Vähän raporttia länsirintamalta, jolla on viimeaikoina ollut aivan liian hiljaista.
Syltyn nettideittiprojekti on ollut pitkän aikaa pienellä liekillä, yksinkertaisesti kiinnostuksen ja sopivan naismateriaalin puutteessa. Ei vain ole jaksanut kirjoitella naisille. Noh, tässähän nyt kävi semmoinen ihme että viime viikolla alkoi tapahtua kun eräs nainen sattuikin kirjoittelemaan minulle (tämä on kolmas nainen joka ottaa minuun itse yhteyttä puolen vuoden sisällä).
Chattailtiin, kuvat vaihdettiin, ajattelin että ihan hyvä tytsy kuvien perusteella, olisiko about samaa luokkaa kasvoiltaan kuin mun ex eli ihan kaunis/nätti mun silmään (mutta mun silmä on aikalailla samanlainen kuin muidenkin), mutta ei liian kaunis.
Pienten aikatauluongelmien jälkeen tapaamiseen. Ehdin jo jossain vaiheessa laittaa yhden kärkkään tekstiviestin, jossa ruoditaan sitä ettei voi vastata treffipyyntöön vaikka itse on puhelinnumeronsa minulle ensin lykännyt. Nainen soittaa, selitys on hyväksyttävä. Eikun tapaamiseen keskustan kahvilassa.
Ensireaktio: PETTYMYS.
Voi ei! Deittini on paljon kauniimpi kuin lähettämissään valokuvissa, aivan liian kaunis! Kyllä minä tahdon kauniin, mutta joku raja siinäkin pitää olla, ei kannata kuuseen kurkottaa (kokemus on opettanut). Kyseessä ei kuitenkaan ole täydellinen megabeibe, mm. etuvarustus on vähän vaatimaton, alarivin hampaat hieman vinossa ja nenän sivuprofiili melko erilainen normaalista. Mutta silti, tämä nainen on kasvoiltaan selkeästi kauniimpi kuin exäni, vaikka kropassa ei sitä taida voittaakaan. Pukeutuminenkin on tyylikkään seksikäs minihame, korkokengät ja hillitty pitkähiainen paita (vanha sääntöhän menee niin että, kevyt alaosa+peittävä yläosa tai toisinpäin).
Ex on ollut hyvä referenssipiste, käytännössä kaikki sitä vaatimattomammat ihastuvat minuun, kaikki kauniimmat antavat pakit ja samaa tasoa olevat ovat sitten sitä riistaa, mihin on hyvät mahdollisuudet, jos vain pelaa korttinsa oikein.
Naisen katse harhailee vähän sinne ja tänne, tuntuu ettei sitä kiinnosta. Annan omankin katsee vaellella missä sattuu, välillä ottaen kuitenkin selvän katsekontaktin. Juttu kuitenkin luistaa hyvin, ei siinä mitään kyllähän tässä aika ihan kivasti kuluu. Nainen tuntuu oikein kivalta ja symppikseltä, eikä varmasti tee ohareita, kertoo kyllä jos ei kiinnosta.
Kun noin puolen tunnin kuluttua deitti hiplailee kännykkäänsä vähän harmistuneen näköisenä, ehdotan että pitäisikö tästä lähteä menemään. En jaksaisi tuhlata aikaa treffeillä, joista ei tule kumminkaan mitään. Asenteeni on rennon hälläväliä. Mutta ei kuulemma vielä tarvitse mennä mihinkään. Päättelen tämän olevan varsin hyvä enne.
Pikkuhiljaa nainen tuntuu lämpenevän jutuistani ja siitä että saa rauhassa kertoilla omia näkemyksiään elämästä, katsoo pidempään ja pidempään suoraan silmiin, hymyilee enemmän ja muutenkin vapautuu. Jossain vaiheessa kysyy että olenko pelimies. Minäkö, millä ihmeen perusteella? Enhän minä meinaa saada edes ****ua baarista ilman että tiputan riman polven korkeudelle. Huomautan että vaikka olisin pelimies, kiistäisin olevani pelimies.
Lopulta ihan kivan puolentoista tunnin jälkeen lähdemme pois.
Parkkipaikalla tyttö yllättää minut kun kysyy suoraan haluaisinko jonain päivänä tulla tapaamaan häntä (asuu jonkin matkan päässä, ei kuitenkana hirveän kaukana). No totta helvetissä haluan. Lupaan soittaa seuraavalla viikolla sopiakseni uudesta tapaamisesta. Lopuksi halataan naisen aloitteesta. Itsekin olin ajatellut pyytää tyttöä uusille treffeille, mutta en kasvotusten vaan tekstarilla. Kasvotusten ei nimittäin saa rehellistä vastausta, harva ihminen pystyy päin näköä torjumaan ihmisen, jonka kanssa on viettänyt tunnin ihan kivojen treffien merkeissä. Mutta enivei, eipä tarvinut tätä miettiä tällä kertaa.
Onko kenelläkään hyviä ehdotuksia jatkotoimenpiteiksi? (mulla on kyllä semmoinen fiilis, että täältä ei näitä treffieksperttejä pahemmin löydy, taidan itse olla koko paikan "treffiguru", no offence rakkaat lukijat ;)
Pitäisikö lähettää tekstari ja kiittää treffeistä ja kehaista samalla tytön ulkonäköä? Jaa-a, siinäpä miettimistä.
Näyttäisi siltä ett uistimeen on tällä kertaa tarttunut suurempi vonkale mitä siima kestää...pitänee ensi viikolla käydä hakemassa ne pakit.
Tai mistä sitä tietää, olen kyllä huomannut että jollain mystisellä tavalla vetoan joihinkin kauniisiin naisiin (erityisesti kotibileissä) :)
Kiitä tekstarilla mukavista treffeistä ja sano että olisi tosiaan mukava tavata uudestaan. Jotta homma ei kaadu siihen, että tyttö miettii, oletko sinä kiinnostunut.
Tosin se voi kaatua siihenkin, että tytteli miettii että olet LIIAN kiinnostunut.. Naiset eivät pidä yli-innokkaista miehistä, koska heitä ei voi katsoa ylöspäin.
NightLight9, ASF: "The Alpha male - I use this phrase a lot... Here is quick run down of what it means to me. If you watch animal shows on PBS or Discovery Channel, many species have a dominant male who has sex with all the females in the group, while the other males get none while waiting for him to die or until they are tough enough to kick his ass and become the alpha male themselves. Many males never get to be an alpha male (never get laid).
Often it seems like you know guys who are always getting laid and other guys never get laid. You'll even see women talking to/hanging out/being friends with the average guy, but then sleep with some other guy (even if he is a jerk, sleeps around and doesn't respect them). The guy who gets laid is playing the role of the alpha male, while the other guys are submissive males.
I'm saying be the guy who gets laid. That guy is confident that he's going to get laid, because he knows he's an alpha male. He knows that women and people in general want to be with him so he doesn't shy away from conversation and meeting new people. He doesn't worry what others think about him when he's doing his thing. He takes control of a situation with authority. He knows he's fun to be with because he is always having a good time and therefore he _is_ fun to be with. He knows that if he is in a group of guys and a group of girls, he will be the one the girls choose to be with, and by having this to be the expected outcome, it is a self fufilling profecy.
Ok here's, how I did the Alpha/Dominant Male thing.... First I created a model of what I thought a Dominant Male should be. Much the same as the one stated before. Then I used it to change my frame of reference about myself, ie I stepped into my model of the Dominant Male. I claimed what I knew to be my genetic right. nd I didn't care who knew it. I didn't make excuses for it either. I just excepted it as the natural order of things. This is not an outward thing that you do but rather an inward change that radiates outward in everything you do.
