaPoistaNäin ollen en liittäisi tuota "hedelmöityslaki takaa lapsen saannin vain naisille" -juttua sitä eduskunnassa vastustaviin "köriläisiin".
Sinänsä olen kyllä itse sitä mieltä, että miehet jäävät täysin syrjään hedelmöityshoitojutuissa ja jos kerran naisille etsitään aktiivisesti keinoja saada lapsi yksin, sen tulisi päteä myös miehiin.
Arawn,
VastaaPoistaEihän kukaan ole lakia vastustanut. Se on vain muutettu tasa-arvoisemmaksi. Jokaisella lapsella, varsinkin pojilla, on oikeus isään.
Sinänsä periaatteessa olisi hyvä, jos naisetkin voisivat saada lapsen yksin tai toisen naisen kanssa, vaikka se aiheuttaakin lukuisia ongelmia.
Anohyypiö
Okei, ilmaisen itseäni tarkemmin: on vastustettu sitä valiokunnan vähemmistön ehdotusta, joka takaisi hedelmöityshoidot kaikille naisille.
VastaaPoista"Lapsella on oikeus isään" -lausahdus on tyhjää sanahelinää niin kauan kuin sitä käytetään ainoastaan lyömäaseena valiokunnan vähemmistön ehdotusta vastaan eikä pyritä takaamaan isää myös niille tuhansille (vai jopa kymmenille tuhansille), jotka jo nyt elävät isättä.
Valittaminen ja poliittinen vaikuttaminen kun on vain naisten yksinoikeus.
VastaaPoista- Niinpä. Rahkoselle & useille muillekin änkyräfemaripoliitikoille se on doktriini. Panuhan taannoin osuvasti totesti, että totalitaarisen aatteen, kuten feminismin, tunnistaa parhaiten siitä, että samat argumentointisäännöt eivät päde molemmin puolin. Hupaisaa vain, että tällä kertaa leimaamiseen käytetään "hame päälle" -argumenttia. Susanna ei varmaan tänään ehtisikään osallistua keskusteluun; ainakaan kommentit ei mene läpi (vaalit pukkaa jo päälle). Puheistaan päätellen Rahkonen arvostaa sittenkin eniten naisen nyrkin ja hellan väliin pakottavaa machomiestä (italialaisten jalkapalloilijoiden lisäksi), koska eri mieltä olevat miehet leimataan säännöllisesti joko säälittäviksi valittajiksi tai keski-ikäisiksi keskustaa äänestäviksi kaljamahaisiksi maalaisjunttisikaheteroiksi.
Susannahan yrittää laskelmoidusti kulkea Halosen jalanjäljissä; oikeusministerinpaikkahan on ilmeinen lähitulevaisuuden tavoite. Presidentiksi pääsemiseen tarvitaan sitten jo muutakin kuin Espoon feministien äänet, mutta vaalien allahan änkyräfeminismi osaa aina naamioitua varsin taitavasti. S. Rahkonen on erittäin vaarallinen tapaus.
Kauniisti sanottuna Susannan muistihan on tunnetusti varsin selektiivinen, ehkä se selittää muunnellun totuuden puhumisen. Muistaakseni lakiesitykseen sisältyy myös sijaissynnytysten kriminalisointi. Mikäli siis yksinäinen mies tai vaikkapa parisuhteensa rekisteröinyt mieshomopari haluaisi jälkeläisen asiaan vapaaehtoisesti suostuvan sijaissynnyttäjän avulla, se ei enää onnistu. Kyseessä ei siis ole vallitsevan tilanteen laillistaminen, kuten Rahkonen ja lakivaliokunnan puheenjohtaja Tuija Brax valheellisesti väittävät.
"Lapsella on oikeus isään" -lausahdus on tyhjää sanahelinää ...
Arawn, ei se lause ole tyhjää sanahelinää. Onhan eri asia syntyä jo oletusarvoisesti ilman isää, kuin esim. jäädä isättömäksi alle kymmenen vanhana vanhempien avioeron jälkeen, jossa äiti onnistuu poistamaan mieheltä lastensa tapaamisoikeudenkin lähes kokonaan; pikku valheiden ja sosiaaliviranomaisten innokkaan myötävaikutuksen avulla. Hyvä esimerkki löytyy omasta tuttavapiiristäni. On aika rankkaa sinulta vaatia ensin "takaamaan isä niille tuhansille, jotka jo nyt elävät isättä". Vaaditko sitä äideiltä vai isiltä? Toivottavasti ymmärrät, että lasten isättömyys ei todellakaan aina ole isän oma valinta.
