keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007

Kristillisyys ja feminismi

MIEHEYS JA NAISEUS KRISTILLISEN JA FEMINISTISEN MALLIN MUKAAN:
Feministinen teoria

Sukupuolten väliset erot johtuvat pääasiassa kulttuurisista tekijöistä, kuten kasvatuksesta ja ympäristöstä. Tasa-arvo on sellainen absoluutti, jota ei saa kyseenalaistaa. Feministisessä teoriassa se tarkoittaa sukupuolten mahdollisimman suurta samanlaisuutta, androgyynisyyttä. Mies ja nainen ovat 2 mahdollisimman samanlaista kappaletta, jotka eivät suinkaan täydennä toisiaan, vaan ovat lähinnä rinnakkain. Mies ja nainen eivät voi olla tasa-arvoisia keskenään, jos he eivät tee samoja asioita, jos heillä ei ole kaikkia samoja mahdollisuuksia uralla etenemiseen, itsensä toteuttamiseen ja oman tulevaisuutensa suunnittelemiseen. Nainen ei ole tasa-arvoinen miehen kanssa, ennen kuin lastenhoito ja kotityöt on jaettu tasan miehen kanssa ja ennen kuin puolet poliittisesta ja taloudellisesta vallasta on naisilla.

Sukupuolten roolit ja tehtävät ovat keskenään vaihdettavissa ja korvattavissa kuten koneen osat. Emme ole ensi sijassa miehiä ja naisia, vaan persoonia. Feministit ovat verranneet naisia miehiin ja kadehtineet heitä. Myöhemmässä vaiheessa feministit alkoivat nähdä sukupuolten välisissä eroissa jo hyvääkin ja se johti naisen korostamiseen kaikessa. Sukupuoli ei ole ratkaiseva, kunhan se on nainen. Naisen erilaisuudesta tuli ylpeyden, itseluottamuksen ja viime kädessä totuuden lähde, sillä naisen kokemus historiassa ja tässä ajassa kertoo totuuden asioista.

Avioliitossa on oltava sama tasa-arvo kuin koko yhteiskunnassa. Miehellä ei saa olla erityistä johtoasemaa eikä naisen tule sopeutua. Ei ole miesten ja naisten rooleja ja tehtäviä, vaan kaikki työt ovat jaettavissa keskenään. Kieltäessään luomiseen perustuvan miehen ja naisen mallin erilaisuuden feminismi on ottanut itselleen oikeuden määritellä itse oma olemassaolonsa.

Feminismi väheksyy avioliittoa ja suosii avosuhteita, sekä miesten ja naisten välillä että lesbo- ja homosuhteita. Feminismi onkin tehnyt voimaperäisesti työtä heikentääkseen avioliiton asemaa yhteiskunnassa. Se on tapahtunut moraalin romahduksen avulla, kun avosuhteet ovat yleistyneet ja tulleet hyväksytyiksi, säätämällä avioerolaki, josta on poistettu vastuu ja syyllisyys ja joka on saatavissa 6 kk:ssa, ajamalla kotiäidin aseman alas, jolloin naiseuden arvo on laskenut, suuntaamalla lähes kaikki yhteiskunnan tuki kodin ulkopuolella työskenteleville naisille ja väheksymällä ylipäätään avioliittoinstituutiota.

Se hakee tasa-arvoa niin perheessä kuin julkisen vallan suhteen. Miehen julkinen valta on jaettava naisen kanssa ja siitä syystä on säädetty mm. tasa-arvolait ja tehty kiintiöitä naisille ja miehille. Lopullinen tavoite on kuitenkin matriarkaatti, jossa naiset hallitsevat suvereenisti.

Feminismi on halunnut riisua miehen hänen maskuliinisuudestaan, tehdä hänestä pasifistisen pehmomiehen, jolloin pikkupojille ei edes saanut ostaa pyssyjä leluiksi, ettei heistä tulisi aggressiivisia. Tosin pikkupojat ovat aina osanneet tehdä itselleen vaikka kepeistä pyssyjä. Kun mies sitten pehmeni pehmomieheksi, naiset eivät olleetkaan häneen tyytyväisiä; jokin särmä puuttui. Mieheltä on sekä viety että hän on itsekin luopunut auktoriteetistaan niin perheessä kuin koko yhteiskunnassa ja se näkyy kaikkialla yleisenä auktoriteetin arvostuksen puutteena.

