Naisten maksamia veroja pitäisi alentaa. Miesten veroja tulisi taas korottaa hieman naisten veronalennusta pienemmällä määrällä.Kannattaa kuitenkin muistaa, että jo nykyisellä verotuksella...
Professoreiden mukaan naisten veroale ei loukkaisi sukupuolten välistä tasa-arvoa. Heidän mielestään on tekopyhää puhua tasa-arvosta vain verotuksen alalla, kun tasa-arvo on vielä kaukana esimerkiksi työmarkkinoilla ja perheiden työnjaossa.
Women 'to be richer sex by 2025'
Women will be richer than men by 2025 and own 60% of the UK's personal wealth, a new study suggests.
Ja taas puutteellista lainaamista.
VastaaPoistaTärkein vaikutus tuolla veroalella on etelä-eurooppaan, mikä mainitaan tuossa artikkelissakin. Tarkoitus olisi houkutella naisia töihin vaikka niihin pienipalkkaisiin duuneihin. Koska täten heidän ansionsa lähestyisivät miesten ansioita edes vähän.
Toki sinällään on hanurista että naisia pitää veroin houkutella töihin. Mutta se taas on etelä-eurooppalaista kulttuuria, ja ihan turha keuhkota siitä täällä, koska suomessa käytännössä ylivoimainen enemmistö naisista käy töissä.
"Professoreiden mukaan naisten veroale ei loukkaisi sukupuolten välistä tasa-arvoa."
VastaaPoistaJos tasa-arvo on tätä, niin ehkä feministit ovat sittenkin vilpittömiä sanoessaan ajavansa tasa-arvoa.
"Toki sinällään on hanurista että naisia pitää veroin houkutella töihin. Mutta se taas on etelä-eurooppalaista kulttuuria, ja ihan turha keuhkota siitä täällä,"
eikö etelä-eurooppalaisilla ole oikeutta kulttuuriinsa? ja mikään muu ei etelä-euroopassakaan estä naisia menemästä töihin, kuin halu jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Miksei niin saisi tehdä? Kyllä moni nainen jää mielellään kotiin hoitamaan lapsiaan, ei se ole mikään synti, vaikka aiheuttaakin tilastollisen vaikutelma, että naisia kauheasti sorretaan.
Miten olisi sellainen laki, että jokaisen on elätettävä itsensä, eikä kukaan saa elää partnerinsa kustannuksella. Se varmaan lisäisi naisten innokkuutta työntekoon.
VastaaPoistaEhkäpä miesveron voisi maksaa taksvärkkimuodossa? Jos vaikka asetetaan vain miehille pakollinen vuoden, tai puolen vuoden mittainen pakollinen orjatyökomennus?
VastaaPoistaSäädetään samalla laki, jonka mukaan jokainen ripustaa omat pyykkinsä. Etelä-Amerikassa eronneille miehille järjestetään "näin käytät pesukonetta"-kursseja. (Oikeasti!)
VastaaPoistaMinusta alkoi äkkiä tuntua siltä, että sukupuoli onkin vain sosiaalinen konstruktio. Joo, jokaisen pitäisi voida muuttaa sukupuolensa virallisesti vain ilmoittamalla asiasta viranomaisille.
VastaaPoista"Jos vaikka asetetaan vain miehille pakollinen vuoden, tai puolen vuoden mittainen pakollinen orjatyökomennus?"
VastaaPoistaEi kai tuollainen voi onnistua missään sivistysvaltiossa? Kuulostaa ihan natsimeiningiltä.
Monet pienten lasten äidit ovat kertoneet minulle, että syy siihen miksi ylityöt eivät kiinnosta on se, että heidän ylitöitään verotettaisiin yhtä paljon kuin miesten ylitöitä.
VastaaPoistaTuolla taloustieteilijöiden logiikalla minun muinainen "Nuorten naisten itsemurhien lisäämisprojektini" on sitten ihan oikeasti tasa-arvoa.
VastaaPoistaVuosi pari sitten kirjoitin Plöki-vainaassa Nuorten naisten itsemurhien lisäämisprojektista. Komitea on nyt antanut mietintönsä siitä, miten nuorten naisten itsemurhat voitaisiin nostaa samalle tasolle nuorten miesten itsemurhien kanssa. 2500-sivuinen mietintö liitteineen on hieman liian voluminöösi tässä julkaistavaksi, joten referoin vain tärkeimpiä kohtia.
Esipuheessaan komitea toteaa, että nuorten miesten itsemurhien vähentämispyrkimykset, niin moraalisesti yleviltä kuin ne ajattelemattoman korvissa kuulostaisivatkin, eivät luonnollisestikaan ole realistinen eivätkä mielekäs ajatus nyky-yhteiskunnan eetoksen kannalta. Miesten suurempi taipumus itsemurhaan on ennen kaikkea miellettävä miesten etuoikeutena ja merkkinä patriarkaatin yhä jatkuvasta alistusvallasta naisiin. Tämän takia tasa-arvon nimessä tuleekin pyrkiä nuorten naisten itsemurhafrekvenssin nostamiseen.