Aateeämmä: "Arawn, ei se lause ole tyhjää sanahelinää. Onhan eri asia syntyä jo oletusarvoisesti ilman isää, kuin esim. jäädä isättömäksi alle kymmenen vanhana vanhempien avioeron jälkeen, jossa äiti onnistuu poistamaan mieheltä lastensa tapaamisoikeudenkin lähes kokonaan; pikku valheiden ja sosiaaliviranomaisten innokkaan myötävaikutuksen avulla. Hyvä esimerkki löytyy omasta tuttavapiiristäni. On aika rankkaa sinulta vaatia ensin "takaamaan isä niille tuhansille, jotka jo nyt elävät isättä". Vaaditko sitä äideiltä vai isiltä? Toivottavasti ymmärrät, että lasten isättömyys ei todellakaan aina ole isän oma valinta."
VastaaPoistaEn missään sanonut, että isät olisi ENSIN taattava niille, jotka nyt elävät isättä. Mutta kun siitä ei edes ole ollut päättävällä tasolla missään vaiheessa puhe. Päättäjät ovat siis huolissaan VAIN niistä lapsista, joiden äidit hankkisivat heidän yksin hedelmöityshoidoilla. Muiden lasten tapauksessa sillä, onko heillä isä, ei näytä olevan merkitystä.
En ole missään vaiheessa kuvitellut, että lasten isättömyys olisi aina isän valinta. Niiden tapausten lisäksi, joissa äiti tahtoen vieroittaa lapset isästä, isät voivat myös kuolla. Mutta tästä huolimatta epäilen, että enemmistö isättömistä lapsista on isättömiä joko siksi, että isä on lähtenyt kävelemään (mahdollisesti jopa ennen syntymää) tai siksi, että avioron sattuessa ja lasten jäädessä äidin luo, isä ei ehkä jaksa tilannetta ja ikään kuin vapaaehtoisesti astuu syrjään - siis tilanne, jossa äiti ei aktiivisesti aja isää pois.
Itse olen sitä mieltä, että lapsella tulisi olla oikeus vanhempiin. Ovatko vanhemmat sitten isiä tai äitejä tai muita lasta rakastavia ja tästä huolta pitäviä aikuisia, on eri kysymys.
"Muistaakseni lakiesitykseen sisältyy myös sijaissynnytysten kriminalisointi. Mikäli siis yksinäinen mies tai vaikkapa parisuhteensa rekisteröinyt mieshomopari haluaisi jälkeläisen asiaan vapaaehtoisesti suostuvan sijaissynnyttäjän avulla, se ei enää onnistu."
VastaaPoistaLisätään listaan vielä sijaissynnyttäjää biologisista syistä tarvitseva heteropari.
Päättäjät ovat siis huolissaan VAIN niistä lapsista, joiden äidit hankkisivat heidän yksin hedelmöityshoidoilla.
VastaaPoistaArawn, ihan hyvä pointti, ja mainitsemasi asia ansaitsee ilman muuta kansanedustajienkin huomion, mutta sitä lienee aika vaikeaa niputtaa mukaan hedelmöityshoitolakia koskevaan lakiesitykseen.
Rahkosen muistin selektiivisyydestä/änkyräfeministeille tyypillisestä valehtelusta eräs toinen tuore esimerkki:
Oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen yhdistys järjesti 3.10. Ihminen ja oikeus -debatin: "Seksipalveluiden oston kriminalisointihanke ? moralisointia vai sovinismia?"
