Aloitteet
Naisten ylimielinen passiivisuus. Joku passiivinen nainen kirjoitti aloitteen tekemisestä joka kuvaa todella hyvin monen naisen ylimielistä ajatuksenjuoksua:
"Kuulin hyvän moton yhtenä päivänä: kun mies on sinusta kiinnostunut, hän kertoo sen kyllä. Naisen ei tarvitse tehdä muuta kuin olla oma itsensä."
Tähän varsin ilmeisesti joku miespuolinen kirjoittaja vastasi hyvin:
"Tuon voisi kääntää myös näin:
Kun nainen on sinusta kiinnostunut, hän ei varmasti kerro sitä. Miehen pitää olla paljon muuta kuin oma itsensä."
"Miehen pitää tehdä paljon muuta kuin olla oma itsensä" olisi sujuvampi kääntely.
VastaaPoistaMutta itse pointti on kyllä totta, valitettavasti. Naisten ei todellakaan tarvitse tehdä yhtään mitään.
- Vortac
Onneksi omalla asenteellaan pystyy välttämään näitä naisia. Mikään ei ole tympeämpää kuin nainen, joka odottaa että asiat tehdään hänen puolestaan.
VastaaPoistaToisin sanoen vaan jättää väliin sellaiset naiset, jotka eiväät tietyn ajanjakson jälkeen osoita yhtään kiinostusta. Ei tarvitse jälkeen päin itkeä et "jos olis sittenkin kiinostunut", sillä siinä tilanteessa kyse on rasittavasta tyypistä.
Toinen puhuu yleisellä tasolla ja kertoo totuuden - toinen käy henkilökohtaisuuksiin.
VastaaPoista- Vortac
Tyttöjen yleissivistystä:
VastaaPoistahttp://demi.fi/testit/
Millainen flirttailija olet?
Osaatko viettää ekojoulua?
Muututko alennusmyyntimonsteriksi? Onko sinulla yliluonnollisia kykyjä?
Oletko hienohelma vai luonnonlapsi? Seuraatko järkeäsi vai tunteitasi?
Osaatko ottaa ympäristön huomioon? Kuka julkkiskundi sopisi sinulle?
Mitä ihastuksesi ajattelee sinusta? Osaatko hallita kiirettä?
Viihdytkö liian hyvin netissä? Osaatko olla itsevarma?
Oletko karkkihiiri? Oletko joulufriikki?
Osaatko käyttäytyä leffateatterissa? Pingotatko liikaa koulussa?
Jäätkö murehtimaan menneitä? Kuka O.C.:n tytöistä olisit?
Oletko liian tuittupäinen? Miten pärjäät sitten, kun muutat kotoa?
Hallitsetko hyvät tavat? Oletko ihastunut ystäväpoikaasi?
Jack Bauer, Jack Sparrow vai Jack Shephard – kuka heistä on unelmakundisi? Asuuko sinussa salainen himoshoppaaja?
liikuttavaa että aikuinen mies käy teinityttöjen palstoilla etsimässä materiaalia minkä perusteella halveksua naissukupuolta. :) ehhehhee, noin suurta fiksoitumista vastakkaiseen sukupuoleen pääsee harvoin näkemään. kiitos tästä!
VastaaPoistaMikko E - Hahaha, kieltämättä hemmetin hauska lista.. harmillista, ettei miehille ole olemassa vastaavia lehtiä (naisille on .. ööh, montakohan eri naistenlehteä?), jotta voisimme edes vertailla.
VastaaPoistaNoista 'testeistä' voimme tehdä monenlaisia johtopäätöksiä, ja niistä jokainen huolestuttaa minua.
Mutta se ainakin selviää totaalisesti, ettei nainen ole mikään sorrettu uhri, tai hänellä ei olisi varaa miettiä moisia ylellisyyksiä kuin että onko hän himoshoppaaja.. kiesus.
Orjien lehdet aikanaan tuskin sisälsivät moista testiä.
- Vortac
"Oletko ihastunut ystäväpoikaasi?"
VastaaPoistaTähän voin vastata tyttöjen puolesta - et ole. :) (naisten ja tyttöjen mielestä jännittävät ja kiinnostavat miehet ja pojat eivät alistu 'ystäväpojiksi'..)
- Vortac
Vortac, ehkä tuo testi onkin tarkoitettu, no, testiksi - että tyttö tajuaa ihastuneensa ystäväpoikaan ja ymmärtää sitten äkkiä viilentää välit, ettei vaan kapsahda mokomaan ressukka-vässykkään, joka ei ole jo ymmärtänyt öyhötellen vietellä tyttöä seksiin ja suhteeseen.
