torstaina, elokuuta 16, 2007

Normien vastaiset hiukset

Puki poikaansa tytöksi.
Aikuiset päivittelivät salaa keskenään myös poikalapsen hiuksia. Äiti oli antanut pojan paksun, vaalean tukan kasvaa ylipitkäksi ja sitoi sen päivittäin erilaisiin, tyttömäisiin kampauksiin. Hän pukikin lastaan kuin tyttöä.

- Luulin lasta alkuun automaattisesti tytöksi, sillä hänelle oli solmittu milloin ranskalainen ja milloin joku muu letti. Saparot oli ehkä yleisin kampaus, tuttava kertoo.
Isosisko.
Tämä on musta päivä. Tämän jälkeen mikään ei ole ennallaan. Tänään saatiin nimittäin lukea Iltalehdestä, että jonkun lapsen tukka oli kammattu ranskalaiselle letille. Lapsen kanssa samassa perhekerhossa olleen toisen lapsen äiti oli selvästi vieläkin shokissa, kun häntä haastateltiin.
Isosiskolla ei näytä olevan käsitystä, minkä käsittelyn tytöksi puettu poika saa. Tiety kaava on havaittavissa. Ensiksi heteronormatiivisuutta vastustava feministi, sitten lapsen kiusaamiselle altistava äiti ja kohta myrkytetäänkin jo puolet naapurustoa.

Tästä voinee päätellä, että heteronormatiivisuutta vastustavat kaksi ryhmää, sekä feministit että mielenvikaiset joukkomurhaajat.

8 kommenttia:

  1. Isosiskolla ei näytä olevan käsitystä, minkä käsittelyn tytöksi puettu poika saa. Tiety kaava on havaittavissa. Ensiksi heteronormatiivisuutta vastustava feministi, sitten lapsen kiusaamiselle altistava äiti ja kohta myrkytetäänkin jo puolet naapurustoa.

    Joten huomio kiusaaviin paskiaisiin. Kyse saattaa olla valtaosasta ihmiskuntaa ja heidän kanssaan pääsee parhaassakin tapauksessa jakamaan vain demokratian. Täyttääkö tämä misantropian tuntomerkit? Täyttää, mikäli tahtoo kutsua heitä ihmisiksi.

    VastaaPoista
  2. "Joten huomio kiusaaviin paskiaisiin. "

    Eli miltei kaikki pikkulapsiin. Miten kiusaaminen saadaan poistettua?

    VastaaPoista
  3. "Joten huomio kiusaaviin paskiaisiin."

    Eli tässä tapauksessa äitiin.

    VastaaPoista
  4. Ehkä äiti suoritti jotain yksityistä nature vs. nurture kokeilua. Niillähän ei ole tunnetusti mitään vakavia seuraamuksia.

    VastaaPoista
  5. Tuo isosiskon blogimerkintä on jotenkin... todella outo. Toivottavasti hän ei oikeasti ole ainakaan kenenkään pojan isosisko.

    VastaaPoista
  6. Tervettä feminismiä:
    http://www.youtube.com/watch?v=DQSikrbB_fs

    VastaaPoista
  7. Mitenhän saisi taivuteltua sen faktan, että nainen ilmeisesti käytti shortseja kesät talvet (!?) heteronormatiivisuuden vastustamiseksi?-)

    VastaaPoista
  8. Tuosta videolinkistä... Eksottinen tanssijanainen on tehokas feministi - hän vetää fyrkat miehiltä pois, mitä karvaiset feministilesbot eivät kykene tekemään.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".