Lainaan tähän paikalla olleen SALLIn puheenjohtajan pikaisia huomioita S. Rahkosen lausunnoista ko. tilaisuudessa:
"ilmeisesti Rahkosella on huono muisti koska alustuksessaan hän kertoi ettei ole koskaan tavannut 10 vuotta alalla ollutta elämäänsä tyytyväistä seksityöntekijää. tämähän ei pidä paikkaansa koska kävimme viime talvena demareiden kanssa "aamukahveilla" eduskunnassa keskustelemassa lakiehdotuksesta. paikalla oli myös eräs kymmenisen vuotta alalla ollut elämäänsä erittäin tyytyväinen (silloinen) seksityöntekijä. kuten myös kansanedustaja Rahkonen.
toinen todiste Susanna Rahkosen huonomuistisuudesta on se, että hän väitti ensimmäisen ihmiskaupan uhrin löytyneen suomessa vasta viime keväänä. tosiasia on, että Rahkoselle on kyllä kerrottu että viime vuonna pro-tukipiste "löysi" 3 ihmiskaupan uhria, joista kaksi toi tukariin asiakas, siis seksin ostaja.
eräs keskustelutilaisuuden kuulija hämmästeli, eikö lakivaliokunnassa tosiaankaan kuultu yhtäkään seksityöntekijää. tähän Rahkonen vastasi että ei, sillä prostituoidut eivät olleet halukkaita tulemaan paikalle (en muista sanatarkkaa vastausta). mielenkiintoinen juttu sikäli, että minä ilmaisin halukkuuteni tulla paikalle sekä lakivaliokunnan puheenjohtajalle että eräälle lakivaliokunnan jäsenelle... kutsua ei kuitenkaan tullut."
Lakivaliokunnalle tarjottiin useita kertoja mahdollisuutta kuulla seksityöntekijöitä. Osa lakivaliokunnasta teki myös vierailun Pro-tukipisteelle ja tapasi siellä venäläisiä alan ammattilaisia. Ehkä Rahkonen ei vaivautunut mukaan, ettei olisi tarvinnut törmätä feministien kannalta ikävään todellisuuteen.
On aika kaameaa, että eduskuntamme lakivaliokunnan puheenjohtaja on Tuija Brax ja varapuheenjohtaja Susanna Rahkonen.
En muuten yhtään ihmettele tuota, että asiakkaatkin katsovat vähän seksityöntekijöiden perään. Tuskin kukaan haluaa sotkeutua mukaan ihmiskaupan uhrien tilaa huonontamaan jos muitakin vaihtoehtoja on tarjolla.
VastaaPoistaSeksinoston kriminalisoinnin jälkeen parhaiten käyttäytyvät asiakkaat taitavat poistua markkinoilta. Vaikka eivät poistuisikaan, niin tuskin ainakaan uskaltavat taluttaa ketään tukipisteen hoiviin.
Vaan sehän on hyvä, että poliisi saa siitä lähtien hoitaa tämänkin hommansa ihan itse. Eivätpä pojat ja tytöt pääse tylsistymään työn vähyydestä. Pointsit tästäkin Susannan nerokkuudelle.
Arawn:
VastaaPoistaHallituksen ehdottama lakihan yritti nimenomaan taata lapsen saamisen oikeuden vain naisille. Nykyinen lakiluonnos takaa jokaiselle toivotulle lapselle isän. Minusta se on selkeästi parempi ja nimenomaan rehellisempi kuin hallituksen ehdotus. Jostain syystä hallituksen esityksessä pidettiin niin ongelmallisena sitä, että hedelmöityshoidot sallittaisiin kaikille, että niiden kieltoa ei mitenkään viitsitty edes perustella.
Ja nimenomaan lapsella on oikeus on isään. Voit olla toki sitä mieltä, että kyseessä on sanahelinä, mutta miten ajattelit saada isättömille lapsille isän? Teetät pakkoabortteja? Laitat pillupoliisin nuuskimaan avioliiton ulkopuolisia suhteita? Kaikki naiset pakkopillerille kunnes joku lupautuu isäksi lapselle? Tietääkseni sellainen isättömyys on paljon raskaampi kantaa, kun isää ei ole lainkaan, kuin se, jossa vanhemmat eroavat.
Anohyypiö
Vai että akkamainen valitus ja hameet ovat nössöjen varusteita. No, sitähän mieltä minäkin olen aina ollut, että naiset eivät pärjää yksin.
VastaaPoistaHyvä että Rahkanen on samaa mieltä.
