Alla oleva kolumni on julkaistu juuri Lääkärilehden 4/2008 numerossa.
Laulu keski-ikäisistä äijistä
Kuulin radiosta, että Lappeenrannan kansainvälisissä laulukilpailuissa on valiteltu miesten puutetta. Tämä ei tullut minulle yllätyksenä. Kyseessä on oire laajemmasta ongelmasta: minne kaikki miehet ovat menneet? Missä he työskentelevät? Lääkärit naisistuvat ja yliopistot naisistuvat. Naiset rynnivät eteenpäin elämän kaikilla alueilla. On kuin miehet olisivat väistymässä kuin jokin evoluution paineessa kevyeksi punnittu lentokyvytön lintulaji.
Toki me kaikki tunnemme monia miehiä. He kertovat kahvihuoneissa huonoja vitsejä ja luikkivat ohitsemme käytävillä syyllisen näköisinä kunnes äkkiä, eräänä päivänä, jota emme tarkkaan pysty muistamaan, he ovat kadonneet. Vain jokunen pöllämystynyt poninhäntäpäinen sivari istuu enää vahtimestarin kopissa kuin muistona entisestä ajasta. Mitä oikein on tapahtunut? Minne miehet menevät, kun he sulkevat oven takanaan – onko olemassa jokin musta aukko, jonne tämän planeetan miehet ovat vähä vähältä imeytymässä?
Vastaus on, että miehet ovat kyllä tallella jossakin syvävarastossa. He ovat vain kadonneet pinnalliseksi käyneen maailmamme tutkasta ja ilmaantuvat kehiin äärimmäisessä hädässä, kun pakon edessä heidän olemassaolonsa joudutaan tunnustamaan.
Siksi tämä on laulu keski-ikäisistä äijistä, noista harvoin ylistetyistä. Sosiologien rakastamissa ristiintaulukoinneissa he edustavat ryhmää, jonka mediaseksikkyys on pahasti pakkasella. Heiltä puuttuu nuorten dynamiikka, vanhusten viisaus ja naisen ääni. Heidän katsojalukunsa ovat alhaiset. Heidät on saneerattu elämäksi kutsutusta tosi-TV:stä.
So fucking what? He ovat näkymättömiä, kunnes heitä tarvitaan. Sillä kun kaupungin lämpövesiputki rikkoutuu, keitä kokoontuu katuun tehdyn reiän ääreen? Ei siellä näy vaihtoehtonuoria rastapipoissa, ei goottilolitoja, ei naistutkimuksen esitaistelijoita. Nenärenkaiden sijasta viemärin suulta löytyy omenavartaloiden ponteva rivistö ja valkoisina vilkkuvia persvakoja. Siellä ne miehet ovat, kurkistelemassa kaivantoihin polvet savessa, selällään lavuaarin alla ruuvinväännin kädessä, mittailemassa tielinjoja nihkeän kosteassa syysmetsässä.
Nämä Atlaksen jälkeläiset kantavat maailman taakkaa, tosin puuskuttaen. Ilman heitä tunnettua sivilisaatiota ei olisi olemassa. Moderni tanssi, katutapahtumat, vaihtoehtokulttuurit voivat kaikki näivettyä pois, ja silti elämä jatkuisi. Mutta jos keski-ikäiset paksut miehet temmataan Jesajan lailla tulivaunuissa taivaisiin, ketkä silloin hoitavat kaivinkoneita? Ketkä ajavat kesällä soraa ja talvella lumiauraa? Kuka tulee apuun, kun katto vuotaa tai kun pitää asentaa liesi paikoilleen? Kuka enää tekisi vähälahjaisten, hemmoteltujen nuorisovaikuttajien halveksimat paskaduunit?
Viihteellistyvä maailma ei huonosti pukeutuneista, ylipainoisista äijistä piittaa. Se myrkyttää nuoret mielet väheksymään oikeaa työtä. Ihmiselämän korkeimmaksi tavoitteeksi se määrittää julkkikseksi tulemisen; olla henkilö, joka on tunnettu siksi, että on televisiosta tuttu. Punnitun puheen tilalle sillä on antaa vain yhdentekeviä äänisykäyksiä. Ajatusten vaihdon tilalle nostetaan julkinen poseeraus. Television keskusteluohjelmissa se korvaa ajattelijat näyttelijöillä, jotka osaavat ilmaista itseään kovalla äänellä ja paatoksella mutta joilla vain äärimmäisen harvoin on mitään kiinnostavaa sanottavaa. Miksipä ihminen, joka tyypillisesti on tietoaineissa vain vähän koulutettu ja joka työkseen teeskentelee olevansa joku toinen, olisikaan asiantuntija etiikan, yhteiskunnan tai bioteknologian saralla?
Tämä on trendi, joka ei ole kääntymässä. Sekin on äijien vika. He eivät ole nousemassa barrikadeille eivätkä kaappaamassa yhteiskunnan huomiota. He valittavat harvoin ja tyytyvät vähään, pesevät autoa viikonloppuisin ja kirjoittelevat sekavia kolumneja Lääkärilehteen. Tämä laulu soi siis mollissa, kuten niin monet suomalaiset rallit. Puhummehan nyt kansasta, joka ilon ja valon juhlana, jouluna, hyräilee hilpeänä "kuka yksinään kulkee nyt kalmistoon, kuka yksin näin kylmässä on". Me kyllä tiedämme siellä lepääjien nimet: se on ennen aikojaan nukkuneiden miesten Spoon River.
Kuka olikaan heikompi astia?
VastaaPoistaJos tarinoista hakee usein toistuvia piirteitä, niin yksi niistä näyttää olevan monien miesten liiallinen kiltteys. Toinen on seksiin liittyvät ongelmat. Ja kolmas eron yllätyksellisyys vaikka olisi ollut pitkään vaikeaa, niin sittenkin naisen lähtö yllättää. Mies on sopeutuja, jolle riittää, että huolto pelaa. Nainen kaipaa enemmän.
Kirja myös purkaa vanhoja kliseitä sukupuolten erorooleista. Miehet kertovatkin nyt naisista, jotka pettävät, alkoholisoituvat, alistavat tai jotka työ vie mennessään. Ja tietysti miehistä, jotka antavat tämän tapahtua.
Mies on erossa usein heikompi astia myös sen vuoksi, että häneltä puuttuu selviytymistä tukeva verkosto. Kuten Miessakit-yhdistyksen puheenjohtaja Matti Rimpelä huomattaa: mies saa yhteiskunnan apua vasta, kun hänellä on jokin sopiva ongelma, vaikka alkoholismi tai asunnottomuus. Silloin voi kuitenkin olla myöhäistä.
"vaikka olisi ollut pitkään vaikeaa, niin sittenkin naisen lähtö yllättää. Mies on sopeutuja, jolle riittää, että huolto pelaa. Nainen kaipaa enemmän."
VastaaPoistamies siis ihmettelee miten hänen huoltajalleen, naiselle, ei riittänyt sama kuin miehelle itselleen: että huolto pelaa. jep jep.
Onko kolumnin julkaisemiseen tässä blogissa Kari Enqvistin lupa?
VastaaPoistaOnko kolumnin julkaisemiseen tässä blogissa Kari Enqvistin lupa?
VastaaPoistaTikka, ihanko oikeasti väität että vuonna 2008 Suomessa naiset huoltavat miestä? Huollatko itse miestäsi?
VastaaPoistanews.bbc.co.uk/2/hi/
VastaaPoistabusiness/7209353.stm
"On average, women gather more data, consider the context, are intuitive, have a sympathising mind and think more long-term. Ms Fisher calls it "web thinking".
Men, on the other hand, are more focused, think linear, focus on rules and the short-term - "step thinking".
The culprit
Blame testosterone for the difference. From the moment the embryo's brain develops in the mother's womb, high testosterone levels will make you focus on details in later life."
jaaha: "ihanko oikeasti väität että vuonna 2008 Suomessa naiset huoltavat miestä? Huollatko itse miestäsi?"
VastaaPoistaoletan että jutussa mainittu "huolto pelaa" viittasi vaimon tekemään huoltoon(/taloudenhoitoon), ei esim parin lasten tai taloudenhoitajan tekemään. se olisi ainakin poikkeuksellisempaa ja vaatisi sikäli erillistä selitystä. vuonna 2008 on voimassa 30-luvulta asti syntyneiden ihmisten parisuhteita, joten varmasti hyysääviä naisia on joukossa. eikä moni nykynuori edes ole sen kummempi; omilta vanhemmilta opitut mallit periytyvät, miehet heittäytyvät avuttomiksi ja naiset rupeavat passaamaan. asun itse nykyään yksin ulkomailla (mieheni ollessa suomessa), joten en voi oikein passata miestäni. suomeen palattuani en kyllä ajatellut alkaakaan, juuri välttääkseni katkeroitumista parisuhteen epätasa-arvon vuoksi. suhteestaan kannattaa tehdä sellainen jossa viihtyy eli pidän passaamiseen suostuvia ja sittemmin katkeroituvia naisia itse syyllisinä tilanteeseensa. tietenkään passaamisesta nauttiva ja hyötyvä osapuoli ei puutu tilanteeseen.
Tekstissä lukee että mies on sopeutuja jolle riittää että huolto pelaa, vaikka muuten voisi olla toivomisen varaa. Mies on sopeutuja, riittää että huolto pelaa. Nainen haluaa enemmän, eli luksusta. Nainen todennäköisesti lähtee hakemaan enemmän koska naisella on varaa hylätä miehiä "liian kiltti" perustein, sitten kun haluttu uros on napattu sitä todennäköisesti passataan paljon enemmän kuin sitä "liian kilttiä" miestä koskaan, jota pystyi nakittamaan tekemään ihan mitä vaan.
