Jokaista sataa tyttöä kohti syntyy Suomessa 104 poikaa, mutta jokaista sataa yli 75-vuotiasta naista kohti on enää jäljellä 51 miestä. Mihin miehet katoavat?
Stakesilta ilmestyy piakkoin Nuorisotutkimusverkoston ja Nuorisoasiain neuvottelukunnan kanssa tehty nuorten elinoloja käsittelevä vuosikirja, jonka teema on sukupuoli, terveys ja hyvinvointi. Tutkijoiden mukaan pojilla on vaikeuksia jo kohdussa. He syntyvät hiukan todennäköisemmin ennenaikaisesti, heillä on enemmän epämuodostumia kuin tytöillä ja heitä syntyy kuolleena enemmän kuin tyttöjä.
Ongelmat jatkuvat lapsena. Pikkupojilla on tyttöjä enemmän astmaa, kehityksen viivästymää, epilepsiaa, kehitysvammaisuutta, mielenterveysongelmia ja tapaturmia. Myös Kelan hoitotukea ja erityiskorvattavia lääkkeitä maksetaan pojille enemmän kuin tytöille. Poikia kuolee pienenä enemmän kuin tyttöjä sekä tauteihin että tapaturmiin ja väkivaltaan.
Kouluiässä poikien ongelmat vain kasvavat, vaikka teini-ikäiset tytöt ovatkin nautintoaineiden käytössä ottaneet pojat kiinni ja myös valittavat erilaisista oireista selvästi enemmän kuin pojat. Useampi poika kuin tyttö aloittaa koulunsa normaalia myöhemmin, ja myös erityisopetuksessa on enemmän poikia kuin tyttöjä. Pojilta jää tyttöjä useammin peruskoulun päästötodistus saamatta. He putoavat herkemmin kokonaan koulutuksesta ja ovat myös tyttöjä useammin työttöminä.
Nuorten miesten elämä on paljon vaarallisempaa kuin nuorten naisten: niin taudit kuin etenkin tapaturmat ja väkivalta tappavat nimenomaan poikia ja nuoria miehiä. Vaikka teini-ikäisiä tyttöjä hoidetaan masennuksen takia sairaaloissa reippaasti enemmän kuin poikia, itsemurhaan päätyvät pojat. Vain joka viides 15–29-vuotiaista itsemurhan tehneistä on nainen. Sama suhde on tapaturmakuolemissa. Tapetuksi tai murhatuksi joutuneista kaksi kolmesta on nuoria miehiä ja vain joka kolmas nuori nainen.
Myöhemmin sama meno jatkuu. Tapaturmien ja väkivallan lisäksi alkoholi, tupakka ja verenkiertoelinten sairaudet niittävät miehiä. Viinaan kuolee yli viisi kertaa enemmän keski-ikäisiä miehiä kuin samanikäisiä naisia. Miehet myös syrjäytyvät ja jäävät kodittomiksi paljon useammin kuin naiset. Yksinäisiä miehiä elää toimeentulotuen varassa huomattavasti enemmän kuin yksinäisiä naisia.
Hyvä puoli on sentään se, että vuosikymmenien aikana ennenaikaiset kuolemat ovat vähentyneet ja kummankin sukupuolen odotettavissa oleva elinikä pitenee. Miehet ovat myös ottaneet hitaasti kiinni naisia. Vastasyntyneen poikavauvan elinajanodote on nyt 75 ja tyttövauvan 82 vuotta.
Julkisesta keskustelusta voisi herkästi päätellä, että naisten elämä se vasta vaikeaa on. Naisten asema työelämässä onkin heikompi kuin miesten ja kotitöitä he joutuvat tekemään paljon enemmän kuin miehet. Perimmäisissä elämän ja kuoleman kysymyksissä pojat ja miehet ovat kuitenkin heikommalla.
sunnuntai, marraskuuta 12, 2006
Poikien vaarallinen elämä
Dialogi:
Näinhän se asia menee. Todella merkittävissä asioissa, elämän ja kuoleman kysymyksissä, miehet ovat selvästi naisia heikommassa asemassa, mikä osoittaa sen, kuinka mielettömiä feministien väitteet miesten hallitsemasta ja miehiä suosivasta yhteiskunnasta ovat. Mutta tekevätkö tasa-arvoviranomaiset tai poliitikot mitään tämän tilanteen korjaamiseksi? Eivät tietenkään.
VastaaPoistaOn täysin selvää, että jos esim. asunnottomien valtaenemmistö olisikin naisia, eikä miehiä, asunnottomuutta pidettäisiin merkittävänä tasa-arvo-ongelmana, ja yhteiskunnalta vaadittaisiin ripeitä ja merkittäviä toimia tilanteen korjaamiseksi. Nyt kun asunnottomat ovat pääsääntöisesti miehiä, mitään ei tehdä. Ongelma on pysynyt ennallaan vuosikausia.
Tasa-arvoministeri Haatainen on kampanjoinut kovasti naisten määrän lisäämiseksi pörssiyhtiöiden hallituksissa. Hänestä naiseus on suurempi meriitti kuin pätevyys. Miksi hän ja hallitus eivät vaadi erityisiä toimia juuri miesten syrjäytymiskehityksen pysäyttämiseksi? Haataiselle tasa-arvotyö merkitsee vain jo nyt etuoikeutetussa asemassa olevien naisten, kuten hänen itsensä, suosimista kaikin mahdollisin tavoin. Miesten kohtaamat todelliset ja vakavat tasa-arvo-ongelmat eivät häntä ja hänen kaltaisiaan feministipoliitikkoja kiinnosta lainkaan.
