tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Miehet asialla 2002

Julkaistu: 11.10.2002 Nyt-liitteessä. Anu Silfverberg.
Isyyden lisäksi tasa-arvoon liittyy ikävämpiä asioita, kuten palkkasyrjintä ja väkivalta. Niistä keskustellaan Varangan mielestä julkisuudessa liian vähän.

"Kesän raiskauskeskustelussa toisteltiin vain, mitä naiset voivat tehdä, vaikka raiskaus kyllä liittyy miehiin olennaisesti."

Puhumattomuus liittyy Varangan mukaan siihen, että varotaan syyllistämästä miehiä. "Se miesten reaktio, että 'olenko minä muka syyllinen siihen, että naisia on ennen sorrettu', on mielestäni väärä. Syyllisyydentunto - tai vastuu - herättää siihen, että ennen on tehty väärin ja jos minä en puutu asioihin nyt, olen vastuussa siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu."

Sukupuolittunut väkivalta onkin teema, joka löytyy kaikkien miesaktivistien asialistalta. Tasa-arvoa ajavat miehet vaikuttavat yksimielisiltä ainakin kahdesta asiasta: väkivalta on ongelma, ja keskustelua tarvitaan.

"Hyvinvointipalveluissa enemmistö toimijoista on naisia. Vaikka naiset kärsivät enemmän, miksi miehet kuolevat nuorempina?

Jouni Varanka sanoo, että miesten syrjäytyminen ja isyyden sivuuttaminen ovat oikeita ongelmia. Hän suhtautuu asiaan kuitenkin varovaisesti: "Miehillä on luokkana tai ryhmänä paljon etuoikeuksia ja valtaa suhteessa naisiin. On hyvin ongelmallista, jos se sivuutetaan ja tasa-arvoretoriikkaa käyttäen vaaditaan miehille 'sorrettuna sukupuolena' tasa-arvoa. Naisia sorretaan tässä yhteiskunnassa miehiä monin tavoin enemmän."

6 kommenttia:

  1. Jouni Varanka - elävä todiste siitä, että ihminen voi jatkaa elämäänsä aivojen poistamisen jälkeenkin.

    Eroa heti, Jouni Varanka! Olet miehiävihaava tasa-arvon vastustaja ja selkärangaton valehtelija.

    VastaaPoista
  2. Tuota tekstiä en pystynyt lukemaan kokonaan, kun silmissä rupesi punertamaan niin paljon että näköä haittaa. Kuinka joku voi kirjoittaa noin demonisen saatanallisen typerää paskatekstiä, jonka ainoa funktio on sortaa sorrettuja vielä enemmän?

    - Vortac

    VastaaPoista
  3. Näköjään pitää paikkansa se vanha viisaus, että kun kaikkiin tärkeisiin virkoihin ei riitä naisia, loput paikat täytetään vittumaisilla miehillä.

    VastaaPoista
  4. "Näköjään pitää paikkansa se vanha viisaus, että kun kaikkiin tärkeisiin virkoihin ei riitä naisia, loput paikat täytetään vittumaisilla miehillä."

    Muuten olen samaa mieltä, mutta voiko "kiintiömies" Varankaa oikein mieheksi edes kutsuakaan? Minä en ainakaan halua tulla koskaan lasketuksi samaan kategoriaan tämän ihmisen irvikuvan kanssa.

    Kyllä hän haluaisi ainakin sosiaaliselta, ja ehkä biologiseltakin, sukupuoleltaan niin kovasti olla nainen, että ehkä häntä pitäisi kutsua miespuoliseksi naiseksi tai muuksi vastaavaksi.

    VastaaPoista
  5. Syyllisyydentunto - tai vastuu - herättää siihen, että ennen on tehty väärin ja jos minä en puutu asioihin nyt, olen vastuussa siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

    Kuinka hassua. Entä sellaiset miehet, jotka ovat eunukkeja? Olisiko heidänkin hyvä tuntea syyllisyyttä ja vastuuta, vaikka eivät raiskaukseen kykenekään? Tai entä jos on joku androgyyni. Pitäisikö silloin samaistua uhriksi, vai syylliseksi? Vai saako ihan vapaasti olla välinpitämätön?

    VastaaPoista
  6. "Syyllisyydentunto - tai vastuu - herättää siihen, että ennen on tehty väärin ja jos minä en puutu asioihin nyt, olen vastuussa siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu"

    Toivottavasti tämä koskee myös tiettyjä etnisiä vähemmistöjämme ja hevoskauppiata.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi joku nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. Älä laita ruksia kohtaan "Anonyymi".