Hannu Lauerma

Mies itkee väärin:

Olen joutunut kiusalliseen valoon epäilyttävässä väärinajattelijoiden joukkiossa, julkisuudessa apinasakiksikin kutsutussa, johon kuuluvat kollegoista myös professori emeritus Esko Länsimies, dosentti Ilkka Taipale, lääkintöneuvos Pellervo Petäys ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen.

Pääasiassa naispuolisten lehtiarvostelijoiden, yliopistotutkijoiden ja kolumnistien yhtäpitävän todistuksen mukaan apinalaumamme on itkenyt ja porannut, ja vieläpä syyttä.

Kiistän tietysti kaiken. Me ei perkele olla itketty. Tai jos vaikka oltaisiinkin, niin ei ainakaan muiden nähden.

Sen sijaan kirjoitimme jokainen erikseen pyynnöstä Arno Kotron ja Hannu T. Sepposen kokoamaan antologiaan "Mies vailla tasa-arvoa" muutamista todennetuista havainnoista, joita kukaan ei ainakaan vielä ole vaivautunut kumoamaan tai tarkentamaan. Vastoin tekaistua uutisointia se ei ole minkään "miesliikkeen" kirja eikä julistus, vaan yksinkertaisesti teemaan nivoutuva kirjoituskokoelma, jossa jokainen vastaa vain omasta tekstistään. Ideologiaa, joka yhdistäisi kirjoittajat, ei ole.

Lukemani arvostelu on minulle tyylilajiltaan kokonaan uutta. Tieteellisten artikkelien nimettömien arviointimenettelyjen ajoittainen räväkkyys on tuttua, mutta vastaaminen siihen on yhteismitallista, parhaassa tapauksessa reilua. Nyt taas tuntuu oudolta yllättäen kuulua kuvitteellisten itku-iikkojen joukkoon, joka perusteitta vaatii etuisuuksia. Niinkös me tosiaan teimme?

Antologiassa esitetyt faktat olisi itse kukin arvostelija tervetullut kumoamaan, mutta tämä ei heitä näytä lainkaan kiinnostavan. Suomen lainsäädäntö sallii kivuliaan sukupuolielimien rituaalisilpomisen vain poikiin kohdistuvana. Perusteetonta sepitettä naisen aivopuoliskoja yhdistävästä suuremmasta radastosta ja siihen liittyvästä paremmuudesta saa opettaa koulussa pikkupojille yhdenkään viranomaisen ärähtämättä, silmänkään värähtämättä. Sadusta on tullut tosi. Pienen pojan roolimallit ovat joko irvikuvamaskuliinisia tappamiseen erikoistuneita robocopeja tai korkeintaan pilkkanaurun kohteiksi sopivia perheenisiä. Vangeista ja yömaja-asukeista valtaosa on miehiä, ja miehelle ominaisten sairauksien hoito ontuu.

Koska pikkupoikien esikuvavalikko, todettu aivojen vajavuus, syöpäseulontojen puute, esinahanriisto ja Marinol-humala yömajan märällä puolella eivät tietääkseni koske kirjoittajia itseään, on hieman yllättävää kuulla, että harjoitamme itsesääliä.

Pillitystä oli eri alojen asiantuntijoilta senkin toteaminen, että naisen euro on 80 sentin sijasta 96 senttiä, minkä todettiin onneksi olevan korjaantumaan päin, miehen elinvuosi taas 10,8 kuukautta, tulonsiirto kokonaisuutena miehiltä naisille.

Osoittanee kapeakatseisuuttani, etten ymmärrä, miksi näiden asioiden täysin rauhaisa toteaminen olisi naisvihaa ja sovinismia. Tai itkemistä ja turhaa valitusta, mihin liittyviä termejä Etelä-Saimaan naispuolinen kolumnisti sai mahtumaan kuudesti 320 sanan kirjoitukseensa. Ihmisten sortaminen on väärin kaikkineen. Miehen aseman epäkohdat eivät hyvitä naisten sortamista, eikä päinvastoin. Enempää toimivassa perheessä kuin toimivassa yhteiskunnassakaan ei ole olemassa nollasummapeliä, jossa jompikumpi sukupuoli häviää, kun toisen asemaa korjataan. Olisi harvinaisen umpihullua väittää, ettei rattijuoppouksiin pidä puuttua, koska ylinopeudet tai tiestön huono kunto ovat myös ongelmia. Voitaisiinko mitenkään ajatella, että on toisistaan osin riippumattomia epäkohtia, jotka ansaitsevat huomionsa kukin? Tai että sekä sisään- että uloshengittäminen on mielekästä toimintaa?

Yli kolmekymmentä vuotta on hoettu, että miehen pitäisi – niinku – ilmaista tunteitaan avoimemmin. Onneksi ei ole uskottu niinku. Asiapainotteisessa tuoreessa antologiassa likemmäs tunneilmaisua päätyivät ehkä suuresti arvostamani kirjailijat Matti Mäkelä ja Hannu Raittila. Eivät hekään niin kummoisia suuria tunteita esitelleet, mutta miehen kannalta pätevää arkipaatosta kylläkin. On suorastaan kiehtovaa, että osalle arvostelijoista se edustaakin nyt heikkoa miehuutta: "Kattokaa – se itkee!" Onko kuvitteellinen, itkevää poikaa sormella osoittavan koulukiusaajan asema joillekin akateemisesti koulutetuille tutkijoille tai toimittajille todellakin noin houkutteleva?

Satuilu miehen julkisen tunneilmaisun tärkeydestä onkin syytä haudata hiljaisuudessa. Miestä voidaan kyllä kehottaa ilmaisemaan tunteita. Mutta ei tommosia tunteita.

Matka feminismistä sukupuolinäkökulman huomioon ottavaan humanismiin voi olla pitkä tai lyhyt. Pisin matka vaikuttaa olevan osalla feminismin kainalossa kehittyneestä, outoja muotoja saaneesta miestutkimuksesta, jossa tutkimustuloksien jopa myönnetään määräytyvän teoriataustan pohjalta. Miestutkimusseminaarissa Turussa 5.–6.10. Jarna Soilevuo-Grønnerød ja Markku Soikkeli ilmaisivatkin huolensa siitä, että tästä traditiosta irtautuva miestutkimus vahvistaisi miesten etuoikeutettua asemaa.

Osa naistutkijoista on ilmoittanut, että he eivät lue kirjaa, koska he tietävät lukemattakin, että se on ala-arvoinen. Kyllä he sen lopulta lukevat. Voihan sen julkisessa tilassa naamioida Susan Ruususen Pääministerin morsian -kirjan kansilla.