Huolimatta komitean koollekutsujan innokkaista vaatimuksista ja esityksistä komitea päätyi siihen tulokseen, että nuorten naisten myönteistä suhtautumista kuolemaan ei ole kannattavaa eikä soveliasta lisätä pyrkimällä kohderyhmän elämänlaadun suoraan ja tarkoitukselliseen heikentämiseen. Esimerkiksi raiskauksen laillistamisen, nuorille pojille järjestettävät tyttöjenvihaamiskurssit ja julkiset naistenhalvennuskampanjat komitea torjui kalliina ja todennäköisesti tehottomana keinona. Mikäli naisia todella raiskataan niin paljon kuin feministit väittävät, komitea totesi, kasvunvaraa ei merkittävästi ole; sitä paitsi raiskaukset ja muu naisten ihmisoikeuksien halventaminen eivät nykytilanteesta päätellen ole toimiva keino lisätä naisten itsemurhia. On jopa mahdollista, että kohderyhmä alkaisi tehdä yhä vähemmän itsemurhia ja sen sijaan ajaa suunnitelmallisessa kostotarkoituksessa yhä enemmän viattomia miehiä tähän ratkaisuun. Tätä riskiä komitea ei halunnut ottaa, joten sekä raiskausten laillistaminen että naisvihakampanjat torjuttiin mietinnössä ehdottomasti.
Mietinnössä todetaan, että naisten itsemurhien lisäämisessä on pyrittävä mielipidevaikuttamiseen sellaisten kanavien kautta, joiden tiedetään merkittävästi ohjaavan nuorten naisten käyttäytymistä. Kyseeseen tulevat siis ennen muuta muoti-, kauneus- ja yleensä naistenlehdet. Itsemurha on tuotteistettava ja siitä on tehtävä nuorten naisten keskuudessa muoti. Itsemurhavälineitä on markkinoitava valmiina setteinä erilaisilla tuotenimillä. Elinkeinoelämän ja naistenlehtien yhteistyöllä itsemurhasta luodaan nuoren naisen silmissä varteenotettava vaihtoehto elämälle. Erityisen suositeltavana keinona komitea piti vetoamista nuorten naisten turhamaisuuteen. Komitean luonnostelemista iskulauseista erityisen suurta kiinnostusta herätti: "Sinä olet liian hyvä suomalaisille miehille - rakastu mieluummin Viikatemieheen!"
Mietinnön loppusanoissa visioitiinkin huimapäisesti niillä mahdollisuuksilla, joita itsemurhatuotanto voisi avata ulkomaankaupassa. Suomen maine yhtenä maailman itsemurhaavimmista kansakunnista on merkittävä osa kansallista brändiämme, jota elinkeinoelämän ei tulisi hyljeksiä. Komitean mielestä itsemurhatuotteet ja itsemurhateollisuus voisivat osoittautua poikkeuksellisen merkittäväksi innovaatioksi. Esimerkiksi Japania pidettiin suomalaisten itsemurhasettien (englanninkieliseksi mainosattribuutiksi ehdotettiin Genuine Finnish Suicide Kit) potentiaalisena suurmarkkina-alueena.
Pekka Eskimo sanoi (alempana)...
VastaaPoistakuuluuko naisjärjestöihin todella yli puoli miljoonaa jäsentä?
Mukaan on laskettu Puolustusvoimat. Valtaosa jäsenistä on tosin vastentahtoisia, mutta itse järjestö rekrytointiperiaatteeltaan naisten asialla.
Toki Etelä-Eurooppalaisilla on oikeus kulttuuriinsa. Naisilla voi siellä ihan konkreettisesti olla alisteinen asema juuri tuon taloudellisen puolen vuoksi. Eli että tavan/puolison vaatimuksen/oman tahtonsa vuoksi ovat olleet kotona, eivätkä enää asianlaitaa voi korjata kun ei ole ammattitaitoa, koulutusta eikä siten niin samoja saumoja korjata tilannetta kuin miehillä. Ehkäpä siellä naiset ja miehet eivät niin tule aatelleeksi että hei nainenkin voi ehkä oikeasti käydä töissä.
VastaaPoistaAsenteet ovat tässä suhteessa ehkä vähän luutuneet Etelä-euroopassa, mihin verotuksella nyt yritetään puuttua. Ei siinä sen kummemmasta välttämättä ole kysymys. Voi jopa johtaa Pekka Eskimon (ja minunkin) toivomaan tilanteeseen, jossa ajatusmallit ja asenteet muuttuvat niin että ne E-eurooppalaisetkin ymmärtävät harkita tarkemmin valintaansa kotiin jäämisen ja työn välillä. Ehkä verotus on se potku.