Being the alpha male is all about attitude and projecting the image that you are fun to be with and the woman should want to be with you. Being the alpha male is self perpetuating. The more you believe you are the alpha male, the more you become the alpha male." from: http://www.fastseduction.com/cgi-bin/search.cgi?action=retrieve&grp=1&mn=496284290
NightLight9?: "As for competing with the muscle boys - that's why I changed my model from seeing myself as the Alpha Male (there can only be one) to a Dominant Male (there can be more than one, but they're all dominant)."
The above quotes discuss being the dominant male in a group of other males. The following quotes will explain how to expand that attitude into your interatcions with women.
Jason, Clifford's Seduciton newsletter: "There's an attitude to take with super HB's (and all women really) that is pure gold. The thought is that "INSTINCTUALLY women KNOW their role." The key word here is INSTINCTUALLY. What this means is that on an "instinctual" level women ARE all the same! They get their juices flowing when they are in the presence of a MAN who is living HIS ROLE. MAN is the dominant one, NOT woman. And deep down inside women KNOW this. This has NOTHING to do with being an asshole. This is about being a MAN who is NOT afraid [which doesn't necessarily only have to mean the usual "TARZAN NOT AFRAID!!" macho stuff, but also not being afraid to be honest, sensitive and caring when the time is right].
You have to be the MAN who has all the sexual power. And when a woman (no matter how hot) sees and feels the presence of a man whom she recognizes as the dominant one while SHE isn't, she does what every woman does - that is SURRENDERS to the more powerful being. And all that acting like she's hot and knows she's the stuff and all those other "head up in the air" tricks are just a test and a way to weed out all the men who are less powerful than her and don't know their role as a MAN."
"What this means is that on an "instinctual" level women ARE all the same!" Onko tämä väite 1) Merkityksetön, tyyliä "ihminen harrastaa sellaisia asioita mistä tykkää"
vai
2) typerä yleistys? (vastaa tätä "jokainen mies tietää että pitää jakaa omat geeninsä mahdollisimman moneen naiseen")
Arawn: En ottanut kantaa siihen, mikä tässä tapauksessa on tai voi olla yli-innokkuutta, vaan lähinnä tarkoitin tuoda myös kolikon toisen puolen siinä tarkoituksessa, että sitäkin kannattaa samalla miettiä tehdessä päätöksiä siitä kuinka kohdella naista.
On helpompi tehdä oikeat päätökset ja päätelmät, jos on asioihin mahdollisesti vaikuttavat tekijät ja perspektiivit tiedossa.
Naisten iskeminen on vaikeaa ja on taiteiltava hyvin kapealla alueella. Tässä tapauksessa pitäisi yhtä tekstaria sopivana määränä, jolloin ei olla yli-innokkaita, mutta kuitenkin niin, ettei naisen tarvitse arvuutella, oliko mies kiinnostunut tosiaan tapaamaan uudestaan.
Vaikuttaa siltä, ettei tässä tarvitse nyt hirveästi mitään mietiskellä, sillä tunnettu tosiasiahan on että jos nainen (tai mies) tykkää, ei pienet nyanssit merkkaa mitään.
Laitoin sen tekstarin aika myöhään illalla ja sain vastauksen seuraavana päivänä. Tekstariin oli laitettu selkeän "turha" kysymys, joka tietenkin vaati vastausta, mutta päätin tekstarin sijaan soittaa. Soittoon oli ihan järkevä syykin, sillä alustavasti sopimamme seuravan viikon trefft eivät voi toteutua huonon säätilanteen takia. En olisi muuten soittanut pelkäämäni yli-innokkaan vaikutelman takia. Tosin niinhän siinä tietenki kävi, että eipä neiti vastannut puhelimeen vaan sain luurin korvaan.
Huomaa kuinka sitä taas degeneroitu teinivuosien tasolle, nimittäin kynnet meinasivat loppua kun en saanut naista kiinni. Miksei se vastannut? Miksei soita? Mieleen tuli heti ex ex ex, joka ei ollut tavoitettavissa silloin kun...noh, heilui silloisen avomiehensä kanssa :(
Onneksi se soitti takaisin ja kuulosti puhelimessa selkeän iloiselta. Sovittiin sitten tarkasti seuraavien treffien aika ja paikka. Juteltiin vielä aika pitkään niitä näitä, tunnutaan olevan melko lailla samalla aaltopituudella. Nyt vain peukut pystyyn.
Sain myös tietää että nainen on parhaan kaverini avovaimon koulututtuja, joten käskin kaveriani kaivaa kaikki mahdollinen tieto avokiltaan. Paljastuuko taustaselvityksssä kaapista pahojakin luurankoja? ;)
Heh, hauska seurata tilanteesi edistymistä tällaisista raporteista! Toivon, että asia soljuu hyvin ja saatte toisistanne paljon irti.
Muuten - tuo voi toimia toisinkin päin, eli kaverisi avovaimo saattaa kertoilla teikäläisestä sille naisihmiselle... :) (mutta toisaalta sehän olisi vain hyvä merkki, koska se osoittaisi ainakin jonkin asteista kiinnostusta teikäläistä kohtaan hänen taholtansa)
Jänskä tilanne kyllä - heitäpäs lisää rapsaa kun tilanne muotoutuu tarkemmaksi!
Tänään 23.7. MTV3 klo 21.15 40 päivää ja 40 yötä (K15) (40 Days and 40 Nights): "Romanttisessa komediassa Josh Hartnett esittää nuorta ja viriiliä Mattia, joka tekee julkisesti juhlallisen lupauksen pysyä selibaatissa kokonaista 40 vuorokautta! Mutta kuinka käy, kun Matt kohtaa itsepalvelupesulassa unelmiensa tytön? Ohjaaja: Michael Lehmann
Kuinka mahtaa käydä? Kokonaista 40 vuorokautta! Jänskättää hirmuisesti.
"Heh, hauska seurata tilanteesi edistymistä tällaisista raporteista!"
Ei ole omaa blodia, niin pitää tyytyä tämmöiseen kommenttiosastoon ;)
Jos muistat niin puolisen vuotta sitten raportoin kaverini edesottamuksista. Enpä ole omista kikkailuista aikaisemmin viitsinyt pahemmin kirjoitella (eipä ole viimaikoina ollut kirjoiteltavaakan), tosin muistaakseni ennen joulua taisin jotain kirjoitella nettideittiprojektista ja siitä, kuinka positiivisesti yllättynyt olin tuloksiin (kolme ensimmäistä viestiäni lähetin kuvallisille näteille tytöille ja niistä pääsin heti kahden kanssa treffeille).
"Muuten - tuo voi toimia toisinkin päin, eli kaverisi avovaimo saattaa kertoilla teikäläisestä sille naisihmiselle... :) "
Eivät ne ole niin hyviä kavereita että soittelisivat toisilleen, joten ei hätää. Todennäköisyys että törmäävät kaupungilla nokikkain on tällä haavaa erityisen pieni. Enkä ajatellut mainita tästä yhteydestä ainakaan ihan vielä.
Nimimerkki Syltyn kirjoitukset nettideittiprojektistaan eivät mielestäni ole niin relevantteja ihmissuhteita koskevien yleisten lainalaisuuksien kannalta kuin jonkun anonyymin tänne postaama englanninkielinen pätkä alfauroksista.
Suosittelen lukemaan ko. tekstinpätkän ajatuksella läpi. Siinä tuli sosiobiologista ja seksuaalipsykologista faktaa riittävän selkokielisesti kirjoitettuna ja arkitilanteisiin sovellettuna.