VastaaPoistaLord: hehe, hyvä pointti!
VastaaPoista- Vortac
Lienen sitten epänormaali nainen, kun en ole itse koskaan kavahtanut aloitteen tekoa kiinnostavan miehen kohdalla. Nykyisen siiipalleni kävin silloin aikoinaan suoraan sanomassa, että hän vaikutti todella kiinnostavalta ja josko hän lähtisi kanssani kahville? Lähti. Luulen, että ilman tätä omaa aloitettani, emme olisi tutustuneet.
VastaaPoistaOrange seeds
VastaaPoista"Lienen sitten epänormaali nainen, kun en ole itse koskaan kavahtanut aloitteen tekoa kiinnostavan miehen kohdalla"
Niin oletkin, mutta eikö siitä pitäisi olla iloinen, etenkin kun aloitteellisuutesi ansiosta löysit nykyisen kumppanin?
Eihän kaikki epänormaalius ole huonoutta.
"liikuttavaa että aikuinen mies käy teinityttöjen palstoilla etsimässä materiaalia minkä perusteella halveksua naissukupuolta"
VastaaPoistaLiikuttavampaa on se, miten nykyään yhä useampi "aikuinen" nainen sinne teinityttöprinsessavaiheeseen jääkin. Naiset saavuttavat täysi-ikäisyyden keskimäärin neljänkympin korvilla.
.. eli käytännössä heti kun ulkonäkö rupsahtaa sellaseksi että sillä ei voikaan enää saada ilmaisia etuuksia noinvain.
VastaaPoistaTyypillistä on, että nämä egomaaniset sosiopaatit (naiset) havahtuvat vasta tuossa vaiheessa todellisuuteen, mutta useimmiten he eivät suostu hyväksymään todellisuutta silti. He saattavat aloittaa kuntosalilla käymisen ja kaikennäköistä vastaavaa, vaikka on jo liian myöhäistä.
Ja sitten kiukustuvat, kun eivät siltikään saa entisenlaista huomiota ja mahdollisuuksia "nauraa miesten onnettomille iskuyrityksille", niinkuin eräs nainen kertoi viihdyttävänsä itseään viikonloppuisin.
Toiset kokevat ikäänkuin katumuksen ja 'kääntymyksen' paheen tieltä hyveen tielle - mutta vasta sitten kun viimeinenkin hyväksikäytettävä uros on imetty kuiviin rahoista ja muusta omaisuudesta. Vasta kun römpsä on niin visvainen, että siitä löytyy ihan uusia elämänmuotoja, nämä oliot sitten alkavat panostaa enemmän 'ihmisyyteensä', unohtamatta silti 'naiseuttaan', jne. Käytännössä mikään heissä ei ole oikeasti muuttunut, mutta heidän on pakko ollut muuttaa käytöstään ja jotenkin säilyttää se keinotekoinen sädekehä, jonka kaikki naiset päänsä päälle kehittävät, niin tuo itselleen ja muille valehtelu sitten jatkuu..
.. ehkä jonnekin yli 60-vuotiaaksi asti, jolloin todella voi päähän tulla sellaisiakin ajatuksia, kuin että olinkohan mä nyt ihan reilu miehiä kohtaan ja olikohan tää fiksusti eletty elämä..
Kannattaa katsoa blogia 'Woman against feminism', ja sieltä se juttu prinsessasta, joka aikuistui vai mikäonkaan. Tyypillistä, miten se eukko mukamas katuu ja niin edelleen, mutta vasta kun ulkonäkö on jo turmeltunut ja luotaantyöntävä.
Mitä muuta oikeastaan on enää mahdollista tehdäkään, kun kaikki entinen sosiaalinen valta hupenee huomattavasti ulkonäön rupsahduksen myötä? Nelikymppistä ryppynaamaista eukkoa ei enää nuoreksi ja hehkeäksi saa. Joten on pakko kehittää jokin muu strategia, jotta voidaan silti jatkaa uhrishowta, naiseuden palvomista ja sädekehän ylläpitämistä, ja näytellään kovin katuvaista tms.
No, yhdessä inkarnaatiossa ihminen muuttuu yleensä vain hyvin vähän, jos sitäkään.
- Vortac
tikka kirjoitti...
VastaaPoistaliikuttavaa että aikuinen mies käy teinityttöjen palstoilla etsimässä materiaalia minkä perusteella halveksua naissukupuolta. :) ehhehhee, noin suurta fiksoitumista vastakkaiseen sukupuoleen pääsee harvoin näkemään. kiitos tästä!
