Tyyppi 1: EI VOI SAADA SUHDETTA
Tyyppi 1a: Parisuhdekelvoton
Vaikka periaatteessa jokaista varten on joku, niin joissain tapauksissa edes se joku ei kelpuuta ihan ketä tahansa. Vaikka useat sinkut itse asiassa lukevat itsensä tähän ryhmään säälipisteiden toivossa, niin todellisuudessa tämä luokka on häviävän pieni. Tähän kuuluvat lähinnä spitaaliset, insinöörit (vastaavat naisten logiikassa spitaalisia) ja muut sosiaalirajoitteiset.
Tyyppi 1b: Passiivinen erakko
Ei tee elettäkään löytääkseen jonkun, vaan käyttää sen ajan mieluummin yksinäisyytensä valittelemiseen. Istuu mieluiten kotona piilossa nurkassa, ei pidä valoja päällä, eikä avaa ovea kenellekään. Odottaa kuitenkin jonkun löytävän hänet sieltä. Nimen ja osoitteen tietävät ainoastaan äiti, postinkantaja ja verotoimisto. Jälkipolvien kannalta saattaa olla parempikin, että pysyy sinkkuna.
TYYPPI 2: EI HALUA SUHDETTA
Tyyppi 2a: Katkeroitunut
On päättänyt, ettei oikeastaan mitään suhdetta haluakaan, mutta koska se kuulostaisi vähän säälittävältä niin kerää empatiaa väittämällä, että vika on muissa ihmisissä tai systeemissä. On hapan kuin pari viikkoa vanha piimä, katkeroitunut kaikkiin vastakkaisen sukupuolen edustajiin ja julistaa hieman suuntautuneisuudestaan riippuen joko että kaikki miehet ovat sikoja tai kaikki naiset h**ria.
Tyyppi 2b: Sitoutumiskammoinen.
Ei halua mitään vakavaa suhdetta, mutta haluaa kokea olevansa tärkeä ja haluttu, joten roikkuu vuosikausia baareissa tai verkossa ja laskeskelee, montako yhteydenottoa saa päivittäin. Pelkää, että elämä jää käyttämättä, ellei sitä tuhlaa juhlimiseen ja irtosuhteisiin.
Oikeastaan haluaa elää kuten tähänkin asti eikä aio koskaan tehdä mitään kompromisseja kenenkään vuoksi, muttei vain halua myöntää sitä, joten on etsivinään jotakuta kaikki lukuisat kriteerit täyttävää. Kriteerit ovat tarvittaessa joustavia, joten jos joku ne sattuisi täyttämään, niin niitä voidaan tarvittaessa nostaa. Tai vaihtoehtoisesti lupaavakin ehdokas voidaan hylätä hetken mielijohteesta vastuuvapauslausekkeella "kemioiden täytyy kohdata".
Tyyppi 2c: Onnellinen sinkkuna
Kaupunkilegenda, jota jotkut yksinasuvat koittavat epätoivoisesti ylläpitää, kysellen samalla itseltään, että ketä minä oikein yritän hämätä? Vaikka jotkut sinkut oppivatkin elämään tyytyväisinä ilman kumppania, niin kukaan ei herää aamuisin onnellisena siitä, että voi taas herätä yksinään.
Korkeintaan erittäin huonosta parisuhteesta eloonjään... eikun eroonpäässeet voivat tuntea itsensä vähän aikaa helpottuneiksi, mutta heilläkin on jostain syystä usein takanaan sen verran traumaattinen menneisyys, ettei heitäkään voi luokitella onnellisiksi.
Tyyppi 3: HALUAA LIIKAA
Tyyppi 3a: Haluaa kuun taivaalta.
Luulee, että kumppani on statussymboli, jonka täytyisi täyttää mahdollisimman korkeat kriteerit. Haluaa markkina-arvoltaan parhaaseen alfa-ryhmään kuuluvan kumppanin, vaikka oman markkina-arvon "parasta ennen"- päivämäärä on mennyt aikaa sitten, jos sitä nyt koskaan olikaan.