P.S. Nimimerkki Syltyn kuvaus tapaamansa naisen ulkonäöstä oli mielestäni hieman omituinen. Yleensä heteroseksuaalinen mies ei kuvaile vastikään tapaamaansa uutta naistuttavaansa sellaisilla attribuuteilla kuin "alarivin hampaat hieman vinossa ja nenän sivuprofiili melko erilainen normaalista." Samoin kuvaus pukeutumisesta oli sellainen, jota en olisi heteromieheltä odottanut. "Pukeutuminenkin on tyylikkään seksikäs minihame, korkokengät ja hillitty pitkähihainen paita (vanha sääntöhän menee niin että, kevyt alaosa+peittävä yläosa tai toisinpäin)." Harva heteromies puhuu naisten pukeutumisen "vanhoista säännöistä". Yleensä tuollaisia kommentteja naisten ulkonäöstä esittää ennemmin joku stailaajahomomies kuin heteromies. Esimerkiksi minä en tyttöystäväni ulkonäköä kuvaillessani mainitsisi millään tavalla hänen hampaitaan tai nenäänsä, kuten nimimerkki Syltty, enkä kuvailisi hänen pukeutumistaan, kuten nimimerkki Syltty. Jos minun pitäisi kuvailla tyttöystäväni ulkonäköä jollekulle häntä tapaamattomalle miespuoliselle kaverilleni, voisin a) verrata häntä johonkin julkkikseen (esim. Penelope Cruz), voisin b) luonnehtia hänen kasvonpiirteitään esim. italialaisen näköisiksi, voisin c) sanoa hänen vartaloaan hoikaksi jne.
Ei tulisi mieleenikään sanoa mitään sellaista kuin "alarivin hampaat hieman vinossa ja nenän sivuprofiili melko erilainen normaalista", "minihame, korkokengät ja hillitty pitkähihainen paita (vanha sääntöhän menee niin että, kevyt alaosa+peittävä yläosa tai toisinpäin)".
- onko hoikka - onko timmissä kunnossa - kasvojen iho ja kauneus - hymy - yleinen elehdintä - onko upeat sääret - uuma-persesuhde, onko 0,7. - yleinen söpöys ja sirous
Omasta mielestäni lausahdus "Voi ei! Deittini on paljon kauniimpi kuin lähettämissään valokuvissa, aivan liian kaunis!" kertoo kyllä kaiken oleellisen. Ihan tarkoituksella jätin tarkemmin kommentoimatta ulkonäköä, näin jokainen voi muodostaa itse käsityksensä sellaisesta naisesta, joka hänestä olisi liian kaunis mutta ei kuitenkaan aivan megabeibe (koska sehän on kaikille vähän erilainen).
"Yleensä heteroseksuaalinen mies ei kuvaile vastikään tapaamaansa uutta naistuttavaansa sellaisilla attribuuteilla kuin "alarivin hampaat hieman vinossa ja nenän sivuprofiili melko erilainen normaalista.""
Paitsi siinä tapauksessa, kun yrittää etsiä vikoja, jonka perusteella kyseinen nainen joutuu tyytymään juuri minuun. Tämä on psykologinen kikka, jolla pyrin saamaan takaisin itseluottamusta tilanteessa jossa tunnen pelaavani vähän liian kovassa sarjassa.
"Samoin kuvaus pukeutumisesta oli sellainen, jota en olisi heteromieheltä odottanut."
Sori nyt vaan, mutta pidän erityisesti jakkupuvuista ja vastaavista tyylikkäistä vaatteista sekä erityisesti hyvän maun mukaan pukeutuvista naisista. Yksi syy tähän viehtymykseen on varmasti se, että minihameeseen ja pikkuriikkiseen toppiin pukeutunut nainen on kyllä ehdottomasti seksikäs, mutta samalla halvan ja epäluotettavan oloinen .
"Harva heteromies puhuu naisten pukeutumisen "vanhoista säännöistä""
Itse asiassa tuo asia tarttui vasta pari päivää sitten mieleeni suomi24-keskustelupalstalta kun joku kyseli voiko treffeille laittaa topin ja minihameen ja joku vastasi että "vanha sääntö on..." tai jotain.
"Esimerkiksi minä en tyttöystäväni ulkonäköä kuvaillessani"
Ensinnäkään kyseinen neiti ei ole tyttöystäväni,joten et voi verrata sanomisiani siihen, mitä sinä sanoisit _tyttöystävästäsi_. toiseksi minäkään en koskaan luonnehtisi tyttöystävääni tuolla tavalla.
"Ei tulisi mieleenikään sanoa mitään sellaista "
Sou? Itselleni ei tulisi mieleenikään höperehtiä jostain libertarismista joten tasoissa ollaan. Jos joku luulee minua noilla perusteilla stailaajahomoksi ja raporttia keksityksi niin ihan yksi lysti minulle.
Henkka "No, oleellisia piirteitä voisi olla "
No minusta tässä ei ole oleellista, mihin kyseisen naisen kauneus perustuu. Minusta riittää pelkkä maininta siitä että nainen oli "kaunis, mutta ei megabeibe". Saatte sitten itse kuvitella naisen sellaiseksi kun haluatte. Se miltä se nainen ihan tarkalleenottaen näyttää, on kuitenkin sivuseikka kun olennaista on miten juttu etenee ja nainen reagoi minun liikkuihini.
"Ei vaatteilla pitäisi olla väliä."
Totta mooses niillä on merkitystä! Minä en, etkä varmasti sinäkään, pidä liian paljastavia vaatteita ensitreffeillä hyvänä enteenä yhteisestä tulevaisuudesta. Kumminkin tässä lähempänä kolmeakymppiä tahtoo jo elämänkumppanin eikä mitään näyttelyesinettä. Eri asia oli silloin parikymppisenä kun seurustelin oikein laitetun ja blondatun megabeiben kanssa ja se käytti tiukkoja vartalonmyötäisiä pöksyjä tai todella miniminihameita ja ihonmyötäisiä paitoja. Tällainen nainen ei herätä luottamusta eikä tällainen pukeutuminen ole mikään iloinen yllätys treffeillä.
Enpä ikinä erikoisemmin paneudu ulkonän kommentointiin. Voinen mainita hoikkuuden ja söpöyden sekä tietysti vaatteet, mut yleensä kuvailen naisen muita (vähintään yhtä tärkeitä) ominaisuuksia, jos nyt kukaan ylipäätään kysyy asiasta.
"Nimimerkki Syltyn kuvaus tapaamansa naisen ulkonäöstä oli mielestäni hieman omituinen. Yleensä heteroseksuaalinen mies ei kuvaile vastikään tapaamaansa uutta naistuttavaansa sellaisilla attribuuteilla kuin "alarivin hampaat hieman vinossa ja nenän sivuprofiili melko erilainen normaalista." Samoin kuvaus pukeutumisesta oli sellainen, jota en olisi heteromieheltä odottanut."
Hmm, onkos Ellilä jonkinlainen heteromiehen prototyyppi ja mittatikku?
Koska valtaosa miehistä ei ole libertaristeja, voidaanko päätellä, että valtaosa miehistä on itse asiassa homoja?
En ymmärrä, miksi jotkut täällä kuvittelevat noiden libertarismiin liittyvien kommenttien olevan muka jotenkin relevantteja naisten ulkonäköä koskevan keskustelumme kannalta.
Minusta vaikuttaa siltä, että nimimerkki Syltty a) on homo ja/tai b) kirjoittaa fiktiota imaginaarisista treffeistään, käyttäen kaunokirjallisuuteen kuuluvia ilmauksia naisen ulkonäköä kuvaillessaan. Normaali heteromies ei kuvailisi vastikään tapaamansa kauniin nuoren naisen ulkonäköä tuolla tavalla. Heteromies ei kerta kaikkiaan kiinnitä huomiota tuollaisiin asioihin eikä noteeraa "naisten pukeutumisen vanhoja sääntöjä minihameen ja pitkähihaisen paidan yhdistämisestä".
Elokuvassa Blondin kosto (Legally Blonde) blondi kysyi poikaystävältään, millaiset kengät hänellä on jalassa. Mies vastasi: "Mustat." Toinen mies kommentoi samoja kenkiä: "Viime vuoden mallia olevat Prada-korkokengät." Tämä toinen oli homo. Vähän samanlainen vaikutelma tulee näistä "alarivin hampaat hieman vinossa ja nenän sivuprofiili melko erilainen normaalista... minihame, korkokengät ja hillitty pitkähihainen paita (vanha sääntöhän menee niin että, kevyt alaosa+peittävä yläosa tai toisinpäin)"-kommenteista.