VastaaPoistaNaiselle ei siis välttämättä riitä, että huolto pelaa, tämä tarkoittaa että huolto pelaa molemmin puolin. Minun on hyvin vaikea uskoa että "liian kiltit miehet" eivät olisi tehneet enemmän kuin osansa kotitöistä ja auttaneet monessa muussakin. Ei ole oikein syytä olettaa että tässä olisi kyseessä jokin patriarkaalinen malli, jossa nainen kyllästyy passaamiseen.
Ei yllättävää että tikka takertui tähän yhteen kohtaan.
russ, ok selitys. käyttäisin kuitenkin jotain muuta ilmausta kuin "huolto pelaa", mikäli itse tekisin vähintään puolet kotitöistä. kielellinen logiikkani oli siis puuttellinen tuon kryptauksen purkamiseen.
VastaaPoistaMeidän perheessä tasa-arvo ainakin toteutuu niin kuin pitää ja huolto pelaa. Jaamme vaimon kanssa kotityöt (siivous ym.) ja ruoan valmistuksen tasapuolisesti 50/50. Lisäksi minä teen kaikki ulkotyöt, asennukset, auton huollot ja muut sen sellaiset hommat mitä ei kotitöiksi kuitenkaan lasketa.
VastaaPoistaNäitä kirjoituksia lukiessa alkoi hieman hirvittää, että kunhan ei vaimo vaan kohta lähde paremman elämän perään vaika itse olenkin ollut huollon pelaamiseen tyytyväinen. Pitäisikö minun alkaa etsimään sisäistä feministiäni?
Tikka, kuten joku jo sanoikin, alkuperäinen kirjoittaja viittaa miehen vähään tyytyväisyyteen, ei naisen tekemään huoltoon.
VastaaPoista30-luvulla syntyneiden avioliitot ovat oma lukunsa, se oli eri maailma. Mutta se minua jaksaa kiinnostaa, että miten 2000-luvun nuori nainen edes "huoltaisi" miestään, kun kokkaaminen ja siivoaminen tuntuvat olevan vaikeustasoltaan jotain aivan ylivoimaisia tehtäviä? Ja väittääkö joku täällä ihan vakavissaan, että suomalainen nainen joskus passaisi (suomalaista) miestään?!? :-D
jaaha, kyllä noita passaajia on nähty alle 70 v naisissakin. jokainen miettiköön hetken omia vanhempiaan, sisaruksiaan, anoppejaan ja muuta lähipiiriään. kuka tekee esim jouluna lähisuvulle ruuat, häärää keittiössä ennen ja jälkeen aterian että muut voisivat tulla valmiiseen pöytään siistiin keittiöön? nostan hattua jos se jossain perheissä on mies.
VastaaPoistanykynuoret eivät ehkä osaa tehdä perinneruokia äitiensä tapaan, mutta joku heidänkin kodeissaan tiskit tiskaa, pesukoneen täyttää ja näyttää ainakin silloin tällöin imuria villakoirille. eikä se tietääkseni edelleenkään ole yhtä usein mies kuin nainen. en tiedä onko tilanne kompensoitu sillä että miehet antavat naisilleen rahaa - kukaan tuntemani nainen ei ole ainakaan myöntänyt saaneensa mieheltään shoppailu- tms rahoja. joskus olen kuullut että miehen on joku saanut siivoamaan, pitkällisen nalkutuksen seurauksena. yleensä kuitenkin naiset tekevät kaiken itse.
tikka kirjoitti:
VastaaPoista"yleensä kuitenkin naiset tekevät kaiken itse."
Silloin kun miehet asuvat yksinään, veikkaatko, etteivät he tee mitään? Ja jos sattuvat tekemäänkin, niin naisen kanssa yhteen muuttaessa voivat jättää (ja mieluusti jättävät) kaiken naiselle, niinkö? Jos naiset tekevät kaiken, eikö se tarkoita, että he ovat itse siihen mukautuneet, tai jopa, että he haluavat asian olevan niin?
Minä en tietty ole koskaan ollut suhteessa, saatika asunut kenenkään kanssa yhdessä, mutta perheessä asiat tuntuivat olevan niin, että jos isäni siivosikin, niin äidin piti aina "tarkastaa laatu", tai jotain, mikä sitten pänni isää, ja asiasta seurasi tappeluita. Eli oli vaade siivota, mutta siivouksen jälki ei sitten koskaan kelvannut...
Mitä tulee jouluruokiin, mummoni kuulemma tekee ne mielellään, vaikka onkin ehkä vähän hassua olla hänen luonaan paasattavana. Mutta se on hänelle perinne, josta ei halua luopua, ei vaikka suurin osa suvusta on jo joko kuollut tai muuttanut aivan muualle. Eli lähinnä minä olen hänen luonaan sitten jouluisin käymässä.
Jännää muuten ajatella sellaista tulevaisuutta, mihin "nykynuoriso" kasvaa, koska ei mummoni kaltaisia naisia varmaan enää tupsahda mistään. Jos minulla olisi lapsia, ei äidistäni olisi samanlaiseen meininkiin, enkä millään saata uskoa, että kuvitteellinen tyttöystävänikään olisi kauhean "kodikas", heh, en vain koe tai usko että sellaisia tyttöjä/naisia on enää yhtään.
"kyllä noita passaajia on nähty alle 70 v naisissakin."
VastaaPoistaJa monet näistä naisista nimenomaan haluavat tehdä kaiken itse, koska "eihän se mies mitään osaa". Jos ottaa itselleen tuollaisen roolin, niin turha siitä on muita syytellä.
"eikä se tietääkseni edelleenkään ole yhtä usein mies kuin nainen."
Mihinkäs tämä tietämys perustuu?
nörttö: "Silloin kun miehet asuvat yksinään, veikkaatko, etteivät he tee mitään?"
VastaaPoistaveikkaan. okei, tietysti joskus joutuvat isoimmat rotat listimään, mutta siivousfrekvenssi on niin harva, että kukaan nainen ei kestä odottaa koska kämpässä on miehen mielestä riittävän likaista siivoamiselle. koska mies ei näe mitään syytä tehdä kompromisseja, nainen siivoaa yksin. ja miten nainen ylipäätään kehtaakin yrittää määritellä oikean puhtaustason kodissa? ihan samalla lailla kuin moni mies yrittää määrittää sekstailufrekvenssin. ei nainenkaan siitä jousta.
"Ja jos sattuvat tekemäänkin, niin naisen kanssa yhteen muuttaessa voivat jättää (ja mieluusti jättävät) kaiken naiselle, niinkö?"
nimenomaan. heti kun muutetaan kimppaan hygienisemmän sukupuolen kanssa kaikki vähäkin siivoaminen loppuu (edellämainitun miehen harvan siivousfrekvenssin vuoksi).
"Jos naiset tekevät kaiken, eikö se tarkoita, että he ovat itse siihen mukautuneet, tai jopa, että he haluavat asian olevan niin?"
toki naiset ottavat siivoojan roolin vapaaehtoisesti koska eivät viihdy niin saastaisissa ympäristöissä kuin miehet, mutta ei sitten pidä ihmetellä naisen häipymistä suhteesta kun ei ole piruuttaan viitsinyt yhtään auttaa. tietysti täytyy olla niitäkin naisia jotka eivät edes pitäisi vapaa-ajasta, levosta, kodin ulkopuolisista harrastuksista tai muusta miltä siivoaminen vie ajan. tuskin kuitenkaan ovat suuri ryhmä.
jorma: "Ja monet näistä naisista nimenomaan haluavat tehdä kaiken itse, koska "eihän se mies mitään osaa"."
eli sinäkin tiedät niitä naisia. hienoa että olet huomannut heidän olemassaolonsa!
""eikä se tietääkseni edelleenkään ole yhtä usein mies kuin nainen."
Mihinkäs tämä tietämys perustuu?"
terveeseen järkeen, jormaseni. :) ja ympäristön tarkkailuun.
"veikkaan. okei, tietysti joskus joutuvat isoimmat rotat listimään,"
VastaaPoistaTrollaatko taas?
"ja miten nainen ylipäätään kehtaakin yrittää määritellä oikean puhtaustason kodissa? ihan samalla lailla kuin moni mies yrittää määrittää sekstailufrekvenssin. ei nainenkaan siitä jousta."
Ja miehen siis pitää joustaa? Mitä ihmettä oikein valitat? Tietysti mieskin voisi määritellä, että auto on pestävä joka päivä ja vahattava joka toinen päivä, ja sitten vänistä siitä kun on niin paljon tekemistä eikä nainen osallistu edes säämiskällä kuivaamiseen. Puhtaalla autolla on nääs mukavampi ajella.
tikka, jos viikkaaminen noin vituttaa, niin älä viikkaa. Tai jos viikkaat, niin älä valita.
En ole itse kovinkaan siisti tyyppi, itse asiassa kämppäni on melkoinen läävä, mutta jos siivoaminen yhteisessä kodissa tuottaa noin paljon kinaa ja näkemyseroja, kuin tikka kuvaa - siis ihan yleisesti, tilastoina - niin miten ihmeessä yhdessäasuminen parisuhteen aikana on edelleen suosittu tapa viettää elämää? Tietyin järjestelyin varmaan lastenkasvatuskin onnistuisi eri osoitteissa...
VastaaPoistaNoh, en onneksi ihan sellaisenaan tuota juttua nyt usko. Sen verran olen jopa minä tavannut sekä siistejä poikia että sottaisia tyttöjä.
Jos naisten mielipuuhaa on siivota, siivota, siivota - riippumatta siitä, asuvatko yksin vai jonkun kanssa - niin miten se miesten heikko osanotto edes voi olla ongelma? Vähäkin apu kun olisi jo plussaa, siis siihen verrattuna, että ennen joutui siivoamaan täysin yksin? Ja vaikkei miestä kiinnostaisi siivota pätkääkään, se olisi vasta sama tilanne, kuin naisen asuessa yksin... Oletettavasti miehestä on jotain iloa kuitenkin, noin niinkuin kokonaisuuden kannalta, kun kerta on sellainen jaksettu valitakin? Mies tuo taloon oman, noh, mieheytensä (tai whatever) - ja nainen siivotkoon niin paljon kuin huvittaa, sen kummemmin tulistumatta?