Tällä tikka-nimisellä naisella on hämmästyttävä fiksaatio tämän blogin miespuolisten keskustelijoiden solvaamiseen vailla mitään järkevää sanottavaa. Kun kehotin Henryä tekemään vitsinä valituksen jonnekin liikenneturvan tv-mainoksesta, rouva tikka kuvitteli tämän läpänheittoni jotenkin osoittavan jonkinlaisen "hierarkian" olemassaolon tämän blogin miespuolisten keskustelijoiden välillä.
Kun sitten luettuani kaverini Markus Janssonin blogipostauksen (http://markusjansson.blogspot.com/2008/01/avautumista.html) leivästä ja sirkushuveista sattumalta klikkasin tässä postauksessa ollutta linkkiä Demi-lehden sivuille, rouva tikka kuvittelee minun "käyvän teinityttöjen palstoilla etsimässä materiaalia naissukupuolen halveksumiseksi". Rouva tikka ei näemmä ollenkaan ymmärrä, että ihmiset voivat ihan muuten vain keskustella asioista sen kummemmin etsimättä "materiaalia vastakkaisen sukupuolen halveksumiseksi". Tämä tietysti kertoo rouvan omasta maailmankuvasta. Rouva itse kokee ilmeisesti niin suurta kaunaa tai kateutta miehiä kohtaan, että projisoi tämän ajattelutavan myös miehiin. Jonkun satunnaisesti netistä löytyneen teinityttöjen lehden mainitseminenkin on rouvan mielestä "materiaalia naissukupuolen halveksumiseksi", koska rouva itse näkee kaiken keskustelun "hierarkioiden ylläpitämisenä" ja "halveksunnan osoituksena". Tuollainen sairas maailmankuva on tietysti feministeille tyypillinen.
Ja tänään vortac taas vaihteeksi näyttää meille millaista se miesten kuuluisa älykkyys, loogisuus, päättelykyky ja objektiivisuus on...
VastaaPoista.. eli käytännössä heti kun ulkonäkö rupsahtaa sellaseksi että sillä ei voikaan enää saada ilmaisia etuuksia noinvain.
Eli jos nainen hankkii etuuksia ulkonäöllään, se on kauhea huora. Mutta sitten kun se ei enää voi hankkia etuuksia ulkonäöllään, sen kaikki hyöty on mennyt?
nämä egomaaniset sosiopaatit (naiset)
Joo, kaikki naiset on egomaanisia sosiopaatteja. Kaikki naiset on ihan samanlaisia. Puolet maapallon väestöstä ovat kaikki kuin yksi ja sama ihminen.
Mutta se ainakin selviää totaalisesti, ettei nainen ole mikään sorrettu uhri, tai hänellä ei olisi varaa miettiä moisia ylellisyyksiä kuin että onko hän himoshoppaaja..
Jollakin täällä kyllä on hiukkasen liikaa aikaa miettiä... Eikö isäntä ruoskikaan sinua tarpeeksi?
No, yhdessä inkarnaatiossa ihminen muuttuu yleensä vain hyvin vähän, jos sitäkään.
Sinun vuoksesi toivon, että tuo ei ole totta. Olisi aika hirvittävän traagista viettää koko elämä tuollaisena.
Tyypin jutut alkaa mennä tällekin blogille jo aika ala-arvoisiksi.
tikka: "liikuttavaa että aikuinen mies käy teinityttöjen palstoilla etsimässä materiaalia minkä perusteella halveksua naissukupuolta."
VastaaPoistaVittu mitä paskaa alentuva kommenttisi on. Suurin osa 15-35vuotiaista naisista pyrkii elämään juuri tuota demi-cosmomantraa. FYI: En ole ATM ja elän naisen kanssa avoliitossa.
amk: "FYI: En ole ATM ja elän naisen kanssa avoliitossa."
VastaaPoistaei minun takiani tarvitse selvittää taustojaan (joku muukin juuri teki vastaavan selonteon itsestään); en oleta kenenkään tekstien perusteella mitään henkilön siviilisäädystä tai ma:sta. mitä minun edes pitäisi olettaa - että vain ikisinkut atm:t vihaavat naisia?
Ihmissusiiin on tullut viime aikoina kaikenlaista tyhmää vänkäämistä. Ottakaas nyt ihan iisisti, niin tätä jaksaa lukeakin. Eikä joka postauksen kommenttilootaan tarvitse julistaa samaa asiaa. Nimimerkkejä mainitsematta, mutta merkitsevin äänenpainoin lausuttuna.