- Syltty
Aateeämmä: "Arawn, ihan hyvä pointti, ja mainitsemasi asia ansaitsee ilman muuta kansanedustajienkin huomion, mutta sitä lienee aika vaikeaa niputtaa mukaan hedelmöityshoitolakia koskevaan lakiesitykseen."
VastaaPoistaEi sitä tarvitsisikaan nivoa hedelmöityshoitolakiin, mutta jotta kyseinen asia kuulostaisi uskottavalta, kyllä siitä pitäisi keskustella. Tällähän hetkellä tilanne näyttää todellakin olevan se, että kansanedustajat muistavat isättömien lasten onnettomuuden vain liittyen hedelmöityshoitolakiin, eivät muuten ja tämä nakertaa koko "lapsella on oikeus isään" -paasauksen uskottavuutta. Jos siellä on ihmisiä, joiden mielestä lapsella pitäisi todellakin olla oikeus isään, miksi he eivät tee asialle jotain?
atm: "Lakivaliokunnalle tarjottiin useita kertoja mahdollisuutta kuulla seksityöntekijöitä. Osa lakivaliokunnasta teki myös vierailun Pro-tukipisteelle ja tapasi siellä venäläisiä alan ammattilaisia. Ehkä Rahkonen ei vaivautunut mukaan, ettei olisi tarvinnut törmätä feministien kannalta ikävään todellisuuteen."
Tässä ei nyt ole kyse vain seksinostolaista vaan tämä on yleinen tapa tehdä lakia. Kun sorvattiin tekijänoikeuslakia (vai mikä sen virallinen nimi nyt onkaan), kukaan ei kuunnellut kuluttajaa eli sitä ryhmää, johon laki eniten vaikuttaa vaan teostoa ja levy-yhtiöitä. Jeejee.
Anohyypiö: "Hallituksen ehdottama lakihan yritti nimenomaan taata lapsen saamisen oikeuden vain naisille. Nykyinen lakiluonnos takaa jokaiselle toivotulle lapselle isän."
Eli kyse onkin siitä, että riittää, kun "toivotuille lapsille" taataa isä? Muista ei niin väliä? Entä, jos lapsi on vain toisen osapuolen toivoma? Tai jos nainen hankkiutuu yhden yön suhteen seurauksena raskaaksi eikä koskaan kerrokaan "isälle"?
ano: "Ja nimenomaan lapsella on oikeus on isään. Voit olla toki sitä mieltä, että kyseessä on sanahelinä, mutta miten ajattelit saada isättömille lapsille isän? Teetät pakkoabortteja? Laitat pillupoliisin nuuskimaan avioliiton ulkopuolisia suhteita? Kaikki naiset pakkopillerille kunnes joku lupautuu isäksi lapselle? Tietääkseni sellainen isättömyys on paljon raskaampi kantaa, kun isää ei ole lainkaan, kuin se, jossa vanhemmat eroavat."
Paljon on niitäkin lapsia, joilla ei ole isää lainkaan. Ja voisin kuvitella, että selkeä hylkäyskokemus olisi raskaampi kuin se, ettei isää koskaan "ollutkaan". Toisaalta, näissä asioissa jokaisen napa on itseä lähinnä ja tuskan suuruudella on turha ryhtyä kilpailemaan.
Tässä ei nyt ole kyse vain seksinostolaista vaan tämä on yleinen tapa tehdä lakia...
VastaaPoistaLex Karpela on kieltämättä osuva vertaus. Pointtini oli kuitenkin se, että Rahkonen valehtelee estoitta väittäen, että prostituoidut eivät edes halunneet tulla kuulluiksi, vaikka totuus on päinvastainen. Olisi Rahkonen vaan tunnustanut suoraan, että prostituoituja ei edes haluttu tai aiottu kuunnella, koska heidän mielipiteillään ei ole Rahkoselle asiassa merkitystä.
Sinänsä en ole eri mieltä, mutta on syytä muistaa, että ei Rahkonen nyt yksin mitään lakia väännä. Kyllä vika on silloin suurimmassa osassa laintekijöitä eikä Rahkosessa ainoastaan.
VastaaPoistaatm: Ei kai Rahkonen halua todellisuutta naisvihaansa häiritsemään. En usko että se edes tietoisesti valehtelee, on vain niin polla sekaisin.