(Ihan kreisejä juttuja te ihmiset keksitte.)
"Meidän perheessä tasa-arvo ainakin toteutuu niin kuin pitää ja huolto pelaa. Jaamme vaimon kanssa kotityöt (siivous ym.) ja ruoan valmistuksen tasapuolisesti 50/50. Lisäksi minä teen kaikki ulkotyöt, asennukset, auton huollot ja muut sen sellaiset hommat mitä ei kotitöiksi kuitenkaan lasketa."
VastaaPoistaKalskahtaa vähän pahasti epätasa-arvoiselta tilanteelta. siis 'kotityöt' jaetaan 50-50 - mutta yhtäkkiä miehelle tulee vielä lisäksi ns. 'miesten työt' siihen päälle, koska nehän eivät tietenkään ole merkityksellisiä kotitöiksi laskettavia töitä?
Tuota en kyllä kutsuisi tasa-arvoiseksi tilanteeksi sitten millään. Jos nainen ei tee mitään vastaavaa työlästä 'extraa', josta on molemmille hyötyä, tuo tilanne ei ole tasa-arvoinen.
Tuossa ei myöskään kerrottu, käykö mies töissä ja shoppaileeko nainen päivisin kavereidensa kanssa, vai ovatko molemmat töissä, onko vain nainen töissä, molemmat työttämiä, vai mitenkä, joten sikäli tuohon ehkä saattaa vielä joutua miettimään, miten paljon enemmän mies todennäköisesti tekee muutenkin hommia.
Mutta toisaalta, mikäs siinä jos tuollainen tilanne tuntuu hyvältä - itse en vaan kyllä sietäisi sellasta akkaa, joka passittais mulle 'miehen työt', mutta vaatisi että 'kotityöt' tehtäisiin silti puoliksi.
- Vortac
Ei se siivoaminen mitään mielipuuhaa ole, mutta likaisessa kämpässä on inhottavaa asua. Siksi on vähän pakko siivota.
VastaaPoistaEnqvist on väärillä jäljillä yrittäessään vihjaillessaan, että keski-ikäiset äijät olisivat jollakin tavalla uhrin asemassa tai vaarassa joutua sellaiseen. Ajatusvirhe on kyllä ymmärrettävä: näkeehän Enqvistin tekstistä, miten tärkeänä hän "framilla" olemista pitää - mikä taasen on luonnollista ja kuulunee tieteen popularisoijan elinehtoihin
VastaaPoistaVäitän, että keski-ikäiset äijät eivät kaipaa mitään sellaista. He ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä nykytilaan. Jos eivät olisi, he luultavasti pyrkisivät aktiivisesti esille - sellainen ihmisluonto on. Harva heistä edes haluaisi tuoda itseään esiin samalla tavalla kuin "rastapipo, goottilolita tai naistutkimuksen esitaistelija". Äijät eivät halua tehdä itsestään numeroa, ellei ole aivan pakko.
Huomattava on, että tämä ei tarkoita olemassaolevaan tyytymistä alistuvassa mielessä. Eivät keski-ikäiset äijät läheskään aina tyydy vähään. Mutta he toteuttavat äijyyden olemusta määrittämällä arviointikriteerinsä itse. Menestymisen merkit ovat sellaisia, joita ei mediassa huomioida eikä tarvitsekaan, mutta jotakin, joka tekee kantajansa tyytyväisemmäksi kuin väsyttävä julkisuus. Pärjääminen oman piirin hiihtokisassa tai puulaakipelissä, hirven kaataminen, remontin tai oman talon valmistuminen, kivan elämänkumppanin löytäminen, terveen lapsen saaminen, palkankorotus tai uuden työpaikan löytäminen, harvinaisen kohteen kameranetsimeen saaminen, latinan kielen adjektiivintaivutussäännön ymmärtäminen tai mikä tahansa tuollainen - ei niillä julkisuuteen mennä ja tuskin halutakaan (paitsi ehkä blogin kautta ;-), mutta ihan mukavan elämän ne tuovat.
Lisäksi - tämä on tärkeää huomata - tämänkin kolumnin tarkoittamia "keski-ikäisiä äijiä" on kahta biologista sukupuolta.
"Äijät eivät halua tehdä itsestään numeroa, ellei ole aivan pakko."
VastaaPoistaTämä on Totta. Siitä ei kuitenkaan voi päätellä sitä, että: "He ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä nykytilaan."
Mitä tulee siihen, että: "tämänkin kolumnin tarkoittamia "keski-ikäisiä äijiä" on kahta biologista sukupuolta",
niin olet ehkä huomannut, että vain toista biologista äijäsukupuolta halveksitaan avoimesti jopa naiskansanedustajien suulla ja näppäimistöllä.
Ehkä keski-ikäisen VHM:n kannattaisi alkaa näkyvästi uhriutua? Uhriutuminenhan on meillä se toimivin tapa saada rahaa, valtaa, etuuksia ja ääntään kuuluviin, vaikka siinä äijästatus hiukan kärsisikin.
Ja varsinkin tähän aikaan vuodesta sitä autoa joutuu pesemään ihan alvariinsa. Vaikka kuumalla vedellä yrittäisi, niin pakkasella se on vittumaista puuhaa.
VastaaPoistaJos ette usko, niin korvat kuunteluasentoon, kun keski-ikäinen VHM puhuu:
http://www.youtube.com/watch?v=aHDyyldBm_I
Jotenkin surkuhupaisaa katsoa, miten vuoden 2008 nainen koittaa sovittaa itselleen marttyyrinkruunua kun joutuu, hui, vähän siivoamaan! Jos ei kiinnosta, niin älä siivoa niin usein, pahvi. Jos taas pieni epäsiisteys haittaa, tämä on aivan täysin oma ongelmasi eikä mikään tasa-arvokysymys.
VastaaPoistaTälläisistäkö kysymyksistäkö se teidän feminisminne kumpuaa? Jos näin on, niin voidaan sanoa että ns. "tasa-arvoa" ei tulla saavuttamaan koskaan... Voitte siis huoletta siirtää kitinäsoihtunne seuraaville sukupolville.
P.S. Parhaimmat tuntemani kokit ovat muuten miehiä.
bastard: ""veikkaan. okei, tietysti joskus joutuvat isoimmat rotat listimään,"
VastaaPoistaTrollaatko taas?"
pyydän nöyrimmin anteeksi erehdyksessä väärässä blogissa käyttämääni huumoria.
"Ja miehen siis pitää joustaa? Mitä ihmettä oikein valitat?"
joustaminen ja kompromissit voisivat tulla molemminpuolisiksi, jos joku aloittaisi. tietenkään Sinun ei tarvitse aloittaa, mutta ettette sitten ihmettelisi miksi nainen lähtee "ihan hyvästä suhteesta" tässä saattaa olla yksi syy. uskomatonta että jotkut suhteessa olevat ylipäätään ajattelevat, että minähän en jousta missään, en auta vaikka se olisi toiselle tärkeää, antaa kärsiä ja valittaa vaan.
nörttö: "jos siivoaminen yhteisessä kodissa tuottaa noin paljon kinaa ja näkemyseroja, kuin tikka kuvaa - siis ihan yleisesti, tilastoina - niin miten ihmeessä yhdessäasuminen parisuhteen aikana on edelleen suosittu tapa viettää elämää? Tietyin järjestelyin varmaan lastenkasvatuskin onnistuisi eri osoitteissa"
vain yhden asunnon ostaminen, kalustaminen ja kodinkoneiden hankkiminen on monelle perheelle ainoa taloudellisesti kestettävä ratkaisu (etenkin pääkaupunkiseudulla).
"Jos naisten mielipuuhaa on siivota, siivota, siivota - riippumatta siitä, asuvatko yksin vai jonkun kanssa - niin miten se miesten heikko osanotto edes voi olla ongelma? Vähäkin apu kun olisi jo plussaa, siis siihen verrattuna, että ennen joutui siivoamaan täysin yksin? Ja vaikkei miestä kiinnostaisi siivota pätkääkään, se olisi vasta sama tilanne, kuin naisen asuessa yksin"
jos mies ei koskaan sotkisi mitään, esim käyttäisi astioita, heittäisi roskia roskikseen, vaihtaisi likaisia vaatteita päältään, kävelisi lattioilla (eikä kämpässä asuisi miehen siittämiä/adoptoimia lapsia), sitten miehen ei toki tarvitsisikaan osallistua. en vaan ole vielä koskaan nähnyt ihmistä joka ei likaa mitään tai edellytä minkäänlaista huoltoa. tietysti siivouksen ollessa naisen lempipuuha mitään ongelmaa ei ole.
vortac: "Tuossa ei myöskään kerrottu, käykö mies töissä ja shoppaileeko nainen päivisin kavereidensa kanssa"
en voi kuin ihmetellä mistä olet saanut kuvasi suomalaisista miehensä rahoilla päivät shoppailevista kotirouvista, jotka vielä lisäksi teettävät vähintään puolet kotitöistä miehellään. suosittelisin vähemmän jenkkileffojen katselua.
jaaha: "Jotenkin surkuhupaisaa katsoa, miten vuoden 2008 nainen koittaa sovittaa itselleen marttyyrinkruunua kun joutuu, hui, vähän siivoamaan! Jos ei kiinnosta, niin älä siivoa niin usein, pahvi. Jos taas pieni epäsiisteys haittaa, tämä on aivan täysin oma ongelmasi eikä mikään tasa-arvokysymys."
samoin miehet yrittävät uhriutua siitä, etteivät saa seksiä niin usein kuin haluaisivat. on ihan oma ongelmansa jos seksittömyys parisuhteessa haittaa. mitä siinä kitisevät - runkkaamaan mars, jos ei kiinnosta kärvistellä. ei siihen tarvitse vaimoa ja parisuhteen velvollisuuksia sotkea.
toisin sanoen, tee toiselle niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän voisi monelle olla hyvä ohje.