VastaaPoista"ei minun takiani tarvitse selvittää taustojaan (joku muukin juuri teki vastaavan selonteon itsestään); en oleta kenenkään tekstien perusteella mitään henkilön siviilisäädystä tai ma:sta. mitä minun edes pitäisi olettaa - että vain ikisinkut atm:t vihaavat naisia?"
VastaaPoistaSinun ja kaltaistesi takia nimenomaan täytyy joka toisen lauseen välissä muistaa toitottaa siitä, että kertomani perustuu elävään elämään. Muuten me "asiaan perehtyneetkin" tulemme leimatuksi sinun ja kaltaistesi taholta automaattisesti pimpasta turhaan unelmoiviksi nörteiksi.
Ja mitä tulee vihjailuusi naisvihasta; minä pidän naisista ja erityisen paljon puolisostani, tosin "aikuiset" naiset ovat kyllä aika liikuttavia keskustellessaan vakavissaan miesten silmien väristä teinityttöjen palstoilla.
Anonyymit voisivat valita nimimerkin, jos haluavat jotain painoarvoa sanoilleen. Siis se, ettei uskalla edes nimimerkkiä itselleen valita, kertoo sen, ettei halua kirjoittaa koherentisti jatkuvasti tunnistettavana keskustelijana, jonka kannan voi oppia tuntemaan, kertonee siitä, että halutaan vain nopeasti sohaista ja solvata jotakuta täysin ilman mitään seurauksia.
VastaaPoistaMiksi tällaista kommentaatiotapaa pitäisi arvostaa? Sitten kun anonyymit valitsevat nimimerkin ja kirjoittavat jatkuvasti samalla nimimerkillä, voin laittaa heidän kirjoituksilleen jotain arvoa.
Mitä tulee 'saman asian julistamiseen' joka kommentti-ikkunassa, kyllä se on varsin tarpeellista niin kauan kuin sanoma ei mene perille.
Julistusta voi vaihtaa toiseksi sitten kun tasa-arvo on saavutettu, ja mieskin tunnustetaan tuntevaksi ja arvokkaaksi ihmiseksi.
- Vortac
Englannin kielessä on ilmaisu "preaching to the choir".
VastaaPoistaToki feminismi on minunkin mielestäni saatanasta, mutta en minä sitä koko ajan julista. Sivistyneen antifeministin on syytä olla askeleen feministejä ylempänä.
Joku kirjoitteli Vortacille suunnattuja kommentteja, mutta joihin mä tartun itse huvikseni:
VastaaPoista"Eli jos nainen hankkii etuuksia ulkonäöllään, se on kauhea huora. Mutta sitten kun se ei enää voi hankkia etuuksia ulkonäöllään, sen kaikki hyöty on mennyt?"
Jos "sen" viittasi naiseen, niin onhan nainen kait siinä vaiheessa perin hyödytön, todella, ainakin jos ei ole oppinut jollain tapaa ihmismäisemmäksi. Siis oppinut tavallaan toimimaan kuten miehetkin: kunnioitusta ei saa automaattisesti. Mutta jos (vaikkapa) neljissäkymmenissä edelleen yrittää teinityttöillä, onhan se aika säälittävää? (Eipä sillä tosin että minä asiasta välittäisin, mutta noin ajatuksena tällaiset tulevat mieleen.)
"...jutut alkaa mennä tällekin blogille jo aika ala-arvoisiksi. Ottakaas nyt ihan iisisti, niin tätä jaksaa lukeakin."
Kait se on lopulta Henryn (ja vain hänen) tehtävä pitää nämä kommenttipalstat sellaisessa kunnossa, kuin näkee sopivaksi. Eikä kukaan varmaan tänne kirjoittele anonyymiä viihdyttääkseen, eli aika typerä lohkaisu siis tuo, että "jaksaa lukeakin". Ottaisit mieluummin itse rohkeasti osaa, Internetin henkeen, kirjoittamalla jotain fiksua, ja jättämällä syyttelyt muualle.
Eikä kukaan varmaan tänne kirjoittele anonyymiä viihdyttääkseen, eli aika typerä lohkaisu siis tuo, että "jaksaa lukeakin". Ottaisit mieluummin itse rohkeasti osaa, Internetin henkeen, kirjoittamalla jotain fiksua, ja jättämällä syyttelyt muualle.
VastaaPoistaNo kun minusta keskustelun taso on laskenut viime aikoina. Saattaahan tämä olla vain oma ongelmani ja kaikki muut ovat tyytyväisiä, mene ja tiedä.
Osaa olen ottanut silloin kun on ollut jotain sanottavaa. Tai hyvä linkki lähetettävänä.
