lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

Blogeja

Tuuli-blogi.

Sini "Terävän" postauksia.

Feministinen aloite!

On ne miehet sitten ihmeellisiä!

Julmia havaintoja liikenteestä ja lasikatosta.
Vielä suuremman järkytyksen koin lauantai-iltana valtuuskunnan ohjelmatyöryhmässä. Siellä muutosehdotusten joukossa tuli esiin lasikattoa koskettelevia. Kolme varsin täyspäisenä pitämääni valtuuskunnan miesjäsentä olivat täysin pihalla lasikattoilmiön suhteen. Kukaan ei ollut ymmärtänyt, mitä kyseisellä termillä edes tarkoitetaan! Aivan käsittämätöntä! Missä umpiossa ihmiset oikein elävät? En olisi pystynyt kuvittelemaankaan, että törmään moiseen tietämättömyyteen oman puolueeni sisällä.

Surullisinta asiassa on se, että miehillä edelleen on varaa olla tietämättä lasikatosta. Ehkä tämä tietämättömyys kertoo vankasti omalla tavallaan siitä, kuinka vahvassa naisten alempi asema ja etenemisen esteet yhä ovat. Siellä se lasikatto on, takuuvarmasti.
Juuh, kyllä se lasikatto ilmestyy yhtä varmasti kuin keisarille uudet vaatteet, jos sitä tarpeeksi tomerasti jaksaa toitottaa "tietämättömille miehille". Tyhmät eivät vaan kykene lasikattoa näkemään, vaikka se ihan varmaan on olemassa... vrt.

Keisarin uudet vaatteet satu:
Siinä suuressa kaupungissa, missä keisari asui, vietettiin iloistaelämää, ja sinne tuli joka päivä paljon vieraita. Kerran kaupunkiin ilmestyi kaksi petkuttajaa. He olivat olevinaan kankureita ja kehuivat kutovansa maailman ihaninta kangasta. Sekä värit että malli olivat harvinaisen kauniit, ja lisäksi oli vaatteissa, jotka tästä kankaasta valmistettiin, kummallinen taika: ihminen, joka oli kykenemätön hoitamaan virkaansa tai mahdottoman typerä, ei saattanut ensinkään nähdä niitä...
Kohteita, katseita.
Kohde. Olin äsken taas sellainen, ja voin sanoa, että olen melkoisen kyllästynyt. Se, että olen nainen, ei anna oikeutta suhtautua minuun kuin johonkin esineeseen, jota saa tuijottaa, osoitella ja jolle saa viestiä mitä tahansa. Tähän ei anna oikeutta myöskään se, että mulla on pitkät vaaleat hiukset ja usein hame. Ei.

En käy lenkillä saadakseni kuulla vislauksia. En matkusta junalla päätyäkseni osaksi miesporukan puheita ja eleitä. Kaula-aukkoni tarkoitus ei ole saada alustajaa tuijottamaan rintojani. En käytä kesävaatteita kuullakseni huuteluja. Enkä ole ehdolla vaaleissa saadakseni kahvi- tai kynttiläillalliskutsuja.

Tämä pätee niin valkoisiin kuin mustiin, pohjoismaisiin kuin arabimiehiinkin.

Raivostuttaa. Flirttailu on kivaa. On mukavaa saada hauskoja ja asiallisia kommentteja ja kehuja ulkonäöstä. Ja kyllä katseetkin joskus imartelee. Mutta se ei oikeuta mitään. Kaikilla pitää olla oikeus juosta kesällä kaupungissa, kävellä omissa ajatuksissaan tai kertoa mielipiteistään ilman että tulee esineistettyä.
Tosin sanoen, kun nainen esiintyy seksikkäänä, alempitasoiset miehet eivät saa katsoa tai kiinnostua. Linnaan vaan katselevat miehet ja katsominen lailla kielletyksi.

16 kommenttia:

  1. Sini Terävän ajatuksenjuoksua

    "Mistä näitä oikein tulee? Ilmeisesti biologialla ja tilastotieteellä voi selittää aivan kaiken. "

    ei tietenkään voi, koska ne on patriarkaatin kehittämiä pahoja kovia tieteitä.