Tikka, ihanko tosissasi lähdet vertaamaan seksiä ja siivoamista? No, leikitään sitten. Seksin puute miehillä olisi helppo hoitaa prostituoiduilta ostetun casual seksin kautta, eikä tähän tosiaankaan tarvitsisi sotkea vaimoa ja parisuhteen velvollisuuksia. Mutta jostain käsittämättömästä syystä lähes kaikki naiset vastustavat prostituutiota!
VastaaPoistaMutta ohjeesi on kyllä sinällään hyvä. Rupea sinäkin sinkuksi, niin saat siivota ihan niin paljon kuin haluat, eikä tartte seksiäkään harrastaa. :) Ylipäätään suosittelisin useammalle feministille yksin elämistä. Jos onkin oman elämänsä pilannut, niin turha siihen sotkuun on koittaa viattomia sivullisia raahata.
"heti kun muutetaan kimppaan hygienisemmän sukupuolen kanssa kaikki vähäkin siivoaminen loppuu"
VastaaPoistaTämä ei kyllä pidä paikkaansa. Kaikki asiasta tehdyt tutkimukset ja laaja hekilökohtainen kokemus todistavat, että miehet parisuhteessa siivoavat pääasiassa enemmän kuin sinkkuina.
"toki naiset ottavat siivoojan roolin vapaaehtoisesti koska eivät viihdy niin saastaisissa ympäristöissä kuin miehet, mutta ei sitten pidä ihmetellä naisen häipymistä suhteesta kun ei ole piruuttaan viitsinyt yhtään auttaa."
Entäs kun apu ei kelpaa, ja mitään ei saa tehdä?
"eli sinäkin tiedät niitä naisia. hienoa että olet huomannut heidän olemassaolonsa!"
Vaikea niin kovaäänisiä ihmisiä on olla huomaamatta.
"terveeseen järkeen, jormaseni. :) ja ympäristön tarkkailuun."
Minun mutuni ja ymäristöni on toisenlainen. Naiset ehkä hössöttävät siivoamisesta yms. miehiä enemmän, mutta sitä ei vielä pidä laskea varsinaiseksi suorittamiseksi
"uskomatonta että jotkut suhteessa olevat ylipäätään ajattelevat, että minähän en jousta missään, en auta vaikka se olisi toiselle tärkeää, antaa kärsiä ja valittaa vaan."
VastaaPoistaAi, nytkö miehen sitten pitäisikin joustaa? Eikö se teekään hänestä ihan täyttä sukkaa? Etkös sinä ollut yksi niistä naisista, jotka täällä haikailivat miehisen miehen, joka ei millään suostuisi kenenkään tossun alle, perään? Nytkö on jo toinen ääni kellossa?
"Ylipäätään suosittelisin useammalle feministille yksin elämistä."
VastaaPoistaOikein hyvä ohje. Moni feministi taitaa tosin olla yksin jo nyt, ymmärrettävistä syistä.
jorma: "Entäs kun apu ei kelpaa, ja mitään ei saa tehdä?"
VastaaPoistajorma, olet siinä onnellisessa asemassa että sinulle on annettu täysi vapautus kotitöistä. :) kannattaa välillä ihan istahtaa miettimään sitä ja onnitella itseään hiljaa mielessään hyvästä tuuristaan.
"Ai, nytkö miehen sitten pitäisikin joustaa? Eikö se teekään hänestä ihan täyttä sukkaa? Etkös sinä ollut yksi niistä naisista, jotka täällä haikailivat miehisen miehen, joka ei millään suostuisi kenenkään tossun alle, perään? Nytkö on jo toinen ääni kellossa?"
tottakai kannatan molemminpuolista joustamista parisuhteissa. en ollut tosiaankaan yksi niistä naisista, jotka haluavat miehisen miehen. minä olin niitä, jotka haluavat tossun, lapamadon, marjanpoimijan.. ja olen hyvän miehen saanutkin.
"""veikkaan. okei, tietysti joskus joutuvat isoimmat rotat listimään,"
VastaaPoistaTrollaatko taas?"
pyydän nöyrimmin anteeksi erehdyksessä väärässä blogissa käyttämääni huumoria. "
Tietysti olisin voinut lainata tuon yhden lauseen sijasta vaikkapa koko postauksesi.
"joustaminen ja kompromissit voisivat tulla molemminpuolisiksi, jos joku aloittaisi."
Juuri näin.
"tietenkään Sinun ei tarvitse aloittaa, mutta ettette sitten ihmettelisi miksi nainen lähtee "ihan hyvästä suhteesta" tässä saattaa olla yksi syy."
Ja millä otannalla perustelet sen, että minä tai miehet yleisemminkin eivät olisi aloittaneet? Nykyään naisille ei vain mikään tunnu riittävän. Ruikuttamisesta on tullut ämmille täällä yhtä luontevaa kuin hengittämisestä. Mies saa joustaa ihan maailman tappiin saakka, eikä se kuitenkaan mitään muuta, paitsi että mies tekee itsensä pelleksi ja impotentiksi tohvelisankariksi.
"uskomatonta että jotkut suhteessa olevat ylipäätään ajattelevat, että minähän en jousta missään, en auta vaikka se olisi toiselle tärkeää, antaa kärsiä ja valittaa vaan."
Totta tämäkin. Kannattaa siis mennä julistamaan tuo kaikille netin ämmäpalstoille aivan eritoten.
"suosittelisin vähemmän jenkkileffojen katselua."
Suosittelisin vähemmän "ansaitset parempaa, koska olet sen arvoinen" -propagandan imemistä.
"samoin miehet yrittävät uhriutua siitä, etteivät saa seksiä niin usein kuin haluaisivat."
Ja vitut täällä mitään yritetä uhriutua, se on vain omassa päässäsi. Jos ja kun nainen alkaa parisuhteessa kiristää seksillä, niin miehen kannattaa lähteä lätkimään. Se ei nimittäin ajan myötä siitä taatusti ainakaan parane, vaikka mies mitä tekisi. Toivottavasti seksillä kiristäminen ilmenee jo ennen papin amenta, niin on helpompaa laittaa ämmä kiertoon. Kannattaa tietysti ennen lähtöä vetäistä vielä yhdet varvit, niin tyhjillä kasseilla on kevyempää kulkea kohti uusia seikkailuja.
"on ihan oma ongelmansa jos seksittömyys parisuhteessa haittaa. mitä siinä kitisevät - runkkaamaan mars, jos ei kiinnosta kärvistellä. ei siihen tarvitse vaimoa ja parisuhteen velvollisuuksia sotkea."
Joo. Voihan sitä käydä vieraissa, ja sormus sormessa käykin suominaisista puhuttaessa usein parempi flaksi kuin ilman sitä.
Tietysti voi myös ottaa ulkkisvaimon. Homman nimi ei siitä periaatteessa paljoakaan muutu, mutta se on rehellisempää.
Ja suomineito voi ottaa itselleen jonkun jännän machoulkkiksen. Bonuksena naiselle tulee se, että sitten kun suominainen kulkee burkha päässä machoulkkiksensa perässä nöyränä, niin jotakin asioista vielä perillä olematonta suomipoikaa saattaa vituttaa.
Poikkeuksia naisista tosin edelleen löytyy, ja niitä kannattaa arvostaa kuin helmiä (minulla on yksi sellainen).
Tarvittais varmaan taas sota, että suomalainen mies olisi hetkeksi lunastanut paikkansa naisen silmissä. Tosin feminismin myrkyttämät ämmät alkavat olla jo sinä pisteessä, että ei siinä sankarihaudoilta olisi edes seppeleet kuihtuneet, kun sama rääkyminen taas jo jatkuisi. Kun nykyinen feminismi saa täällä vielä hetken jyllätä, niin miesten kannattaa alkaa kysymään itseltään, että onko tämä yhteiskunta hengellä enää puolustamisen väärti.
"jorma, olet siinä onnellisessa asemassa että sinulle on annettu täysi vapautus kotitöistä. :) kannattaa välillä ihan istahtaa miettimään sitä ja onnitella itseään hiljaa mielessään hyvästä tuuristaan."
VastaaPoistaNo, ei minulle ole niin käynyt, mutta tiedän kyllä pariskuntia, joissa nainen huolehtii käytännössä kaikesta, eikä edes halua miehen tekevän mitään, kun "ei se kuitenkaan osaa".
"tottakai kannatan molemminpuolista joustamista parisuhteissa."
Molemminpuolista? Missäs sinä joustat?
"minä olin niitä, jotka haluavat tossun, lapamadon, marjanpoimijan.. ja olen hyvän miehen saanutkin."
Eipä tuo nyt niin kovin molemminpuoliselle joustamiselle kuulosta. Miesparka.
"Ai, nytkö miehen sitten pitäisikin joustaa? Eikö se teekään hänestä ihan täyttä sukkaa? Etkös sinä ollut yksi niistä naisista, jotka täällä haikailivat miehisen miehen, joka ei millään suostuisi kenenkään tossun alle, perään? Nytkö on jo toinen ääni kellossa?"
VastaaPoistahehe, tää on just noiden ikiprinsessojen ongelma - ei huvittas siivota, mutta ei haluta ottaa sellasta miestä joka siivoaa. Joten se on joko siivottava (ja otettava turpaan) kun elää jännittävän rikollisen kanssa, tai sitten loikoiltava sohvalla kirjoittamassa vihaisia viestejä tasa-arvoblogeihin, kun se nössykkämies taaskaan ei viittiny ees vastaan panna.