Henry voisi joutessaan järjestää tästä pienen lukijagallupin.
Jos Syltty ei ole homo, hän kirjoittaa fiktiota olemattomista treffeistä. Fiktiota kirjoittaessaan heteromieskin voi kuvailla naisen ulkonäköä sellaisilla attribuuteilla, joilla ei koskaan tulisi kuvailleeksi oikeasti tapaamiaan naisia.
"En ymmärrä, miksi jotkut täällä kuvittelevat noiden libertarismiin liittyvien kommenttien olevan muka jotenkin relevantteja naisten ulkonäköä koskevan keskustelumme kannalta."
Libertarismin kannatus kertoo tietyntyyppisestä sokeudesta todellisuudelle. Nytkin sinulle on mahdotonta ymmärtää, että heteromies voi kiinnittää tuollaisiin asioihin huomiota.
"Heteromies ei kerta kaikkiaan kiinnitä huomiota tuollaisiin asioihin"
Mihin tämä väite perustuu? Väitätkö että koska et henkilökohtaisesti tajua mitään tyylikkäästä pukeutumisesta, ei kukaan muukaan heteromies voi siitä mitään tajuta?
"Elokuvassa Blondin kosto"
Onko kyseinen elokuva sinusta jotenkin totuudenmukainen ja luotettava kuvaus parisuhteista, todellisuudesta ja ihmisistä yleensäkin?
"Jos Syltty ei ole homo, hän kirjoittaa fiktiota olemattomista treffeistä."
Kuka hemmetti jaksaisi tällaiselle saitille kirjoitella jotain keksittyjä treffijorinoita?
En jaksa keksiä mitään päästäni, sillä jos tahdon kirjoittaa uskomattomia tarinoita kertoilen vain kahjusta megabeibe ex-tyttiksestä (ja niitä juttuja ei uskoisi kukaan muukaan)
"Henry voisi joutessaan järjestää tästä pienen lukijagallupin."
Niin voisi, mutta vaihtoehtoina pitää olla kyllä muitakin kuin a) syltty on homo ja b) syltty puhuu paskaa ;)
"Libertarismin kannatus kertoo tietyntyyppisestä sokeudesta todellisuudelle."
Perustelusi oli______________?
"Nytkin sinulle on mahdotonta ymmärtää, että heteromies voi kiinnittää tuollaisiin asioihin huomiota."
On olemassa tietynlaisia asioita, joista tietynlaiset ihmiset pruukaavat olla kiinnostuneita. Sinä harrastat esinumeerista "kuka tahansa voi olla kiinnostunut mistä tahansa"-tyylistä läppää. Jos esimerkiksi väitän miesten olevan armeijaan menemisestä kiinnostuneempia kuin naiset, sinä varmaan heität jotain "kyllä joku nainenkin voi olla kiinnostunut armeijasta"-tyylistä settiä.
"Onko kyseinen elokuva sinusta jotenkin totuudenmukainen ja luotettava kuvaus parisuhteista, todellisuudesta ja ihmisistä yleensäkin?"
Ei, vaan kyseinen kohtaus vain sattuu olemaan hauskasti ja realistisesti hetero- ja homomiesten erilaisia kiinnostuksenkohteita kuvaava anekdootti.
"Kuka hemmetti jaksaisi tällaiselle saitille kirjoitella jotain keksittyjä treffijorinoita?"
En tiedä, mutta olen kuullut ja nähnyt ihmisten kirjoitelleen kaikenlaista fiktiota eri puolille nettiä, myös seksuaalissävytteistä fiktiota.
"Niin voisi, mutta vaihtoehtoina pitää olla kyllä muitakin kuin a) syltty on homo ja b) syltty puhuu paskaa ;)"
Vaihtoehtoina voisi olla esimerkiksi:
1. a) normaali heteromies pitää kauniin nuoren naisen pukeutumisessa lyhythihaista paitaa ja minihametta hyvänä yhdistelmänä, b) vastenmielisenä yhdistelmänä.
2. a) normaali heteromies haukkuu kauniin nuoren naisen nenän muotoa toisille miehille, b) ei kommentoi kauniin nuoren naisen nenän muotoa toisille miehille.
Sitäpaitsi en edes haukkunut nenää, minusta se oli oikein söpö, mutta ei "suomalainen". Voin kuitenkin kuvitella että täydellistä megabeibea etsivälle se voisi olla liian erikoinen.
Ellilä: "Jos esimerkiksi väitän miesten olevan armeijaan menemisestä kiinnostuneempia kuin naiset, sinä varmaan heität jotain "kyllä joku nainenkin voi olla kiinnostunut armeijasta"-tyylistä settiä."
Miten tämä väite on verrattavissa väitteeseen "yksikään normaali heteromies ei tee X"? Väite, että miehet ovat armeijaan menemisestä kiinnostuneempia antaa kuitenkin vielä vähän liikkumatilaa sille, että henkilö, jolla on pippeli ja kivekset, mutta joka ei ole kiinnostunut armeijasta, on kuitenkin mies ja henkilö, jolla on vagina ja munasarjat ja joka on hyvin kiinnostunut menemään armeijaan, on yhä nainen.
Sinun hetero-väitteesi taas ei jätä liikkumatilaa yhtään. Joko mies ei tajua tyylikkyysasioista mitään ja on hetero TAI hän tajuaa ja on homo.
Ongelmaksi muodostuu se, että ne heteromiehet, jotka ovat kiinnostuneita muodista yms. asioista, eivät todennäköisesti välitä pätkääkään siitä, ovatko he mielestäsi oikeasti homoja vai eivät.
"a) normaali heteromies pitää kauniin nuoren naisen pukeutumisessa lyhythihaista paitaa ja minihametta hyvänä yhdistelmänä, "
Olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan perusteita. Miksi näin? Jos ei pidä, on homo tai epänormaali? Entäs, jos ei esim. välitä minihameista naisten päällä? Epänormaali/homo?
""Libertarismin kannatus kertoo tietyntyyppisestä sokeudesta todellisuudelle."
Perustelusi oli______________?""
Jokainen joka vähänkin tuntee libertarismia, tietää että sen kannattajien pitää olla yhtä irti todellisuudesta kuin kommunistien.
"Sinä harrastat esinumeerista "kuka tahansa voi olla kiinnostunut mistä tahansa"-tyylistä läppää."
Minä, missä muka? Osoitappa kohta, josta voi päätellä noin, sillä väitteesi on ihan täyttä skeidaa. Vedät hatusta omien ennakkoluujojesi mukaisia johtopäätöksiä.
"sinä varmaan heität jotain "kyllä joku nainenkin voi olla kiinnostunut armeijasta"-tyylistä settiä."
Sinä taas varmasti väittäisit, että jos joku nainen on menossa armeijaan, hän ei olekaan nainen vaan mies.
Vähän raporttia länsirintamalta, jolla on viimeaikoina ollut aivan liian hiljaista.
VastaaPoistaSyltyn nettideittiprojekti on ollut pitkän aikaa pienellä liekillä, yksinkertaisesti kiinnostuksen ja sopivan naismateriaalin puutteessa. Ei vain ole jaksanut kirjoitella naisille. Noh, tässähän nyt kävi semmoinen ihme että viime viikolla alkoi tapahtua kun eräs nainen sattuikin kirjoittelemaan minulle (tämä on kolmas nainen joka ottaa minuun itse yhteyttä puolen vuoden sisällä).
Chattailtiin, kuvat vaihdettiin, ajattelin että ihan hyvä tytsy kuvien perusteella, olisiko about samaa luokkaa kasvoiltaan kuin mun ex eli ihan kaunis/nätti mun silmään (mutta mun silmä on aikalailla samanlainen kuin muidenkin), mutta ei liian kaunis.