Feministit ovat halunneet myös osallistua itse itsensä elättämiseen ja valitettavasti kovin monet joutuvatkin näin tekemään yksinhuoltajina. Naispuolisten yksinhuoltajien suurimpia ongelmia on toimeentulon hankkiminen perheelle ja perheen tulotason aleneminen.

Feminismi on määrätietoisesti kyseenalaistanut Raamatun mallin mukaisen naiseuden arvon ja merkityksen ja tuonut sen rinnalle androgyynisen, miestä muistuttavan naiseuden. Feministinen ei tarkoita samaa kuin feminiininen, naisellinen, vaan androgyyninen. Feminismin myötä miehistä on tullut entistä feminiinisempiä ja naisista puolestaan maskuliinisempia.

Kaikkein kovimman hyökkäyksen feminismi nosti kotiäitiyttä vastaan, koska se ei sopinut filosofian mukaiseen ajatteluun roolien vaihdettavuudesta. Äidit piti saada kotoa pois työelämään hinnalla millä hyvänsä ja siinä on varsin hyvin onnistuttu, koska enää pieni osa naisista hoitaa itse lapsensa kotona, mikä oli aikaisemmin normi. Feminismissä näkyy lapsivihamielisyys, koska sen mielestä kuka tahansa voi korvata äidin lapsen ensisijaisena hoitajana ja kasvattajana. Lapsi ei ole niin tärkeä, että äidin tulisi uhrata hänen takiaan mitään; sen sijaan lapsen tulee sopeutua aikuisen tarpeiden mukaan.

18 kommenttia:

  1. Anonyymi7/2/07 09:57

    Feminismi alkaa hiljalleen saada sitä mitä se on tilannut. Valitettavasti sitä samaa saa tilaamatta myös lapset, miehet, naiset ja koko yhteiskunta.

    VastaaPoista
  2. Minua on alkanut mietityttämään, että kannattaisiko osan miehistä suosiolla siirtyä käyttämään prostituoitujen palveluja. Mikäli naisia kuuntelee, niin siitä voisi olla hyötyä kaikille.

    Vastenmieliset AT-miehet ei kansoittaisi kapakoita ja kyttäisi tissejä, saatikka että tulisivat ehdottelemaan jotain perverssiä (esim. kysymään, että olisi kiva tutustua sinuun (naiseen) paremmin).

    AT-miehet voisivat keskittyä harrastuksiinsa (Counter Strike, valokuvaus, luonnontieteet, tietokoneet, autot ja kaikki muu "tylsä" nörttäys) sekä käyttää kapakoissa säästyneet rahat huoriin. Näin he oppisivat myös tarvittavia taitoja siltä varalta, että joskus joku nainen olisi valmis olemaan suopea heille. Kokemusta voi olla myös hyvä hankkia huorien kanssa, sillä taannoisen seksikeskustelun mukaan mikään ei ole naisen mielestä inhottavampaa kuin kokematon mies.

    Näkisin mielelläni tilanteen, jossa kapakkaan mennessäni sukupuolijakauma siellä olisi 20 % miehiä ja 80 % naisia. Silloin tietäisin, että miesten on tulevaisuus.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi7/2/07 11:38

    Aika kärjistettyä näkemystä feminismistä. Kannattaisi ehkäpä miettiä, että joka aatteella on ääripäänsä (sinänsä feminismi tosin ei ole aate sinällään, kun kyse on kuitenkin tasa-arvoisista ihmisoikeuksista). Koskahan te sen ymmärtäisitte, että feminismi on todellakin tasa-arvoliike, ja se ei pyri kummamkaan osapuolen hallitsemiseen, vaan vain ja ainoastaan siihen, että molemmilla olisi samanlaiset mahdollisuudet ja oikeudet yhteiskunnassa.

    Propagandaa tämä koko blogi :D

    VastaaPoista
  4. Feminismi ei ole tasa-arvoliike. Monet feministit on avoimissa keskusteluissa tunnustaneet, että feminismi ajaa naisten etuja.