Monella pojalla tämä syrjäytymiskehitys alkaa jo kouluvaiheessa. Oppimistulosten valossa, koululaitos ei selvästikään kykene takaamaan tasa-arvoista tulevaisuutta tytöille ja pojille. Tätäkään tasa-arvoviranomaiset eivät pidä tasa-arvo-ongelmana, koska he ovat täysin sokeita miesnäkökulmalle. Miksei Haatainen vaadi opettajankoulutukseen tai korkeakoulujen opiskelijavalintoihin mieskiintiöitä? Niille löytyisi vähintään yhtä vahvat perustelut, kuin pörssiyhtiöiden hallitusten naiskiintiöille
Opettajankoulutus ja erityisesti varhaiskasvatus ovat niitä harvoja paikkoja, missä sukupuolen perusteella tapahtuva suosiminen on ihan oikeasti hyvä asia (ei välttämättä kiintiöiden avulla). Tosin vakalle taitaa jo nyt saada lisäpojoja miessukupuolesta.
VastaaPoistaPerusteluna tietenkin se että tarhoihin ja peruskouluihin tarvitaan miesten mallia.
Muuta elämän osa-aluetta, jolla tarvittaisiin sukupuolisuosintaa muissakin kuin feministien houreissa, ei ainakaan heti tule mieleen. Tuleeko muille?
- Syltty
Miehet saavat jo nyt lisäpojoja sukupuolen perusteella, jos hakevat kasvatustieteelliseen tai tekemään pedagogiset erikoistumisopinnot opiskeltuaan pääaineena jotain humanistista tai matemaattis-luonnontieteellistä ainetta. Toisin sanoen, koulujen miesopettajat, joihin poikaoppilaat samastuvat ja leimautuvat, edustavat todennäköisesti jo lähtökohtaisesti heikompaa akateemista suoriutumista kuin naisopettajat.
VastaaPoistaOnko se sitten ihme, jos poikaoppilaiden suoriutuminen yleisesti ottaen on heikompaa kuin tyttöoppilaiden? Ampuuko systeemiin rakennettu epätasa-arvo tässä poikia päähän?
Pienenä lisähuomautuksena toteaisin, että jos mieshakijoille annetaan lisäpisteitä opettajankoulutukseen haettaessa, niin tämä ei ole sama asia, kuin jos opettajankoulutuksessa olisi esim. 40% mieskiintiö. Tällaista 40% naiskiintiötä (kaiketi kyseinen raja koskisi ainakin virallisesti molempia sukupuolia) on esitetty pörssiyhtiöiden hallituksiin.
VastaaPoistaJoka tapauksessa, itse vastustan ihmisen sukupuolen nostamista missään valintatilanteessa pätevyyden ohi valintakriteerinä. En pidä ns. positiivista diskriminaatiota hyväksyttävänä. Mutta jos naisia aiotaan jatkossa suosia liike-elämässä naiskiintiöillä, on todella kummallista ettei samalla vaadita mieskiintiöitä niille sektoreille, joilla miehet ovat aliedustettuja, kuten esim. korkeakouluopiskelijoiden joukossa. Onhan yliopistojen yms. opiskelijavalinnoissa jo ruotsinkielisillekin kiintiöt.
Loppujen lopuksi, tämä on vain yksi konkreettinen esimerkki siitä, miten suomalaisessa tasa-arvopolitiikassa ei huomioida miehiä lainkaan, eli tasa-arvopolitiikka on todellisuudessa vain naisasiapolitiikkaa. Nämä Stakesin esille nostamat miesten ongelmat ovat olleet tiedossa jo pitkään, eivätkä tasa-arvoviranomaiset tai feministipoliitikot ole kiinnittäneet niihin mitään huomiota. Nytkin tulee käymään niin, että julkisuudessa tullaan syyllistämään kaikkia suomalaisia miehiä tästä syrjäytymisestä, sen sijaan, että todettaisiin kyseessä olevan vakava tasa-arvo-ongelma, jonka hoitamiseen kaivattaisiin perusteellisia yhteiskunnallisia, esim. koulutuspoliittisia, muutoksia.
Pikkupoikien tapaturmariski:
VastaaPoistaPojat nujakoivat ja nahistelevat keskenään fyysisin voimanmittelöin. Yleensä äidit suhtautuvat tähän huomattavasti kielteisemmin kuin isät. Miesten mielestä nujakointi kuuluu asiaan ja opettaa pojat pitämään puolensa.
Pojat hakeutuvat vaarallisiin tilanteisiin hanakammin kuin tytöt. Pojat yllyttävät toisiaan älyttömyyksiin hokemalla ja lällättämällä: etkö uskalla? Edelleen käsittääkseni yleensä ennen kaikkea äidit pyrkivät rajoittamaan poikien typeryyksiä ylisuojelevaisuuteen asti, kun isien mielestä taas elämässä sattuu ja tapahtuu, ja poikien pitää saada kokeilla rajojaan.
Nuorten miesten öyhötys:
Eikö nimenomaan tälläkin palstalla nuoria miehiä nimenomaan kannusteta öyhöttämiseen, mistä tietenkin seuraa kasvanut tapaturma- ja väkivallan uhriksi joutumisen riski? Ja kielletään uskomasta feministien propagandaan, jonka mukaan nuorten miesten pitäisi elää kiltisti ja toiset huomioonottaen?
Keski-ikäisten miesten elintapasairaudet:
Naiset syövät ja elävät keskimäärin hieman miehiä terveellisemmin. Oikea mieshän ei syö muita vihanneksia kuin lenkkimakkaraa. Terveys"terrorismin" vastustus on kovaa. Tokihan miehellä täytyy olla oikein pilata oma terveytensä jos niin haluaa. Akat vain hiljaa siellä! Mieluummin hyvää ja rasvaista ruokaa niin kauan kuin pumppu kestää, kuin pupun ruokaa ja pitkä elämä.