VastaaPoistaArawn: Kyselinkin minkälaisia konkreettisia ehdotuksia sinulla on. Miten ajattelit saada isättömille lapsille isän? Tuntuu oudolta, että kritisoit muita siitä, että he sentään tekevät jotain joka ei kuitenkaan ratkaise koko ongelmaa, kun itse et edes viitsi kertoa miten ongelma voitaisiin mielestäsi ratkaista.
Anohyypiö
Susanna ei varmaan tänään ehtisikään osallistua keskusteluun; ainakaan kommentit ei mene läpi
VastaaPoistaKyllä Susanna mielellään julkaisee halventavia ja solvaavia kommentteja, jotta lukijat saavat sellaisen kuvan, että kaikki toista mieltä olevat ovat alhaisia törkimyksiä. Jos sekoitat asia-argumenttien joukkoon tarpeeksi toiveita, että Susanna joutuisi raiskatuksi ja kidutetuksi, hän saattaa hyvinkin kelpuuttaa kommenttisi.
Totta. Tosin myös äärimmilleen nuoleskelevat kommentit saa läpi. Voisihan sitä koittaa sitäkin taktiikkaa; ehkä Rahkonen ei omahyväisyydessään näkisi sarkasmin läpi? Blogi on Rahkoselle lähinnä vaalimainonnan kanava ja paikka, jonne suoltaa itseriittoista omakehuaan, kuten esim. "Voi itku" (21.5.2006):
VastaaPoista"Oma itsekunnioitukseni ja käsitys ihmisoikeuksista on korkealla tasolla.
Mitä parempi henkinen ja aineellinen elintaso on, sitä vähemmän sietää ihmisarvoa alentavaa kohtelua. Se ehkä selittää Ruotsin erottumisen edukseen erityisen ihmisoikeus- ja tasa-arvoherkkänä maana. Siksi meidän ei pidä mennä vertaamaan itseämme tasa-arvon takapajuloihin, vaan pyrkiä edelläkävijöiden joukkoon.
Tosin aineellisesti hyvinvoivien joukossa on myös niitä henkisesti alamittaisia ja itsekkäitä yksilöitä, jotka piut paut välittävät muiden ihmisarvosta. Sellaisten mielipiteiden kohtaaminen on erityisen harmittavaa."
Se on kieltämättä harmittavaa. Varsinkin jos sellainen yksilö on saanut varatuomarin tittelin, päässyt eduskuntaan asti ja havittelee (oikeus)ministeriksi.
Omakehusta toisena esimerkkinä 2.5.2006 bloggaus, jonka loppuun S.R. lainasi HS:n nuoleskeluartikkelin. Hesarin toimituksen demarifemarilinjan tietäen, kyseinen artikkeli ei uutiskynnystä ylitä.
Hedelmöityshoitoihin liittyen Rahkonen avautui jo toukokuussa vieläkin räikeämmin, syyttäen "takametsien miehiä" bloggauksessa "Lakivaliokunnan miehuuskoe". En muuten enää muista, kuinka monta kertaa Rahkonen on blogissaan jo maininnut sen Liza Märklundin ja Lotta Snickaren romaanin: "Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan"
Tässä muutama Rahkosen helmi(?) lisää:
Minäkö miestenvihaaja?
Poliittiseksi pakolaiseksi Ruotsiin
Nainen palaa
Lupaan suudella niitä miehiä, jotka?.
Seksin osto kriminalisoidaan
Kaveri kännykässä
Ano: "
VastaaPoistaArawn: Kyselinkin minkälaisia konkreettisia ehdotuksia sinulla on. Miten ajattelit saada isättömille lapsille isän? Tuntuu oudolta, että kritisoit muita siitä, että he sentään tekevät jotain joka ei kuitenkaan ratkaise koko ongelmaa, kun itse et edes viitsi kertoa miten ongelma voitaisiin mielestäsi ratkaista."
No mutta. Minustahan se ei ole mikään ongelma. Minä en ole pyrkimässä takaamaan isää/äitiä kenellekään. Minusta lapsella on oikeus _vanhempiin_, siis ihmisiin, jotka rakastavat lasta ja pitävät siitä huolta. En minä ajattele, että vanhempien olisi pakko olla äiti ja isä.