    Tasa-arvoliike ei ole sellainen, jossa ajetaan vain yhden ryhmän etuja. Vai onko STTK tasa-arvoliitto? Entä Akava? Työnantajien keskusliitto?

    On valitettavaa, että sinäkin olet erehtynyt luulemaan feminismiä tasa-arvoliikkeeksi.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi7/2/07 12:18

    Millä perusteella yhden ryhmän etuja ajava liike ei edistä tasa-arvoa? Esimerkkinä toimikoon vaikkapa mustien tasa-arvotaistelu USA:ssa aikoinaan. Siitähän koko tasa-arvossa on kyse, että mitään ryhmää ei syrjitä...

    Feminismin tapauksessa muuten ryhmä sattuu koskemaan puolta koko kansakunnasta, by the way. Ei ihan mikään pieni "ryhmä". Jos puolet kansasta ei pysty toteuttamaan itseään tasa-arvoisesti, voisi sanoa, että se hidastaa yhteiskunnan kasvua, kehitystä ja estää sitä käyttämästä kaikkia voimavarojaan... kuten kaikki hyvin tietävät.

    VastaaPoista
  6. En ole sanonut, että yhden ryhmän liike ei voisi edistää tasa-arvoa. Kirjoitin, että feminismi ei ole tasa-arvoliike. Jos väittää sen olevan, niin sitten mikä tahansa yhden ryhmän liike voi olla tasa-arvoliike. Akava hakee tasa-arvoa, koska akateemiset saa liian pientä palkkaa. STTK tekee samaa, koska suorittajaporras saa liian pientä palkkaa. Työnantajien keskusliitto ajaa tasa-arvoa, sillä kaikki työntekijät saavat liikaa palkkaa. YTN ajaa tasa-arvoa, koska kokee olevansa alisteisessa asemassa.

    Mitä järkeä tuossa olisi, vaikka mikä tahansa noista järjestöistä voisi joskus edistää tasa-arvoa ja on varmaan edistänytkin?

    Feminismi on tasa-arvoliike silloin, kun se suhtautuu miesten ja naisten asioihin tasapuolisesti ja ajaa miesten ja naisten asioita tasapuolisesti.

    Tähän mennessä retoriikka on on ollut pelkkää kirkumista siitä, että miten miehet sitä ja tätä. Miehistä on yritetty löytää vikoja kissojen ja koirien kanssa, mutta naisten vikoja ei suostuta tunnustamaan, vaan sen sijaan kehitetään aina joku suuntaus, joka argumentoi naisen olevan hyvä ihminen vaikka murhaisi miehen ja tappo oli sitä paitsi kokonaan patriarkalismin ja miesten syytä.

    Näetkö todella feminismin tasa-arvoliikkeenä? Kerro edes yksi asia, missä miehet on saanut tunnustusta feministeiltä. Sen jälkeen kerro yksi asia, missä feministit on ottanut miesten tarpeet huomioon.

    VastaaPoista
  7. Tasa-arvo
    - sama elinikä
    - sama syrjäytyneisyys
    - sama asevelvollisuus
    - sama vankimäärä
    - huoltajuuspäätökset tasan
    - puolet naisia vaarallisissa töissä
    - naisille sama määrä miesten elättämistä kuin päinvastoin
    - samat seksinsaantimahdollisuudet

    Nuo asiat kun feminismi ottaa tasa-arvotavoitteikseen tasa-arvoistaa, niin hyväksyn sen väitteen, että feminismi on tasa-arvoliike.

    VastaaPoista
  8. Jos puolet kansasta ei pysty toteuttamaan itseään tasa-arvoisesti, voisi sanoa, että se hidastaa yhteiskunnan kasvua, kehitystä ja estää sitä käyttämästä kaikkia voimavarojaan... kuten kaikki hyvin tietävät.