Lisäksi asiaan vaikuttaa vielä esim. tarjolla olevan päivähoidon puute tai laadun heikkous, mikä voi puutteellisen naisten työkulttuurin vuoksi olla todellisuutta (siis, VOI, en tiedä tarkemmin mutta luulisin että kaikkialla tilanne ei edes ole niin hyvä kuin suomessa). En kyllä pistäisi lapsiani Päiväkoti Maitohammas-Auschwitziin vaikka muija muuten jäisikin kotiin... Tämä on laaja kysymys joka on tärkeä osa kun puhutaan kotivanhemmuudesta tai töihin menosta. Mutta tähän sitä ei nyt huomioitu.
Näin siis lähinnä ehkä alemmissa tuloluokissa tai konservatiivisemmissä perheissä/alueilla.
Ja pitää vielä muistaa että kulttuuritkin elävät ja muuttuvat. Totta kai E-Eurooppalaisilla on oikeus muokata elävää kulttuuriaan niinkuin parhaaksi katsovat. Joskus sielläkin ne naiset käyvät töissä, mutta kuten jo sanoin, tällaista käytöstä voidaan yrittää tehdä yleisemmäksi verotus-kickstartilla. Kyllä ne verohelpotuksetkin voidaan poistaa myöhemmin jos niitä annetaan ja toivottu vaikutus on muuttunut itsestäänselvyydeksi/tavaksi.
Pekka Eskimo: "mikään muu ei etelä-euroopassakaan estä naisia menemästä töihin, kuin halu jäädä kotiin hoitamaan lapsia."
VastaaPoistakyllä se aika tehokkaasti estää töihin menon jos ei ole paikkaa mihin lapset jättää päiväksi. eli kuten ylläoleva anonyymikin huomioi (tai epäili - minä tiedän), kaikkialla euroopassa ei ole puitteet niin hyvät päivähoidon suhteen kuin suomessa. jopa niinkin lähellä skandinaviaa kuin modernina pidetyssä saksassa olosuhteet ovat hyvin vahvasti kotiäitiyttä edellyttävät. koulustakin on kätevästi yksi arkipäivä (ke) vapaata ja vastaavasti la on koulua eli normaali arkityöviikko ei onnistu ellei saa lapsille hoitajaa keskiviikoksi. isommat lapset voivat tietenkin olla yksin kotona kunnes vanhemmat illalla palaavat töistä, mutta pienille kokonainen päivä ilman ruokaa ja hoitoa on aika raskas (lapsethan aloittavat koulun lähes kaikissa muissa muissa nuorempina kuin suomessa eli kyse voi tosiaan olla 5-vuotiaista ilman hoitoa).
Henry: "Miten olisi sellainen laki, että jokaisen on elätettävä itsensä, eikä kukaan saa elää partnerinsa kustannuksella. Se varmaan lisäisi naisten innokkuutta työntekoon."
ihan varmasti arvot muuttuisivat siihen suuntaan että kaikki tekevät töitä henkensä edestä, mutta lapsia ei sitten enää hankittaisi. ei siinä mitään vikaa sinällään - kyllä maailmassa ihmisiä piisaa ilman meitä suomalaisiakin. miehet voisivat myhäillä tyytyväisinä että kukaan ei lypsä heiltä rahaa eikä elä siivellä. ahneuttaanhan naiset sen tekevät, eivät suinkaan pitääkseen parin yhteisen lapsen/-t ja itsensä ruuassa, puhtaina ja terveinä. mitään kiitollisuutta ei kannata osoittaa ihmiselle joka uhraa oman uransa ja eläketienestinsä hoitamalla ja kasvattamalla miehen geenien hedelmää kohti itsenäistä ikää - jolloin lapsi monesti tuottaa iloa ja ylpeyttä vanhemmilleen ja lopulta ehkä on ainoa joka muistaa ja huolehtii ikääntyvistä vanhemmistaan.
minustakin on kyllä kamalaa että nainen niin paljon useammin kuin mies asettautuu siihen epävarmaan asemaan, jossa on toisen armeliaisuuden varassa ja myöhemmin oman ammattitaidon ehkä jo rapistuttua ja uran tyssättyä esim avustaviin toimistotöihin se armeliaisuus usein loppuu (uskottomuuteen ja) avioeroon. nainen saa "kiitoksena" pitää lapsensa (lapset usein haluavat jäädä läheisemmäksi kokemansa äidin luokse) mutta yksinhuoltajaäidin tulevaisuus ei tosiaan ole kovin ruusuinen. olen siis ilman muuta samaa mieltä henkan kanssa: kenenkään ei pidä joutua elättämään ketään toista ja - oma lisäykseni: kenenkään ei pidä joutua kasvattamaan kenenkään toisen lapsia.