Pienten aikatauluongelmien jälkeen tapaamiseen. Ehdin jo jossain vaiheessa laittaa yhden kärkkään tekstiviestin, jossa ruoditaan sitä ettei voi vastata treffipyyntöön vaikka itse on puhelinnumeronsa minulle ensin lykännyt. Nainen soittaa, selitys on hyväksyttävä. Eikun tapaamiseen keskustan kahvilassa.
Ensireaktio: PETTYMYS.
Voi ei! Deittini on paljon kauniimpi kuin lähettämissään valokuvissa, aivan liian kaunis! Kyllä minä tahdon kauniin, mutta joku raja siinäkin pitää olla, ei kannata kuuseen kurkottaa (kokemus on opettanut). Kyseessä ei kuitenkaan ole täydellinen megabeibe, mm. etuvarustus on vähän vaatimaton, alarivin hampaat hieman vinossa ja nenän sivuprofiili melko erilainen normaalista. Mutta silti, tämä nainen on kasvoiltaan selkeästi kauniimpi kuin exäni, vaikka kropassa ei sitä taida voittaakaan. Pukeutuminenkin on tyylikkään seksikäs minihame, korkokengät ja hillitty pitkähiainen paita (vanha sääntöhän menee niin että, kevyt alaosa+peittävä yläosa tai toisinpäin).
Ex on ollut hyvä referenssipiste, käytännössä kaikki sitä vaatimattomammat ihastuvat minuun, kaikki kauniimmat antavat pakit ja samaa tasoa olevat ovat sitten sitä riistaa, mihin on hyvät mahdollisuudet, jos vain pelaa korttinsa oikein.
Naisen katse harhailee vähän sinne ja tänne, tuntuu ettei sitä kiinnosta. Annan omankin katsee vaellella missä sattuu, välillä ottaen kuitenkin selvän katsekontaktin. Juttu kuitenkin luistaa hyvin, ei siinä mitään kyllähän tässä aika ihan kivasti kuluu. Nainen tuntuu oikein kivalta ja symppikseltä, eikä varmasti tee ohareita, kertoo kyllä jos ei kiinnosta.
Kun noin puolen tunnin kuluttua deitti hiplailee kännykkäänsä vähän harmistuneen näköisenä, ehdotan että pitäisikö tästä lähteä menemään. En jaksaisi tuhlata aikaa treffeillä, joista ei tule kumminkaan mitään. Asenteeni on rennon hälläväliä. Mutta ei kuulemma vielä tarvitse mennä mihinkään. Päättelen tämän olevan varsin hyvä enne.
Pikkuhiljaa nainen tuntuu lämpenevän jutuistani ja siitä että saa rauhassa kertoilla omia näkemyksiään elämästä, katsoo pidempään ja pidempään suoraan silmiin, hymyilee enemmän ja muutenkin vapautuu. Jossain vaiheessa kysyy että olenko pelimies. Minäkö, millä ihmeen perusteella? Enhän minä meinaa saada edes ****ua baarista ilman että tiputan riman polven korkeudelle. Huomautan että vaikka olisin pelimies, kiistäisin olevani pelimies.
Lopulta ihan kivan puolentoista tunnin jälkeen lähdemme pois.
Parkkipaikalla tyttö yllättää minut kun kysyy suoraan haluaisinko jonain päivänä tulla tapaamaan häntä (asuu jonkin matkan päässä, ei kuitenkana hirveän kaukana). No totta helvetissä haluan. Lupaan soittaa seuraavalla viikolla sopiakseni uudesta tapaamisesta. Lopuksi halataan naisen aloitteesta. Itsekin olin ajatellut pyytää tyttöä uusille treffeille, mutta en kasvotusten vaan tekstarilla. Kasvotusten ei nimittäin saa rehellistä vastausta, harva ihminen pystyy päin näköä torjumaan ihmisen, jonka kanssa on viettänyt tunnin ihan kivojen treffien merkeissä. Mutta enivei, eipä tarvinut tätä miettiä tällä kertaa.
Onko kenelläkään hyviä ehdotuksia jatkotoimenpiteiksi? (mulla on kyllä semmoinen fiilis, että täältä ei näitä treffieksperttejä pahemmin löydy, taidan itse olla koko paikan "treffiguru", no offence rakkaat lukijat ;)
Pitäisikö lähettää tekstari ja kiittää treffeistä ja kehaista samalla tytön ulkonäköä? Jaa-a, siinäpä miettimistä.
Näyttäisi siltä ett uistimeen on tällä kertaa tarttunut suurempi vonkale mitä siima kestää...pitänee ensi viikolla käydä hakemassa ne pakit.
Tai mistä sitä tietää, olen kyllä huomannut että jollain mystisellä tavalla vetoan joihinkin kauniisiin naisiin (erityisesti kotibileissä) :)
Ei se pelaa joka pelkää.
- Syltty
Kiitä tekstarilla mukavista treffeistä ja sano että olisi tosiaan mukava tavata uudestaan. Jotta homma ei kaadu siihen, että tyttö miettii, oletko sinä kiinnostunut.
VastaaPoistaTosin se voi kaatua siihenkin, että tytteli miettii että olet LIIAN kiinnostunut.. Naiset eivät pidä yli-innokkaista miehistä, koska heitä ei voi katsoa ylöspäin.
VastaaPoista- Vortac
Yli-innokasta ei ole se, että laittaa yhden, kaksi tekstaria. Yli-innokasta on se, että laittaa yhden, kaksi tekstaria joka toinen minuutti.
VastaaPoistaNightLight9, ASF: "The Alpha male - I use this phrase a lot... Here is quick run down of what it means to me. If you watch animal shows on PBS or Discovery Channel, many species have a dominant male who has sex with all the females in the group, while the other males get none while waiting for him to die or until they are tough enough to kick his ass and become the alpha male themselves. Many males never get to be an alpha male (never get laid).
VastaaPoistaOften it seems like you know guys who are always getting laid and other guys never get laid. You'll even see women talking to/hanging out/being friends with the average guy, but then sleep with some other guy (even if he is a jerk, sleeps around and doesn't respect them). The guy who gets laid is playing the role of the alpha male, while the other guys are submissive males.
I'm saying be the guy who gets laid. That guy is confident that he's going to get laid, because he knows he's an alpha male. He knows that women and people in general want to be with him so he doesn't shy away from conversation and meeting new people. He doesn't worry what others think about him when he's doing his thing. He takes control of a situation with authority. He knows he's fun to be with because he is always having a good time and therefore he _is_ fun to be with. He knows that if he is in a group of guys and a group of girls, he will be the one the girls choose to be with, and by having this to be the expected outcome, it is a self fufilling profecy.
Ok here's, how I did the Alpha/Dominant Male thing.... First I created a model of what I thought a Dominant Male should be. Much the same as the one stated before. Then I used it to change my frame of reference about myself, ie I stepped into my model of the Dominant Male. I claimed what I knew to be my genetic right. nd I didn't care who knew it. I didn't make excuses for it either. I just excepted it as the natural order of things. This is not an outward thing that you do but rather an inward change that radiates outward in everything you do.
Being the alpha male is all about attitude and projecting the image that you are fun to be with and the woman should want to be with you. Being the alpha male is self perpetuating. The more you believe you are the alpha male, the more you become the alpha male."
from: http://www.fastseduction.com/cgi-bin/search.cgi?action=retrieve&grp=1&mn=496284290
NightLight9?: "As for competing with the muscle boys - that's why I changed my model from seeing myself as the Alpha Male (there can only be one) to a Dominant Male (there can be more than one, but they're all dominant)."
The above quotes discuss being the dominant male in a group of other males. The following quotes will explain how to expand that attitude into your interatcions with women.