GROW UP, you fucking sluts! Siinä on ainoa toimiva ohje näille egoakoille.
- Vortac
"Toivottavasti seksillä kiristäminen ilmenee jo ennen papin amenta, niin on helpompaa laittaa ämmä kiertoon."
VastaaPoistaTämä pistää miettimään; miten yleensäkin 'papin aamen' (eli avioliitto) parantaa suhdetta?
Jos katsotaan asioita miehen kannalta.. en keksi yhtäkään asiaa, joka tekisi sen jotenkin houkuttelevammaksi kuin pelkästään muuten vaan yhdessä hengailu.
Mutta mieleen tulee rutosti kauhutarinoita, jotka kyllä pistävät kenen tahansa älyllisen miespuolisessa kehossa elävän yksilön välttämään avioliittoa kuin ruttoa. Ruttoon sentään kuolee kai suht. nopeasti, avioliitto voi viedä inhottavaan limboon, jossa joutuu kitumaan vuosikymmeniä.
Ajattelin vain, että mikä on se syy, jonka takia miehet suostuvat avioliittoon. Onko se jonkinlainen höperö ja naivistinen unelma 'jatkuvasta pillusta', tarkotan, että ajatteleeko mies avioliiton olevan ikäänkuin lupaus siitä että saa seksiä milloin haluaa?
Naisillehan avioliitto tuo suunnattomasti etuja, mutta kummastelen aina, että mistä nuo karmivat eukot löytävät miehiä, jotka ihan mielellään suostuvat avioliittoon. Mä en ole koskaan aiemminkaan keksinyt yhtään pätevää syytä, enkä keksi nytkään, joten voisitteko te ojentaa auttavan kätenne ja jelpata kaveria ymmärtämään ihmismielen kummallisuuksia..?
- Vortac
Ulkomaan machoelävistä: oli eilen aika hupaisa episodi kun olin syömässä Helsingin keskustassa. Pöytä oli tuulikaapin vieressä, ja jossain vaiheessa sinne ryntäsi ns. afrosuomalainen, raahaten perässään ns. burberry-tyyppistä, hieman koppavan oloista suomiblondia. Lähinnä afro oli äänessä, ja yhden kokonaisen lauseen kuulinkin: "You shut up your mouth now!!". Tarpeetonta sanoakin, niin pohjolan tasa-arvoinen amatsoni oli erittäin, _erittäin_ nöyrää tyttöä kun palasivat, ettei peräti olisi katsekin maahan luotuna miehen perässä kävellessään. :-D
VastaaPoistaNiin ja paljastetaan nyt sen verran, että kyseessä oli Teatteri ja kello jotain 14, joten mistään lähiökuppilasta ei ollut kysymys.
Vortac,
VastaaPoistaIhan hyviä kysymyksiä. Sellaisiakin naisia edelleen kuitenkin on, että miehestäkin avioliitto tuntuu ihan ok vaihtoehdolta. Ennen nykyistä tuli muutamia testattua aika huolellakin ja kaikki nykyistä edelliset menee siihen kategoriaan, että pidemmän päälle olisi ollut paljon parempi olla yksin, vaikka aika hyviä panoja jotkut olikin.
Seksillä kiristäminen on miehelle yksi varmimpia merkkejä siitä, että on syytä lähteä lätkimään, ja varsinkin siinä vaiheessa kun ilmiö on kiistaton, pitää varoa visusti polkemista ilman spärdäriä.
Lievempänä ilmiönä on suihinottojen määrä parisuhteessa kuluneen ajan funktiona, mikäli suuseksi on sitä ennen ollut säännöllistä eikä sitä varten ole tarvinnut tehdä erikseen aloitetta. Toki se kuvaaja ajan myötä hiukan laskeva on kun ensi huuma on haihtunut. Jos kuitenkin kuvaaja sukeltaa esim. yhteenmuuttamisen jälkeen, niin siitäkin voi päätellä jo aika paljon.
Jaaha,
Jotenkin en ole yllättynyt. Eikä muuten vituta yhtään :)
jorma: ""tottakai kannatan molemminpuolista joustamista parisuhteissa."
VastaaPoistaMolemminpuolista? Missäs sinä joustat?"
joustan esim seksin määrässä, tyytyen paljon vähempään kuin mitä haluaisin. yritän olla myös ahdistelematta miestä suuseksiin ja muihin hyväilyihin (minä antavana osapuolena). toinen asia on kodin (ts. suomen asuntomme) ulkonäkö, mihin en puutu vaikka oma ihanteeni poikkeaa huomattavasti nykyisestä romuvarastosta. olen siis esteetikko ja esim kaikkialla tiet tukkivat pahvilaatikot eivät silmääni miellytä. en viihdykään erityisesti kodissamme, joten olen mielelläni iltaan saakka töissä tai esim kahviloissa.
""minä olin niitä, jotka haluavat tossun, lapamadon, marjanpoimijan.. ja olen hyvän miehen saanutkin."
Eipä tuo nyt niin kovin molemminpuoliselle joustamiselle kuulosta. Miesparka."
miksei kuulosta? miten mieheni on parka, saatuaan naisen joka arvostaa ja rakastaa häntä juuri sellaisena kuin hän on (eli ei-öyhönä)?
Jaaha: "Tikka, ihanko tosissasi lähdet vertaamaan seksiä ja siivoamista? "
VastaaPoistaMuistaakseni Henkkakin vertasi siivoamista ja seksiä; koska miehenkin on pakko, naisillakin pitäisi olla pakko antaa seksiä miehille. Ei saa nurista, ettei tahdo tehdä sitä velvollisuudesta, koska eiväthän miehetkään tahdo siivota, mutta siivoavat. Jännä, että kukaan ei nurissut, kun vertaus oli näin päin.
(En vanno, että se oli Henkka, mutta joku paikan miehistä, vertaus jäi hyvin mieleen.)
Bastard: ""joustaminen ja kompromissit voisivat tulla molemminpuolisiksi, jos joku aloittaisi."
Juuri näin. "
Kunhan se aloittaja on joku muu kuin "minä"...
Tikka: "miksei kuulosta? miten mieheni on parka, saatuaan naisen joka arvostaa ja rakastaa häntä juuri sellaisena kuin hän on (eli ei-öyhönä)?"
Koska naiset eivät koskaan tee mitään oikein. Jos nainen ei ota kilttiä miestä, hän on ilkeä narttu, joka valitsee väärin ja sietääkin tulla miehensä hakkaamaksi. Jos nainen ottaa kiltin miehen, hänen täytyy olla alistava, nalkuttava harpyija tai jotenkin muuten viallinen ja kiltille miehelle ääretöntä tuskaa aiheuttava.
arawn: "Koska naiset eivät koskaan tee mitään oikein. Jos nainen ei ota kilttiä miestä, hän on ilkeä narttu, joka valitsee väärin ja sietääkin tulla miehensä hakkaamaksi. Jos nainen ottaa kiltin miehen, hänen täytyy olla alistava, nalkuttava harpyija tai jotenkin muuten viallinen ja kiltille miehelle ääretöntä tuskaa aiheuttava."
VastaaPoistaai niin, unohdin. sori. ;)
""joustaminen ja kompromissit voisivat tulla molemminpuolisiksi, jos joku aloittaisi."
VastaaPoistaJuuri näin. "
Kun sanoin että Juuri näin, niin tarkoitin siis että Juuri näin. piste.
"Kunhan se aloittaja on joku muu kuin "minä"..."
Jotenkin en ole hämmästynyt siitä että sinä ajattelet noin. Itse teen aloitteellisena kompromisseja muijani kanssa joka päivä. Muijani on sen verran fiksu, että jos olen painanut kellon ympäri duunia koko viikon, niin perjantaina otetaan ihan lunkisti ja siivotaan sitten kun jaksetaan, vaikka jotain muijan vieraita olisikin tulossa lauantaina kylään. Ja tästä huolimatta naidaan aamuyöhön asti kunnes nukahdetaan.
Pointti, joka teille ei tietenkään avautunut, oli se, että miehen ei kannata lähteä sille kunhan--tamppaat-matot-niin-katsotaan-sitten -illalla -linjalle. Sillä tiellä ei loppua näy.
"Koska naiset eivät koskaan tee mitään oikein."
Naiset tekevät paljonkin oikein. Onpa teillä naisista matalat käsitykset. Ei tosin pidä sotkea feminismin myrkkyä itseensä imeneitä naisia niihin valitettavasti yhä harvempiin suomalaisiin naisiin.
Feministithän ovat laatineet oikein taulukoitakin, joilla jokainen kotityö pisteytetään ja sille lasketaan hinta. OK. Paljonko suihinotto maksaa? Entä takaapäin vetäminen? Onko paljaalla kalliimpaa kuin kordarin kanssa?
Niin siis yhä harvempiin suomalaisiin tavallisiin naisiin.
VastaaPoistabastard: "Pointti, joka teille ei tietenkään avautunut, oli se, että miehen ei kannata lähteä sille kunhan--tamppaat-matot-niin-katsotaan-sitten -illalla -linjalle. Sillä tiellä ei loppua näy."
VastaaPoistajos nainen ei pidä lupauksiaan/omaa osaansa sopimuksista, teillä on valitettavasti epäluotettava liikekumppani. kumppanuus kannattaa tällöin kenties katkaista. sen sijaan on oma vikanne jos tyydytte joihinkin "katsotaan sitten illalla" -tyyppisiin vihjauksiin - silloin ette välttämättä saa. kannattaa neuvotella itselleen seksiä yhdynnän keston tai laukeamisten määrän mukaan niin ei tule mitään epäselvyyksiä.