"liikuttavaa että aikuinen mies käy teinityttöjen palstoilla etsimässä materiaalia minkä perusteella halveksua naissukupuolta."
VastaaPoistaHear, hear!
Tuo dr. phil on sitten vain Tikan "sock puppet". No, kuka on yllättynyt?
VastaaPoistaPanu: en minä ainaskaan.
VastaaPoista- Vortac
Niin. Eihän voi olla, että kaksi ihmistä olisi teidän kanssanne eri mieltä? Mikä uhka maailmanjärjestykselle, tsot tsot.
VastaaPoistaNiin. Eihän voi olla, että kaksi ihmistä olisi teidän kanssanne eri mieltä? Mikä uhka maailmanjärjestykselle, tsot tsot.
VastaaPoistaSanohan, johtuuko tuo vittumainen ylimielisyytesi ihan myötäsyntyisestä psykopatiasta vai oletko joutunut harjoittelemaan sitä erikseen?
"Vittumainen ylimielisyys", kuinka kiinnostava luonnehdinta. Kerrohan panu, kykenetkö lainkaan asialliseen keskusteluun ilman alatyylisiä ylilyöntejä? Kokeile mielikseni.
VastaaPoistaMuutoin minun on pidettävänä sinua vain yhtenä peelona peelojen joukossa.
Kerrohan panu, kykenetkö lainkaan asialliseen keskusteluun ilman alatyylisiä ylilyöntejä? Kokeile mielikseni.
VastaaPoistaSinun mieliteoillesi nostaa koira jalan, pelle. Asialliseen keskusteluun ei ruveta sellaisen tyypin kanssa, joka on itse aloittanut henkilökohtaisuuksiin menemisen.
Ymmärrän tietysti, että olet liian tyhmä tajuamaan keskustelukumppanin "psykoanalysoimisen" olevan henkilökohtaisuuksiin menemistä, joka ei kuulu asialliseen keskusteluun.
Muutoin minun on pidettävänä sinua vain yhtenä peelona peelojen joukossa.
Siis nimetön nettivittuilija pitää minua peelona? Voi voi, nythän mä spiidaan.
Väittelyä ei koskaan voiteta menemällä henkilökohtaisuuksiin tai sortumalla solvauksiin. Minä olen pitänyt keskustelun varsin yleisellä tasolla ja kommentoinut sinun kohdallasi ainoastaan asioita, jotka olet itse ottanut puheeksi kuten naisvihan ja katkeruuden tunteet.
VastaaPoistaPsykoanalyysin, tai "psykoanalysoinnin" mitä se sitten onkaan, kriteerit tuskin täyttyvät.
Väittelyä ei koskaan voiteta menemällä henkilökohtaisuuksiin tai sortumalla solvauksiin. Minä olen pitänyt keskustelun varsin yleisellä tasolla ja kommentoinut sinun kohdallasi ainoastaan asioita, jotka olet itse ottanut puheeksi kuten naisvihan ja katkeruuden tunteet.
VastaaPoistaLässyn lässyn. Ei voisi vähempää kiinnostaa sinun ylimielinen vittuilusi. Esiinny edes oikealla omalla nimellä. Vai pelottaako? Pelkuri.
Minulla ei ole tapana antaa nettihäiriköille nimeä eikä osoitetietoja.
VastaaPoistaMinulla ei ole tapana antaa nettihäiriköille nimeä eikä osoitetietoja.
VastaaPoistaKun ottaa huomioon, että minulle maksetaan nettikolumnien kirjoittamisesta omalla nimelläni ja sinä olet pelkkä tekonimen taakse piiloutuva henkilökohtaisuuksien inttäjä, tuo "nettihäirikkö-nettihäirikkö-nettihäirikkö" -ininä ei ole uskottavaa. Esiinny omalla nimellä, niin sinut voi ottaa vakavasti.
Ajatukseni saa ottaa tai olla ottamatta vakavasti, ihan miltä itsestä tuntuu.
VastaaPoistaEn ole kiinnostunut häirintäsoitoista tai muusta yllätyksellisestä, joten en koe tarvetta paljastaa nimitietojani. Henkilökohtaisuuksien suhteen kehottaisin suuntaamaan katseen peiliin. Hyvää jatkoa.
dr phil (tai sock puppetini, kuten jotkut harhoissaan tietävät), olet kenties tietoinen panun jakelemista hyvinkin graafisista tappouhkauksista? ei siis missään nimessä kannatakaan olla missään tekemisissä tuon mahdollisesti häiriintyneen ihmisen kanssa. itse en ainakaan päästäisi tyyppiä selkäni taakse.
VastaaPoista