"minustakin on kyllä kamalaa että nainen niin paljon useammin kuin mies asettautuu siihen epävarmaan asemaan, jossa on toisen armeliaisuuden varassa"
VastaaPoistaEi siinä minusta mitään kovin kamalaa ole, itse asettuisin mieluusti siihen asemaan, mutta kun ei vaan löydy naisia elätyksen tarjoajiksi.
henry: "itse asettuisin mieluusti siihen asemaan, mutta kun ei vaan löydy naisia elätyksen tarjoajiksi."
VastaaPoistano harmi. oletko etsinyt kattavasti kaikista ammattikunnista? voisin kuvitella että urasuuntautuneet naiset, esim ekonomit, olisivat hyvinkin helpottuneita jos mies suostuisi jäämään kodin hengettäreksi - etenkin jos haluat myös lapsia hoidettavaksesi. oletko koittanut markkinoida itseäsi hyvänä koti-isänä?
meitä urasta kiinnostuneita naisia ei ehkä tosiaan ole niin paljon, mutta oikein haarukoimalla saattaisi kyllä löytyä. omasta taustastani löytyy uraäiti ja koti-isä, nykyään siskoni on parisuhteessaan ainoa työssäkäyvä, miehensä ollessa kotona (ei lapsia). omaa miestäni olen vuosia valmistellut koti-isyyteen ja käsittämään, että minä voin elättää tulevalla palkallani meidät molemmat (ja teen sen paljon mielummin kuin istun parhaat vuoteni hiekkalaatikon reunalla hokemassa kakka ja pissa).
siis etsi kunnianhimoista naista, ei vahvasti naiseuteensa identifioitunutta tai kovin paljon muiden tunteilla kiristettävissä olevaa naista (painostus uraa tekevää äitiä kohtaan tulee olemaan kovaa), joka tietysti mielellään tienaa kohtuullisesti ja rakastaa työtään (on valmis uhraamaan muita elämänalueita).
Lainaus Hesarin keskustelusta, sivun 2 viimeinen kommentti Lasse | 19.4.2007 12:18:
VastaaPoista"Tuo lähteenä mainittu tutkimus [http://www.economics.harvard.edu/faculty/alesina/papers/genderbasedtaxation-0307.pdf] mainitsee, että tulos perustuu optimaalisen verotuksen teoriaan. Eräs sen sivuvaikutus on se, että periaatteessa mitä tahansa tulotason kanssa korreloivaa asiaa voi käyttää verotuksen pohjana.
Nyt on ilmeisesti myös niin, että pidemmät ihmiset keskimäärin hieman enemmän kuin lyhyet. Aiheesta onkin kirjoitettu toinen tutkimus, jossa sukupuoliveron mukaisilla argumenteilla osoitetaan, että teorian mukaan pidempiä ihmisiä kannattaisi siis verottaa enemmän.
Tutkimus löytyy täältä (plus kommentteja):
http://gregmankiw.blogspot.com/2007/04/optimal-taxation-of-height.html
Ja ennen kuin joku vetää herneen nenään ja ihmettelee miten siteeraamani tutkijat ovat todellisuudesta irtaantuneita haihattelijoita, niin tuon tutkimuksen motivaationa ei olekaan keksiä uusia tapoja nyhtää kansalta rahaa, vaan herättää keskustelua optimaalisen verotuksen teorian järkevyydestä.
Kannattaa kuitenkin siis pitää mielessä, että jos kannatatte sukupuoliveroa, niin teidän pitäisi samanlaisista syistä kannattaa myös pituusveroa :)"
Suomessa on Irlannin jälkeen EU:n toiseksi suurin osuus kotiäitejä, sanoi jokin kuoliaaksi vaiennettu uutinen.
VastaaPoistaSe siitä eteläeurooppalaisesta kulttuurista.
"Ja ennen kuin joku vetää herneen nenään ja ihmettelee miten siteeraamani tutkijat ovat todellisuudesta irtaantuneita haihattelijoita, niin tuon tutkimuksen motivaationa ei olekaan keksiä uusia tapoja nyhtää kansalta rahaa, vaan herättää keskustelua optimaalisen verotuksen teorian järkevyydestä."
VastaaPoistanäin asialliset kommentit vievät terän hyvin alkaneelta kimpaantumiselta. Kiitos vaan keskustelun tappaja.
"näin asialliset kommentit vievät terän hyvin alkaneelta kimpaantumiselta. Kiitos vaan keskustelun tappaja."
VastaaPoistaEi ole minun vastuullani jos ette halua keskustelua ja hyvin alkanutta kimpaantumista jatkaa. Kenenkään näppäimistön takapiruksi en pääse tai katkomaan verkkopiuhojanne.