"sen sijaan on oma vikanne jos tyydytte joihinkin "katsotaan sitten illalla" -tyyppisiin vihjauksiin - silloin ette välttämättä saa."
VastaaPoistaHeh. Niin siis tietenkään ei pidä tyytyä. Pointtihan oli se, että tuossa vaiheessa kannattaa keskustella asiasta rauhassa ja vakavasti - ja vain yhden kerran. Ja sen jälkeen nostaa kytkintä jos sama tyyli jatkuu. Kuten mainitsin, niin kannattaa tosin tyhjentää kassit oikein kunnolla ennen lähtöä ja tietysti myös tyydyttää nainen niin että se ei saa kissaa suustaan. Taktiikka toimii siinäkin mielessä että naiset usein jäävät vielä haikailemaan perään. Sitten pääsee helposti kertaluonteisesti polkaisemaan jotakin exää jos muutakaan ei juuri sillä hetkellä ole saatavissa.
Vesiväreillä maalattuna:
Jos nainen/mies ei aina jaksa/halua antaa, se on parisuhteessa normaalia - jos se ei ole jatkuvaa/toistuvaa. Sen sijaan, jos seksin antamiselle alkaa kuulua selkeitä ehtoja, esimerkiksi ensin mattojen tamppaaminen - sitten seksiä, siihen ei pidä lähteä mukaan.
Siinä vaiheessa voisi oikestaan jo mennä maksullisiin, erohan on vain käytettävässä valuutassa?
Kannattaa siinä tilanteessa vaikka tampata ne vitun matot, lankata kengät,lähteä kavereiden kanssa baanalle, tulla aamupuolikuudelta kotiin eikä suostua selittelemään yhtään mitään. On testattu ja hyvin toimi.
Ei kai kukaan mies halua olla koira? Istu. Maahan. Pyöri. Anna tassu. Hyvähyvä. Kiltti hauva, nyt saat vähän seksiä.
Tarpeetonta sanoakin, niin pohjolan tasa-arvoinen amatsoni oli erittäin, _erittäin_ nöyrää tyttöä kun palasivat, ettei peräti olisi katsekin maahan luotuna miehen perässä kävellessään. :-D
VastaaPoistaAi ai. Se musta makia. Ne ihanat ryhmyt jotka hierovat juuri oikeasta paikasta. Niiden vuoksi nainen tekee mitä vain. Jopa siivoaa.
Bastard: Pidän jutuistasi, kirjoitat selvästikin vilpittömästi ja aitoa asiaa. Silti, en koe saaneeni oikeastaan muuta varsinaista vastausta, kuin että "tuntuu ihan ok vaihtoehdolta" ..
VastaaPoistaKuitenkaan tunteen mukaan ei missään nimessä nyky-yhteiskunnassa kannattaisi tehdä tällaisia päätöksiä, sillä mukavakin nainen voi muuttua milloin hyvänsä täydeksi sekopääksi luettuaan feminisistä saastaa, ja silloin sitä ollaankin pahasti ansassa.
Suhteen 'virallistaminen'.. miksi suhteiden pitäisi olla virallisia ja rekisteröityjä? Eihän kukaan voi tietää tulevaisuutta, joten miksi sitoutua rakastamaan, kun rakkaus voikin lopahtaa tai vaihtaa kohdetta vaikka jo seuraavana päivänä? Ja niin usein käykin.
Luulen, että suuri osa miehistä suostuu tuohon koska se on niin laajalle levinnyt 'tapa'. Mutta kun sitä mietin, niin .. hyödyt miehelle verrattuna 'avosuhteeseen'..
No, en keksi yhtään.(vieläkään)
- Vortac
tikka kirjoitteli:
VastaaPoista"vain yhden asunnon ostaminen, kalustaminen ja kodinkoneiden hankkiminen on monelle perheelle ainoa taloudellisesti kestettävä ratkaisu (etenkin pääkaupunkiseudulla)."
Eli naiset tarvitsevat sittenkin miehiltä lähinnä näiden rahat, saadakseen isomman asunnon, trendikalusteet ja luxuskodinkoneet...? Eivät nuo voi olla välttämättömyyksiä, köyhistäkin perheistä kasvaa hyviä ihmisiä ja kunnollisia kansalaisia. Mutta ehkä naisten täytyy sitten tavoitella aina jotain mieletöntä ideaalia, naistenlehdistä opittua? Sitä vasten katseltuna ihan tavallinen mies varmaan onkin sitten lähinnä sottaava taakka ja muutoin ihanaa kotia rumentava yksityiskohta...
"en vaan ole vielä koskaan nähnyt ihmistä joka ei likaa mitään tai edellytä minkäänlaista huoltoa."
Edellytä? Siis kyllähän nyt normaalit aikuiset ihmiset osaavat "huoltaa" itse itsensä. Kummaa tulla siihen sitten nälvimään jotain tyyliin "et muuten täytä mun puhtausstandardeja", tai jotain.
bastard: "Kannattaa siinä tilanteessa vaikka tampata ne vitun matot, lankata kengät,lähteä kavereiden kanssa baanalle, tulla aamupuolikuudelta kotiin eikä suostua selittelemään yhtään mitään. On testattu ja hyvin toimi."
VastaaPoistatoimi mihin? tamppasit matot niinkuin muija käski. :) vai rankaisit katoamalla? kaikkien naisten kanssa sellainen ei edes toimi rangaistuksena. mutta ehkä sitten jos mies ei normaalisti saa mennä ja tulla halunsa mukaan.
nörttö: "Eli naiset tarvitsevat sittenkin miehiltä lähinnä näiden rahat, saadakseen isomman asunnon, trendikalusteet ja luxuskodinkoneet...?"
ihan samalla lailla miehet tarvitsevat naistensa rahat yhteisen asuntovelan maksamiseen. pankit kun eivät myönnä 50 vuoden maksuaikoja. tietenkin yksinkin voi asuntolainan ottaa ja maksaa, mutta silloin kai hankitaan aika pieni asunto johon ei myöskään tehdä lapsia. olen ymmärtänyt että miehet ovat yhtä lailla reilunkokoisten asuntojen/omakotitalojen perään, kalliista kodinkoneista ym viihde-elektroniikasta nyt puhumattakaan. tavallinen porvarillinen unelma siis. muutenkaan toisiaan rakastavat ihmiset eivät yleensä halua elää asumuserossa, vielä vähemmän jos yhdessä on tehty/ollaan tekemässä lapsia.
"Edellytä? Siis kyllähän nyt normaalit aikuiset ihmiset osaavat "huoltaa" itse itsensä."
arvelinkin että tuo sanavalinta voi kömmähtää. tarkoitin yksinkertaisesti että jokainen ihminen tarvitsee jotain huoltoa, riippumatta siitä kuka huollon antaa. aiemminhan olit sitä mieltä ettei naisen tarvitse kärsiä miehen kotitöiden tekemättömyydestä yhteisessä kodissa. minusta tämä ei pidä paikkaansa; jos mies ei esim pese koskaan likaisia vaatteitaan (=vaatehuoltoa), nainen todennäköisesti kärsii siitä hajun ja kasvavien likavaatekasojen muodossa.
toisaalta, jos elämänfilosofia on sellainen ettei vaan millään halua tehdä kotitöitä voi monessa asiassa harrastaa luovuutta. yhdessä kaveriperheessä nainen teki ruuat vain itselleen koska mies ei osallistunut kotona mihinkään. jotkut ostavat tukusta t-paitoja ja sukkia niin että likaantuneet vaatteet voi heittää aina suoraan roskikseen - ei tule niin paljon pyykkiä. eräs tuttu naisihminen käytti pelkkiä kertakäyttöastioita monta kuukautta kun ei jaksanut tiskata. klassikko on tietenkin kämpän jakaminen maalarinteippiviivalla kahteen osaan, jotta toisen elämä ei häiritse omaa olemista. en ole nähnyt vielä koskaan tätä käytännössä, mutta lite-versiota jossa parilla on omat oleskeluhuoneet (oman maun mukaan sisustettuina) useinkin.
tikka kirjoitteli:
VastaaPoista"olen ymmärtänyt että miehet ovat yhtä lailla reilunkokoisten asuntojen/omakotitalojen perään, kalliista kodinkoneista ym viihde-elektroniikasta nyt puhumattakaan."
Ja mä olen ymmärtänyt, että miehet myös saavat tuollaiset ostettua, ihan yksin, ilman naisten rahallista tukea. (Ja ostaisivat myös siitä huolimatta, onko kukaan nainen pääsemässä niihin käsiksi. Aivan kuten voisin kuvitella naisten saavan ostettua ne kalusteet ja kodinkoneet ihan itselleen.) Tosin en tiedä, puhummeko aivan samanlaisista rahamääristä tai... elämisen tasosta. Näkökulmaani värittää se, ettei minulla ole tuloja eikä suuria visioita, ja toisaalta myös se, että tutuillani (miehillä, enhän mä muita tunne) tuntuu riittävän rahaa törsättäväksi asti. Asuupa eräs ihan itse omistamassaan kaksiossa Helsingin keskustassa.
"toisiaan rakastavat ihmiset eivät yleensä halua elää asumuserossa"
Voisi kuvitella etteivät toisiaan rakastavat ihmiset myöskään tappele siivousvuoroista.
"jos mies ei esim pese koskaan likaisia vaatteitaan (=vaatehuoltoa), nainen todennäköisesti kärsii siitä hajun ja kasvavien likavaatekasojen muodossa."
Kamoon, kuka mies muka ei pese omia vaatteitaan? Ja siis peräti sellainen mies, joka jollekulle naiselle kelpaa?
"miksei kuulosta? miten mieheni on parka, saatuaan naisen joka arvostaa ja rakastaa häntä juuri sellaisena kuin hän on (eli ei-öyhönä)?"