    Täh? Mitä höliset? Auttaako kehitystä se, että tasa-arvokiintiöiden johdosta pätevämpien miesten sijaan valitaan epäpäteviä naisia? Tai toisinpäin.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi7/2/07 17:34

    Mikko: Olette unohtaneet sen seikan,että nyky-yhteiskunta edelleen toimii siltä pohjalta,
    että mies on normi. Kaikki ympärillä oleva on siis suunniteltu niin, että miehillä on hyvät mahdollisuudet mihin vain, johtuen siitä, että valtaa ja rahaa pitävät kädessään maailmassa edelleenkin miehet. Kiistattomasti.

    Totta kai jossain asioissa jokunen yksilö on ajanut ohi yleisen aatteen, mutta siksi ei kannata lietsoa vihaa koko ideaa vastaan.

    Jos pitää löytää jotain, mitä hyvää feminismi on tehnyt miehille...Voisiko ottaa esille sen seikan, että esim. on olemassa isillä mahdollisuus jäädä kotiin nykyään, saada hoitovapaata. Tasa-arvoahan se on. Korjattavaa on paljon, puolin ja toisin.

    Ikävää, että äärifeministit pilaavat aatteen maineen vihan lietsomisella. Kuten tekin vihaatte näemmä koko feminismi aatetta ja lietsotte sen jonnekin alimpaan helvettiin, vaikka sen perimmäinen idea on kaikkien ihmisten hyvinvointi. Kaikesta huolimatta.

    Henry: sama elinikä
    - sama syrjäytyneisyys
    - sama asevelvollisuus
    - sama vankimäärä
    - huoltajuuspäätökset tasan
    - puolet naisia vaarallisissa töissä
    - naisille sama määrä miesten elättämistä kuin päinvastoin
    - samat seksinsaantimahdollisuudet

    Miten ihmeessä voit vaatia samaa elinikää, kun se on biologinen fakta, että naiset elävät pitempään. Mitä naiset tuolle asialle voi??? Muuta kuin poistamalla testosteroni hormonin kaikilta miehiltä?

    Asevelvollisuus onkin suuri epäkohta, mielestäni se pitäisi poistaa kokonaan.

    Huoltajuuspäätöksissä on edetty tasa-arvoa kohti viime vuosina. Eikös. Ei se heti muutu, niinkuin ei mikään yhteiskunnassa.

    Sama vankimäärä. Tässa voidaan edelleen nojata biologisiin eroihin.

    Naisia on vaarallisissa ammateissa. Esim. naiset joutuvat kokemaan enemmän väkivaltaa työssään kuin miehet. Katsota tätä linkkiä http://www.rikoksentorjunta.fi/uploads/z7js5pua8rnnmqe.pdf

    Siinä esimerkiksi on kärkipäässä (kummallakin sukupuolella) terveydenhuolto- ja palveluammatit. Naisia on tietääkseni paljon suurempi määrä näissä ammateissa, eikös?

    Onko seksin saaminen ihmisoikeus? Se perustuu kahden ihmisen väliseen sopimukseen, joten en sotkisi yhteiskuntaa tällaiseen selvittelyyn...

    Älkää vihatko niin paljon :D

    VastaaPoista
  10. Joskus ennen vanhaanhan naisten elin-ikä on ollut miesten elinikää lyhyempi. Miten se on mahdollista, jos kyse on biologiasta?

    Miehiä kuolee ja vammautuu töissä paljon naisia enenmmän.

    Jos esim. alkoholinkäytöllään lapsensa vammauttaneet naiset laitettaisiin vankilaan, vankimäärä tasoittuisi. Kyse on lainsäädännöstä, ei biologiasta.

    Tasa-arvossa pyritään antamaan sama mahdollisuus naisille ja miehille. Siten mahdollisuuden seksin saamiseen pitäisi olla naisille ja miehille yhtä helppoa. Kyse on markkina-ongelmasta, jossa miehille ei ole (ilmaista) tarjontaa yhtä paljon kuin naisille

    VastaaPoista
  11. Anonyymi7/2/07 17:56

    Asevelvollisuus olisi feminismille todellinen tilaisuus näyttää mistä se kana pissii. Tämähän on ainoa yhteiskunnassa jäljellä oleva sukupuolia lähtökohtaisesti eriarvoistava laki.

    Toistaiseksi ei ole tullut muuta kuin laimeaa nyökkäilyä: "meh... pitäisihän se joo poistaa" tai toiselta laidalta: "miehethän sen asevelvollisuuden kannalla ovat, oma on vikanne".