Sosiaaliset ongelmat:
Edelleen käsittääkseni keskimäärin naiset suhtautuvat myönteisemmin toimeentulotuen antamiseen, syrjäytyneiden auttamiseen ja esimerkikis alkoholistien hoitoon. Miesten maailmassa sääli on sairautta, ja jos joku on yhteiskunnan kelkasta pudonnut, niin se on yksilön oma vika, eikä mokomia hyödytä auttaa.
Miten feministit, naiset tai poliitikotkaan ryhmänä voivat miehiä pelastaa, jos miehet eivät halua tulla pelastetuiksi? Asennemuutoksia tarvitaan, toki myös feministien, naisten ja poliitikkojen keskuudessa, mutta ennen kaikkea miesten itsensä keskuudessa.
hyvä anonyymius, miksi on tasa-arvo-ongelma jos naiset hakeutuvat matalamman palkan aloille kuin miehet, ja naiset ovat tälloin sukupuoliroolien uhreja, mutta miesten oma syy kun he ajautuvat elämään vaarallisempaa elämää kuin naiset?
VastaaPoistanaisen euro on 80 senttiä (eikä edes totta). Olisitko siis valmis luopumaan viidesosasta palkastasi päästäksesi pois asuinalueelta jonka säteilymäärä lyhentäisi elämääsi seitsemällä vuodella? kun nainen vapaaehtoisesti tekee lapsia ja jää poista täytyy naiselle korvata palkasta 80%, kun mies pakotetaan asepalvelukseen mies saa päivärahaa.
Nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa ainakin minä itse toivon syntymättömille lapsilleni parasta ja toivon heistä tyttöjä, koska silloin heillä on parempi todennäköisyys päästä yliopistoon, pienempi riski joutua väkivallan kohteeksi, he tuottavat minulle varmemmin lapsenlapsia, joudun vähemmän todennäköisesti hautaamaan omia lapsiani, minulle tulee luultavasti olemaan läheisemmät välit heihin, ja lisäbonuksena tytöt tekevät enemmän kotitöitä kuin pojat.
No, hetihän tänne saatiin kuin tilauksesta hyvin tyypillinen kommentti, jonka mukaan kaikki miehille kasaantuvat ongelmat ovat vain ja yksinomaan miesten omaa syytä. Jos taas naisilla menee jossain suhteessa heikommin, se on luonnollisesti aina täysin yhteiskunnan vika, naisissahan ei luonnollisesti ole koskaan yhtään mitään vikaa.
VastaaPoistaSitä paitsi, olennaistahan tässä on havaita se, että tasa-arvoviranomaiset eivät pidä miesten syrjäytymistä tasa-arvo-ongelmana. Tämä johtuu juuri siitä, ettei perinteisessä ja aikansa eläneessä tasa-arvopolitiikassa pyritäkään huolehtimaan tasa-arvoisesti miesten aseman ja oikeuksien turvaamisesta, saatikka edistämisestä, sillä kaikki huomio on keskitetty yksinomaan naisiin. Tasa-arvoviranomaiset eivät siis huolehdi tehtävästään, jonka pitäisi olla sukupuolten välisen tasa-arvon lisääminen.
Perheestä on Suomessa tehty lainsäädännöllä ja viranomaistoiminnalla vain äidin ja hänen lapsiensa muodostama kokonaisuus. Sivuosassa olevalle isälle lankeaa korkeintaan vain maksumiehen, työjuhdan ja syntipukin rooli. Isällä on selvästi vähemmän oikeuksia kuin äidillä, ja viimeksi hedelmöityshoitolain käsittelyn yhteydessä tehtiin erittäin selväksi se, ettei valtiovalta pidä isyyttä äitiyden veroisena asiana. Nämä tosiasiat on syytä huomata näin isänpäivänä.
Työelämässä ja yksityiselämässä miehiin kohdistuvat huomattavasti kovemmat menestyspaineet kuin naisiin. Jos mies haluaa olla joku ja saada jonkun, hänen on menestyttävä. Nimenomaan naiset vaativat miehiltä jatkuvasti yhä enemmän.
Yhteiskunta ei kuitenkaan tarjoa miehille yhtä hyviä lähtökohtia tai tukijärjestelmiä kuin naisille. Tämä on hyvin merkittävä tasa-arvo-ongelma, eikä siitä käy päinsä syyllistää yksinomaan miehiä, onhan meillä viranomaisia, joiden nimenomaisena tehtävänä olisi huolehtia systeemin tasa-arvoisuudesta ja poliitikkoja, jotka juhlapuheissaan vannovat tasa-arvon nimiin. Se, että nämä tahot eivät toimi velvollisuuksiensa tai lupaustensa mukaisesti, on selvä osoitus Suomessa tähän saakka harjoitetun tasa-arvopolitiikan yksisilmäisyydestä ja onttoudesta.
"Miten feministit, naiset tai poliitikotkaan ryhmänä voivat miehiä pelastaa, jos miehet eivät halua tulla pelastetuiksi?"
VastaaPoistaNo, tasa-arvoministeri voisi keskittyä vaikka oikeisiin tasa-arvokysymyksiin eikä pelkästään naisten ongelmiin. Hänen mielestäänhän tämän maan suurin ongelma tasa-arvon saralla on naisten liian pieni edustus pörssiyhtiöiden hallituksessa.
"hyvä anonyymius, miksi on tasa-arvo-ongelma jos naiset hakeutuvat matalamman palkan aloille kuin miehet, ja naiset ovat tälloin sukupuoliroolien uhreja, mutta miesten oma syy kun he ajautuvat elämään vaarallisempaa elämää kuin naiset?"
