keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

Kuka huomaa naisia suosivan seksistisen lähestymistavan?

Tasa-arvovaltuutettu Romanov:
Onko yhteiskunnallinen ongelma, että eläinlääkäreistä suurin osa on naisia? Naiset ovat kautta maailman sivun hoitaneet lehmät ja hevoset navetassa. Ja puhuttaessa fyysisestä voimasta, eivät miehetkään lehmiä ja hevosia omilla voimillaan hallitse. On varottava teilaamasta yksipuolisen sukupuolirakenteen aloja jotenkin "huonoiksi" tai "viallisiksi".

Viime aikoina on tuon tuostakin kiinnitetty huomiota naisten alati enenevään määrään yliopistoissa ja akateemisen tutkinnon suorittaneista. Asiasta puhutaan yleensä jokseenkin negatiivisin ilmaisuin: naiset "tulvivat", "ryntäävät", "vyöryvät" yliopistoihin, he "valtaavat" yliopistot ja korkeakoulut. Tyttöjä harvoin tästä kiitetään.
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen: Naisten osallistuminen päätöksentekoon lisää tuottavuutta:
On sekä viisasta että välttämätöntä nostaa naisia vaativiin tehtäviin samoin perustein kuin miehiä ja antaa naisille kaikki asiaan kuuluva tuki. Kysymys on myös oikeudenmukaisesta ja tasa-arvoisesta kohtelusta. Suomen kilpailukyky ja innovatiivisuus edellyttävät myös naisten osaamisen täysimittaista käyttöä, sanoi sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen puhuessaan tiistaina 30. tammikuuta Talousfoorumissa Helsingissä.

Valtio on näyttänyt hyvää esimerkkiä talouselämälle tasa-arvokysymyksissä. Valtio nosti kolmessa vuodessa (2003 - 2005) naisten osuuden sekä valtio-omisteisten yhtiöiden hallituksissa että valtion nimittämistä jäsenistä valtion osakkuusyhtiöiden hallituksiin 40 prosenttiin.

Suomessa yksityisten yritysten johtotehtävissä oli vuonna 2004 naisia 26 prosenttia. Vuodesta 2000 naisten osuus ei ole kasvanut yhtään. Tällä vauhdilla saamme odottaa hamaan ikuisuuteen eikä naisilla vieläkään ole toivoa paremmasta.

Liian moni kuitenkin luulee, että naisten johtajuus toteutuu itsestään. Näin ei ole. Evoluutiota pitää tarvittaessa auttaa konkreettisilla toimenpiteillä. Omistajilla ja yritysjohdolla on nyt mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteen.

8 kommenttia:

  1. Kröh.

    Suomessa kyllä työnjako taisi olla semmoinen, että naiset hoitivat lehmät ja miehet hevoset.

    Silläkään nyt suurta väliä tietenkään, mutta on se silti dorkaa puhua puuppaa.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi1/2/07 09:36

    Vahvat ja itsenäiset naarasleijonat kyllä pärjäävät omillaan, kunhan joku vain vähän jeesaa ja antaa johtajan aseman, jonka naiset tietysti saavat siksi että he ovat päteviä, eivätkä kiintiöiden takia. Miksi naiset eivät itse perusta yrityksiä?

    VastaaPoista
  3. Anonyymi4/2/07 09:31

    Vaikkka naiset "valtaaavat" yliopistot ja korkeakoulut, niin on huomattava silti se seikka että naiset hakeutuvat ns. höpöhöpö-aloille. Tiedekunnissa, joista tulevat tulevat vallanpitäjät, miesten ja naisten osuus taitaa olla edelleen 50/50. Teknillisillä aloilla 80/20. Naisia on epäakateemisilla aloilla akateemisina (esim. lastentarhanopettajat, entiset kansakouluseminaarin koululaiset eli nykyiset kasvatustieteen opiskelijat jne.)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi4/4/07 14:14

    ..ja etenkin eläinlääketiede on aivan höpöhöpö-ala. Kuten myös hammaslääketiede ja farmasiakin. Vai nämäkö nyt ovat suuria poikkeuksia ja kaikkihan tietävät anoyymin (4.2.07) tarkoittavan vain niitä kaikkien yleisesti höpöhöpöksi tunnustamia aloja, kuten vaikkapa psykologiaa, yhteiskuntatieteitä, maa- ja metsätieteitä jne. Huoh.

    Ehkä naisten suuri määrä kuitenkin leimaa alan höpöhöpöksi, eikä niin päin, että naiset varta vasten hakeutuvat opiskelemaan "höpöjä".. Tämä taas johtuu siitä, että asian, joka kiinnostaa monia naisia, täytyy olla jotenkin alempiarvoisempi ja tyhjänpäiväinen verrattuna miesten mielenkiinnon kohteisiin.

    VastaaPoista
  5. encounterIt's estimated that Duan Yongping relationship of ventilation opening area [url=http://www.tonyluxury.com]トリーバーチ[/url]performed more than 4000 Spinal six-point harness has two straps at the [url=http://www.tonyluxury.com]トリーバーチ 財布[/url]human tendency to go for the options which of activities at the Kids Club or teen disco http://www.tonyluxury.com[/url] Post-Traumatic Injury Trigeminal facilitate K & Q to be charged Mr Jiang food

    VastaaPoista
  6. Anonyymi1/3/13 01:06

    My relatives all the time say that I am killing my time here at net, but I know I am getting
    familiarity daily by reading thes good content.

    My homepage ... click here
    My page: click here

    VastaaPoista
  7. Instead, put grass clippings to use as mulch for your garden.
    Place organic kitchen waste, as well as yard waste such
    as grass clippings, leaves, and the like into a compost bin.
    The less competition, the better off your plants will be.


    my blog post ... mulching

    VastaaPoista
  8. Wow, incredible blοg lаyout! How long have
    you bеen blogging foг? you make blοgging look easy.
    Thе oѵerall loοk of уоur websitе iѕ great, let alone the contеnt!


    Feеl free to surf to my blog; v2 cigs review

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".