    Todellista ongelmaa ratkaistaessa ei feministienkään tarvitsisi keksiä ihmeellisiä lauserakenteita, joissa puhutaan jostain naisten itsensä toteuttamisen esteistä. Ei suuri osa miehistäkään voi toteuttaa itseään, jollei sitten halua istua vuotta vankilassa. Naisilla ei ihan tämän kokoluokan esteitä näinä päivinä ole.

    Asevelvollisuus on nykysuomen räikein ja selvimmin nähtävä tasa-arvo-ongelma. Jos feminismi kerran on tasa-arvon kannalla, niin kyllä tälle ongelmalle pitäisi jotain ihan oikeasti tehdä. Ja jos kerran muutos ei miesten takia onnistu, niin feminismi on silloin osoittanut itsensä pelkäksi kitiseväksi omia etuja ajavaksi akkalaumaksi, joka ei oikeasti pysty saamaan mitään oleellista aikaan. Ehkä tämä tasa-arvon ajamisen pelottavuus onkin se varsinainen syy, jonka vuoksi tätä asiaa ei koskaan ole feministien asialistalla näkynyt.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi7/2/07 18:04

    Johtuisikö miehien entisaikojen pidempi elinikä puhtaasti siitä, että poikalapset olivat arvokkaampia kuin tytöt, joten heistä huolehdittiin paremmin. Lisäksi, ei milloinkaan ennen ole nainen pystynyt huolehtimaan itsenäisesti omista asioistaan, vaan ollut aina miehen armoilla. Nykyään taloudellinen itsenäisyys on onneksi mahdollista, jossain päin maailmaa ja tietyssä suhteessa.

    Saattaa ollakin, että miehiä kuolee enemmän. Onko sinulla jotain dataa tästä?

    Alkoholismi on sairaus, ei voi olettaa, että terve ihminen toimisi samalla tavalla. Pitäisikö kaikki alkoholisoituneet naistensa hakkaajat pistää samasta syystä heti linnaan. Alkoholismi on seuraus, joten sen seurauksena tehdyt teot olisivat ehkä jääneet tekemättömäksi ilman vaikuttavaa ainetta. Tässä pitää puuttua syyhyn, ei seuraukseen...

    Oletko sitä mieltä, että yhteiskunnan pitäisi jotenkin järjestää tasa-arvoiset seksisaantimahdollisuudet. Kerropa käytännössä miten se toimisi, niin ettei se loukkaisi kummamkaan ihmisoikeuksia. Haluaisitko oikeasti harrastaa seksiä naisen kanssa, joka voisi pahoin läheisyydessäsi. En nyt tarkoita, että näin välttämättä olisi, mutta näin väittäisi käyvän, jos ihminen pakotetaan seksiin. Ei naiset välttämättä sitä seksiä saa sen enempää, kyseessä on päässäsi oleva vääristymä. Ehkä.

    VastaaPoista
  13. Onko seksin saaminen ihmisoikeus? Se perustuu kahden ihmisen väliseen sopimukseen, joten en sotkisi yhteiskuntaa tällaiseen selvittelyyn...

    Samaa mieltä. Seksi perustuu kahden ihmisen väliseen sopimukseen. Jos irtosuhteista nauttiva nainen ei ole rikollinen, niin silloin prostituoiduista naittiva mies ei ole rikollinen. Piirakasta pitää maksaa se, mitä siitä pyydetään.

    Älkää vihatko niin paljon :D

    Vaikka sortajaa saakin vihata, niin se on amatöörien asennetta. Vanha viisaus sanoo, että kunnioita vihollistasi. Itse pyrin suhtautumaan täysin tunteettomasti naisiin tästä eteenpäin.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi7/2/07 20:09

    "Mikko: Olette unohtaneet sen seikan,että nyky-yhteiskunta edelleen toimii siltä pohjalta,
    että mies on normi. Kaikki ympärillä oleva on siis suunniteltu niin, että miehillä on hyvät mahdollisuudet mihin vain, johtuen siitä, että valtaa ja rahaa pitävät kädessään maailmassa edelleenkin miehet. Kiistattomasti."