VastaaPoistaMinä olen väärä henkilö vastaamaan tähän, sillä minun mielestäni naisten tyypillinen uravalinta ei ole tasa-arvo-ongelma. Minä itse olen hakeutunut tyypilliselle perin miehiselle alalle juuri sen takia, että haluan saada kunnon palkkaa. Jos joku toinen hakee hoitajaksi tietäen, että palkkaus on ala-arvoista, se on sen toisen oma valinta.
Sinällään olen kyllä sitä mieltä, että hoitajien pitäisi saada parempaa palkaa, mutta yleisen valittamisen sijaan minun mielestäni hoitajien pitäisi mennä lakkoon niin kuin lääkäritkin menivät.
"No, tasa-arvoministeri voisi keskittyä vaikka oikeisiin tasa-arvokysymyksiin eikä pelkästään naisten ongelmiin. Hänen mielestäänhän tämän maan suurin ongelma tasa-arvon saralla on naisten liian pieni edustus pörssiyhtiöiden hallituksessa."
VastaaPoistaMiksi miehet itse eivät nouse barrikadeille vaatimaan oikaisua mielestään oikeisiin tasa-arvokysymyksiin? Mistä naiset tietävät mitkä ongelmat miehet kokevat tarpeellisiksi korjata, jos miehet eivät sitä itse kerro? Yleensä naisten yritykset kohentaa vaikka sitä miesten terveyttä nähdään holhoamisena..
p.s. toivottavasti ei tule moneen kertaan. Kommenttiloota temppuilee..
"Miksi miehet itse eivät nouse barrikadeille vaatimaan oikaisua mielestään oikeisiin tasa-arvokysymyksiin?"
VastaaPoistaEikö tasa-arvon idea ole siinä, että sen tueksi ei tarvita minkään huonossa asemassa olevan ryhmän poliittista voimaa. Eli tasa-arvon tarkoituksena pitäisi olla se, että se toteutuu siitä huolimatta, että huonossa asemassa oleva ryhmä ei syystä tai toisesta kykene puolustamaan oikeuksiaan.
Eihän homoille, siirtolaisille tai vammaisillekaan sanota, että "hankkikaa eduskuntaan itsellenne enemmistö, jotta saisitte asianne ajetuksi". Tasa-arvo pitää taata tasa-arvo nimenomaan niille ryhmille, jotka eivät ole sympaattisia ja jotka eivät saa osakseen sympatiaa.
Nuorille miehille keinoja välttää väkivaltaa:
VastaaPoista-Älä koskaan kävele humalassa baarista kotiin. Älä ainakaan yksin. Ota taksi mielellään baarin oven eteen tilattuna.
-Älä juo itseäsi koskaan liian humalaan muuta kuin korkeintaan kotioloissa kalsarikänninä.
-Vältä selvinpäinkin pimeään vuodenaikaan yksin ulkona liikkumista. Vältä huonosti valaistuja teitä, alikulkukäytäviä, syrjäisiä oikopolkuja.
-Älä lähde lenkkipolulle hiljaiseen aikaan, älä ainakaan pimeänä vuodenaikana, paitsi jos sinulla on ulkoilutettavana mukanasi vasikan kokoinen koira.
-Jos joudut ryöstön kohteeksi anna kaikki mitä irtoaa mukisematta. Niin saatat ehkä välttyä pahemmalta.
-Jos vastaasi on tulossa meluisa uhkaavan oloinen nuorten miesten joukko (tai jokin muu epäilyttävä joukkio) vaihda ajoissa kadun toiselle puolelle, jos se vain huomiota herättämättä on mahdollista. Vaihda reittisi toiseen välttääksesi joukkion, mikäli mahdollista, vaikka uusi reitti olisikin pidempi.
Näitä ohjeita olen itse kuullut niin kauan kuin muistan, ja näitä ohjeita myös noudatan, kuten useat muutkin nuoret naiset. Joskus tulee vähän lipsuttua, mutta aika harvoin. Ja joka kerta kun olen säännöistä lipsunut, on takaraivossa nakuttanut ääni: jos nyt käy jotain, niin se on sitten oma vikasi.
Höh, en minä ainakaan edes kovin kovasti vältä tappeluita, kunhan vastustaja ei ole hirveän paljon suurempi, eikä niitä silti ole tullut viimeisen kolmen vuoden aikana kuin kaksi.
VastaaPoista- Syltty
"Mistä naiset tietävät mitkä ongelmat miehet kokevat tarpeellisiksi korjata, jos miehet eivät sitä itse kerro? Yleensä naisten yritykset kohentaa vaikka sitä miesten terveyttä nähdään holhoamisena.."
VastaaPoistaTuota, miten olisi sellainen tietojenhankkimiskeino kuin kuunteleminen? Pienellä empatialla ja tilastotietoja tulkkaamallakin pääsee eteenpäin. Toisinaan joutuu tosin esittämään suoran kysymykseen ja sitten kuuntelemaan vastauksia. Se on ainakin tasa-arvoministereille usein vaikeaa.
Muuten, mikä miesten terveyttä kohentava hanke on nähty pelkästään holhoamisena? Onko näitä tällaisia hankkeita ollut paljonkin?