Arawn: Jos se ei ole sinulle mikään ongelma, niin mikseivät ne, joille se on ongelma, saisi toimia asiassa hyväksi katsomallaan tavalla? Miksi se on sinulta pois, kun ketään ei kuitenkaan syrjitä?
VastaaPoistaAnohyypiö
Ano: Siis tarkoitatko nyt, että ne, joiden mielestä lapselle kuuluu isä, eivät saisi minun mielestäni (sinun nähdäksesi) ajaa lakia, joka estää hedelmöityshoidon muilta kuin heteropareilta?
VastaaPoistaJos tarkoitit ylläolevaa, kyllä minusta he saavat ajaa asiaansa. Kyse on vain siitä, että minusta huoli isättömistä lapsista kuulostaa epäuskottavalta verukkeelta, jos samalla ei osoiteta edes huolta jo olemassaolevista isättömistä lapsista eikä edes pohdita, kuinka voitaisiin edes pyrkiä siihen, jotta mahdollisimman monella lapsella olisi isä (esim. avioerolainsäädäntöä rukkaamalla, kampanjoilla tai jollain).
Ja kyllä nähdäkseni, jos hoidot sallitaan vain heteropareille, syrjitään kaikkia muita, jotka niitä haluaisivat.
Minun mielestäni siinä on jotain hyvin arveluttavaa jos lapsen voi kuka tahansa saada kuin sormia napsauttamalla. Siihen pitää vaatia jotain, pitää osata elää jonkun kanssa yhdessä, pitää osata rakentaa jonkun kanssa yhteistä tulevaisuutta. Sen sijaan nykyään halutaan vain se lapsi, ja jokainen haluaa sen. Miettimättä mitä lapsi ajattelee kun esim.koulussa muilla onkin sitten isä, tämä on etenkin pojalle tärkeää. Olen lukenut erään teoksen jossa siteerattiin tutkimuksia joissa väitettiin että amerikan getto-alueiden rikollisuuden osatekijänä on se että perheessä miehet laiminlyövät roolinsa.
VastaaPoistaKaikki eivät tietenkään näitä vaatimuksia täytä, mitä juuri tuossa yllä luettelin, tulee avioeroa sun muuta ja niitähän tulee. Mutta mikä sitten saa jonkun ajattelemaan että nämä lapsista osansa haluavat hoitaisivat homman paremmin?.
Rahkosen todellisuuden tajua kuvaa sekin että hän sanoi taannoin blogissaa muistaakseni Leena Lehtolaisen jonkin kirjan kertovan todella hyvin ja realistisesti prostituution tilasta Suomessa. Ymmärrän tuon niin että Rahkonen sanoo että se, miten asiat yhteiskunnassa ovat, on yleisesti luettavissa kirjoista, fiktiivisistä sellaisista.
VastaaPoistaLapsen hankkiminen ei ole jokaisen oikeus vaan etuoikeus.
VastaaPoistaRahkonen on huolissaan 'körilään herkästä sielunelämästä' vain silloin, kun se köriläs asuu liian lähellä omaa napaa.
Ajatus äidin ja lapsen erityisestä yhteydestä on muutenkin vain jäänne osana pinttyneitä sukupuolirooleja.
Mun mielestä tässä tarttee nyt erotella kaksi asiaa:
VastaaPoistaa) hedelmöityshoidot
b) Rahkonen
Mun puolesta hedelmöityshoitoja voisi antaa käytännössä kaikille, sis. naisparit, kunhan luovuttajan ja isän ero pidetään selvänä.
Rahkonen taas antaa oudosti ymmärtää, että naiset ovat kovia valittamaan ja venkoilemaan ja että naisten känkkäränkkäkäyttäytyminen kuuluu naiseuteen, mutta miesten pitää ymmärtää paremmin.
Ehdotan, että perustetaan palkinto vuoden tasa-arvo möläyttäjälle.
VastaaPoistaPalkinto voisi olla jonkilainen stipendi.
S. Rahkonen on blogeillaan jo ilmottautunut mukaan.
t. Jiihoo
Taytyi vielä tarkistaa ja muistinhan oikein Rahkoska on myös TANE:n jäsen. Että sellaista porukkaa.
VastaaPoistaT Jiihoo