    "Tilastollisesti voi toki yleistää monenmoista, mutta eivät ne tilastot mitään totuuden sanaa julista. "
    Sini Terävä ei oikein tunnu tietävän mitä tilastot tai todennäköisyydet tarkoittaa.
    tuntuu olevan yleinen väite, että tilastot ei tarkoita mitään, koska kaikki on yksilöitä.

    "Kaula-aukkoni tarkoitus ei ole saada alustajaa tuijottamaan rintojani."
    Mikä sitten on syvään uurretun kaula-aukon tarkoitus, jos ei kiinnittää huomiota rintoihin?

    VastaaPoista
  2. "Tilastollisesti voi toki yleistää monenmoista, mutta eivät ne tilastot mitään totuuden sanaa julista."

    Tähän kiteytyy useimpien humanistien ajatusmaailma. Tilastotieteen lait ovat olemassa, vaikka niille sulkisi silmänsä ja tukkisi korvansa ja huutaisi äläbäwälä.

    VastaaPoista
  3. Kaikilla pitää olla oikeus juosta kesällä kaupungissa, kävellä omissa ajatuksissaan tai kertoa mielipiteistään ilman että tulee esineistettyä.

    Suomi on vapaa maa. Täällä saa pukeutua niinkuin haluaa, kertoa mielipiteitään kenelle haluaa, perustaa sellaisia TV -kanavia kuin haluaa. Joidenkin mielestä tämä on sietämätöntä, ja heidän tekisi kovasti mieli kontrolloida muiden käyttäytymistä, mutta ei oikein sovi sanoa sitä suoraan. Siksi täytyy käyttää apuna kaikenlaisia poliittisia keinoja.

    VastaaPoista
  4. henkka: "Tosin sanoen, kun nainen esiintyy seksikkäänä, alempitasoiset miehet eivät saa katsoa tai kiinnostua. Linnaan vaan katselevat miehet ja katsominen lailla kielletyksi."

    ai atm:t? missäs siellä sanottiin että ne viheltelevät, kuolaavat ja kommentoivat miehet olivat arkoja ja fiksuja, korkeasti koulutettuja atm:iä? hahhaa, luulen kuule että noin käyttäytyvät raksaäijät ym limamiehet, siis ytm:t. mutta kaikki ikävä on tietenkin sinun maailmankuvassasi atm:iin kohdistuvaa - minkäs sitä ihminen harhoilleen voi.

    VastaaPoista
  5. "hahhaa, luulen kuule että noin käyttäytyvät raksaäijät ym limamiehet, siis ytm:t. mutta kaikki ikävä on tietenkin sinun maailmankuvassasi atm:iin kohdistuvaa - minkäs sitä ihminen harhoilleen voi."

    Eivät kaikki raksaäijätkään ole YTM:iä. YTM:n vilkaistessa rintoja tms. kyse on todennäköisimmin valloittavasta flirtistä ja kujeilevasta silmäpelistä. Minäkin luulen, ettei Terävää tällainen häiritse, vaan nimenomaan seksuaalisesti vähemmän kiinnostavien miesten huomio. Ja kysymys, miksi käyttää avokaulaista paitaa, jos ei halua huomiota tisseilleen, on osuva.

    VastaaPoista
  6. Onko kaula-aukko feministeille vallankäytön ja syyllistämisen apuväline? Panu on kirjoittanut aiheesta osuvasti Yrsa Steniuksen havaintoihin pohjautuen:
    http://panuhog.blogspot.com/2005/03/fasistisen-pahuuden-piv.html

    VastaaPoista
  7. OPN, myönnät siis että atm:t tekevät aivan samanlaisia lähestymisyrityksiä (/alistamisyrityksiä, niin kuin femu sen näkee) naisille kuin ytm:t? kuvani ennen niin glorifioiduista atm:istä korjaantui juuri: eivät he olekaan naisia aidosti kunnioittavia, kohteliaita ja henkisesti korkeatasoisempia kuin ytm:t. kiitos tästä. nyt siis atm:ien ja ytm:ien välinen ainoa ero on lihasmassa - ei kai atm sentään lihaksikas voi olla. raksatyö kuulemma on fyysisesti aika raskasta hommaa, mutta uskon toki jos tiedät että atm:iäkin niissä töissä näkyy.