"Miksi miehet itse eivät nouse barrikadeille vaatimaan oikaisua mielestään oikeisiin tasa-arvokysymyksiin? "
VastaaPoistaoleellisempi kysymys on, että miksi feministit jotka väittävät olevansa tasa-arvon puolestapuhujia eivät koskaan vaadi oikaisuja näihin tasa-arvokysymyksiin?
jos oletetaan, että hoitajat saavat liian vähän palkkaa, se on siis ongelma. tasa-arvoilijat pyrkivät näkemään ongelmana sen, että hoitajista suurempi osa on naisia kuin miehiä, eli että useampi nainen kuin mies saa liian vähän palkkaa. taka-ajatuksena on siis se, että jos olisi yhtä-paljon miehiä jotka saavat liian vähän palkkaa niin ongelmaa ei enää olisi.
kun johtajien palkat olivat nousseet, niin uutisoitiin, että naisjohtajien palkat on nousseet vähemmän kuin miesjohtajien. se tuntui ratkaisevasti huonontaneen naisten asemaa ja tasa-arvo tuntuu vähenevän. mutta arvaa kuinka paljon minua miehenä hyödyttää fortumin liian paljon miehille kohdistuneet opitot? aivan yhtä paljon kuin minun siskoani.
asiani ydin on siis se, että minä miehenä ymmärrän, ettei miesten keskimääräisen elinajan pidentäminen lisää minun elinaikaani, mutta kuvittelen naisten kuvittelevan, että se että naisten euro olisi euro kahdeksankymmenen sentin sijaan tarkoittaisi 25% palkankorotusta kaikille naisille.
ei kun ilmaisin asian väärin. kuvittelen niiden naisten jotka jauhavat 80sentin eurosta kuvittelevan, että euron euro tarkoittaisi 25% korotusta.
jos hoidettaisiin ainoastaan miesten keuhkosyöpiä, tasa-arvo lisääntyisi, koska elinaikojen keskiarvot lähentyisivät toisiaan. mutta olisiko se tasa-arvoista.
kiitos linkittäkää minulle se sivu, jossa nämä yksinkertaiset asiat ilmaistaan jäsennellysti ja järkevästi, että seuraavan kerran kun keskustelen asiasta voin lainata sitä.
Tuli kyllä hyvä esimerkki aina yhtä empaattisten feministien ratkaisusta syrjäytyneiden miesten ongelmiin: syökää lisää hedelmiä ja vihanneksia sekä liikkukaa enemmän, tai syyttäkää vain itseänne. Ihan kiva suositus, mutta tuoko se asunnottomalle katon pään päälle, pitkäaikaistyöttömälle töitä tai pistääkö se syrjäytyneen elämän takaisin raiteilleen? Tuskinpa.
VastaaPoistaEivät nämä miehet, jotka juuri ja juuri sinnittelevät päivästä toiseen naiskeskeisen yhteiskunnan hylkääminä, tarvitse yhtään lisää syyllistämistä, he tarvitsevat tulevaisuuden.
Vai että nuorten miesten pitäisi väkivallan välttämiseksi luopua liikkumasta yksin pimeillä kaduilla? Samaa suositusta ei tietenkään voi tarjota nuorille naisille raiskausten välttämiseksi, jollei halua tulla leimatuksi pahemman luokan sovinistiksi. Tokihan terveen maalaisjärjen käyttö on molemmissa tapauksissa suositeltavaa ja sallittua. Tilanteen pitää kuitenkin olla se, että kaikki kansalaiset, sukupuolesta riippumatta, voivat liikkua milloin tahansa missä tahansa. Rikollisten edessä ei pidä alistua.
VastaaPoistaOngelmana Suomessa on se, ettei miesten kohtaamaa väkivaltaa, joka on siis paljon yleisempää kuin naisiin kohdistuva, pidetä samanveroisena ihmisoikeusloukkauksena kuin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Väkivalta loukkaa kuitenkin aina sen kohteen ruumiillista koskemattomuutta, joka on ihmisoikeus. Olisi enemmän kuin suotavaa, että miesten ihmisoikeuksia pidettäisiin vähitellen tasa-arvoisina naisten ihmisoikeuksien kanssa.
Henry:
VastaaPoista"Eihän homoille, siirtolaisille tai vammaisillekaan sanota, että "hankkikaa eduskuntaan itsellenne enemmistö, jotta saisitte asianne ajetuksi"."
Miehillähän on jo eduskunnassa enemmistö, joten heille ei tarvitse varsinaisesti sanoa, että hankkikaa itsellenne enemmistö eduskuntaan. Sen sijaan voisi kysyä mieskansanedustajilta, mikseivät he aja mieskansanosan esimerkiksi tällä palstalla esille ottamia miesten asioita.Kysypäs, Henry, ja postaa vastaukset blogiisi.Jos feministit ovat lähtökohtaisesti hulluja paskoja, niin ei kai näin tärkeitä asioita voi edes olettaa heidän ajavan?
Anonyymi 12.11.2006 22:27:
"Vai että nuorten miesten pitäisi väkivallan välttämiseksi luopua liikkumasta yksin pimeillä kaduilla? Samaa suositusta ei tietenkään voi tarjota nuorille naisille raiskausten välttämiseksi, jollei halua tulla leimatuksi pahemman luokan sovinistiksi."
Jos anonyymi ei ole havainnut, samaa suositusta nimenomaan tarjotaan nuorille naisille esimerkiksi poliisin toimesta. Perusteluna on se, että omalla toiminnalla pystyy välttämään väkivaltaa jonkin verran, vaikka tietysti paras keino, joskin hyvin epärealistinen keino, olisi poistaa väkivalta maailmasta, jolloin kukaan ei joutuisi sen kohteeksi sukupuolesta riippumatta.
"Sen sijaan voisi kysyä mieskansanedustajilta, mikseivät he aja mieskansanosan esimerkiksi tällä palstalla esille ottamia miesten asioita."
VastaaPoistaKoska miehet ovat epäsympaattinen ryhmä, jonka etuja ajamalla mieskansanedustaja ei kohta ole enää kansanedustaja. Vain feministejä nuoleskelemalla mieskansanedustaja voi menestyä, muu olisi poliittista itsemurhaa.
Ei se ratkaise mitään, keitä on eduskunnassa eniten, vaan mitkä ryhmät ovat feminitistien suojeluksessa.
