Miten miehissä olisi jotakin niin erikoista suhteessa naisiin tai miesten ylivallassa suhteessa muuhun vallankäyttöön yhteiskunnassa. Vaikea kuvitella miten juuri miehistä kumpuaisi jotakin sellaista että ohhoh, tällaista ei ole ihmisestä ennen tiedettykään, vastasi Ahlbäck.Miestutkimus saa oppikirjan.
Miestutkimusta on kritisoitu siitä, että tutkimusten tuloksissa päädytään uusintamaan vallassa olevaa maskuliinisuutta, vaikka tutkimusten aiheet ja metodit poikkeaisivat toisistaan. Silti kriittinen miestutkimus pyrkii lähtökohtaisesti sukupuolten ja muiden sosiaalisten ryhmien väliseen tasa-arvoon.
- Harvassa tieteenalassa teoreettinen lähtökohta on niin vahva, että se ohjaa tutkimuksen lopputulosta, sitä mihin päädytään. Kriittisen miestutkimuksen haaste ja vaiva on siinä, että aineistosta tietyllä tavalla haetaan sitä mikä jo tiedetään, Ahlbäck toteaa.
Alhbäckin mukaan miestutkimuksen pitäisi ryhtyä kertomaan erilaisia maskuliinisuuden ja mieheyden tarinoita. Lääkkeeksi on esitetty myös maskuliinisuuden käsitteen sijaan sukupuoleen keskittymistä.
- Miestutkimuksen asema on erittäin hankala. Se toimii miehiä suosivan systeemin sisällä ja sille tarjoutuu mahdollisuuksia vahvistaa miesten etuoikeutettua asemaa, huolehtii Soilevuo Grønnerød.
- Pelkona on, että uuden polven sovinistit saattavat onnistua sieppaamaan miestutkimuksen välineekseen, vahvistaa kirjallisuudentutkija Markku Soikkeli.
maanantaina, lokakuuta 08, 2007
Varokaa sovinistia
Miestutkimus nostaa miehet valokeilaan.
Olen ehkä tyhmä ja perehtymätön, mutta minä en pysty erottamaan kuka tässä on feministi ja kuka ei. Vai onko nämä kaikki feministejä? Toimittaja kai ainakin on feministi?
VastaaPoista"Olen mies, joka tekee naistutkimusta miehistä kriittisen miestutkimuksen käsittein." Mitä?
Kaikki artikkelin henkilöt ovat feministejä ja kriittinen miestutkimus tarkoittaa, että kaikki vika on miehissä, miehillä ei ole tasa-arvo-ongelmia ja muuta mieltä olevat tutkijat ovat sovinistisia apinamiehiä.
VastaaPoistaNiin aivan. Tuon lainauksen ensimmäisen sitaatin perusteella luulin että Ahlbäck oli nainen.
VastaaPoista"- Pelkona on, että uuden polven sovinistit saattavat onnistua sieppaamaan miestutkimuksen välineekseen, vahvistaa kirjallisuudentutkija Markku Soikkeli."
VastaaPoistaTämä pelko on aivan aiheellinen, sillä naistutkimukselle on jo käynyt näin (tai se on ollut sitä alusta asti). Ei ole syytä epäillä, etteikö miestutkimukseenkin hakeutusisi helposti samantyyppistä fanaattista porukkaa kuin naistutkimukseen. Tällaisessa tapauksessa miestutkimuksesta tulee vain naistutkimuksen peilikuva, nollainformaatiota tuottava pseudotieteenhaara.
Miestutkimuksen korkea tieteellinen taso ja objektiivisuus on parasta myrkkyä feminismille ja sovinismillekin.
Pelkona on, että uuden polven sovinistit saattavat onnistua sieppaamaan miestutkimuksen välineekseen
VastaaPoistaEi pelkona, vaan TOIVONA. :D
"Tuon lainauksen ensimmäisen sitaatin perusteella luulin että Ahlbäck oli nainen."
VastaaPoistaJoo ei. Anders Ahlbäck on ihan vain kusipää.
"Tampereen yliopiston Arto Jokinen näkee kriittisen miestutkimuksen olevan osa naistutkimusta. Miestutkimukselle on kuitenkin hänestä tilausta, koska naistutkimuksen saralla tehty tutkimus kohdistuu pääasiassa naisiin.
VastaaPoista- Olen mies, joka tekee naistutkimusta miehistä kriittisen miestutkimuksen käsittein, määritteli Jokinen."
ymmärrän tämän niin, ettei naistutkimus tarkoita sitä että tutkitaan naisia, vaan naistutkimus tarkoittaa sitä pseudotieteellistä huuhaata, jota menetelmäksi kutsutaan. eli jos tekee huuhaa-tutkimusta miehistä niin se on silti naistutkimusta. ei kovin imartelevaa naisille.
"- Harvassa tieteenalassa teoreettinen lähtökohta on niin vahva, että se ohjaa tutkimuksen lopputulosta, sitä mihin päädytään. Kriittisen miestutkimuksen haaste ja vaiva on siinä, että aineistosta tietyllä tavalla haetaan sitä mikä jo tiedetään"
toivottavasti saadaan kohta myös kriittinen rotututkimus, joka lähtökohtaisesti pyrkii rotujen väliseen epätasa-arvoon.
sen haasteena on se, että tiedetään jo lopputulos. sitten voidaan kirjoitella erilaisia tarinoita arjalaisen rodun ylivertaisuudesta. aineistoksi kelpaa esimerkiksi se miten arjalaista rotua kuvataan kirjallisuudessa. ihan vain päätöksenteon tueksi erilaisille apartheid-hallinnoille.
Harvassa tieteenalassa teoreettinen lähtökohta on niin vahva, että se ohjaa tutkimuksen lopputulosta, sitä mihin päädytään.
VastaaPoistaNe siis myöntävät sen aivan avoimesti, eikä kukaan ätvähdäkään. Tähän on tultu.
Pystyyköhän kukaan tuolta kirjoittamaan maskuliinisuudesta niin että saunailta kavereiden kesken sper.. sinapin levitessä kyr.. makkaralle ei nähtäisi varttia vaille homo-orgiana.
VastaaPoistaMinä olen ihan oikeasti ällistynyt. Onko tämä vitsi?
VastaaPoistaMolla, valitettavasti se ei ole vitsi, paitsi tietysti siinä mielessä, että tuo feministisen naistutkimuksen osana toimiva "kriittinen miestutkimus" ei ole muuta kuin huono vitsi. Se ei myöskään ole Panun ja Henryn blogien lukijoille enää edes uutinen, paitsi että tuo Panun huomio on varsin terävä: Ne siis myöntävät sen aivan avoimesti, eikä kukaan ätvähdäkään. Tähän on tultu.
VastaaPoistaTuo kertoo myös siitä ylimielisyydestä ja vallantunteesta, joka munkkilatinajargondialektiikasta kaikuvassa naistutkimuksen feministisessä norsunluutornissa vallitsee.
Ihan siltä varalta, että en olisi aiemmin tullut maininneeksi, niin mielestäni naistutkimus on kiireellisesti lakkautettava - ja tuo "kriittinen miestutkimus" pitää haudata saman kuopan pohjalle ihan ensimmäisenä
Toivottavasti koittaa pian päivä, jolloin naistutkimuksen maisterin- ja tohtorinpaperit luokitellaan jo virallisestikin vessapaperin arvoiseksi.