Jason, Clifford's Seduciton newsletter: "There's an attitude to take with super HB's (and all women really) that is pure gold. The thought is that "INSTINCTUALLY women KNOW their role." The key word here is INSTINCTUALLY. What this means is that on an "instinctual" level women ARE all the same! They get their juices flowing when they are in the presence of a MAN who is living HIS ROLE. MAN is the dominant one, NOT woman. And deep down inside women KNOW this. This has NOTHING to do with being an asshole. This is about being a MAN who is NOT afraid [which doesn't necessarily only have to mean the usual "TARZAN NOT AFRAID!!" macho stuff, but also not being afraid to be honest, sensitive and caring when the time is right].
You have to be the MAN who has all the sexual power. And when a woman (no matter how hot) sees and feels the presence of a man whom she recognizes as the dominant one while SHE isn't, she does what every woman does - that is SURRENDERS to the more powerful being. And all that acting like she's hot and knows she's the stuff and all those other "head up in the air" tricks are just a test and a way to weed out all the men who are less powerful than her and don't know their role as a MAN."
fastseduction101
Laitoin sitten lopulta tekstarin, jossa kiitin treffeistä ja kehaisin ulkonäköä. Tekstaili takaisin samalla heittäen pientä kysymyskoukkua.
VastaaPoistaKatsellaan...
- Syltty
"What this means is that on an "instinctual" level women ARE all the same!"
VastaaPoistaOnko tämä väite
1) Merkityksetön, tyyliä "ihminen harrastaa sellaisia asioita mistä tykkää"
vai
2) typerä yleistys? (vastaa tätä "jokainen mies tietää että pitää jakaa omat geeninsä mahdollisimman moneen naiseen")
Arawn: En ottanut kantaa siihen, mikä tässä tapauksessa on tai voi olla yli-innokkuutta, vaan lähinnä tarkoitin tuoda myös kolikon toisen puolen siinä tarkoituksessa, että sitäkin kannattaa samalla miettiä tehdessä päätöksiä siitä kuinka kohdella naista.
VastaaPoistaOn helpompi tehdä oikeat päätökset ja päätelmät, jos on asioihin mahdollisesti vaikuttavat tekijät ja perspektiivit tiedossa.
- Vortac
Naisten iskeminen on vaikeaa ja on taiteiltava hyvin kapealla alueella. Tässä tapauksessa pitäisi yhtä tekstaria sopivana määränä, jolloin ei olla yli-innokkaita, mutta kuitenkin niin, ettei naisen tarvitse arvuutella, oliko mies kiinnostunut tosiaan tapaamaan uudestaan.
VastaaPoistaVaikuttaa siltä, ettei tässä tarvitse nyt hirveästi mitään mietiskellä, sillä tunnettu tosiasiahan on että jos nainen (tai mies) tykkää, ei pienet nyanssit merkkaa mitään.
VastaaPoistaLaitoin sen tekstarin aika myöhään illalla ja sain vastauksen seuraavana päivänä. Tekstariin oli laitettu selkeän "turha" kysymys, joka tietenkin vaati vastausta, mutta päätin tekstarin sijaan soittaa. Soittoon oli ihan järkevä syykin, sillä alustavasti sopimamme seuravan viikon trefft eivät voi toteutua huonon säätilanteen takia. En olisi muuten soittanut pelkäämäni yli-innokkaan vaikutelman takia. Tosin niinhän siinä tietenki kävi, että eipä neiti vastannut puhelimeen vaan sain luurin korvaan.
Huomaa kuinka sitä taas degeneroitu teinivuosien tasolle, nimittäin kynnet meinasivat loppua kun en saanut naista kiinni. Miksei se vastannut? Miksei soita? Mieleen tuli heti ex ex ex, joka ei ollut tavoitettavissa silloin kun...noh, heilui silloisen avomiehensä kanssa :(
Onneksi se soitti takaisin ja kuulosti puhelimessa selkeän iloiselta. Sovittiin sitten tarkasti seuraavien treffien aika ja paikka. Juteltiin vielä aika pitkään niitä näitä, tunnutaan olevan melko lailla samalla aaltopituudella. Nyt vain peukut pystyyn.
Sain myös tietää että nainen on parhaan kaverini avovaimon koulututtuja, joten käskin kaveriani kaivaa kaikki mahdollinen tieto avokiltaan. Paljastuuko taustaselvityksssä kaapista pahojakin luurankoja? ;)
- Syltty
Heh, hauska seurata tilanteesi edistymistä tällaisista raporteista! Toivon, että asia soljuu hyvin ja saatte toisistanne paljon irti.
VastaaPoistaMuuten - tuo voi toimia toisinkin päin, eli kaverisi avovaimo saattaa kertoilla teikäläisestä sille naisihmiselle... :) (mutta toisaalta sehän olisi vain hyvä merkki, koska se osoittaisi ainakin jonkin asteista kiinnostusta teikäläistä kohtaan hänen taholtansa)
Jänskä tilanne kyllä - heitäpäs lisää rapsaa kun tilanne muotoutuu tarkemmaksi!
- Vortac
Tänään 23.7. MTV3 klo 21.15
VastaaPoista40 päivää ja 40 yötä (K15)
(40 Days and 40 Nights):
"Romanttisessa komediassa Josh Hartnett esittää nuorta ja viriiliä Mattia, joka tekee julkisesti juhlallisen lupauksen pysyä selibaatissa kokonaista 40 vuorokautta! Mutta kuinka käy, kun Matt kohtaa itsepalvelupesulassa unelmiensa tytön? Ohjaaja: Michael Lehmann
Kuinka mahtaa käydä? Kokonaista 40 vuorokautta! Jänskättää hirmuisesti.
ATM:llä itsekuri on toista luokkaa, he kun kykenevät olemaan selibaatissa kevyesti jopa vuosikymmeniä.
VastaaPoistaRomanttisen komedian huvittavuuskin alkaa vähän hiipua kun sen ATM-version nimi muutettaisiin muotoon: "40 years and 14400 nights".
VastaaPoista"Heh, hauska seurata tilanteesi edistymistä tällaisista raporteista!"
VastaaPoistaEi ole omaa blodia, niin pitää tyytyä tämmöiseen kommenttiosastoon ;)
Jos muistat niin puolisen vuotta sitten raportoin kaverini edesottamuksista. Enpä ole omista kikkailuista aikaisemmin viitsinyt pahemmin kirjoitella (eipä ole viimaikoina ollut kirjoiteltavaakan), tosin muistaakseni ennen joulua taisin jotain kirjoitella nettideittiprojektista ja siitä, kuinka positiivisesti yllättynyt olin tuloksiin (kolme ensimmäistä viestiäni lähetin kuvallisille näteille tytöille ja niistä pääsin heti kahden kanssa treffeille).
"Muuten - tuo voi toimia toisinkin päin, eli kaverisi avovaimo saattaa kertoilla teikäläisestä sille naisihmiselle... :) "
Eivät ne ole niin hyviä kavereita että soittelisivat toisilleen, joten ei hätää. Todennäköisyys että törmäävät kaupungilla nokikkain on tällä haavaa erityisen pieni. Enkä ajatellut mainita tästä yhteydestä ainakaan ihan vielä.
- Syltty
Nimimerkki Syltyn kirjoitukset nettideittiprojektistaan eivät mielestäni ole niin relevantteja ihmissuhteita koskevien yleisten lainalaisuuksien kannalta kuin jonkun anonyymin tänne postaama englanninkielinen pätkä alfauroksista.
VastaaPoistaSuosittelen lukemaan ko. tekstinpätkän ajatuksella läpi. Siinä tuli sosiobiologista ja seksuaalipsykologista faktaa riittävän selkokielisesti kirjoitettuna ja arkitilanteisiin sovellettuna.
P.S.