Miehen rooliin kuuluu nimenomaan naisten suojeleminen ja jos joku alkaa suojemaan miehiä, niin hänestä tulee ei-maskuliininen luopio, jota vastaan sekä feministit että muut miehet alkavat hyökätä.
Sama ilmiöhän on baareissakin, että muut miehet puolustavat naisia, koska he ovat "heikkoja".
"Muuta elämän osa-aluetta, jolla tarvittaisiin sukupuolisuosintaa muissakin kuin feministien houreissa, ei ainakaan heti tule mieleen. Tuleeko muille?"
VastaaPoistaSosiaalitoimi ainakin. Perustelut löytyy Dialogin tekstistä.
Mutta tosiaan, kiintiö (varsinkin yritysmaailmaan lailla uhaten ja viime kädessä lailla pakotten sinne tuotuna) on kertaluokkaa rankempi, suorempi ja törkeämpi suosimiskeino kuin pari lisäpistettä.
Siispä sosiaalipuolellekin toivoisi eri ihmisryhmien välille tasapuolisempaa kohtelua ongelmien ehkäisyssä, esiintuonnissa, käsittelyssä ja hoidossa, kiintiöiden sijaan. Kiintiö kun ei millään muotoa takaa esim. sosiaalipuolen asiakkaan oikeudenmukaista kohtelua ja edun toteutumista, vaan ihminen joka asiakasta palvelee.
-jtv
"Eikö tasa-arvon idea ole siinä, että sen tueksi ei tarvita minkään huonossa asemassa olevan ryhmän poliittista voimaa. Eli tasa-arvon tarkoituksena pitäisi olla se, että se toteutuu siitä huolimatta, että huonossa asemassa oleva ryhmä ei syystä tai toisesta kykene puolustamaan oikeuksiaan."
VastaaPoistaTaas palautui mieleen eräs keskustelu eroihin ja lapsen huoltajuuskiistoihin liittyen, jonka yhdessä kommentissa miehiä käskettiin hakeutumaan sosiaalipuolelle töihin, että heidän asiansa hoidetaan tasapuolisesti ja puolueettomasti ilman syrjintää. Siis miesten pitäisi hakeutua sosiaalipuolelle töihin, että heitä kohdeltaisiin asiakkaina lakia kunnioittaen ja syrjimättä, tasa-arvoisesti.
-jtv
"Nuorille miehille keinoja välttää väkivaltaa:"
VastaaPoistaTätä listaa onkin tasa-arvon nimissä poliittisesti korrektia soveltaa seuraavasti, ainoastaan otsikkoa hieman muokaten.
(Nuorille) naisille keinoja välttää raiskaus:
-Älä koskaan kävele humalassa baarista kotiin. Älä ainakaan yksin. Ota taksi mielellään baarin oven eteen tilattuna.
-Älä juo itseäsi koskaan liian humalaan muuta kuin korkeintaan kotioloissa kalsarikänninä.
-Vältä selvinpäinkin pimeään vuodenaikaan yksin ulkona liikkumista. Vältä huonosti valaistuja teitä, alikulkukäytäviä, syrjäisiä oikopolkuja.
-Älä lähde lenkkipolulle hiljaiseen aikaan, älä ainakaan pimeänä vuodenaikana, paitsi jos sinulla on ulkoilutettavana mukanasi vasikan kokoinen koira.
-Jos joudut ryöstön kohteeksi anna kaikki mitä irtoaa mukisematta. Niin saatat ehkä välttyä pahemmalta.
-Jos vastaasi on tulossa meluisa uhkaavan oloinen nuorten miesten joukko (tai jokin muu epäilyttävä joukkio) vaihda ajoissa kadun toiselle puolelle, jos se vain huomiota herättämättä on mahdollista. Vaihda reittisi toiseen välttääksesi joukkion, mikäli mahdollista, vaikka uusi reitti olisikin pidempi.
Pistäkää emailina menemään kaikille tuntemillenne naisille, varsinkin naisasianaisille ja heistä etenkin jyrkimmän suunnan edustajille. Miesten maililoota tukkoon puolestaan ohjeilla väkivallan välttämiseksi.
-jtv
"Ongelmana Suomessa on se, ettei miesten kohtaamaa väkivaltaa, joka on siis paljon yleisempää kuin naisiin kohdistuva, pidetä samanveroisena ihmisoikeusloukkauksena kuin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Väkivalta loukkaa kuitenkin aina sen kohteen ruumiillista koskemattomuutta, joka on ihmisoikeus. Olisi enemmän kuin suotavaa, että miesten ihmisoikeuksia pidettäisiin vähitellen tasa-arvoisina naisten ihmisoikeuksien kanssa."
VastaaPoistaSanopa muuta. Tuollainen ajattelutapa on pesiytynyt myös YK:iin. (Ilmankos TH siitä niin kovasti tykkääkin.)
Kofi Annan lähettää kaikille väkivaltaa kokeneille ja sen seurauksena kuolleille miehille lämpimän ajatuksensa todennäköisesti viimeiseksi jäävässä raportissaan: Secretary-General's Study on Violence Against Women
Kofi nimittää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa niin ikään ihmisoikeusloukkaukseksi ja suurimmaksi esteeksi sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumiselle. En oikein tiedä miten Kofi haluaa tasa-arvon toteutuvan. WHOn mukaan 14% miehistä kuolee väkivaltaan, naisista 7%.
Naisten kohdalla puhutaan siis ihmisoikeusloukkauksesta, entä mistä miesten kohdalla pitäisi puhua? Ihmisoikeuskatastrofista? Ei, siitä ei julkisesti puhuta lainkaan.
Tämä oli vain alkua tälle raportille. Lukekaa itse lisää täällä. Luvassa on taloudellista epätasa-arvoa, ihmiskauppaa, sodan uhreja ja patriarkaatin pahuuksia niin sosiaalisissa ja kulttuurisissa normeissa, lainsäädännössä, poliittisissa rakenteissa kuin paikallisessa ja globaalissa taloudessakin.