    Ihan täyttä höpönlöpönä. Naiset saavat pienempää palkkaa eivätkä kansoita johtajanhuoneita koska heistä _ei_ _ole_ siihen hommaan!

    Terveisin "Kissojen, koirien ja keppien sekä kakkujen kanssa houkutellut erästä pätevää naisinsinööriä johtoportaaseen mutta jos ei niin ei niin sitten ei"

    VastaaPoista
  15. Anonyymi7/2/07 20:31

    Ei ehkä kannata ottaa esimerkiksi yhtä tapausta ja vetää siitä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Jos naisista ei ole johtoportaaseen, miksi sitten enemmän naisia kuin miehiä on esimerkiksi nykyään yliopistoissa??? Eikös sieltä valmistuta nimenomaan tutkimus- ja johtotehtäviin. Eikös tuo kerro siitä, että naisilla on halua edetä hierarkiassa ja pärjätä työelämässä, mutta jostain kumman syystä se ei vaan vielä ole toteutunut....

    VastaaPoista
  16. Anonyymi7/2/07 21:43

    Mikko Moilanen: "Vaikka sortajaa saakin vihata, niin se on amatöörien asennetta. Vanha viisaus sanoo, että kunnioita vihollistasi. Itse pyrin suhtautumaan täysin tunteettomasti naisiin tästä eteenpäin."

    Ei naiset ole sun vihollisia, Moilanen. Ei niillä ole mitään sua vastaan. Sä olet niille yksinkertaisesti ilmaa.

    Voit tietysti julistaa yksipuolisen sodan, mutta se on vähän noloa. Yleensä vihollisen linnakkeissa hiiviskeleviä näkymättömiä ilmaolentoja esiintyy lähinnä roolipeleissä ja pulp-kertomuksissa.

    VastaaPoista
  17. Anonyymi7/2/07 21:53

    "Jos naisista ei ole johtoportaaseen, miksi sitten enemmän naisia kuin miehiä on esimerkiksi nykyään yliopistoissa??? Eikös sieltä valmistuta nimenomaan tutkimus- ja johtotehtäviin. Eikös tuo kerro siitä, että naisilla on halua edetä hierarkiassa ja pärjätä työelämässä, mutta jostain kumman syystä se ei vaan vielä ole toteutunut...."

    Ne ovat siellä yliopistossa sen vuoksi, että muutkin sinne menevät. Naiset ovat paljon enemmän joukkosieluja kuin miehet, joten joukon jatkona meneminen on luonnollinen osa elämää. Naiset luulevat myös miehiä samanlaisiksi joukkosieluiksi, joten tästä seuraa näkemys, että miehillä olisi jokin kummallinen vimma suosia toisiaan sukupuolen perusteella. Eivät miehet niin tee, ainakaan lähellekään samassa määrin kuin naiset.

    Opintojen jälkeen suuri osa naisista sitten rötvää kaupankassana tai kotiäitinä. Täysin hukkaanheitettyjä veroeuroja nämäkin...

    VastaaPoista
  18. Anonyymi7/2/07 22:10

    "Johtuisikö miehien entisaikojen pidempi elinikä puhtaasti siitä, että poikalapset olivat arvokkaampia kuin tytöt, joten heistä huolehdittiin paremmin. Lisäksi, ei milloinkaan ennen ole nainen pystynyt huolehtimaan itsenäisesti omista asioistaan, vaan ollut aina miehen armoilla."

    Eiköhän se naisten lyhyempi elinikä entisaikoina, ja kehitysmaissa näinäkin päivinä, johdu lähinnä raskauteen ja synnytyksiin liittyvistä riskeistä? Nykyään länsimaissa nämä asiat ovat erinomaisella tolalla, ja naisten lisääntymisterveydenhuoltoon on panostettu paljon. Ehkä olisi aika panostaa hieman enemmän myös miesten terveyteen?

    Mitä tulee taloudelliseen, ja muuhunkin, itsenäisyyteen, niin siitä ovat naiset päässeet nauttimaan kyllä ennenkin, vaikka lainsäädännölliset normit ovat voineet olla joskus aika rajoittavia.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".