Kiertää tämän epäsuhdan joko vakuuttelemalla itselleen katteettomasti omaa erinomaisuuttaan, tai sitten väittämällä, ettei usko mihinkään markkina-arvoihin vaan kohtaloon, joka kyllä johdattaa yhteen sairaalloisen lihavan ja krijoitus taidottoman yksinhuoltajan ja urheilullisen, aatelissukuun kuuluvan huippu-juristin.
Tyyppi 3b: Romanttinen idealisti.
Etsii vain yhtä oikeaa ihmistä. Tiedostaa, että todennäköisyys hänen löytämiseensä on melko pieni, ottaen huomioon että maailmassa on miljardeja ihmisiä ja niistäkin suuri osa on jotain kiinalaisia, joiden puheesta nyt ei kuitenkaan ymmärtäisi sanaakaan.
Ei suostu uskomaan, että tätä oikeaa ihmistä ei mahdollisesti ole olemassakaan, koska on sellaisia nähnyt päiväunissaan, vaaleanpunakantisissa kioskiromaaneissa ja kerran ehkä ohimennen vilahtaen väkijoukossa (jolloin voikin sitten rauhassa loppuelämänsä valitella, että siinäkö se nyt meni).
Tyyppi 4: PARISUHDEKELPOINEN
Haluaa aikuisten oikeasti löytää jonkun sopivan ihmisen, jonka kanssa jakaa elämänsä. Ei odota toisen korvaavan omia vikojaan, eikä muutenkaan tee vaatimuslistoja kuin korkeintaan itselleen. Uskaltaa olla oma itsensä, uskaltaa ottaa kontaktia muihin ihmisiin, eikä pelkää epäonnistumisia etukäteen tai muistele niitä katkerana jälkeenpäin.
Useimpien muiden luokkien edustajat kuvittelevat kuuluvansa tähän luokkaan. Todellisuudessa kuuluu uhanalaisiin lajeihin, eikä juuri tavata vapaana parisuhdemarkkinoilla. Mikäli joku sattuu pongaamaan tällaisen yksilön, niin suositellaan tutkimusmielessä rengastamaan kohde ja ilmoittamaan löydöstä parisuhderekisteriin.
maanantaina, tammikuuta 29, 2007
Sinkkutyypit
Sinkkutyypit:
Tyyppi 4: PARISUHDEKELPOINEN
VastaaPoistaHaluaa aikuisten oikeasti löytää jonkun sopivan ihmisen, jonka kanssa jakaa elämänsä. Ei odota toisen korvaavan omia vikojaan, eikä muutenkaan tee vaatimuslistoja kuin korkeintaan itselleen. Uskaltaa olla oma itsensä, uskaltaa ottaa kontaktia muihin ihmisiin, eikä pelkää epäonnistumisia etukäteen tai muistele niitä katkerana jälkeenpäin.
Useimpien muiden luokkien edustajat kuvittelevat kuuluvansa tähän luokkaan. Todellisuudessa kuuluu uhanalaisiin lajeihin, eikä juuri tavata vapaana parisuhdemarkkinoilla. Mikäli joku sattuu pongaamaan tällaisen yksilön, niin suositellaan tutkimusmielessä rengastamaan kohde ja ilmoittamaan löydöstä parisuhderekisteriin.
Kyllähän näitä on paljonkin. Kaikilla niillä vain on jo parisuhde. :D
Pitäisiköhän hankkiutua insinöörikouluun siis... välttyisi kaikelta arvuuttelulta ja mielipahalta, kun voisi viimein olla varma, ettei todella kelpaa kellekään! \o/
VastaaPoistaMinä kuulun tyyppeihin 1A ja 1B, ja jossain määrin tyyppiin 3B (en tajua miksi jotkut ihmiset aloittavat parisuhteen heti ensimmäisen vastaantulevan kanssa ja sitten ihmettelevät kun se ei toimi).
VastaaPoistaMitä tulee 1B:hen, en kuvittele enkä odota että kukaan "löytää" minua, ja tajusin jo kauan aikaa sitten että minulla ei ole mitään realistisia mahdollisuuksia saada tyttöystävää.