-jtv
"Jos anonyymi ei ole havainnut, samaa suositusta nimenomaan tarjotaan nuorille naisille esimerkiksi poliisin toimesta."
VastaaPoistaOlen huomannut, ja olen myös huomannut sen, millaisen primitiivireaktion nuo tavalliseen maalaisjärkeen perustuvat suositukset, joita voi tosiaan yhtä hyvin ehdottaa myös miehille, ovat naisasianaisten piirissä herättäneet. Naisten turvallisuutta käytännön vinkein edistämään pyrkineet ja vain työtään tehneet poliisiparat ovat jotuneet melkoisen parjauksen kohteeksi.
"Sen sijaan voisi kysyä mieskansanedustajilta, mikseivät he aja mieskansanosan esimerkiksi tällä palstalla esille ottamia miesten asioita."
VastaaPoistaTämän kysymyksen voisi, ja se pitäisi esittää ennenmuuta tasa-arvoviranomaisille, joiden nimenomaisena virkavelvollisuutena on valvoa sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista ja edistää tuon tasa-arvon toteutumista. Heidän täydellinen välinpitämättömyytensä miehiin kohdistuvaa sukupuolisyrjintää kohtaan ja se, etteivät he toiminnassaan lainkaan huomioi miesnäkökulmaa, vaikka sen pitäisi olla heille itsestäänselvä velvollisuus, ovat osoitus Suomessa tähän saakka harjoitetun tasa-arvopolitiikan epäonnistumisesta. Nyt tarvitaan kipeästi uusia raikkaita tuulia sekä visioita, ja aidosti tasa-arvosta kiinnostuneita henkilöitä niitä toteuttamaan.
Haataisen, Romanovin tai Rahkosen kaltaiset menneisyyden jäänteet pitäisi siivota historian roskatynnyriin, minne he kuuluvatkin.
Kukas ne väkivaltaan kuolevat miehet tappaa? Tältä palstalta voisi saada sen käsityksen, että feministit. Tilastot kuitenkin osoittavat, että suurin osa tappajista on miehiä. Minkä vuoksi alistetut miehet eivät liittyisi feministien ja vähemmistöjen puolustajien kanssa samoihin riveihin niitä todellisia vallanpitäjiä vastaan sen sijaan, että nokkisivat toisiaan?
VastaaPoistaMuistuttaisin, että nykyisin sotien uhreista siviilejä on 90 prosenttia. Siviilit ovat yleensä voittopuolisesti naisia ja lapsia. Toki mukana on myös vanhoja ja sairaita miehiä.
"Kukas ne väkivaltaan kuolevat miehet tappaa? Tältä palstalta voisi saada sen käsityksen, että feministit. Tilastot kuitenkin osoittavat, että suurin osa tappajista on miehiä."
VastaaPoistaTapetun miehen kannalta on yksi paskan hailea kukan sen tapon teki. Yllä mainittu ajatuskulku on yhtä typerä kuin naisten tappamisen väheksyminen sillä nojalla, että kyllähän hekin ihmiskuntaan kuuluvat. Mitäs eivät tee sille mitään, että ihmiset tappavat toisia ihmisiä.
Muistuttaisin lisäksi, että nykyisin Suomessa käynnissä olevien sotien siviiliuhrien määrä on pyöreä nolla. Tästä pikaisesti laskettuna naisten ja lasten osuus on myös nolla. En tiedä mikä tämän muistuttelun pointti oli, mutta sitä tuskin tietää kukaan muukaan.
Argh.
Muistutus oli viittaus Kofi Annan -kommenttiin ja asian hieman laajempaan, kansainväliseen kontekstiin.
VastaaPoistaMiehet joutuvat väkivallan kohteeksi, jonka tekijöitä ovat suurimmalta osin toiset miehet. Luulisi sillä nyt merkitystä olevan, kuka sen väkivallan tekee! Jotta väkivallan syihin voidaan puuttua, tulee kai ensin miettiä, mistä väkivalta johtuu ja kuka siihen syyllistyy. Ymmärrys ja empatia miehiä (uhreja) kohtaan, jota täällä on penätty naisilta ja varsinkin feministeiltä ei voi olla tärkeämpää kuin väkivallan syyn selvittäminen, jos tavoitteena on miehiin (tai sen puoliin naisiinkin) kohdistuvan väkivallan vähentäminen.
Suomen kontekstista: Alkoholihan se on miesten yleisin kuolinsyy Suomessa ja se on myös yleisimmin väkivallan taustalla. Alkoholikulttuurin muuttaminen olisi sekä miesten että naisten, niin sovinistien, feministien kuin kaiken siltä väliltä kannattajien eduksi tässä maassa.
YK:ssa on päässyt niskan päälle ja lobbaa vahvasti kansainvälinen radikaalifeministinen järjestö nimeltään CATW (jäseninä mm. Janice G. Raymond ja surullisenkuuluisa ruotsalainen Gunilla Ekberg). CATW:n lausuntoihin mm. Unioni Naisasialiitto Suomessa ry vetosi innokkaasti seksin ostokieltolakia säädettäessä.
VastaaPoistaCATW:tä ei kannata sekoittaa ihmiskauppaa vastustavaan GAATW -järjestöön, joka lähestyy ongelmaa ihmisoikeusnäkökulmasta radikaalifeminismin sijaan.
CATW luonnollisesti mollaa parhaansa mukaan GAATW- ja International Human Rights Law Group -järjestöjä; osasyynä tietenkin halu säilyttää taloudellinenkin valta-asema YK:n myöntämästä rahoituksesta.