Nimimerkki Syltyn kuvaus tapaamansa naisen ulkonäöstä oli mielestäni hieman omituinen. Yleensä heteroseksuaalinen mies ei kuvaile vastikään tapaamaansa uutta naistuttavaansa sellaisilla attribuuteilla kuin "alarivin hampaat hieman vinossa ja nenän sivuprofiili melko erilainen normaalista." Samoin kuvaus pukeutumisesta oli sellainen, jota en olisi heteromieheltä odottanut. "Pukeutuminenkin on tyylikkään seksikäs minihame, korkokengät ja hillitty pitkähihainen paita (vanha sääntöhän menee niin että, kevyt alaosa+peittävä yläosa tai toisinpäin)." Harva heteromies puhuu naisten pukeutumisen "vanhoista säännöistä". Yleensä tuollaisia kommentteja naisten ulkonäöstä esittää ennemmin joku stailaajahomomies kuin heteromies. Esimerkiksi minä en tyttöystäväni ulkonäköä kuvaillessani mainitsisi millään tavalla hänen hampaitaan tai nenäänsä, kuten nimimerkki Syltty, enkä kuvailisi hänen pukeutumistaan, kuten nimimerkki Syltty. Jos minun pitäisi kuvailla tyttöystäväni ulkonäköä jollekulle häntä tapaamattomalle miespuoliselle kaverilleni, voisin a) verrata häntä johonkin julkkikseen (esim. Penelope Cruz), voisin b) luonnehtia hänen kasvonpiirteitään esim. italialaisen näköisiksi, voisin c) sanoa hänen vartaloaan hoikaksi jne.
Ei tulisi mieleenikään sanoa mitään sellaista kuin "alarivin hampaat hieman vinossa ja nenän sivuprofiili melko erilainen normaalista", "minihame, korkokengät ja hillitty pitkähihainen paita (vanha sääntöhän menee niin että, kevyt alaosa+peittävä yläosa tai toisinpäin)".
Mitäs mieltä muut lukijat ovat?
No, oleellisia piirteitä voisi olla
VastaaPoista- onko hoikka
- onko timmissä kunnossa
- kasvojen iho ja kauneus
- hymy
- yleinen elehdintä
- onko upeat sääret
- uuma-persesuhde, onko 0,7.
- yleinen söpöys ja sirous
Ei vaatteilla pitäisi olla väliä.
Omasta mielestäni lausahdus "Voi ei! Deittini on paljon kauniimpi kuin lähettämissään valokuvissa, aivan liian kaunis!" kertoo kyllä kaiken oleellisen. Ihan tarkoituksella jätin tarkemmin kommentoimatta ulkonäköä, näin jokainen voi muodostaa itse käsityksensä sellaisesta naisesta, joka hänestä olisi liian kaunis mutta ei kuitenkaan aivan megabeibe (koska sehän on kaikille vähän erilainen).
VastaaPoista"Yleensä heteroseksuaalinen mies ei kuvaile vastikään tapaamaansa uutta naistuttavaansa sellaisilla attribuuteilla kuin "alarivin hampaat hieman vinossa ja nenän sivuprofiili melko erilainen normaalista.""
Paitsi siinä tapauksessa, kun yrittää etsiä vikoja, jonka perusteella kyseinen nainen joutuu tyytymään juuri minuun. Tämä on psykologinen kikka, jolla pyrin saamaan takaisin itseluottamusta tilanteessa jossa tunnen pelaavani vähän liian kovassa sarjassa.
"Samoin kuvaus pukeutumisesta oli sellainen, jota en olisi heteromieheltä odottanut."
Sori nyt vaan, mutta pidän erityisesti jakkupuvuista ja vastaavista tyylikkäistä vaatteista sekä erityisesti hyvän maun mukaan pukeutuvista naisista. Yksi syy tähän viehtymykseen on varmasti se, että minihameeseen ja pikkuriikkiseen toppiin pukeutunut nainen on kyllä ehdottomasti seksikäs, mutta samalla halvan ja epäluotettavan oloinen .
"Harva heteromies puhuu naisten pukeutumisen "vanhoista säännöistä""
Itse asiassa tuo asia tarttui vasta pari päivää sitten mieleeni suomi24-keskustelupalstalta kun joku kyseli voiko treffeille laittaa topin ja minihameen ja joku vastasi että "vanha sääntö on..." tai jotain.
"Esimerkiksi minä en tyttöystäväni ulkonäköä kuvaillessani"
Ensinnäkään kyseinen neiti ei ole tyttöystäväni,joten et voi verrata sanomisiani siihen, mitä sinä sanoisit _tyttöystävästäsi_. toiseksi minäkään en koskaan luonnehtisi tyttöystävääni tuolla tavalla.
"Ei tulisi mieleenikään sanoa mitään sellaista "
Sou? Itselleni ei tulisi mieleenikään höperehtiä jostain libertarismista joten tasoissa ollaan. Jos joku luulee minua noilla perusteilla stailaajahomoksi ja raporttia keksityksi niin ihan yksi lysti minulle.
Henkka
"No, oleellisia piirteitä voisi olla "
No minusta tässä ei ole oleellista, mihin kyseisen naisen kauneus perustuu. Minusta riittää pelkkä maininta siitä että nainen oli "kaunis, mutta ei megabeibe". Saatte sitten itse kuvitella naisen sellaiseksi kun haluatte. Se miltä se nainen ihan tarkalleenottaen näyttää, on kuitenkin sivuseikka kun olennaista on miten juttu etenee ja nainen reagoi minun liikkuihini.
"Ei vaatteilla pitäisi olla väliä."
Totta mooses niillä on merkitystä! Minä en, etkä varmasti sinäkään, pidä liian paljastavia vaatteita ensitreffeillä hyvänä enteenä yhteisestä tulevaisuudesta. Kumminkin tässä lähempänä kolmeakymppiä tahtoo jo elämänkumppanin eikä mitään näyttelyesinettä. Eri asia oli silloin parikymppisenä kun seurustelin oikein laitetun ja blondatun megabeiben kanssa ja se käytti tiukkoja vartalonmyötäisiä pöksyjä tai todella miniminihameita ja ihonmyötäisiä paitoja. Tällainen nainen ei herätä luottamusta eikä tällainen pukeutuminen ole mikään iloinen yllätys treffeillä.
- Syltty
Kunhan muistaa ottaa kondomeita mukaan. Kaikki muu on teeskentelyä ja vain haittaa omaa keskittymistä ja sitä kautta luontevuutta.
VastaaPoistaEnpä ikinä erikoisemmin paneudu ulkonän kommentointiin. Voinen mainita hoikkuuden ja söpöyden sekä tietysti vaatteet, mut yleensä kuvailen naisen muita (vähintään yhtä tärkeitä) ominaisuuksia, jos nyt kukaan ylipäätään kysyy asiasta.
VastaaPoista"Nimimerkki Syltyn kuvaus tapaamansa naisen ulkonäöstä oli mielestäni hieman omituinen. Yleensä heteroseksuaalinen mies ei kuvaile vastikään tapaamaansa uutta naistuttavaansa sellaisilla attribuuteilla kuin "alarivin hampaat hieman vinossa ja nenän sivuprofiili melko erilainen normaalista." Samoin kuvaus pukeutumisesta oli sellainen, jota en olisi heteromieheltä odottanut."
VastaaPoistaHmm, onkos Ellilä jonkinlainen heteromiehen prototyyppi ja mittatikku?
Koska valtaosa miehistä ei ole libertaristeja, voidaanko päätellä, että valtaosa miehistä on itse asiassa homoja?
En ymmärrä, miksi jotkut täällä kuvittelevat noiden libertarismiin liittyvien kommenttien olevan muka jotenkin relevantteja naisten ulkonäköä koskevan keskustelumme kannalta.
VastaaPoistaMinusta vaikuttaa siltä, että nimimerkki Syltty a) on homo ja/tai b) kirjoittaa fiktiota imaginaarisista treffeistään, käyttäen kaunokirjallisuuteen kuuluvia ilmauksia naisen ulkonäköä kuvaillessaan. Normaali heteromies ei kuvailisi vastikään tapaamansa kauniin nuoren naisen ulkonäköä tuolla tavalla. Heteromies ei kerta kaikkiaan kiinnitä huomiota tuollaisiin asioihin eikä noteeraa "naisten pukeutumisen vanhoja sääntöjä minihameen ja pitkähihaisen paidan yhdistämisestä".