VastaaPoistaKun ei kuulosta, niin ei kuulosta. Onko miehelläsi lupa hengittää?
"Jännä, että kukaan ei nurissut, kun vertaus oli näin päin."
VastaaPoistaJos parisuhteessa ei saa seksiä, niin koko parisuhteesta katoaa ns. pointti. Parempi lopettaa koko juttu siihen. Siivoaminen ei ole yhtä olennaista.
"Koska naiset eivät koskaan tee mitään oikein."
Kyllä tekevät. Joskus. Jotain. Mutta liian vähän ja harvoin.
Bastard: "Jotenkin en ole hämmästynyt siitä että sinä ajattelet noin. Itse teen aloitteellisena kompromisseja muijani kanssa joka päivä. "
VastaaPoistaMinä tietysti tarkoitin kirjaimellisesti juuri itseäni. Sen vuoksi esimerkiksi laitoin lainausmerkit sanan "minä" ympärille. :)
Lähinnä kyseessä on hyvin yleinen ajatusmalli kaikkien keskuudessa (en kiellä, ettenkö olisi osallinen, mutta ainoa en suinkaan ole): jotain pitäisi tehdä, mutta tehköön sen (ensin) joku muu kuin minä.
"Naiset tekevät paljonkin oikein. Onpa teillä naisista matalat käsitykset. Ei tosin pidä sotkea feminismin myrkkyä itseensä imeneitä naisia niihin valitettavasti yhä harvempiin suomalaisiin naisiin."
Täältä on saanut ehkä aavistuksenverran erilaisen käsityksen... :)
"Pointti, joka teille ei tietenkään avautunut, oli se, että miehen ei kannata lähteä sille kunhan--tamppaat-matot-niin-katsotaan-sitten -illalla -linjalle. Sillä tiellä ei loppua näy."
Ei kannata ei, mutta en itse tiennyt, että se oli olennainen pointti tässä. Toisaalta, jos sinulle eivät minun pointtini auenneet, miksi moittia muita siitä, etteivät sinun pointtisi aukea heille?
TN: "Ja mä olen ymmärtänyt, että miehet myös saavat tuollaiset ostettua, ihan yksin, ilman naisten rahallista tukea."
Kaipa sitä riittää johonkin, jos ei ole muksuja. Mitä enemmän on lapsia, sitä enemmän menee rahaa ja ihan pienten lasten kanssa esim. jonkun on pakko olla kotona. Jos on vain yksi huoltaja, se on tämä huoltaja, joka ei sinä aikana käy töissä vaan saa päivärahaa, mikä ei ole erityisen merkittävän suuruinen.
Kahdella huoltajalla on laittaa enemmän rahaa lapsiin ja perheeseen. Tämä näkyy esim. siinä, että yksinhuoltajaperheistä huomattavasti useampi on köyhyysrajan alapuolella (siis suomalaisen köyhyysrajan) verrattuna perheisiin, joissa on kaksi huoltajaa. Ei tämä mikään uutinen naisillekaan ole.
Ja tulkintasi oli muutenkin mielenkiintoinen. Jos ja kun puhutaan siitä, että kahden on helpompi ostaa varsinkin pääkaupunkiseudulta kämppä, kalustaa se ja hankkia kodinkoneet, oitis on tietysti kyse "luksuskodinkoneista" ja "trendihuonekaluista".
"en ole nähnyt vielä koskaan tätä käytännössä, mutta lite-versiota jossa parilla on omat oleskeluhuoneet (oman maun mukaan sisustettuina) useinkin."
VastaaPoistaTämä on kyllä ihan hyvä idea. Kyllä kotona pitää olla omaa tilaa ja oma rauha. Ihan samalla tavalla kuin on hyvä olla omia harrastuksia ja omia kavereita, olisi hyvä, jos molemmilla olisi omat huoneet, jossa voisi elää mielensä mukaan (sisustus ja siivoous). Vältettäisiin monia turhia ristiriitoja.
"Täältä on saanut ehkä aavistuksenverran erilaisen käsityksen... :)"
VastaaPoistaVaikeuksia rakentavan kritiikin vastaanottamisessa?
"Jos nainen ei ota kilttiä miestä, hän on ilkeä narttu, joka valitsee väärin ja sietääkin tulla miehensä hakkaamaksi. Jos nainen ottaa kiltin miehen, hänen täytyy olla alistava, nalkuttava harpyija tai jotenkin muuten viallinen ja kiltille miehelle ääretöntä tuskaa aiheuttava."
VastaaPoistaNo, onhan se kumma, että ensin pilkataan kilttejä miehiä, jotka eivät kelpaa, kun eivät ole tarpeeksi miehekkäitä. Sitten valitetaan, kun se valittu yrmy ei olekaan kiltti ja kuuliainen koira, joka kiersi maassa naisen komentojen mukaan. Pitäisi vähän miettiä, mitä oikeasti haluaa, niin ei joutuisi pettymään.
Toisiaan rakastavat ihmiset, joilla on hiukkasenkin järkeä, tajuavat, että romantiikka loppuu siihen paikkaan kun muutetaan yhteen, ja silloin alkaa arkipäivä.
VastaaPoistaMutta jos he asuvat erillään, he voivat jatkaa toistensa rakastamista paljon vilpittömämmin, molemmilla on oma rauhansa ja tilansa, jota toinen ei edes vahingossa pääse häiritsemään, ja sitten välillä voidaan viettää aikaa toisen luona, välillä toisen luona, ja välillä vain tapailla muuten vain.. jos olisin vielä pelissä mukana, niin tuo olisi ainoa parisuhteen muoto, jossa voisin kuvitella viihtyväni. Ei olisi kinaa siivouksesta, ei olisi kinaa hammastahnasta tai vessanpöntön kannesta (koska naisenkin luulisi kunnioittavan miehen oikeutta pitää kansi just siten kuin huvittaa omassa kämpässään), ei tarvitsisi sovittaa yhteen asioita joita voi olla mahdotonta sovittaa yhteen, molemmilla olisi täysi vapaus vaikkapa katsella lempiohjelmiaan televisiosta jne.
Tuossa on parisuhteen kaikki hyödyt, mutta minimoidut haitat.. ainakin meikäläisen näkökulmasta. Kun näkee jotakuta joka ikinen päivä, joka ikinen hereilläolon kotona vietetty hetki.. niin se käy rasittamaan, olipa se toinen miten ihana ihminen tahansa. Jotkut ehkä eivät rasitu yhtä paljon, jne. mutta siinä silti tapahtuu 'turtumisilmiö', joka olisi vältettävissä, kun annetaan toiselle omaa rauhaa ja tilaa.
Sitäpaitsi, miten voi ikinä ikävöidä toista, jos se kiehnää nurkissa 24H joka päivä?
Mitäpä jos tässä maailmassa tällainen asumismuoto olisikin mainstreamia.. siinä tapauksessa mainstream-ihmiset nyt täällä sepostaisivat, että "rakastavat ihmiset eivät kyllä samassa asunnossa asu".. ja minä olisin silti tätä samaa mieltä.
- Vortac
Jorma tokaisi: "Tämä on kyllä ihan hyvä idea. Kyllä kotona pitää olla omaa tilaa ja oma rauha. Ihan samalla tavalla kuin on hyvä olla omia harrastuksia ja omia kavereita, olisi hyvä, jos molemmilla olisi omat huoneet, jossa voisi elää mielensä mukaan (sisustus ja siivoous). Vältettäisiin monia turhia ristiriitoja."
VastaaPoistaNo, tämä on sitten toiseksi paras vaihtoehto, jos välttämättä pitää samassa asunnossa/talossa asua. Joka tapauksessa oma tila, jossa pätee omat säännöt, joita toisen on kunnioitettava - se on vähän kuin suurlähetystö jossakin maassa.. ja maassa maan tavalla! Akalla ei olis oikeutta kitistä villakoirista sohvan alla miehen omassa huoneessa, eikä miehellä olis oikeutta vinoilla tuoksukynttilöistä ja turhasta posliini-pitsiröyhelökrääsästä naisen omassa huoneessa. Sopu olisi taattu. Yhteisissä tiloissa vallitsisi kaunis kompromissi..
- Vortac
"Sitäpaitsi, miten voi ikinä ikävöidä toista, jos se kiehnää nurkissa 24H joka päivä?"
VastaaPoistaTämä on ihan totta. Kyllä sitä nätimpikin naama kuluu ja alkaa kyllästyttää, jos sitä pitää joka päivä katsella. Omat asunnot vain, niin ei tarvitse sitten erotilanteessa miehen muuttaa pois kotoa. Jos rahat eivät kahteen kämppään riitä, niin ainakin molemmille omat huoneet tai vähintään nurkkaukset.
Arawn ihmetteli:
VastaaPoista"Jos ja kun puhutaan siitä, että kahden on helpompi ostaa varsinkin pääkaupunkiseudulta kämppä, kalustaa se ja hankkia kodinkoneet, oitis on tietysti kyse "luksuskodinkoneista" ja "trendihuonekaluista"."
No nuo huomiot liittyivät tietenkin siihen, että tiedän ihmisillä olevan varaa tavallisiin kalusteisiin ja kodinkoneisiin. Mutta kun tikka esitti ajatusta, että naiset tarvitsisivat miestenkin rahat tuhlattavaksi, niin eikös ne rahat silloin luonnollisestikin mene just trendikalusteisiin ja luksuskodinkoneisiin?