"Muistuttaisin, että nykyisin sotien uhreista siviilejä on 90 prosenttia. Siviilit ovat yleensä voittopuolisesti naisia ja lapsia. Toki mukana on myös vanhoja ja sairaita miehiä."
VastaaPoistaKatsopa esimerkiksi Irakin sodan siviiliuhreista pidettävää listaa, http://www.iraqbodycount.org/names.php, http://reports.iraqbodycount.org/d/ibc_names_list_a4.pdf
"Vanhoja ja sairaita miehiä": child, 10, 14, child, 33, 25, 18, 45, 29, police, body guard, medic, truck driver, carbage collector, ministry offical jne. "Vanhoja ja sairaita miehiä."
"Voittopuolisesti naisia" on muutama per sivu. Tähän päälle vielä kaatuneet sotilaat puolin ja toisin, jotka ovat 99 prosenttisesti miehiä.
"Miehet joutuvat väkivallan kohteeksi, jonka tekijöitä ovat suurimmalta osin toiset miehet. Luulisi sillä nyt merkitystä olevan, kuka sen väkivallan tekee!"
Julkisessa ja poliittisessa väkivaltakeskustelussa mies tekijänä on merkityksellinen vain silloin kun uhrina on nainen tai lapsi. Mies-mies väkivallasta ei tunnuta julkisesti tai politiikassa puhuta kuin ehkä vahingossa sivulauseessa.
Tärkein lopuksi. Jos jotain väkivaltaehkäisyä pitää korostaa, sen pitää ehdottomasti olla lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyä. Muu tulee sen jälkeen.
-jtv
Henkilöt jotka harmittelevat sitä että miehet eivät elä yhtä pitkään kuin naiset eivät selvästikään ole koskaan käyneet vanhainkodissa.
VastaaPoistaMinulle kelpaa ihan hyvin että poistun näyttämöltä ennenkuin olen hoitolaitokseen suljettu vaippoihin kuseskeleva ja mielikuvitushenkilöiden kanssa väittelevä sekopää joka katselee ostoskanavaa televisiosta tai tuijottaa seinää.
"Suomen kontekstista: Alkoholihan se on miesten yleisin kuolinsyy Suomessa ja se on myös yleisimmin väkivallan taustalla. Alkoholikulttuurin muuttaminen olisi sekä miesten että naisten, niin sovinistien, feministien kuin kaiken siltä väliltä kannattajien eduksi tässä maassa."
VastaaPoistaSuosittelisin pysymään Suomen kontekstissa. Tästä maasta ei löydy sen kaliiberin poliitikkoa, joka pystyisi edes aloittamaan muun maailman ongelmien ratkaisua.
Mitä tulee alkoholin kuolettavuuteen, niin tarkkaan ottaen (Kansanterveyslaitoksen tietojen mukaan, 2004) se ei ole miesten yleisin kuolinsyy. Työikäisiä miehiä tappaa yhä eniten sepelvaltimotauti, toisena tulee alkoholisyyt ja kolmantena tapaturmat. Kukin näistä tappaa miehiä 3-4 kertaa enemmän kuin naisten vastaava top-3: rintasyöpä, alkoholisyyt ja tapaturmat.
Tämä maa on täynnä feministipropagandan uhreja, jotka eivät erota tosiasioita keksittyjen tilastoväittämien seasta. En tiedä onko tilanne luotu tahallaan vain vahingossa, mutta ongelmien ratkaisua se ei edistä millään tavalla.
Argh.
"Mitä tulee alkoholin kuolettavuuteen, niin tarkkaan ottaen (Kansanterveyslaitoksen tietojen mukaan, 2004) se ei ole miesten yleisin kuolinsyy."
VastaaPoistaVuonna 2004 näin olikin. Tilastokeskus julkisti äskettäin vuoden 2005 kuolinsyyt ja niissä alkoholisyyt ovat miesten yleisin kuolemansyy, sepelvaltimotaudin ollessa toisena. Naisilla alkoholisyyt ovat toiseksi yleisin kuolemansyy rintasyövän jälkeen, tosin vain yhden erolla, 355-354. Tänä vuonna saattaa alkoholisyyt olla naisillakin yleisin kuolemansyy.
http://www.tilastokeskus.fi/til/ksyyt/2005/ksyyt_2005_2006-10-31_tie_001.html
-jtv
Tilastokeskuksen julkaisu on aika, miten sen sanoisi, julkisuushakuinen. Alkoholi ei ole kuolinsyy, vaan julkaistu luku pitää poimia erikseen tilastoista.
VastaaPoistaOikeasti yleisin kuolinsyy oli sydän- ja verenkiertoelimistön sairaus, siihen kuoli 2133 työikäistä (15-64) miestä. Syöpä oli toiseksi yleisin kuolinsyy, siihen kuoli 1625 työikäistä miestä. Tilastokeskus on jakanut nämä kuolinsyyt pienempiin luokkiin ja kasannut alkoholikuolemat eri luokista (tapaturmat, mielenterveyden häiriöt, maksan ja muiden sisäelinten sairaudet) yhteen. Voihan sitä näinkin tehdä.
Stakesin dialogista voisi vetää toivottavasti sen johtopäätöksen, että ensimmäiset taivaanrannassa kajastavat merkit valehtelevan radikaali- ja etujärjestöfeminismin valtahegemonian murentumisesta ovat jo ilmassa!
VastaaPoistaMikäli näin on, niin toivottavasti Naistutkimus ei kiirehdi ottamaan tästä kollektiivista kunniaa itselleen.
CATW -järjestön radikaalifeministisiin aktiiveihin kuuluu miesten transseksualismin raivokkaan vihaajan, Janice G. Raymondin lisäksi myös muuan Sheila Jeffreys.
VastaaPoista