Elokuvassa Blondin kosto (Legally Blonde) blondi kysyi poikaystävältään, millaiset kengät hänellä on jalassa. Mies vastasi: "Mustat." Toinen mies kommentoi samoja kenkiä: "Viime vuoden mallia olevat Prada-korkokengät." Tämä toinen oli homo. Vähän samanlainen vaikutelma tulee näistä "alarivin hampaat hieman vinossa ja nenän sivuprofiili melko erilainen normaalista... minihame, korkokengät ja hillitty pitkähihainen paita (vanha sääntöhän menee niin että, kevyt alaosa+peittävä yläosa tai toisinpäin)"-kommenteista.
Henry voisi joutessaan järjestää tästä pienen lukijagallupin.
Jos Syltty ei ole homo, hän kirjoittaa fiktiota olemattomista treffeistä. Fiktiota kirjoittaessaan heteromieskin voi kuvailla naisen ulkonäköä sellaisilla attribuuteilla, joilla ei koskaan tulisi kuvailleeksi oikeasti tapaamiaan naisia.
"En ymmärrä, miksi jotkut täällä kuvittelevat noiden libertarismiin liittyvien kommenttien olevan muka jotenkin relevantteja naisten ulkonäköä koskevan keskustelumme kannalta."
VastaaPoistaLibertarismin kannatus kertoo tietyntyyppisestä sokeudesta todellisuudelle. Nytkin sinulle on mahdotonta ymmärtää, että heteromies voi kiinnittää tuollaisiin asioihin huomiota.
"Heteromies ei kerta kaikkiaan kiinnitä huomiota tuollaisiin asioihin"
Mihin tämä väite perustuu? Väitätkö että koska et henkilökohtaisesti tajua mitään tyylikkäästä pukeutumisesta, ei kukaan muukaan heteromies voi siitä mitään tajuta?
"Elokuvassa Blondin kosto"
Onko kyseinen elokuva sinusta jotenkin totuudenmukainen ja luotettava kuvaus parisuhteista, todellisuudesta ja ihmisistä yleensäkin?
"Jos Syltty ei ole homo, hän kirjoittaa fiktiota olemattomista treffeistä."
Kuka hemmetti jaksaisi tällaiselle saitille kirjoitella jotain keksittyjä treffijorinoita?
En jaksa keksiä mitään päästäni, sillä jos tahdon kirjoittaa uskomattomia tarinoita kertoilen vain kahjusta megabeibe ex-tyttiksestä (ja niitä juttuja ei uskoisi kukaan muukaan)
"Henry voisi joutessaan järjestää tästä pienen lukijagallupin."
Niin voisi, mutta vaihtoehtoina pitää olla kyllä muitakin kuin
a) syltty on homo ja
b) syltty puhuu paskaa ;)
- Syltty
"Libertarismin kannatus kertoo tietyntyyppisestä sokeudesta todellisuudelle."
VastaaPoistaPerustelusi oli______________?
"Nytkin sinulle on mahdotonta ymmärtää, että heteromies voi kiinnittää tuollaisiin asioihin huomiota."
On olemassa tietynlaisia asioita, joista tietynlaiset ihmiset pruukaavat olla kiinnostuneita. Sinä harrastat esinumeerista "kuka tahansa voi olla kiinnostunut mistä tahansa"-tyylistä läppää. Jos esimerkiksi väitän miesten olevan armeijaan menemisestä kiinnostuneempia kuin naiset, sinä varmaan heität jotain "kyllä joku nainenkin voi olla kiinnostunut armeijasta"-tyylistä settiä.
"Onko kyseinen elokuva sinusta jotenkin totuudenmukainen ja luotettava kuvaus parisuhteista, todellisuudesta ja ihmisistä yleensäkin?"
Ei, vaan kyseinen kohtaus vain sattuu olemaan hauskasti ja realistisesti hetero- ja homomiesten erilaisia kiinnostuksenkohteita kuvaava anekdootti.
"Kuka hemmetti jaksaisi tällaiselle saitille kirjoitella jotain keksittyjä treffijorinoita?"
En tiedä, mutta olen kuullut ja nähnyt ihmisten kirjoitelleen kaikenlaista fiktiota eri puolille nettiä, myös seksuaalissävytteistä fiktiota.
"Niin voisi, mutta vaihtoehtoina pitää olla kyllä muitakin kuin
a) syltty on homo ja
b) syltty puhuu paskaa ;)"
Vaihtoehtoina voisi olla esimerkiksi:
1.
a) normaali heteromies pitää kauniin nuoren naisen pukeutumisessa lyhythihaista paitaa ja minihametta hyvänä yhdistelmänä,
b) vastenmielisenä yhdistelmänä.
2.
a) normaali heteromies haukkuu kauniin nuoren naisen nenän muotoa toisille miehille,
b) ei kommentoi kauniin nuoren naisen nenän muotoa toisille miehille.
Onko vähän johdattelevia kysymyksiä?
VastaaPoistaSitäpaitsi en edes haukkunut nenää, minusta se oli oikein söpö, mutta ei "suomalainen". Voin kuitenkin kuvitella että täydellistä megabeibea etsivälle se voisi olla liian erikoinen.
- Syltty
Ellilä: "Jos esimerkiksi väitän miesten olevan armeijaan menemisestä kiinnostuneempia kuin naiset, sinä varmaan heität jotain "kyllä joku nainenkin voi olla kiinnostunut armeijasta"-tyylistä settiä."
VastaaPoistaMiten tämä väite on verrattavissa väitteeseen "yksikään normaali heteromies ei tee X"? Väite, että miehet ovat armeijaan menemisestä kiinnostuneempia antaa kuitenkin vielä vähän liikkumatilaa sille, että henkilö, jolla on pippeli ja kivekset, mutta joka ei ole kiinnostunut armeijasta, on kuitenkin mies ja henkilö, jolla on vagina ja munasarjat ja joka on hyvin kiinnostunut menemään armeijaan, on yhä nainen.
Sinun hetero-väitteesi taas ei jätä liikkumatilaa yhtään. Joko mies ei tajua tyylikkyysasioista mitään ja on hetero TAI hän tajuaa ja on homo.
Ongelmaksi muodostuu se, että ne heteromiehet, jotka ovat kiinnostuneita muodista yms. asioista, eivät todennäköisesti välitä pätkääkään siitä, ovatko he mielestäsi oikeasti homoja vai eivät.
"a) normaali heteromies pitää kauniin nuoren naisen pukeutumisessa lyhythihaista paitaa ja minihametta hyvänä yhdistelmänä, "
Olisin kyllä kiinnostunut kuulemaan perusteita. Miksi näin? Jos ei pidä, on homo tai epänormaali? Entäs, jos ei esim. välitä minihameista naisten päällä? Epänormaali/homo?
""Libertarismin kannatus kertoo tietyntyyppisestä sokeudesta todellisuudelle."
VastaaPoistaPerustelusi oli______________?""
Jokainen joka vähänkin tuntee libertarismia, tietää että sen kannattajien pitää olla yhtä irti todellisuudesta kuin kommunistien.
"Sinä harrastat esinumeerista "kuka tahansa voi olla kiinnostunut mistä tahansa"-tyylistä läppää."
Minä, missä muka? Osoitappa kohta, josta voi päätellä noin, sillä väitteesi on ihan täyttä skeidaa. Vedät hatusta omien ennakkoluujojesi mukaisia johtopäätöksiä.
"sinä varmaan heität jotain "kyllä joku nainenkin voi olla kiinnostunut armeijasta"-tyylistä settiä."
Sinä taas varmasti väittäisit, että jos joku nainen on menossa armeijaan, hän ei olekaan nainen vaan mies.
- Syltty
Ziisus.
VastaaPoista