Noin muutoin ymmärrän, että lapsista "aiheutuu kuluja" (niin ikävä fraasi kuin tuo onkin) ja ne vaativat myös erityistä tilaa ja tietenkin huoltajan. Mutta pari, joka jaksaa riidellä siivouksesta, keksii varmasti konstit eri asunnoissa asumiseen myös. ;)
hehheh, olen asunut pari kuukautta (kunnes sain oman asunnon) sellaista miehen omaa huonetta eräässä tuttavaperheessä. :) se oli todellakin kuin kyseisen miehen sielunmaisema. kirjahyllyssä lähinnä cd-torneja täynnä tietokoneohjelmia, välissä tyhjiä isosuisia olutpulloja täytettyinä suolapähkinöillä. muina tavaroina oli tv, stereot, tietokone ja skanneri rinta rinnan. lisäksi vain atk-pöytä ja tuoli sekä vuodesohva. muu kämppä olikin sitten sisustettu naisen taiteellisemmalla silmällä tauluineen ja huonekasveineen.
VastaaPoistajorma: "onhan se kumma, että ensin pilkataan kilttejä miehiä, jotka eivät kelpaa, kun eivät ole tarpeeksi miehekkäitä. Sitten valitetaan, kun se valittu yrmy ei olekaan kiltti ja kuuliainen koira, joka kiersi maassa naisen komentojen mukaan."
tuliko se nyt selväksi vai ei, että minä en ole pilkannut kilttejä miehiä? olen valinnut sellaisen miehen jota arvostan (kiltin). minullehan ainakin alun perin kohdistit kritiikkisi tästä asiasta, epäillen minua jonkinlaiseksi hirviöksi suhteessa.
vortacin pohdinnoista: minun arvomaailmassani toisiaan rakastavat ihmiset eivät halua toisesta vaan hyviä puolia tai jakaa vain hyviä hetkiä. rakkaus syvenee, tulee rehellisemmäksi ja kokonaisvaltaisemmaksi jos toista oppii sietämään myös heikkouksissa, sairauden aikana, huonoina päivinä jne. suhteelleni on ollut paljon merkityksellisempää painaa pää miehen syliin sairaalavuoteella kuin viettää hänen kanssaan hienoja samppanjanhuuruisia hetkiä. kyse on ehkä kypsymisestä, sillä aiemmin elämänarvoni olivat enemmän vortacin kaltaiset (halusin asua yksin, olla itsellinen ja hankkia lapset ilman miestä, jne).
muuten, yleensä on turha pelätä ettei parisuhteessa saisi olla koskaan yksin. ainakin jos kummallakin osapuolella on ennen parisuhdetta ollut jotain omaa elämää sitä jatketaan yleensä suhteen ensihuuman laannuttua. itseään täytyy tietenkin ottaa niskasta kiinni ihan itse; soittaa niille kavereille, mennä harrastuksiin jne. kotihiireksi ja sohvaperunaksi passivoituminen on yleensä oma valinta, ei puolison asettama pakko. toisaalta kotonakin voi olla puolison kanssa samaan aikaan ilman että ollaan koko ajan yhdessä, jos on kasvattanut mitään henkilökohtaisia rajoja.
TN: Eipä ne rahat lähipiirissä ainakaan tunnu menevän "luksuskalusteisiin" vaan ihan tavallisiin kalusteisiin ja esim. remontteihin, jotka maksavat paljon. Kyllähän yksi yksinäinenkin niistä selviää, mutta paljon tiukemmalle se monella vetää.
VastaaPoistaSitä en kiellä, etteikö se varmaan olisi keskimäärin helpompaa miehillä, koska enemmän on miehiä rahakkaissa ammateissa kuin naisia. Silti kyllä meilläkin asiat on hoidettu niin, että jos jompikumpi tahtoo jonkun tosi luksusjutun eikä toinen tahdo, tahtoja ostaa itse. Esim. meidän töllömme olen ostanut minä, koska miehelle olisi riittänyt piskuinen 15-tuuman vekotin ihan hyvin. Eli ei se raha aina sieltä miehen kukkarosta mene. ;)
"tuliko se nyt selväksi vai ei, että minä en ole pilkannut kilttejä miehiä?"
VastaaPoistaEräät muut kyllä ovat.
"olen valinnut sellaisen miehen jota arvostan (kiltin). minullehan ainakin alun perin kohdistit kritiikkisi tästä asiasta, epäillen minua jonkinlaiseksi hirviöksi suhteessa."
Lähinnä epäilin sinua epäjohdonmukaiseksi, mutta ilmeisesti se olikin eräs toinen. Jos teillä on onnellinen ja tasapainoinen suhde, jossa molemmat ovat tyytyväisiä osaansa, kommunikaatio pelaa ja kumpikin on tarvittaessa valmis myönnytyksiin, niin mikäs siinä sitten. Hyvä teille.
tikka: ” veikkaan. okei, tietysti joskus joutuvat isoimmat rotat listimään, mutta siivousfrekvenssi on niin harva, että kukaan nainen ei kestä odottaa koska kämpässä on miehen mielestä riittävän likaista siivoamiselle. koska mies ei näe mitään syytä tehdä kompromisseja, nainen siivoaa yksin. ja miten nainen ylipäätään kehtaakin yrittää määritellä oikean puhtaustason kodissa? ihan samalla lailla kuin moni mies yrittää määrittää sekstailufrekvenssin. ei nainenkaan siitä jousta.”
VastaaPoistaMelkoista ”naisen logiikkaa” kyllä sinulla. Eli siivouksen kannalta mielestäsi se on valtava ongelma, että mies ei ole halukas kompromisseihin, mutta se ei ole mikään ongelma, että nainen ei ole halukas kompromisseihin? Eli miehen pitäisi myöntyä noudattamaan tasan tarkkaan naisen määrittelemiä siisteysstandardeja? Ja nainen ei jousta sekstailufrekvenssin suhteen, mutta sekään ei ole mikään ongelma, eli on ihan ok, että siinäkin mennään naisen ehdoilla? Ihan tyypillistä suomalaisen nykynaisen ajattelua, kaikessa pitää mennä naisen ehdoilla, silloin on kaikki hyvin. Paitsi, että silloin mies on liian kiltti ja täytyy erota ja käydä katkerat riidat omaisuudesta ja eristää isä lapsistaan. Se on sitä tasa-arvoa vissiin sitten.
Ei ole ihme, että tässä maassa on niin paljon sinkkuja ja yksinhuoltajia. Kiitokset tikka sinulle, annoit minulle taas hyvän muistutuksen siitä, miksi on syytä olla erittäin tyytyväinen oloonsa ilman, että kaltaistasi minkäänlaisiin kompromissehin kykenemätöntä suomalaista nykynaista pyörii nurkissa.
tikka: ” jos nainen ei pidä lupauksiaan/omaa osaansa sopimuksista, teillä on valitettavasti epäluotettava liikekumppani. kumppanuus kannattaa tällöin kenties katkaista. sen sijaan on oma vikanne jos tyydytte joihinkin "katsotaan sitten illalla" -tyyppisiin vihjauksiin - silloin ette välttämättä saa. kannattaa neuvotella itselleen seksiä yhdynnän keston tai laukeamisten määrän mukaan niin ei tule mitään epäselvyyksiä.”
VastaaPoistaEli seksi on sinulle pelkkää kauppatavaraa. Jostain syystä en ole yllättynyt noiden aiempien kirjoitustesi valossa. Oletko tullut ajatelleeksi, että jos omaat edes kohtalaisen ulkomuodon, tuolla asenteella voisi tienata ihan kohtalaisesti rahaa?
yksi suomalainen mies vaan: "Melkoista ”naisen logiikkaa” kyllä sinulla. Eli siivouksen kannalta mielestäsi se on valtava ongelma, että mies ei ole halukas kompromisseihin, mutta se ei ole mikään ongelma, että nainen ei ole halukas kompromisseihin? Eli miehen pitäisi myöntyä noudattamaan tasan tarkkaan naisen määrittelemiä siisteysstandardeja? Ja nainen ei jousta sekstailufrekvenssin suhteen, mutta sekään ei ole mikään ongelma, eli on ihan ok, että siinäkin mennään naisen ehdoilla?"
VastaaPoistateit nyt sen oletuksen että kuvasin asioita niinkuin niiden pitäisi mielestäni olla. kirjoitin itse ihan vain kuvatakseni todellisuutta sellaisena kuin sen näen. siis kaikkine typeryyksineen ja ristiriitoineen; esim naisen vaatimus että mies siivoaa niin paljon kuin nainen haluaa ja miehen vaatimus että nainen antaa niin paljon kuin mies haluaa ovat näitä ristiriitoja. typeryyttä taas on esim naisen pakkomielteisyys siivota äärimmäisen paljon (silloin kun sitä esiintyy), sen sijaan että uudistaisi arvojärjestelmäänsä, siedättäisi itsensä suurempaan sotkuisuuteen ja nauttisi elämästään itsekin enemmän.
"Kiitokset tikka sinulle, annoit minulle taas hyvän muistutuksen siitä, miksi on syytä olla erittäin tyytyväinen oloonsa ilman, että kaltaistasi minkäänlaisiin kompromissehin kykenemätöntä suomalaista nykynaista pyörii nurkissa."
hyvä jos olen tuonut ilon ja kiitollisuuden tunteita elämääsi.
"Eli seksi on sinulle pelkkää kauppatavaraa. Jostain syystä en ole yllättynyt noiden aiempien kirjoitustesi valossa."
jos mies haluaa välttyä naisen seksillä manipuloinnilta, jatkuvilta pettymyksiltä ja hyväksikäytöstä johtuvalta pinnan kiristymiseltä niin kannattaisi kyllä ottaa realistinen asenne elämään. ongelma kun olisi usein ratkaistavissa selkeällä kommunikoinnilla (tässä tapauksessa sopimuksella, ei epämääräisiin vihjauksiin tyytymisellä) jos ihmisillä vaan olisi halua selvittää itseään vaivaavia asioita. useammin ihmisille näyttäisi ikävä kyllä riittävän, että saa purkaa pahaa mieltään vähemmän konstruktiivisella valituksella (usein vielä väärälle henkilölle) ja jatkaa sitten pään hakkaamista seinään.