    VastaaPoista
  8. Vallankäytön, syyllistämisen ja itsensä uhriuttamisen apuväline.

    VastaaPoista
  9. Avoin kaula-aukko on seksuaalisen häirinnän väline. Eikös se niin mennyt, että ollakseen seksuaalisen häirinnän uhri, riitti pelkkä tunne tästä asiasta?

    VastaaPoista
  10. Onko liian vähän tekemistä?

    VastaaPoista
  11. Anonyymi1/4/07 10:51

    Jos tuo Terävä on esimerkki feminististä, niin aatteella ei todellakaan mene hyvin.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi1/4/07 16:24

    Miten niin aatteella ei mene hyvin? Terävähän käyttää kaikkia oikeita avainsanoja ja termejä. Samoin hän perustelee kantansa ikiaikaisilla Feministisillä standardi-vastauksilla. Minusta Terävä näyttää oikein hyvältä pikkufeministiltä, joka ei tuhlaa aikaa miettimiseen ja kyseenalaistamiseen. Erinomaista ainesta aatteelle siis.

    Aate itsessään on tosin harhateillä, mutta se taas on eri juttu.

    VastaaPoista
  13. Anonyymi1/4/07 23:34

    Jaah... Sinikin on näköjään herännyt ja siivonnut uusimmat eriävät mielipiteet pois kommenttilootastaan.

    Näin tulee jokaisen kunnon feministin tehdäkin. Eihän siitä nyt mitään tulisi jos tunnustettaisiin jonkun olevan eri mieltä. Varsinkaan ei pidä antautua väittelemään kenenkään kanssa, ellei keskustelua saa välittömästi jotenkin ohjattua sivuraiteille.

    VastaaPoista
  14. [p]The expedition parka are also standard issue for participants in the United States Antarctic Program . 隆掳It is a Canada moment right now,隆卤 he says . 12doudounecanadagoosepascher . The actual Wolfe Isle Wind Plant is canada goose really a 197 . To claim title to land in this way, the non-owner must stake an exclusive claim to the property and must declare to the public an interest in the property . I accept been application it inside the accomplished couple of canticle in alfresco temperatures about -25C (-13F) . warmcanadagoosenoway.[/p][p]Diving headfirst into a wolf den or driving cross-country in a van full of wolves may sound like sequences from a Hollywood action flick, but for Susan Dicks, they're . It was a watershed moment for a 64-year-old company that had built its reputation outfitting polar expeditions, oil riggers and police departments throughout the world-people far less concerned with how their clothing looks than whether or not it might save their lives . In every type of media, from magazines to movies and television, you隆炉ll see women in leather . Liberty of movement is critical,that has a model that many confines that experts claim routine are able to protect against you with playing successfully doing canada goose freestyle vest distinct chosen recreation . canada goose 2012 I am translator, conference interpreter, lector, editor by [url=http://pascheruggaustraliaboots.moonfruit.com]chaussure ugg pas cher[/url] profession . In 1848, Fr篓娄d篓娄ric Sorrieu, the French artist, prepared a number of fourprints imagining their dream of a global comprised of 'democraticand social Republics', as he called all of them . Women隆炉s Moncler Moka Black Down Coats

    Women隆炉s Moncler Moka Black Down Coats new arrival with the newest style and fresh color designed.[/p]

    VastaaPoista
  15. Anonyymi3/1/13 07:44

    Even though [URL=http://www.northfacetriclimate.org/#560]north face triclimate[/URL] does not seem to get from the way of activities on the mountain, some may well obtain it annoying they can't remove it anyway. Providing that doesn't bother you, this particular jacket is easy to recommend.If you are thinking of buying a wintertime [URL=http://www.northfacetriclimate.org/#1037]north face outlet locations[/URL] with serious capabilities, the North Face Women's Prism Ice Parka is your solution. For informal winter months explorers, this hat might even be too cozy and technical.

    VastaaPoista
  16. Good day! I could have sworn I've been to this website before but after checking through some of the post I realized it's new
    to me. Nonetheless, I'm definitely happy I found it and I'll be bookmarking and checking back often!



    My web page; laser cellulite treatment

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".